Tämä onkin ollut aika erikoinen viikko. Keskiviikkona olin normaalisti töissä (aivot tuntuivat olevan muusia loppupäivästä, johtunee pitkästä lomasta), mutta heti työpäivän jälkeen lähdin Helsinkiin koulutukseen, ja täällä olen edelleenkin ja odottelen miestä saapuvaksi :)
Menemme ystäväpariskunnan häihin huomenna. Pari odottaa lasta, ja laskettu aika on PIAN. Pahoitin aluksi mieleni, kun kuulin raskaudesta, mutta nyt olen jo pitkän aikaa pystynyt suhtautumaan asiaan neutraalisti. Miksen hieman positiivisestikin. Ihan yhtä lailla hekin ovat varmasti toivoneet lasta, vaikka taisivatkin onnistua melkein heti.
Opiskeluaikainen ystäväni oli tänään samassa koulutuksessa kuin minäkin. Ystäväni ja hänen miehensä ovat yrittäneet lasta pitkään, ja ystävälläni on ollut jo kolme keskenmenoa. Emme näe niin usein, mutta viime tapaamisten yhteydessä olemme puhuneet paljon lapsettomuudesta. En ole vieläkään lakannut hämmästelemästä, miten ihmeelliseltä tuntuu keskustella jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka tietää täsmälleen miltä tahaton lapsettomuus tuntuu. Aivan kuten täällä blogimaailmassakin törmää yhtenään sellaisiin ajatuksiin ja kokemuksiin, jotka voisivat olla suoraan omasta elämästäni. Se lievittää surua, kun tietää, ettei ole yksin.
Kuukautiset eivät ole vielä alkaneet (jos olisivat, niin se olisi jo tullut ilmi tässä vaiheessa postausta). Kp taitaa olla 28. En tunne itseäni lainkaan raskaaksi. Jostain kumman syystä se ei harmita ollenkaan :) Tapasin tänään toisenkin hyvän ystäväni, jolle kerroin miten innokkaasti odotan sitä että saan alkaa piikittämään itseäni. Onhan se vähän koomista :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti