tiistai 6. lokakuuta 2015

Uusi kierto ja ihana facebook

Uusi kierto alkoi eilen. Toivottavasti, toivottavasti tämä on nyt SE kierto, jossa hoito jo alkaisi :) Ensikäyntiin on enää kaksi viikkoa.

Facebook piristi taas oikein kivasti tässä yhtenä päivänä. Eräs tuttavani, pienen vauvan äiti, hehkutti hänen ja hänen miehensä ensimmäistä hääpäivää. Että vuosi sitten heitä oli vain kaksi, mutta nyt kolme! Voi kuinka IHANAA! Ja vähän sydämiä perään. Minä ja mies vietimme keväällä jo kolmatta hääpäiväämme, mutta meitä on edelleenkin vain kaksi. Ai että tämä katkeruus...

Eilen harmitti Facebook sun muu paska paljon enemmän. Tänään on ollut suurimmaksi osaksi seesteinen olo. Asiat yleensä järjestyvät. Ei voi kuin luottaa siihen, että näin todella tapahtuu. Toisaalta asioiden järjestyminen ei aina tarkoita sitä, että lopputulos on se, mitä on alun perin toivonut. Silti elämä voi taas tuntua aivan yhtä ihanalta kuin ennenkin.

2 kommenttia:

  1. Meillä olisi ollut tapaamisen 8-vuotispäivänä tuulimunaraskauden laskettu aika. Onneksi olin silloin jo uudelleen raskaana. Etukäteen ajattelin, että tuosta vuosipäivästä tulee kammottava.

    VastaaPoista
  2. Noi on melkein raskaimpia noi kun joku saa lapsen reilusti alle VUOSI häistä. Meillä on joulukuussa toinen hääpäivä ja kun vuonna 2013 mietin vuotta 2015 olin ihan varma, että olisin jo äiti. Kaksi vuotta myöhemmin ja en ole edes raskaana... Tsemppiä! <3

    VastaaPoista