torstai 22. lokakuuta 2015

Suunnittelukäynti

Eilen pääsimme vihdoinkin kauan odottamallemme suunnittelukäynnille. Oli ihanaa kun vastassa oli tuttu gynekologi. 

Keskustelimme aluksi aiemmista alkioistamme. Gynen mukaan hän oli jopa odottanut että ensimmäinen hoito olisi onnistunut, koska kaikki viittaa "hyvään ennusteeseen", jos nyt olettaisi, että siitiöasia on ainut ongelma. Gyne sanoi ihan suoraan, että hän uskoo että alkioissa on jotain mätää. Tämä nyt ei tietysti kuulostanut kovain mukavalta, mutta arvostan silti rehellisyyttä. Yksityispuolella alkoikin jo tympiä kaikenlainen hymistely. 

En ehkä itse ajattelisi, että pitäisi 4 epäonnistuneen alkionsiirron jälkeen olla kovin huolissaan, mutta gyne mietti myös keräyksen lopputulosta. 19 munasolua, joista 14 oli kypsää ja 9 hedelmöittyi, vain 6 pakkaseen. Ihan alusta alkaen se ei kuulostanut minusta ihan huipputulokselta, mutta kukaan ei halunnut sanoa sitä meille suoraan. 

Gyne arveli, että yksi suuri ongelma oli se, että munasarjojani stimuloitiin liikaa, jolloin munasoluja tuli ihan hyvä määrä, mutta laatu kärsi samalla. AMH-arvoni on kuulemma niin hyvä, että vaikka munasarjani päällepäin näyttävät ihan normaaleilta, niin ne ovat kovin "räjähdysherkät", ts. stimulaatio voi helposti mennä överiksi. Samalla tämä myös tarkoittaa sitä, että munasarjoissani on todella hyvät reservit, eli toiminnan hiipumisesta ennenaikaisesti ei pitäisi olla pelkoa.

Toinen juttu oli se, että Fertinovassa ei siittiöitä seulottu niin tarkasti. Ainakaan meitä ei laskutettu erikseen mistään sellaisesta palvelusta, ja gynen mukaan se on varma merkki siitä, ettei mitään ylimääräistä ole tehty :) TAYS:issa on kuulemma mahdollisuus erotella kypsät siittiöt epäkypsistä, mikä myös voisi parantaa alkioiden laatua. Hoito olisi silloin kyllä ICSI, mutta valikoiduilla alkioilla, jolloin sitä kutsutaan myös nimellä PICSI. Jos nyt kuulin oikein, mutta joku tämäntapainen termi se oli.

Vaikka poliklinikan hoitajan puheista olin ymmärtänyt, että seuraava hoito tehdäisiin pitkällä kaavalla, niin se tehdäänkin kuten viimeksi, eli lyhyellä kaavalla. Tämäkin taisi jotenkin liittyä siihen, että itse munasolujen kasvatuksessa ei viimeksi ollut mitään ongelmaa. Minua tämä ei haittaa ollenkaan, päin vastoin. Koin stimulaation viimeksi kohtuu miellyttävänä varmasti suureksi osaksi siitä syystä, että hoito kokonaisuudessaan ei kestänyt hirveän kauan.

Munasolut kasvatetaan samalla lääkityksellä kuin edellisessäkin hoidossa, eli Gonal-F:llä. Annos on tällä kertaa kuitenkin pienempi kuin viimeksi, eli 100 yksikköä 125 yksikön sijaan. Rinnalle alkaa jossakin vaiheessa Orgalutran, ja sitten Gonapeptyl irrotuspiikkinä.

Gynen mielestä TAYS:in laboratorio on maan paras. Se kuulosti tietty kivalta. Gyne varoitteli meitä vain puoliksi vakavissaan siitä, että miedän on varauduttava siihen, että julkisella puolella potilaita on paljon enemmän eikä siellä tarjoilla voileipiä yms. Selviämme varmasti myös ilman voileipiä ;) Odotan mielenkiinnolla toisen hoitopaikan näkemistä, miten asiat hoituvat, onko suuria eroja toimintatavoissa jne.

Nyt kun tämä suunnittelukäynti on hoidettu alta pois, niin tuntuu, että seuraava hoito onkin ihan tosi pian, vaikkei se nyt ennen käyntiäkään mitenkään sen kauempana ollut. Kaikki on vain taas paljon konkreettisempaa. Hain jo Gonal-F:n apteekista. Olin lapsellisen innoissani siitä seikasta, että 450 euron lääke maksoi vain 3 euroa :) Jee! 

Kuukautisteni pitäisi alkaa hieman alle kahden viikon päästä. Olen koko viikon 45 Turussa koulutuksessa, mutta lääkityksen aloittamista se ei mitenkään häiritse, ja ekaa ultraa varten ehdin sopivasti kotiin. Punktio tehdään näillä näkymin viikolla 47. Toivon niin kovasti, että tuoresiirto onnistuisi tällä kertaa. Ensin pitää tietysti olla jotain siirrettävää, mutta niin pessimistisiin ajatuksiin en tällä hetkellä kykene, että tosissani pelkäisin, ettei mitään siirrettävää saataisi.

Ai niin, pitikin vielä kertoa, että käynnin yhteydessä ultrassa näkyi vasemmalla hyvin iso ja hieman epämuotoinen follikkeli (ja eilen oli siis kp 17). Näytti ihan kuin se olisi juuri puhjennut, mutta vatsaontelossa ei ollut yhtään nestettä, mikä gynen mukaan puhui sitä vastaan, että ovulaatio olisi tapahtunut. Hänen mukaansa todennäköisesti ovulaatio on vain jostakin syystä jäänyt tapahtumatta. Mitään ovistuntemuksia minulla ei ole ollutkaan, MUTTA eilen illalla tulikin todella selvät ovistuntemukset! Otin jopa Panadolin, kun vasemmalla alavatsalla jomotti nukkumaanmennessä. Hoitelimme miehen kanssa vielä viimeisen "luomutäytön". Ihan tyhmää olla käyttämättä kaikkia mahdollisuuksia ;)

16 kommenttia:

  1. Minulla ei ainakaan ole minkäänlaista negatiivista sanottavaa Taysista. Ei yhtään tuntunut että potilaita on paljon. Aina tunsin itseni tervetulleeksi ja koin että minusta välitettiin. Toki varmasti yksityisellä on hienommat puitteet, mutta aivan sama, kunhan hommat toimii. :D Joku joskus sanoi että julkisella aivan varmasti halutaan saada asiakas mahdollisimman nopeasti raskaaksi, että "päästään eroon hänestä", joten minulla on kaikki luottamus julkiseen puoleen. :) Ja hoitoja tehdään siellä paljon, joten kokemusta kyllä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Ja tärkeintähän tosiaan on, että homma toimii!

      Poista
  2. Minulle määrättiin tuo Gonal-F annoksella 150IU.. Rupesi hirvittämään, että onko se liikaa? :o Katsotaan koska me pääsemme jatkamaan hoitoja.. Toivottavasti pian. :) Tsemppiä sinulle hoitoihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo 150 IU lienee myös ihan tavallinen annos, tällä tavalla fiilispohjalta :) En ole ihan varma, millä perusteella minulle määrättiin ekassa hoidossa juuri 125 IU, ehkä AMH-arvon, "normaalien" munasarjojen ja pienen kokoni perusteella? Tsemppiä teille myös! Sinullahan pitäisi vissiin alkaa vuoto ihan pian? :)

      Poista
    2. Pientä vaihtelua vissiin vähän kaikessa tuon lääkityksen suhteen. :) Ensi viikko on merkitty suunnitelmaan hoitojen aloitukseksi, mutta katsotaan voisiko käydä niin hyvä tuuri, että ihan oikeasti pääsemme ensi viikolla lääkitystä aloittamaan. :)

      Poista
  3. Hurjasti tsemppiä alkavaan hoitoon! Meidän pakkanen on nyt tyhjä (5 siirtoa tehtiin julkisella) ja tänään juurikin viimeisin negatesti. Mieli on kyllä ollut maassa. Olenkin jo luovuttamisen kannalla, vaikka vasta ensimmäinen IVF-hoito kyseessä olikin. Täytynee vielä mietiskellä kaikessa rauhassa jaksaako toiseen IVF-hoitoon lähteä. Ainakin tarvitsen hetken tauon hormoneista. Koko tämän vuoden olen enemmän ja vähemmän ollut hormonipöllyissä. Tekee hyvää kropalle (ja mielelle) päästä hetkeksi huilaamaan. Ehkä sitä taas saa uutta tarmoa pienen tauon jälkeen. Toisaalta tänään jo käsittelin luovuttamisasiaa mielessäni , ja se tuntui syystä tai toisesta todella vapauttavalle. Tämä lapsettomuus tuntuu niin suurelle taakalle, kun mitään takeita onnistumisesta ei ole.
    Ajatukset ovat vielä kovin sekaisin, enkä nyt aio kiirehtiäkään niiden järjestelemiseksi. Antaa pölyn hieman laskeutua. Ihana päästä ainakin hetkeksi irti hormoneista. Jos hoitoja jatketaan, ne jatkuvat todennäköisesti joulu-tai tammikuussa.
    Hurjasti voimia ja tsemppiä teille! Pidän peukkuja, että kaikki menisi hyvin ja punktiossa olisi hyvä ja laadukas sato! :)

    -Hope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tyhjä pakkanen tuntui minustakin masentavalta, mutta olin ehkä jo ennen viimeistä siirtoa niin asennoitunut siihen, että toinen hoito on edessä, ettei se ihan niin pahalta sitten tuntunutkaan, kuin olin ajatellut. Mutta ymmärrän kyllä tunteesi :( Ja juuri tuo, ettei kukaan voi sataprosenttisesti luvata onnistumista, on varmasti kaikkein raskainta koko tässä prosessissa. On vain pakko yrittää uskoa, että jaksaa... Pidä rauhassa taukoa ja sitten uusin voimin seuraavaan hoitoon, jos siltä tuntuu! Voimia!

      Poista
  4. Heippa. Mua kiinnostais tietää missä te asutte, ihan vain siitä syystä kun kerroit aikaisemmin että teilläkin on pitkä matka aina reissattavana ja Tampereella asioitte. Laita mulle vaikka meiliä jos et halua ?julkisesti" kertoa. Meillä sama homma että kaukaa tullaan ja Taysissä/Ovumiassa hoidetaan.

    VastaaPoista
  5. Minkälainen sinun AMH-arvosi oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kade tuosta arvosta. Muistelisin että mulla oli 1 ja uskoisin että se on sellainen arvo, joka vain huononee. Vaihdevuodet lähenee huimaa vauhtia, vaikka olen muutaman vuoden alle 40 v.

      Poista
    2. No kiitos, onpahan edes jotain mistä olla tyytyväinen :D

      Poista
  6. Hei Keksi! Toivon sitä-parasta-tulosta sulle toiseen hoitokiertoon! :)

    Mutta... mitähän tuo tekstin "vain kuusi pakkaseen" (yhdeksästä hedelmöittyneestä!) oikein tarkoitti? Mun mielestä aika harvinaisen hyvä tulos... Vaikka esim. meillä on varmaan harvinaisen huono, kun ei mitään ekassa hoidossa mennyt, vaikka siirtoon yhellä B-luokkasella päästiinkin. Mitä lääkärisi sanoi, vai onko "huono tulos" talletettujen solujen määrästä vain omaa tulkintaasi? Huolestuin nyt entisestään nimittäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä :)

      Mutta voi, ei ollut tarkoitukseni huolestuttaa ketään! Anteeksi kovasti. Kaikki on toki suhteellista!

      Lääkärimme taisi eniten miettiä juuri sitä, että 19 munasolusta saatiin "vain" kuusi pakkaseen, ei niinkään että yhdeksästä hedelmöittyneestä munasolusta kuusi (jolloin prosentti paljon parempi). Sitten oli ehkä sekin, että lääkäri oli ajatellut "ennusteemme" taustatietojen perusteella olevan niin hyvä, että oli odottanut neljän siirron johtavan haluttuun lopputulokseen. Mutta kun näin ei käynyt, niin siitä syystä ajatteli alkioissamme olleen jotain häikkää ja mietti sitten mikä voisi olla syynä... Määrällisesti tuo 6/9 ei todellakaan ole huono! Itse olen kylläkin alkanut epäilemään, että kaikkia näitä kuutta alkiota ei olisi välttämättä julkisella puolella edes laitettu pakkaseen. Kun eivät tosiaan mitään huippuyksilöitä olleet...

      En nyt tiedä, onnistuinko vastaamaan kysymykseesi vai en? :)

      Mutta, onnistuneeseen raskauteen tarvitaan vain yksi alkio, eikä sen alkuperäisellä laadullä käsittääkseni ole väliä, kunhan vain raskaus alkaa. Ihan yhtä hienoja vauvoja tulee niistäkin :) Toivon teillekin sitä parasta lopputulosta :)

      Poista