maanantai 30. joulukuuta 2019

Aika varhaisraskauden ultraääneen

Soitin tänään gynen polille ja sain ajan ultraääneen. Pojan raskaudessa aika annettiin aika tasan viikolle 7+0, nyt (ainakin omien laskujeni mukaan) viikot olisivat jo 8+1. Aika olisi perjantaina 17.1. Sinne tuntuu olevan mahdottoman pitkä aika! Ensin hoitaja laskeskeli, että niin, sehän menisi sitten noin 20. päivän tienoille, mutta totesi sitten että meidän lapsettomuusgynemme on silloin poissa, joten varataan aika hieman "aikaisemmin", eli tuolle perjantaille. 

Olisin tietysti toivonut vähän varhaisempaa aikaa, mutta tähän on kai tyydyttävä. Tuntuu, että siihen on HIRVEÄN pitkä aika! :D Melkein kolme viikkoa. Nythän on vasta rv 5+4. Mutta ehkä pojan raskaudessa aika annettiin aikaisemmin siksi, että joulun pyhät olivat juuri edessäpäin (aika oli siis 22.12.)? Ensimmäisessä, kesken menneessä raskaudessa kävimme yksityisellä ultrassa  jo viikolla 6 + jotain. Koska teille muille on annettu aika ensimmäiseen ultraan alkionsiirron jälkeen?

Eilen pahoinvointia oli melkein koko päivän. Tein lyhyen päivystysvuoron, ja se oli aika kurjaa, vaikea keskittyä jatkuvan ällötyksen vuoksi vaikken mitenkään erityisen väsynyt olekaan ollut, onneksi. Varsinaiset työt aloitan joululoman jälkeen 7.1. Vähän jännittää, miten töissä menee, jos pahoinvointi vielä voimistuu...

Tänään aamulla pahoinvointia oli enemmän kuin tähän mennessä on ollut. Itse asiassa heti heräämisen jälkeen olen voinut tähän mennessä oikein hyvin, mutta sitten kun on syönyt vähän aamupalaa, niin voi tulla oikein huono olo. Tänään pahoinvointia oli jo heti herätessä. Söin ensin jääkaappikylmän lasten mangosmoothien, joka maistui taivaalliselta :D Se ei kuitenkaan vienyt pahoinvointia pois. Sen jälkeen söin jogurttia ja mysliä ja kaksi voileipää. Voileipien välissä harkitsin oksentamista, mutta ei onneksi tarvinnutkaan. Aamupalan jälkeen join teetä, joka tuntui helpottavan oloa aika paljon. Nyt sitten on vain sellaista "taustapahoinvointi" taas.

Siskoni antoi edellisestä raskaudestaan jääneitä pahoinvointilääkkeitä (Primperan), jota hän oli käyttänyt jonkin verran ensimmäisellä kolmanneksella. Pitäisi ehkä kokeilla niitä, koska ei ole oikein kivaa, jos joutuisi ryntäilemään potilasvastaanotolta vessaan oksentamaan... Kuulin kyllä yhdestä kollegasta, joka oli raskaana ollessaan oksentanut vastaanottohuoneensa lattialle kesken potilaskäynnin :D

2 kommenttia:

  1. Mulla oli esikoisen raskaudessa varhaisultra rv 6+6 ja nyt tässä nykyisessäkin olis ihan samana päivänä. :)

    Millaisia tuntemuksia sinulla muuten on vatsassa, onko ollut menkkajomotusten tyylistä ollenkaan? Mulla on sellasta tosi paljon ja vähän ihmetyttää, nyt rv 5+0.
    - Kata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuollaista ultra-ajankohtaa olin itsekin ajatellut, mutta ehkä hoitaja laski meidän kohdalla jotenkin väärin?

      Jomottelua on kyllä ollut, siirron jälkeen parina ekana viikkona enemmän, tällä hetkellä ei juurikaan, välillä jotain paineentunnetta vähän. Ajattelisin, että tuommoiset menkkajomotukset kuuluvat asiaan, niin kauan kun vuotoa ei ole :)

      Toivottavasti saatte ultrassa hyviä uutisia! Meidän ultra vissiin pari päivää sen jälkeen :)

      Poista