lauantai 17. tammikuuta 2015

Ehkä meillekin vielä tulee lapsi

Gonal-F:n kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Toden totta, odotan jo tämäniltaista pistosta. Juuri mitään muuta kun en tässä vaiheessa voi hoitojen hyväksi tehdä, ja pelkkä odottaminen on niin turhauttaavaa. Tämä on nyt ihan sananmukaisesti lapsen TEKOA. Jännä juttu, etten koskaan vakavasti ajatellut meidän koskaan joutuvan tähän tilanteeseen, että tarvitsisimme lääketieteen ja ulkopuolisten apua lastensaannissa. Ja tässä sitä ollaan.

Eilen vatsa oli hirvittävän turvoksissa, ihan raskausmaha :) Pikkasen on munasarjoissa tuntunut pistelyä. Kai nämä oireet liittyvät aloitettuun lääkitykseen, koska tässä vaiheessa kuukautisia (kp 4) turvotus on yleensä jo helpottanut. Mutta, mutta. Jos vatsa on näin turvoksissa NYT, niin miltä se näyttää sitten juuri ennen punktiota? Onneksi meillä on löysät työvaatteet takin alla (kutsumme niitä pyjamiksi :)), ettei tule mitään väärinkäsityksiä, heh.

Viime yönä näin unta, että olin raskaana. Raskaus oli vasta ihan alussa, viikolla 13. Outoa oli se, että vatsani oli jo hieman kasvanut, ja tunsin lapsen liikkeet, jopa vatsan päältä. En ollut jostakin syystä vielä käynyt neuvolassa, enkä myöskään ultraäänessä, ja mietin, että minkälainen lapsi vatsani sisällä oikein kasvaa. Olin hyvin onnellinen. Herätessäni en ollut niin pettynyt, kuin yleensä raskausunien jälkeen. Kai se johtuu siitä, että uskon, että raskaus kohta onnistuu meidänkin kohdallamme.

Maanantaina on siis eka ultra. Mitähän sieltä löytyy? Vähän pelottaa, että jos follikkeleita onkin vain ihan muutama ja ne ovat tosi pieniä tai jotain. Tai sitten niitä on niin hirveä määrä ettei ole enää terveellistäkään... Minulla ei totuuden nimissä ole hirveästi hajua mitä voin tuolta ekalta ultralta odottaa. Ja miten monta päivää follikkeleita yleensä kasvatetaan? Enpä tullut kysyneeksi klinikalla käydessämme, tai silloin kun puhuin hoitajan kanssa puhelimessa... Täytynee korjata asia maanantaina, kun soitan ultrakuulumiset klinikalle. Lääkäri kirjoitti Gonal-F:ää tasan sen yhden 900 yksikön kynän, eli se riittää vain seitsemälle päivälle. Kai hoito nyt sentään vähän pidempään kestää??? No, maanantaina varmaankin moni asia selviää. Sitä odotellessa.

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja unesi tulee todeksi mahdollisimman pian :)

    VastaaPoista
  2. Hei, juu huomasin saman, että meillä menee aika lailla samassa aikataulussa! Minullakin muuten yleensä puskee uniin asiat, nyt vain on uneton jakso meneillään. Toivottavasti unesi on enteellinen ja tämä hoito tuo teille toivomanne!

    VastaaPoista