torstai 19. joulukuuta 2019

pp9: Lisää raskaustestejä

Olen tehnyt aika paljon raskaustestejä, mutta se ei ole mikään yllätys :) Ensimmäiset testit tein siis lauantaina illalla, eli pp4, sitten tein joka aamu samat kaksi testiä (Pregcheck ja Rfsu:n herkkä) tiistaihin saakka. Keskiviikkona vain Rfsu, koska Pc:t loppuivat. Eilen olin ihan haltioissani, kun Rfsu antoi nopeasti oikein selkeän viivan :) Siihen saakka viivat olivat kyllä vahvistuneet, mutta tulivat esiin aika hitaasti, testiajan sisällä kylläkin. Tänään iltapäivällä tein hetken mielijohteesta Pc:n, joita olin ostanut eilen lisää. Siihenkin tuli aika äkkiä hyvä viiva, joka oli vahvistunut kahdessa päivässä paljon.

Tämä ensimmäinen kuva on Rfsu:n herkkä eilen aamulla eli pp8, kun testi oli vielä märkä. Toisessa kuvassa on tänään iltapäivällä tekemäni testi heti tuoreeltaan, tehty parin tunnin pidätyksellä.




Tässä alla olevassa kuvassa on kaikki tekemäni Pc:t, alimpana vanhin eli pp4 ilta, sitten pp5, pp6 ja pp7 aamu ja ylimpänä pp9 iltapäivä, eli tänään. Toinen kuva ei ole niin hyvä, mutta siinä on alimpana pp4 ilta, sitten pp5, pp6, pp7 ja pp9 aamutestit.



Ai eikö niitä testejä ole tämän enempää?!? ;) No, ajattelin kyllä että tämä voisi jo riittää, toisaalta yksi   Pc on vielä jäljellä. Clearblue digitalkin antaisi ehkä jo tuloksen 2-3 vko, mutta en tiedä viitsinkö tuhlata siihen rahojani, kun näkeehän noista halvemmistakin testeistä hyvin, että hcg:n määrä on lisääntynyt.

Jos se mitenkään on vielä tässä vaiheessa mahdollista, niin minulla on oikeasti ollut ihan raskauspahoinvoinnin kaltaista oloa jo maanantaista lähtien joka iltapäivä/ilta, eli pp6 lähtien. Ei todellakaan ollut tällaista pojan raskaudessa. Alavatsaa myös nipistelee ja tuntuu vähän pientä painetta. Ne ovat kyllä tuttuja oireita aiemmasta. On myös janottanut tosi paljon, mutta toisaalta on myös tehnyt mieli tosi suolaista ruokaa. Väsynyt olen myös ollut, mutta en mitenkään poikkeuksellisen väsynyt.

Olen ollut niin innoissani, että olenkin muutamassa päivässä ehtinyt kertoa raskausuutisen jo aika monelle, toki vain sellaisille ihmisille, jotka eivät uutista levitä eteenpäin ;) Olin ensin ajatellut, että pitäisimme sen salaisuutena paljon pidempään. Mutta ei se ole kovin helppoa, varsinkin kun niin moni tietää, että olen ollut alkionsiirrossa. Ennen plussatestejä olo oli tosi epätodellinen, että mitä, voisiko tosiaan olla raskaana, mutta nyt raskaus tuntuukin aika luontevalta asialta, ja ainakin itselläni on hyvä fiilis. Toivotaan, että se olisi hyvä enne!

2 kommenttia:

  1. Löysin tammikuussa kaappeja siivotessa kahden kappaleen pakkauksen raskaustestejä, jotka oli menneet vanhaksi 10/2015. Ajattelin että en viitsi roskiinkaan niitä heittää ja jätin kaappiin. Maaliskuussa menkat oli vähän myöhössä. Tuntui kuitenkin siltä että alkavat hetkenä minä hyvänsä. Kävin jatkuvasti tarkastamassa joko. Kp 34 tein testin. Siinä vaiheessa kun pissa osui testiviivaan ja kontrolliviivaan, niin siihen lävähti samantien kaksi tulipunaista viivaa. Pissa oli iltapäivältä parin tunnin pidätyksellä. Googlasin samantien voiko noin vanha testi näyttää väärää positiivista. Seuraavana aamuna tein sen toisen testin pakkauksesta ja sama lopputulos. Soitin neuvolaan ja kysyin pitääkö hommata uusi testi, vai uskotaanko tuota 10/2015 vanhaksi mennyttä. Terkkari sanoi että ei oo koskaan kuullut että näyttäisi väärää positiivista ja kun lisäksi menkatkin oli poissa. :D

    Meillä on 2 icsi-poikaa. Sen jälkeen saimme luomutytön. Ja nyt vielä toinen ylläri. Hän on nyt 6 viikkoa vanha. Sen jälkeen kun olin ollut 10 v ilman ehkäisyä, tulin luomuna raskaaksi ja heti kun synnytyksen jälkeen tuli menkat, niin uudelleen raskaaksi. Aivan uskomatonta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, onnea vauvasta! Teillä alkaakin olla jo iso perhe. Olen itse aina haaveillut, että saisimme monta lasta. Kyllä ihmeitä tapahtuu <3

      Poista