Havahduin tänään siihen, ettei Fertinovasta ole edelleenkään lähetetty meille mitään papereita! Ja soitin sinne jo kohta kuukausi sitten... Siitä on niin kauan, että olin jo ehtinyt unohtaa koko asian. Lisään siis huomiseen "to do"-listaani "soita Fertinovaan". Ärsyttää. Ei papereilla vielä mikään tulenpalava kiire ole, mutta silti.
En ollut taas moneen päivään surrut lapsettomuutta, mutta eilen aamulla itketti, ja tänään vähän lisää. Raskaus ja lapsen saanti tuntuvat todella etäiseltä asialta tällä hetkellä, niin etäiseltä etten osaa kuvitella tilannetta, jossa haaveemme olisi toteutumassa. Näin siitä huolimatta, että rinnasta puristaa, kun oman lapsen kaipuu on niin kova.
Miksi, miksi, miksi tämä ei onnistu? Miksi pitää odottaa? Miksi meidän pitää haluta lapsia, kun ehkä voisimme olla ihan onnellisia ilmankin? Tuntuu, että elämä ajaa ohitse. Vaikka se ei kyllä onneksi ole totta. Elämme täyttä elämää vielä täyttymättömästä unelmasta huolimatta. Mutta tekee pahaa nähdä kaikkein muiden saavan lapsia ja toisia ja kolmansia, kun meillä ei ole vielä yhtäkään. Ja alituiseen pelätä, että mitä jos emme saa koskaan lapsia, tai jos sairauteni vuoksi joutuisimme keskeyttämään hoidot. Ja nuoremmaksikaan en tule, en.
Mikähän kp nyt on? Ei hajuakaan, eikä kiinnosta.
TÄYSIN samat fiilikset täällä tänä viikonloppuna. Että miksi muut saa ja me ei ja erityisesti se, että miksi en osaa olla onnellinen ilman lasta. Itkeä on tätä asiaa pitänyt eilen ja tänään. Jospa huomenna olisi taas parempi päivä. Halaus. <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaKai se niin on, että suru tulee hallitsemattomissa paloissa; välillä valtaa mielen pitkäksi aikaa kokonaan ja välillä tulee käymään, pistäytymään. Toivon teille niin kovin sitä, että elämä tuo, mitä toivotte. Paljon halauksia <3
VastaaPoistaKiitos <3 Tätähän elämä on joka tapauksessa, surua aina välillä... Jos ei lapsettomuutta olisi, niin sitten olisi jotain muuta surtavaa sen sijaan :)
Poista