Pitkästä aikaa

Blogin päivittäminen on jäänyt ihan totaalisesti. Meidän tyttö täytti elokuussa vuoden ja poika viisi vuotta. Elämä kahden lapsen perheenä on tosi ihanaa enimmäkseen. Ei meidän arkeen mitään ihmeellisyyksiä kuulu, mutta nautimme siitä että voimme viettää aikaa rauhassa kotona, puuhastella sisällä ja ulkona ja tavata lähellä asuvaa sukua ja läheisimpiä ystäviä. Palasin töihin jo huhtikuussa, ja pian vaihdamme taas miehen kanssa niin että jään itse vielä muutamaksi kuukaudeksi hoitovapaalle. Siitä tulee mukavaa, pieni hengähdystauko taas töistä. 

Mielessä pyörii melko usein perheemme lapsiluku. Olen todella onnellinen näistä lapsista, ja perhe tuntuu näinkin ”valmiilta”, mutta sitten meillä kuitenkin on ajatus kolmannesta lapsesta. Pakkanen on tyhjä, joten hoidot pitäisi aloittaa alusta ja tietysti yksityispuolella. Hoitojen uudelleen aloittaminen tuntuu melko korkealta kynnykseltä, ehkä eniten siksi, että koko prosessi tuntuu työläältä. Kun ei tosiaan asuta ihan minkään klinikan naapurissa. Toki hoidoille tulee myös hintaa, ja terveydelliset jutut on myös huomioitava. Mutta annamme näiden ajatusten vielä kypsyä.

Synnytyskertomus nro. 2

Laskettu aikahan tässä raskaudessa olisi ollut torstaina 27.8. Onneksi vauva päätti syntyä jo ennen sitä.

Keskiviikkona 19.8. eli rv 38+6 oli neuvolakäynti. Emme varanneet automaattisesti uutta käyntiä, koska olin menossa äitiyspolille kontrolliin seuraavan viikon maanantaina rv 39+4 vauvan oudosti vaihtelevan vatsanympärysmitan vuoksi. Minun oli sitten vain tarkoitus ilmoittaa neuvolaan, jos synnytys käynnistetään tms. Neuvolan jälkeen menin vielä raskaushierontaan. Hieroja kysyi, että olenko jo kypsä synnyttämään ja vastasin että kyllä vaan, ja hän paineli sitten hieronnan aikana jotain akupisteitä, mikä saattaisi edesauttaa synnytyksen käynnistymistä. Syy-seuraussuhteiden arviointi on tässä tapauksessa on toki mahdotonta, mutta hyvin tämä akupainanta tuntui toimivan ;) 

Keskiviikkoiltana oli vielä pojan harrastuksen ensimmäinen kerta, jossa sekä minä että mieheni halusimme olla mukana. Siskon miehellä oli saman päivänä syntymäpäivä, ja sanoin hänelle, että hän hyvin todennäköisesti saa pitää syntymäpäivän omanaan, eikä illalla ollut mitään erityisiä tuntemuksia, joita ei edeltävinä päivinä muuten olisi ollut, kuten 13.8. postauksessa kerroinkin. Illalla sanoin äidilleni puhelimessa, että nyt voisi vauva oikeastaan tulla, kun olen saanut kaikki kalenteriin varatut menot hoidettua.

Menimme keskiviikkona normaalisti nukkumaan, sitä edeltävästi taisimme muuten seksiäkin harrastaa. Puolenyön jälkeen heräilin useita kertoja pissahätään ja supistuksiin, ja joskus ennen kolmea tajusin, että ehkä nämä ovatkin nyt niitä kipeämpiä supistuksia, kun ei oikein tuntunut hyvältä olla makuuasennossa paikallaan. Neljän aikaan vessakäynnin yhteydessä paperiin tuli pyyhkiessä vähän veristä limaa, samoin kuin seuraavilla kerroilla. Pojan raskaudessa limatulppa irtosi muistaakseni ehkä viikko ennen synnytystä, mutta nyt se oli minulle varmistus siitä, että synnytys on alkamassa. Olin ihan täpinöissä, sydän hakkasi ja eipä siitä nukkumisesta sitten oikein tullut enää mitään. Siirryin alakerran sohvalle, jotta edes mies saisi nukkua kunnolla. Supistukset herättivät joka kerta, ja tuntuivat pahemmilta, jos en ehtinyt heti alkuvaiheessa seisomaan ja nojailemaan esim. pöytään ja samalla hengittelemään syvään ja pyörittelemään lantiota. Nukuin lyhyitä pätkiä. Supistuksia tuli noin 10 minuutin välein, paitsi kun limatulppa irtosi, oli 20 minuutin tauko.

Mies lähti töihin normaalisti ja vei pojan hoitoon, mutta palasi jo parin tunnin päästä. Olin vähän harmissani ensin, kun nyt sitten kaikki töissä tiesivät, että olemme lähdössä synnyttämään. Mitä jos supistukset olisivatkin lakanneet? No, melko pian kävi kyllä selväksi, että kyllä se on menoa nyt. Kokeilin itse kohdunsuuta, ja se taisi olla sen noin 3 cm auki. Aamupäivän ja alkuiltapäivän ajan supistuksia tuli pikkuhiljaa tiheämmin noin 5 min välein. Hetken olin suihkussa, mutta muuten supistukset hoituivat etukumarassa asennossa lantiota pöyritellen ja syvään hengitellen. Olivat ne jo aika kipeitä omasta mielestäni. Vähän ennen klo 15 lähdimme ajamaan sairaalaan. Matkalla tuli neljä supistusta, ja se olikin aika ikävää, kun piti istua paikallaan. Synnytyssalin ovella olimme aika tasan klo 15. Sisätutkimuksessa olin 3 cm auki ja kaulaa oli vielä vähän jäljellä. Olin pettynyt, koska tilanne muistutti ihan liikaa esikoisen pitkäksi venähtänyttä synnytystä. Pääsimme kuitenkin käyrien jälkeen heti synnytyssaliin.

Heti, kun pääsimme synnytyssaliin, siirryin suihkuun. Ammetta olin miettinyt myös, mutta vesi kun ei saa olla kovin kuumaa, niin suihku tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Suihkuttelin lähes parin tunnin ajan noin klo 18.30 asti, vaikka veden tuhlaus vähän hirvittikin ;) Suihku toimi oikein hyvin. Supistuksen alkaessa nousin seisomaan, sitten taas lantion pyörittelyä, kuumaa vettä ensin vatsalle ja sitten kun kipu aina siirtyi selkään niin sitten sinne. Supistuksia tuli 2-3 min välein. Yritin juoda paljon, ja suihkuttelun loppuvaiheessa söin jogurtin, kun alkoi olla vähän hutera olo. Jogurtin oksensin kuitenkin nopeasti suihkun lattialle, ja päätin, että nyt saa suihku riittää.

Suihkun jälkeen olin 5 cm auki, ja olin oikein tyytyväinen. Kätilö laittoi tens-lätkät nivusiin ja alaselkään, ja kokeilin niitä jumppapallolla (ei yhtään hyvä) ja sitten kävelytuen kanssa (vähän parempi). Klo 20.05 sain ilokaasun käyttöön. Olin silloin jo melko kipeä, eikä ilokaasusta ensin tuntunut olevan mitään hyötyä, kun en oikein uskaltanut hengittää sitä tarpeeksi pitkään (viimeksi tuli pahoinvointia). Sitten kuitenkin rohkaistuin, ja parin tunnin ajan ilokaasu + tens toimi tosi hyvin samalla kun istuin ja nojasin korotettuun sänkyyn. Kohdunsuun avautuminen ei oikein edennyt ja supistuksia tuli turhan harvoin. Kalvot puhkaistiin 21.49, mutta se ei auttanut supistuksia ollenkaan, sen sijaan kohdunsuu "supistui" takaisin neljän senttiin, eikä sitten millään meinannut edetä. 23.45 aloitettiin oksitosiinitippa, joka oli käytössä synnytyksen loppuun asti. 

22.08 laitettiin ensimmäinen PCP-puudutus. Se ei juuri sattunut, ja toimi todella hyvin noin tunnin ajan. Sen jälkeen annettiin toinen PCP, mutta nopeasti kävi selväksi, ettei se enää toiminut. Aloin olla tosi kipeä ja väsynyt eikä kohdunsuun tilanne edistynyt, joten päädyimme epiduraaliin. Puolenyön paikkeilla selkä-, vatsa- ja reisipolttojen lisäksi oli ilmaantunut tosi ikävää vasemman lonkan seudun säteilevää kipua, joka tuntui lopulta myös supistusten välissä, mutta paheni niiden aikana. Odottelimme epiduraalia, mutta rekkakolarin vuoksi anestesiologit olivat kiinni leikkauksessa, ja kävi selväksi että joutuisimme odottamaan pitkään. Ilokaasu ei auttanut juuri ollenkaan. Olin jo ihan epätoivoinen, kipu oli jatkuvaa, itkin ja oksensin ja olin varma että kuolen. Epätoivoisena pyysin sektiota, ihmettelin miksi kukaan ylipäätään haluaa lapsi ja vannoin ettei meille tule tämän jälkeen enää yhtäkään vauvaa :D

Kahden tunnin odottelun jälkeen anestesiologi pääsi vihdoin paikalle ja laittoi epiduraalikatetrin. Ensimmäisen puuduteannoksen olen saanut klo 1.56. Pojan kanssa muistan kivunlievityksen alkaneen hyvin nopeasti, mutta nyt tuntui ensin ettei se toimi ollenkaan. Anestesiologikin mietti, että voihan olla ettei puudute tehoa lonkkakipuun, joka siinä vaiheessa oli se kaikkein suurin ongelmani. Ehkä puolen tunnin sisään huomasin kuitenkin, että lonkkakipukin helpotti, ja sitten olin kuin taivaassa. Paniikki oli tiessään ja pystyin taas ajattelemaan selkeästi. On ihan hirveää, kun sattuu eikä kukaan pysty auttamaan.

Epiduraali vei pois kaikki kivut ja myös paineentunteen. Sain luvan nukkua vähän, koska olin todella väsynyt. Kestokatetri laitettiin virtsantulon seuraamiseksi, koska pissaa ei ollut tullut moneen tuntiin, ja taisin olla aika kuiva. Sain pari litraa nestettä suonensisäisesti ja lisäksi suun kautta. Oksitosiinitippa jatkui ja supistuksia tuli hyvin. Parin tunnin levon jälkeen kohdunsuu oli 6-7 cm auki, ja tunnelin päässä alkoi näkyä valoa. Paineentunnetta ja lonkkakipua alkoi tuntui pikkuhiljaa uudelleen, ja uusi puuduteannos laitettiin klo 5.50. Puudutteesta tuli muuten ihon kutinaa samalla tavalla kuin pojan synnytyksessä. Se on ilmeisesti melko tavallinen haittavaikutus.

Toisen puuduteannoksen jälkeen istuin jumppapallon päällä ja kävelinkin vähän. Väsymys oli ihan kauheaa, nukahtelin jumppapallon päällä istuessani ja tuntui melkein mahdottomalta yrittää pysyä hereillä. Kipuja ei kuitenkaan ollut niin kauan kuin epiduraali toimi. Kun toisen annoksen vaikutus alkoi hiipua, tuntemukset alkoivat olla erilaisia kuin aikaisemmin. Mitään jatkuvaa, kovaa paineentunnetta ei ollut, mutta sen sijaan kyllä aina supistusten aikana alkoi tuntumaan sellainen kova kakkahätää muistuttava paine. Itse asiassa niin kova, että yhden supistuksen aikana suoli tyhjeni ilman että pystyin sitä estämään mitenkään. 

Pyysimme kätilön paikalle, enkä ollut uskoa korviani, kun kätilö ilmoitti että kohdunsuu on kokonaan auki! Oli sellainen olo, että eihän tällaista meille voi tapahtua! En uskaltanut oikein avoimesti riemuita, mutta väsymys oli yhtäkkiä tiessään. Kätilö kertoi, että pää oli vielä melko ylhäällä ja sen pitäisi vielä päästä kiertymään oikeaan asentoon. Sain kylkimakuulla jalkojen väliin "pähkinäpallon", minkä piti auttaa päätä laskeutumaan. En muista, miten kauan sen jälkeen odotelimme, mutta aika pian paineentunne supistusten aikana kävi tosi kovaksi ja olo hankalaksi, niin että kutsuimme taas kätilön paikalle. Tulivatkin sitten kaksin kappalein (toinen oli harjoittelija). Tekivät taas uuden sisätutkimuksen, ja ilmeisesti pää oli laskeutunut. Olin siinä että ai saako nyt ponnistaa, johon kätilöt vastasivat että juu juu. Edelleenkään en uskaltanut ajatella, että kohta vauva on ulkona.

Lähdin päättäväisesti ponnistamaan, ja tuntui että tämä on tuttu juttu ja tiedän mitä teen. Pojan kanssa ponnistusvaihe meni niin, etten ollenkaan tuntenut supistuksia. Nyt tunsin ne paremmin, mutta en kuitenkaan kivuliaiksi ehtinyt huomata. Supistuksia ehti tulla kaksi tai kolme ja ponnistusvaihe kesti 7 minuuttia. Olisiko ollut toisen supistuksen päätteeksi, kun pää oli siinä tiukimmassa kohdassa, ja sattuihan se jonkin verran ;) Seuraavan supistuksen aikana pää tuli ulos. Jossakin vaiheessa oli laitettu puudutus ja tehtiin pieni episiotomia. Pää tuli ulos helpommin kuin pojan synnytyksessä, mutta vartalo oli tiukemmassa. Tyttöhän oli selvästi pulleampi kuin veljensä, ja hartioista piti vähän vetää ja toinen kätilö sanoi että nyt jalat vielä enemmän auki, ja vedin sitten sukistani niin paljon kuin pystyin. Lopulta loput vauvasta kuitenkin tuli ulos, ja se "slurp"-tunne kun vauva luiskahtaa ulos oli ihan mahtava. Kello oli silloin 9.15.

Olin äärimmäisen helpottunut ja onnellinen ja rupesin itkemään (enemmän nimenomaan helpotuksesta enkä onnesta). Vauvahan oli vaikuttanut voivan hyvin koko synnytyksen ajan, mutta lapsivesi oli sitten kuitenkin vähän vihreää. Vauva ei heti huutanut kovaa, vaan ensin alkoi kuulua ininää, joka pikkuhiljaa voimistui huudoksi. Itse en ehtinyt mitenkään huolestua, mutta mies kertoi ajatelleensa, että pitäisikö jonkun tehdä jotain? Vauvan hengitys oli vähän rohisevaa aluksi, mutta ihon väri hyvä ja muutenkin vauva oli pirteä. Suuttui jopa, kun ei ihan heti päässyt rinnalle :) Apgar-pisteet olivat 9/10/10. Kätilöt kommentoivat, että napanuora vaikutti vähän lyhyeltä, mutta minulle ei sitten selvinnyt, vaikuttiko se jotenkin synnytyksen kulkuun. Sanoivat myös, että onneksi vauva ei ollut isompi, kun vartalon ulostulon kanssa teki vähän tiukkaa. Mitat olivat siis 49 cm/35 cm/3585 g. Poikahan oli 48,5 cm pitkä ja painoi 3145 g. Tytöllä viikot 39+1 ja pojalla 39+5.

Istukka syntyi 23 minuuttia vauvan jälkeen. Episiotoimiahaavaan laitettiin tikki tai pari. Virtsaputken suun lähelle oli tullut pieni nirhauma, mutta sille ei tarvinnut tehdä mitään. Kirveli kyllä kovasti parin päivän ajan. Kestokatetri poistettiin ennen kuin siirryimme vuodeosastolle. Minulla oli kuitenkin vaikeuksia pissata, ja parin tunnin sisään tulin tosi kipeäksi ja rakossa oli silloin yli 700 ml virtsaa, joka otettiin pois kertakatetroimalla. Se jouduttiin toistamaan vielä kerran, kun en saanut itse pissattua, ja pyysin sitten kestokatetria. Se otettiin seuraavana päivänä pois, ja pissaaminen sujuikin sitten jo hyvin. Jälkisupistukset olivat tosi ikäviä. 

Ensimmäinen yö osastolla meni melko hyvin, mutta toisen yön valvoimme käytännössä kokonaan sekä minä että vauva. Tyttö halusi olla koko ajan tissillä, ja kahden vuorokauden ikäisenä oli jo niin nälkäinen että sai ennen kotiinlähtöä annoksen korviketta, kun painokin oli laskenut 7 %. Odotin innokkaasti kotiinpääsyä. En viihtynyt osastolla, vaikka sain olla huoneessa yksin. Vessaankin oli vaikea päästä, kun vauva alkoi heti huutamaan, kun ei ollut tissillä. Koronan takia osastolta ei saanut lähteä pois, ja vain puoliso sai tulla käymään. Mies ja poika tosin ehtivät ensimmäisenä päivänä tulla molemmat käymään, ennen kuin joku kätilö tajusi, että sisarukset eivät ole tervetulleita. Koko toisen päivän vietin sen vuoksi osastolla vauvan kanssa kahdestaan. Vihreän lapsiveden vuoksi emme saaneet kotiutua ennen kuin vauva oli 2 vrk:n ikäinen.

Suurimpana toiveena tämän toisen synnytyksen suhteen oli, että saisin taas synnyttää alakautta ja hieman nopeammin kuin esikoisen kohdalla. Lisäksi spontaani alku oli toivelistalla, ja mahdollisuuksien mukaan epiduraalin välttäminen (koska olin siinä käsityksessä, että epiduraali oli hidastanut avautumisvaihetta pojan synnytyksessä). 

Alakauttahan vauva tuli ja synnytys alkoi spontaanisti, mutta valmista ei tullut sen nopeammin kuin ensimmäiselläkään kerralla. Synnytys katsottiin alkaneeksi klo 15 syntymää edeltävänä päivänä eli suunnilleen silloin kun tulimme sairaalaan, mutta supistuksia oli toki ollut jo 12 tunnin ajan ennen sitä. Ja valmista tuli vasta seuraavana aamuna klo 9.15. Joten itse asiassa ajattelen itse, että tämä toinen synnytys kesti jopa pidempään kuin ensimmäinen, jolloin supistukset alkoivat puolenyön jälkeen ja valmista tuli vajaa vuorokausi sen jälkeen. Epiduraali on minulle vissiin ihan pakollinen juttu ;) Sen odottaminen oli tosi ikävää, mutta mitään traumoja ei jäänyt. Heti seuraavana päivänä olin valmis synnyttämään uudelleen (kunhan vain se epiduraali on saatavilla). Kokonaisuudessaan olen synnytykseen tyytyväinen, eikä mikään asia jäänyt sillä tavalla vaivaamaan mieltä, kuin ensimmäisellä kerralla jolloin kaikki oli uutta. Ja palkinto oli tietysti mitä parhain <3

Vauva pian jo kaksi kuukautta vanha!

Synnytyskertomuspostaus on työn alla, kyllä se sieltä pikku hiljaa valmistuu :) 

Meidän vauva täyttää siis keskiviikkona jo kaksi kuukautta. Arki rullaa mukavasti alun totuttelun jälkeen. Nyt tuntuu jo ihan itsestään selvältä, että meitä on perheessä neljä. Poika on edelleen mainio isoveli, pussaa, halailee, menee viereen köllöttelemään, näyttää lelujaan ja juttelee pikkusiskolle <3

Alkuun tyttö nukkui yöllä vain 1-2,5 tunnin pätkiä, mutta edeltävän parin viikon aikana on alkanut nukkumaan esim. 4 + 3 tuntia, ja sitten aamusta vielä esim. pari tunnin pätkää, jolloin emme ole vielä varsinaisesti nousseet ylös. Toissa yönä vauva yllätti nukkumalla kuusi tuntia putkeen. Olin aivan ihmeissäni, että voiko meille tosiaan syntyä vauva, joka nukkuu hyvin?!?

Tämä tyttö on kyllä muutenkin isoveljeään tyytyväisempi vauva. Viihtyy melko hyvin päivisin esim. sitterissä tai leikkimatolla sen aikaa kun muu perhe syö tai teen jotain kotihommia. Syöminen on tehokasta, yleensä öisin 10 minuuttia yhdestä rinnasta ja sitten taas jatkaa uniaan, ja seuraava syöttö sitten toisesta rinnasta. Iltaisin saattaa tankkailla vähän pidempään tai sitten lyhyempiä pätkiä useita peräkkäin. Päiväunia nukkuu usein yhden pidemmän pätkän alkuiltapäivästä, jopa yli 3 tuntia putkeen, ja sitten useita lyhyempiä pätkiä pitkin päivää. Onneksi nukahtaa ihan hyvin myös paikallaan seisoviin vaunuihin, ja laitankin vauvan usein terassille nukkumaan.

Tämä vauva on kova piereskelemään, ihan aikuiselta kuulostaa :D Usein pari kertaa päivässä on vähän itkuisuutta ja selvästi se sitten helpottaa, kun tulee muutama iso pieru ja usein sitten iso satsi kakkaa perään. Tuntuu, että tämän toisen vauvan kohdalla osaan paljon paremmin erottaa itkun perusteella, mikä ongelma on. Itku on ihan eri kuuloista, jos vauva vaikka pelästyy jotain kovaa ääntää, tai jos on väsynyt, nälkäinen tai vatsa on kipeä. Tai ehkä olen vain unohtanut nämä asiat pojan vauva-ajasta, ainakin tässä vaiheessa olin silloin kyllä paljon väsyneempi kuin mitä olen nyt :)

Yleisen tyytyväisyyden ja paremman nukkumisen liitän osittain siihen, että maitoa tulee riittävästi, toki  lapset vain ehkä ovat erilaisia luonteeltaan. Vauva on kasvanut tosi hienosti ja hän onkin selvästi pulleampi kuin isoveljensä saman ikäisenä, paino ollut pluskäyrällä kun pojalla se oli päinvastoin, ja paino välillä nousi vähän huonosti. 

Jaksan ihmetellä, miten imetys on toiminut tällä kertaa niin paljon paremmin kuin viimeksi. Nännit kyllä olivat samaan tapaan tosi kipeät ensimmäiset 4-5 viikkoa ja oikealla oli ikävä haavakin, mutta kipu väheni pikku hiljaa ja haava umpeutui eikä nyt ole minkäänlaisia ongelmia. Niin ihanaa, kun imetys onnistuu! Kolme viikon kohdalla oli selkeä tiheän imun kausi, mutta sen jälkeen en ole vastaavaa uudelleen  vielä huomannut, vaikka kai siinä kuuden viikon kohdalla tyypillisesti sellainen voi myös tulla. Ei niin, että erityisesti kaipaisin sitä, että vauva on jatkuvasti tississä kiinni :D

Nyt kun olen saanut nukkua melko hyvin, niin olen nauttinut kotona olemisesta todella paljon. Vauva on ihanassa iässä, kun rupeaa tulemaan paljon "oikeita" hymyjä, ja hän on aina vain enemmän kiinnostunut ympäristöstään. Silti hän on vielä ihanan pieni <3 Mutta koko ajan enemmän oma persoonansa, eikä pelkästään "vauva".

Vauva!

21.8.2020 aamulla klo 9.15 meille syntyi pieni tyttö <3 Raskausviikkoja oli silloin 39+1, eli ei mennyt tämäkään raskaus yli lasketun ajan, joka siis olisi ollut 27.8. Olin toivonut nopeampaa synnytystä kuin pojan kohdalla, mutta kyllä tämänkin kesti melko pitkään. Yritän jossakin vaiheessa saada aikaiseksi synnytyskertomuksen. Samalla pääsen itsekin kunnolla vielä käymään kokemuksen läpi. Kaikki ei todellakaan mennyt niin kuin Strömsössä, mutta olen silti kokonaisuuteen tyytyväinen, ja kun saa tämmöisen ihanan vauvan palkinnoksi, niin tekisin sen kyllä uudestaan koska vain. 

Tyttö painoi syntyessään 3585 g, poika taas 3145 g. Eli tytön paino oli sitten jotain ensimmäisten 4 kilon painoarvioiden ja viimeisen selvästi pienemmän arvion välillä. Sekä tytöllä että pojalla paino laski melko paljon parina ensimmäisenä päivänä ja saivat vähänä lisämaitoa, tyttö tosin vain kolme kertaa, ja sen jälkeen imetys lähtikin oikein hyvin käyntiin. Pojan kohdalla asiat sujuivat hieman tahmeammin, kun maito nousi kunnolla vasta viikon päästä synnytyksestä, mutta pääsimme silloinkin lisämaidoista eroon. Tytön paino oli noussut syntymäpainoon 6 vrk:n ikäisenä äitiysneuvolan kotikäynnillä punnittuna, ja sen jälkeen on edelleen selvästi pulskistunut :)

Vauva on aika tyytyväinen, vaikka öisin hän syökin 1-3 tunnin välein. Imetykset ovat usein kestäneet aika pitkään, kun vauva ei meinaa pysyä hereillä, ja kakkaa usein yölläkin. Toisaalta, vaikkei kakkaa yön aikana tulisikaan, niin pissaakin tulee niin paljon että on melkein pakko vaihtaa vaippa yön aikana ainakin kerran. Vaipan vaihto on kuitenkin hyvä keino saada vauva enemmän hereille. Kolmena yönä on myös tullut reilusti puklua, kerran ihan sellainen roiskahtava oksennus (= sekä isä että vauva suihkuun), ja on pitänyt vaihtaa yöpukua ja lakanoita. Vaikka syömisen yhteydessä vauva onkin unelias, niin silti yöllä on ollut vähän vaikeaa saada vauva taas uudestaan rauhoittumaan meidän väliin vauvapesään, ja se sitten verottaa kaikkien unia. Päivisin vauva nukkuu helposti 3 tuntia putkeen, ja nukkuu selvästi parhaiten silloin, kun ympärillä kuuluu ääniä ja tapahtuu asioita.

Synnytyksestä toipuminen on mennyt hyvin, episiotomiahaava ei ollut käytännössä lainkaan kipeä, toisin kuin ensimmäisen synnytyksen jälkeen. Jälkisupistukset olivat muutaman päivän ajan aika inhottavia. Oma painoni laski kahdessa päivässä 5 kg, ja sen jälkeen on lähtenyt vielä pari kg. 

Maidon alkaessa nousta 2-3 vrk synnytyksestä minulle tuli oikein ikäviä ahdistuskohtauksia, jotka sekä alkoivat että loppuivat äkillisesti, ja kestivät ehkä puoli tuntia kerrallaan. Ensimmäisellä kerralla tuli pakottava tarve riisua vaatteita, kun ahdistuksen tunne oli jotenkin niin fyysinen. Lisäksi oli sellainen olo, että seinät ovat liian paksut ja teki mieli mennä ulos raittiiseen ilmaan, minua pelotti pimeässä enkä halunnut nukkua yksin tai ilman että valot olivat päällä. Tunsin musertavaa, melkein paniikinomaista surua ja ahdistusta siitä, ettei meillä enää koskaan ole enää vain yhtä lasta, vaan nyt heitä on kaksi ja olemme heistä vastuussa ja loppuelämämme huolissaan. Enemmän ahdistus oli kuitenkin tosi epämääräistä, eikä sille tuntunut olevan oikein mitään konkreettista syytä. Sellaista baby blues-itkeskelyäkin esiintyi muutamana päivänä, kuten pojan syntymän jälkeen, mutta tämä ahdistus oli minulle ihan uusi oire. Oletin kuitenkin, että se liittyi jotenkin hormoneihin.

Poika on ollut oikein hieno isoveli, ja yllättävän vähän aivan selkeää mustasukkaisuutta ollut havaittavissa. Toki epäsuorasti välillä uhmakkaan käytöksen muodossa, mutta isovanhemmat ovat olleet aika paljon apuna, ja ovat ehtineet antaa pojalle huomioita. 4-vuotiaan kanssa on kuitenkin ehkä (?) helpompaa kuin vaikkapa 2-vuotiaan. Pojan kanssa voi hyvin keskustella tuntemuksista ja selittää, miksi pikkusisko vaatii paljon huomiota jne.

Mutta kylläpä on ihanaa, kun meillä on taas vauva! On toki sääli, että vauvat ovat vastasyntyneitä kovin lyhyen aikaa, mutta on ihana myös taas päästä seuraamaan, miten lapsi kasvaa ja kehittyy. Ajatella, että saamme kokea tämän toisenkin kerran! <3

Jo rv 38+0!

Päätin, että tulen nyt edes kerran vielä  kirjoittelemaan kuulumisia ennen kuin vauva syntyy. Hirveän vähällehän tämä bloggaaminen on jäänyt. Viimeksi kun kirjoitin, oli rv 32. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Nämä viimeiset viikot ovat kuluneet tosi hitaasti, ja nyt on jo sellainen olo, että kunpa synnytys käynnistyisi. Eniten toivon sitä siitä syystä, että kaikki tämä epävarmuus loppuisi. Toki vaikka saisimmekin terveen vauvan syliin, niin sehän ei tietysti takaa sitä, ettei olisi mitään ongelmia. Mutta on silti helpompi, kun vauva on kohdun ulko- kuin sisäpuolella. 

Lapsivesimäärähän normalisoitui, mutta sen sijaan vauvan vatsanympärys jatkoi kasvuaan niin että äitiyspolin kontrollissa rv 35+1 se vastasi mitoiltaan jo rv 38+. Luustomitat olivat gynekologin mukaan kuitenkin symmetrisiä ja vastasivat viikkoja. Kävin kontrollissa taas maanantaina, eli rv 37+4, ja olin jo ihan asennoitunut siihen, että silloin sovitaan käynnistyspäivästä. Ihmetys olikin suuri, kun vauva olikin nyt pulskan sijaan vatsanympärysmitaltaan ennemminkin vähän laihanpuoleinen! Reisiluu ja pää olivat kasvaneet hyvin. Istukka, napavirtaukset ym. olivat aivan kunnossa eikä vauvalla vaikuttanut olevan mitään hätää. Tätä gynekologia en ollut vielä tämän raskauden aikana tavannut. Omasta mielestään hän sai oikein hyvät mitat vatsasta, ja ihmetteli, että miten vatsanympärys on aikaisemmin saatu mitattua noin isoksi. Toisaalta mitta on ollut iso monessa mittauksessa, ei vain tässä viimeisessä vaikka se silloin olikin erityisen iso. Nyt vatsanympärys vastasi jotain rv 36+, ja jopa absoluuttinen mitta oli pienentynyt parin viikon takaisesta. Miten se nyt edes voi olla mahdollista?!? Epäilen, että kyseessä on kuitenkin joku mittaustekninen asia, toivottavasti.

Painoarvio oli sama kuin kaksi viikkoa sitten, eli juuri alle 3 kg, mikä siis tietysti tarkoittaa sitä, ettei mitään 4 kilon vauvaa olisikaan tulossa, eikä todellakaan tarvitse ajatella käynnistystä. Se on tietysti hyvä asia, mutta itselläni kesti pari päivää päästä yli siitä harmista, että odotus edelleen jatkuisi. Lisäksi tietysti vähän huolestuin tuosta vauvan kummallisesta "laihtumisesta". Mystisesti vaihtelevien mittaustulosten vuoksi sain äitiyspolille vielä yhden kontrolliajan kahden viikon päähän. Silloin onkin jo rv 39+4, jolloin pojan synnytys spontaanisti käynnistyi (vaikkei valmista sen vuorokauden aikana tullutkaan). Parhaassa tapauksessa vauva on siinä vaiheessa jo turvallisesti kohdun ulkopuolella.

Eli oikeastaan tilanne on juuri siten, kuten olin toivonutkin: että saisin odotella synnytyksen spontaania käynnistymistä.

Ero omassa voinnissani verrattuna pojan raskauteen tuntuu suurelta. Jotenkin olen ollut ihan raskauden puolivälistä saakka "vaivaisempi" kuin viimeksi, tai sitten vain aika kultaa muistot. Olen nukkunut huonosti jo monen kuukauden ajan, koska joudun jatkuvasti kääntämään kylkeä, ja se onkin aikamoinen prosessi ;) Erityisesti lämpimämmillä säillä matala verenpaine on vaikuttanut jaksamiseen, kun ajoittain on ollut melkein koko päivän ihan nuutunut ja huimaava olo, kun verenpaine on ollut yleensä jotain välillä 85-100/65. Olen aina ollut tosi huono juomaan, joten siinä tietysti yksi suuri syy, mutta kyllä verenpaine on muutenkin raskauden aikana ollut normaaliakin matalampi. Siksi ihan lyhytaikainenkin selinmakuu tai puoli-istuva asento eivät lainkaan onnistu, ja kaikki ultraäänitutkimukset ovat tästä syystä olleet hankalia. Hb on onneksi hyvin noussut raskauden loppua kohden, ja oli viimeksi jo melkein normaali. Väsynyt olen silti ollut enenevässä määrin, ja nukkunut päivisin melkein joka päivä silloin kun se on ollut mahdollista.

Viimeisen parin viikon aikana liitoskipuja on ollut enemmän, ja vähänkin pidempään käveleminen ilman lepotaukoja alkaa olla hankalaa. Lantiossa tuntuu enemmän tai vähemmän painetta. Nivusissa tuntuu välillä todella teräviä vihlaisuja ja säteilevää kipua jalkoihin. Melkein kuin jalka voisi pettää alta. Ei niitä yleensä tule monta kertaa päivässä, mutta kipu voi tulla ihan puskista, mikä on ehkä niiden ikävin puoli. Ihan samantyyppistä oli myös pojan raskaudessa. Parina päivänä on ollut sellaista toivoa herättävää menkkamaista alavatsakipua myös silloin kun supistus ei ole päällä. Supistuksia tulee useampi tunnissa, ja kestävät yleensä 45-60 sekuntia. Alkavat olla jo vähän kipeitä, ja joskus ovat yölläkin herättäneet. Muutama päivä sitten niitä tuli illalla säännöllisesti noin 3 tunnin ajan niin että väli oli 5-9 minuuttia. Maanantaina tehtiin ultraäänen lisäksi sisätutkimus, ja silloin kaula oli vielä 4 cm, mutta kohdunsuu oli auki vähän enemmän kuin yhdelle sormelle.

Oikeastaan kaikki on siis valmista ja vauva on tervetullut saapumaan kun katsoo sopivaksi :) Itse en usko, että raskaus menee yliaikaiseksi, enkä ole siihen mitenkään henkisestikään valmistautunut. Silloin raskautta voisi olla vielä NELJÄ viikkoa jäljellä, ja se tuntuu ihan järjettömän pitkältä ajalta. Tosi jännittävää, että synnytys voi periaatteessa käynnistyä ihan koska vain!

Rv 32+0: Viime viikkojen kuulumisia

Bloggaaminen on jäänyt vähän taka-alalle, hupsis. Kyllä kaikenlaiseen dokumentointiin oli ensimmäisessä raskaudessa paljon enemmän aikaa ;) Huomenna on viimeinen työpäivä ennen lomaa, jota ehdin pitää reilu kaksi viikkoa, ja sitten 23.7. alkaa virallisesti äitiysloma. Ihan hullua jotenkin. Töissä on ollut niin hektistä, etten ole ehtinyt miettiä kovin paljon sitä, että huomenna on viimeinen työpäivä pitkään aikaan, vaikka tuntuu että koko kevät on vain ollut yhtä valmistelua sitä varten, että jään töistä pois!

Rv 28+0 asti sain jatkaa huoletonta eloani raskauden suhteen. Rutiinikontrollissä äitiyspolilla kuitenkin selvisi, että lapsivettä on hieman liikaa, silloin tämä AFI-indeksiksi kutsuttu lukema oli vajaa 24 eli käytännössä kyllä normaali vielä. Sitten kai katsotaan myös suurinta yksittäistä lapsivesitaskua, ja se oli samoin vähän rajoilla. Kontrolli sovittiin kolmen viikon päähän. Huolestuin vähän, mutta onnistuin kuitenkin rauhoittumaan. Kun kaikki rakenteet ovat näyttäneet normaaleilta, niin mitään tuskin olisi vauvan suhteen pielessä. 

No, sitten seuraavana viikonloppuna lauantaina olimme pyöräilleet ja tehneet vähän pihahommia, ja illalla alkoivat säännölliset ja aika napakat, mutta kivuttomat supistukset. Niitä jatkui 2-4 minuutin välein kaksi tuntia, joten soitin synnärille, ja pyysivät tulemaan näytille. Kohdunsuu oli onneksi aivan epäkypsä kanava kiinni ja pitkä, ja vauvalla näytti olevan kaikki kunnossa. Lapsivettä oli kuitenkin taas vähän enemmän, AFI-mitta oli 27. Yritin kysellä asiasta vähän lisää, mutta en oikein saanut kunnon vastausta erikoistuvalta lääkäriltä, kuin että rakenteet ovat olleet normaalit ja se on hyvä asia. Lisääntynyt lapsivesimäärä voisi kuitenkin selittää supistusherkkyyttä.

Huolestuimme miehen kanssa toden teolla, ja seuraavan viikon tiistaina itkin huoltani neuvolassa.  Pelkäsin, että vauvalla on jonkin vakava rakennepoikkeavuus, kehitysvamma tms. Neuvolantäti itse ei olisi reagoinut asiaan, jos ei olisi tiennyt ultralukemia, vaan kohtu tuntui hänen mielestään aika pehmeältä. SF-mitta oli myös samoilla käyrillä kuin aiemmin. Neuvolantäti kuitenkin soitti omasta aloitteestaan äitiyspolille, ja sain mennä iltapäivällä töiden jälkeen käymään taas synnärillä, kun yhdellä äitiyspolin gynekologeista oli päivystysvuoro. Hän yritti vakuutella minulle, ettei todennäköisesti ole mitään syytä huoleen. AFI oli 28, mutta vauvan rakenteet katsottiin taas kerran tarkkaan eikä niissä ollut mitään poikkeavaa. Jos AFI on 24-30, niin se tarkoittaa sitä että lapsivesimäärä on vain lievästi lisääntynyt, eikä silloin yleensä löydetä mitään syytä.

Varsinainen sovittu kontrolli oli sitten äitiyspolilla viime viikon torstaina, eli rv 31+0. AFI olikin silloin enää 24, kohtu oli pehmeä ja vauva voi hyvin ja olimme oikein helpottuneita. Painonikin on jo monen viikon ajan ollut jatkuvasti noin 60 kg, eli ei sitä lapsivettä mitään hirvittäviä määriä ole missään vaiheessa ollut, kun painokaan ei ole noussut. En ole itsekään reagoinut siihen, että kohtu olisi jotenkin pinkeä tai että henkeä ahdistaisi tai muuta. Säännöllisiä supisteluitakaan ei ole sen jälkeen tullut kuin kerran (olin seissyt pari tuntia keittiössä kokkailemassa).

Vauva sen sijaan näyttää olevan aika iso. Painoarvio laskettuna aikana olisi noin 4 kg, jos kasvu jatkuu entiseen tapaan. Reisiluu on koko ajan vastannut hyvin viikkoja, pään ympärys taas noin viikon edellä ja vatsan ympärys pari viikkoa edellä. Tuo iso vatsanympäryshän on tyypillistä diabeetikoiden lapsille, ja samoin lisääntynyt lapsivesimäärä, mutta olen nyt tehnyt sokeriseurantaa, ja arvot ovat olleet hyviä. Vauva nyt vain on isompi kuin isoveljensä, joka syntyi pari päivää ennen laskettua aikaa ja painoi 3145 g. Gynekologi kyllä sanoi, että jos vauvan vatsanympärys suhteellisesti entisestään suurenisi, niin sitten pitäisi ehkä synnytys käynnistää noin rv 38, kuten diabeetikoiden raskauksissa rutiininomaisesti tehdään. Juu ei kiitos käynnistystä, jos sellainen voidaan välttää.

Vauva liikkuu edelleen melko paljon, mutta viihtyy usein monta päivää peräkkäin mukavassa istuma-asennossa eli siis peppu alaspäin. Kuten nytkin pää puskee välillä vähän ikävästi ylöspäin. Viime viikon äitiyspolikäynnillä pää oli kyllä alaspäin. Eihän tässä vielä kiirettä ole.

Vasemmassa pakarassa on jonkin kohta, joka ikävästi viiltää ja jomottaa välillä, jos asento on väärä. Töissä se ei ole juuri häirinnyt, mutta työpäivän jälkeen useasti. Tänään on kuitenkin ollut taas hyvä päivä sen suhteen. Pojan raskaudessa oli vähän vastaavantyyppistä kipua, mutta se tuntui toisessa nivusessa. Jotain liitosjuttuja, ehkä ?! Hb oli viimeksi jopa 111, kun se matalimmillaan oli 94. Verenpaine on kyllä ollut matala, yläpaine usein alle 100 ja jostain syystä aina äitiyspolikäyntien yhteydessä alle 90. Ultratessa tulee aina hirveän huono olo.

Nyt on tosi mukavaa, kun kuumat säät häipyivät. En pidä helteistä, varsinkaan raskaana ollessa. Yöt ovat jo muutenkin hankalia, kun en voi nukkua muuten kuin kyljellä, mutta kylkeä pitää jatkuvasti vaihtaa, kun varsinkin vasemman lonkan ulkosyrjä alkaa polttelemaan ja jomottamaan. Vauvakin on mielestäni jatkuvasti yöllä hereillä, ja joskus potkut ja möyriminen jopa häiritsevät yöunta :)

Toivottavasti ehtisin nyt lomalla kirjoittaa vaikka vielä muutaman kerran ennen kuin vauva syntyy. Näitä juttuja on sitten itsekin kiva lukea myöhemmin, kun on jo ehtinyt unohtaa kaiken ;)

Rv 21+1: Rakenneultra ja korona-pohdintaa

Kaikki hyvin raskauden suhteen ja muutenkin. Kotona olemme pysytelleet, kun mieskin joutui työpaikalla tapahtuneen korona-altistuksen vuoksi karanteeniin. Viikon mies kuitenkin ehti olla normaalisti töissä, ennen kuin asia selvisi, joten karanteenista oli sitten enää viikko jäljellä. Olemme joka tapauksessa lomalla, joten töiden suhteen se ei ole vaatinut erityisjärjestelyitä, onneksi. Minä ja poika emme ole virallisesti karanteenissa, mutta käytännössä kyllä. Oireita ei ole kenelläkään, ja miehenkin karanteeni päättyy jo sunnuntaina, eli pääsee sitten taas sopivasti töihin.

Rakenneultra oli torstaina juuri ennen pääsiäistä. Menin sinne tietysti yksin, koronarajoitusten vuoksi. Ei se meitä kumpaakaan kovasti harmittanut. Menin äitiyspolille luottavaisin mielin kuulemaan, että kaikki oli mainiosti. Minulla onkin jatkuvasti ollut todella hyvä fiilis, ei käytännössä minkäänlaisia huolestumisia. Sikiö vastasi hyvin viikkoja, rakenteet olivat kunnossa ja kuten olin arvellutkin, tyttö näyttäisi olevan tulossa <3 Poika pettyi ensin silminnähden, kun kuuli että vauva todennäköisesti on tyttö ja yritti toiveikkaasti ehdottaa, että ehkä sen pippeli ei ole vielä ehtinyt kasvaa :D

Potkuja alkoi tuntumaan kunnolla vasta juuri ennen rakenneultraa. Sitten ne ovatkin kyllä äkkiä voimistuneet, ja mieskin tunsi potkun ensimmäisen kerran vajaa viikko sitten. Istukka oli etuseinässä, kuten olin arvellutkin. Pojan raskaudessa se oli takaseinässä ja potkut alkoivat tuntumaan nopeammin.

Odotamme jo kovasti vauvan tapaamista. Itse odotan myös innolla synnytystä, että minkälainen kokemus siitä tällä kertaa tulee. 

Mitä mieltä olette näistä synnytykseen liittyvistä koronarajoituksista? Itse arvelen, että ensisynnyttäjiä asia varmasti ahdistaa enemmän, koska muistan että olin itsekin seuraavana aamuna synnytyksen jälkeen kovin epävarma, että mitäs tämän vauvan kanssa oikein tehdään. Silloin olisi ollut hienoa olla perhehuoneessa ja saada pitää mieskin sairaalassa koko ajan. Meillähän kävi silloin niin, että kun noin kolmelta yöllä pääsimme synnyttäneiden osastolle, niin miehen piti melkein saman tien lähteä kotiin, koska huoneessa oli toinenkin äiti. Toki mies sitten vietti sairaalassa melkein koko seuraavan päivän, ja sitä seuraavana päivänä pääsimmekin jo kotiin. 

Nyt taas en jännitä sitä, etten pärjäisi yksin vauvan kanssa osastolla. Omakohtaista kokemusta ei ole  siitä, että olisin joutunut avautumisvaiheessa viettämään aikaa vuodeosastolla, vaan pääsimme suoraan synnytyssaliin (olen haaveillut sellaisesta synnytyksestä, että voisin olla avautumisvaiheessa mahdollisimman pitkään kotona, sitten sairaalaan ja suoraan saliin ja mielellään synnytys voisi kestää vähemmän aikaa kuin se 23,5 h mitä viimeksi ;)). Toki olisi varmaan ihan kiva, että mies saisi olla osastolla seurana, mikäli joutuisin sinne, mutta toisaalta nyt kun meillä on jo yksi lapsi niin käytännössä miehellä ei olisikaan samalla tavalla aikaa hengailla minun kanssani osastolla.

Omalla kohdallani mietin tämän raskauden suhteen lähinnä sitä, että jos joutuisin sektioon, niin olisi vähän kurjaa ettei mies saisi olla salissa mukana. Mutta eihän sekään ole mikään maailmanloppu. Uskon kyllä, että rajoitukset ovat tarpeellisia. Saa nähdä, miten kauan niitä joudutaan jatkamaan. Meillähän ei toivottavasti ole synnytys edessä vielä muutamaan kuukauteen.

Laiska bloggaaja

En tiedä kuinka monta kertaa olen ajatellut, että nyt kirjoitan blogia, mutta jotain muuta on sitten aina ilmaantunut ja kirjoittaminen jäänyt. Siitä on jo kuukausi, kun viimeksi kirjoitin. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, niin että välillä raskaus on jäänyt täysin sivuosaan ja melkein unohduksiin. 

Töissä (ja vapaa-aikanakin) tuntuu, että koronavirus määrittää melko paljon kaikkea sitä, mitä teemme tai emme tee. Työpaikallani sairaalassa kaikki ovat jatkuvasti varpaillaan, ja odottavat seuraavia määräyksiä/suosituksia/rajoituksia liittyen sairaalan toimintaan. Ei voi oikein mennä kuin päivä kerrallaan, koska koko ajan pitää olla valmiina siihen, että kiireetöntä toimintaa siirretään eteenpäin, jotta akuutit asiat saadaan hoidettua. 

Poikkeustila tuo omat haasteensa. Onneksi pojan päiväkoti on ollut vielä auki normaalisti, koska meitä molempia tarvitaan töissä, eikä työnkuva oikein taivu etätöiksi. Tämän viikon aikana poika ja yksi tai kaksi muuta edelleen päivähoidossa olevaa lasta ryhmässä kyllä taitavat siirtyä johonkin muuhun ryhmään. Luojan kiitos perheemme ei käytännössä harrasta säännöllisesti mitään kodin ulkopuolella lukuunottamatta ihan normaalia ulkoilua! Eli arjessa tätä poikkeustilaa ei siinä mielessä huomaa. Sukulaisten tapaaminen on kyllä saanut jäädä. Käytännössä liikumme kotoa vain työpaikalle ja päiväkotiin, ja tietysti ruokakauppaan tarpeen vaatiessa. Ja toki ajatukset pyörivät jatkuvasti epidemiatilanteessa. Töissä ei lounaalla tai kahvihuoneessa puhuta oikeastaan mistään muusta.

Viime viikon perjantaina työpäivän päätteeksi vilkaisin pitkästä aikaa vauvaa ultraäänellä. Tuli sellainen olo, että nyt minun pitää saada jotain muuta ajateltavaa, kuin koronavirus :) Viime viikkoina en ole oikein jaksanut tai ehtinytkään nauttia raskaudesta. Siellä vauva potkiskeli oikein hyvävointisen näköisenä. Olisin voinut katsella pientä vaikka kuinka kauan <3

Jalkoväliä vilkaisin myös, eikä siellä  näkynyt yhtään mitään ylimääräistä :) Veikkaukseni on siis, että meille olisi tulossa tyttö <3 Joskus 14+ viikolla taisin viimeksi katsoa ultralla, eikä haarovälissä silloinkaan mitään näkynyt. Pojasta meillä on säästössä omatoimisen ultran yhteydessä napattu kuva viikolta 18+2, jossa näkyy todella selvästi kivekset :) Rakenneultra on juuri ennen pääsiäistä torstaina 9.4. Ei sukupuolella ole meille mitään väliä, mutta haluamme silti kuulla veikkauksen. Tähän asti minulla ei ole ollut mitään poika- tai tyttöoloa, mutta toisen pojan saaminen on tuntunut luontevammalta. Täytyy myöntää, että kun olen nyt itse tullut siihen päätelmään, että vauva on tyttö, niin väkisinkin sen heti ohjaa ajatuksia ja mielikuvia lapsesta. Jos se olisikin kuitenkin poika, niin voisi olla vähän että mitä, senhän piti olla tyttö :D 

Potkuja tunnen vielä kovin epäsäännöllisesti, joinakin päivinä en huomaa niitä vielä ollenkaan, mutta toisina päivinä saattaa tuntua jotain kerran tai pari. En ole ollut juuri lainkaan huolissani raskauteen liittyvistä asioita, enemmänkin tosi rauhallinen, mutta kuten jo aiemmin sanoin niin on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, etten välillä ole oikein edes muistanut, että olen raskaana. Se tuntuu mielestäni vähän haaskaukseltakin, kun haluaisin myös nauttia raskaana olemisesta. Ja kohtahan on jo puoliväli! Ihan uskomatonta!

Kävin toisessa neuvolassa 12.3., jolloin oli rv 16+0. SLE-labroissa olin käynyt jo 1-2 viikkoa ennen, ja Hb oli silloin vain 93 (muut kokeet olivat kunnossa, joten päädyimme siihen että anemia on ihan vain raskauteen liittyvää). Olin edeltävinä viikkoina huomannutkin, että sydän alkoi tykyttämään tosi herkästi vaikka vähänkin reippaammin kävellessä tai kotona portaita noustessa. Mitenkään väsynyt en yleisesti ottaen ole ollut, mutta rasituksensieto siis ollut aika huono. Olin jo ehtinyt päätyä siihen lopputulemaan, että minun on heti ruvettava kohottamaan kestävyyskuntoani, ja 10 000 askelta päivässä on ollut tavoitteenani siitä lähtien (vaikka ei kuntoni ehkä kuitenkaan ihan niin huono ole, kuin miltä se on matalan Hb:n vuoksi vaikuttanut). Se on onnistunutkin melko hyvin. Rautalääkityksen aloitettuani Hb oli myös noussut 99:ään, ja olen jaksanut liikkua vähän paremmin.

Tässä toisen neuvolakäynnin strategiset tiedot: 

raskausviikot: 16+0 (9+0)
paino (muutos): + 2,7 kg ( - g/vko), kokonaispainonnousu 2,7 kg
RR: 116/67 (102/77)
U-prot: -/-
U-gluk: neg.
Hb: 93 (106)
Vauvan syke: 145 (-)
SF-mitta: - cm (- cm)

Melkein heti perään 20.3. oli myös lääkärineuvola. Siellä puhuimme lähinnä Hb:sta ja koronaviruksesta :D No, lääkäri teki myös lähetteen äitiyspolille seurantaan SLE:n vuoksi. Rakenneultra on kyllä jo varattu äitiyspolin lääkärille, mutta ehkä ne haluavat myös erillisen lähetteen neuvolasta.

Mitäs muuta sitten? Ai niin, neuvolatädin mielestä minun ei tässä raskaudessa tarvitse mennä lainkaan sokerirasitukseen, hurraa!

Rv 13+2: Mahakuvia!

Onpa taas ehtinyt kulua paljon aikaa edellisestä postauksesta. Onkohan ihan sallittua olla raskauden suhteen näin luottavaisella mielellä? Minulla on sellainen olo, että se on jotenkin rikollista. Koska eihän mikään ole koskaan varmaa. Toisaalta, jos jokin menisi vikaan tulevaisuudessa, niin ehdin surra sitten myöhemminkin.

No joo, mutta siis vointi on tosi hyvä, ja olen luottavaisella mielellä. Olen kuvitellut muka jotain potkujen tapaisia tuntemuksia muutamana päivänä, mutta niitä on kyllä aika mahdoton erottaa kaikesta, mitä suolen puolella tapahtuu :) Mutta eihän se mahdotonta ole, että olisin voinut tuntea jotain. Nyt ihan äskenkin tuntui sellainen "kuplan poksahdus"! Jännää! Pojan raskaudessa tunsin potkuja rv 15 alkaen.

Maha on jo selvästi kasvanut. Alavatsalla on kiinteä pallo, ja se sitten nostaa muuta tavaraa ylöspäin, joten kyllä maha on jo ihan nähtävissä. Tietty aamuisin se on pienempi ja kun olen syönyt tai turvottaa niin sitten se on jo niin iso, että jos laittaisin tyköistuvan äitiyspaidan päälle, niin joku voisi oikeasti jo luulla, että olen raskaana ;)

Tässä on muutama mahakuva. Ensimmäisen olen ottanut 22.12., eli rv 4+3, toinen on otettu 30.1. eli rv 10+0 (lähinnä turvotusta tuossa kyllä) ja kolmas kuva tänään aamulla eli rv 13+2. Kaikki kuvat ovat aamulla otettuja, jotta turvotusta olisi mahdollisimman vähän.

Vertailun vuoksi pojan raskaudessa otettu kuva rv 15+4. Tulihan maha esiin selvästi nopeammin nyt toisella kerralla, vai mitä mieltä olette :D

NT-ultra

NT-ultrassa kaikki hyvin! Down-riskiluku oli noin 1:1200 ja 18-trisomia 1:100 000. Tuo Down-riski on suurinpiirtein samansuuruinen kuin ikäriski (eli siis minun ikäni silloin kun munasolujen keräys tehtiin). Seulontalabrat olivat ilmeisesti kunnossa myös, mutta en ole niitä sen enempää tutkaillut, vaikka ne paperilla annettiinkin. Viimeksi kun onnistuin kehittämään niistä luvuista hirveän stressin :D 

Tällä kertaa olin enemmän huolissani niskaturvotuksesta. Oman ultrauksen perusteella tiesin, että se taitaa olla yli 2, eli selvästi enemmän kuin pojan raskaudessa (jolloin se oli jotain 0,8-0,9). Totta kai oli ihanaa nähdä vauveli, varsinkin kun joku osaava ihminen ultraa, mutta se ei ollut samalla tavalla hieno kokemus kuin pojan kohdalla, jolloin en ollut itse ultrannut ollenkaan noilla viikoilla, ja viikosta 8 viikkoon 12 tapahtuu tietysti valtavan paljon kehitystä, ja yhtäkkiä siellä onkin joku ihan ihmisen näköinen :) 

Nyt niskaturvotus mitattiin aika alussa, ja kun se oli sitten se reilu 2.3, niin en ihan pystynyt nauttimaan loppu-ultrasta. Kätilö toki heti sanoi, että alle 3 on normaali. Ultran jälkeen luin vielä jostain, että tämän kokoisella sikiöllä raja-arvo olisi 2.5, ja se rauhoitti sitten mieltäni (ja miehen). Monissa paikoissa ilmeisesti raja-arvo on aina se 3, riippumatta sikiön iästä, eikä jatkotutkimuksia tule, ellei seula kokonaisuudessaan hälytä. Kaikki näytti muutenkin normaalilta, nenäluu näkyi ja rakenteet olivat kunnossa niin paljon kuin nyt tämän kokoisesta ihmisestä voi sanoa.

Tänäänhän olisi "oikeasti" rv 11+6, mutta vauveli oli jo varhaisultrassa 2 päivää isompi, yhdessä mittauksessa 3 päivää. Nyt koko vastasi 12+4, mutta laskettua aikaa ei silti muutettu. Katsotaan, minkä kokoinen se on sitten rakenneultrassa :) Tämä seuraava ultra on 9.4. eli juuri ennen pääsiäistä. Silloin viikot taitavat olla tasan 20+0. Jännää!

NT-ultraan kolme yötä!

NT-ultra on keskiviikkona, ja onneksi heti aamulla 8.40. Siihen on siis kolme yötä. En ole hirveästi jännitänyt ultraa, odottanut kyllä, mutta viime päivinä on vähän alkanut pelottamaan, että mitä jos kaikki ei olekaan kunnossa? Eihän mikään suoraan viittaa siihen, ettei mahassa olisi kaikki hyvin, mutta sikiöseulan tulos kyllä vähän pelottaa. Mitä jos niskaturvotusta on liikaa tai verikokeissa on jotain häikkää? 

Kuinka ihanaa olisi saada hyviä uutisia ja saada olla taas vähän enemmän raskaana! Vointi on ollut hyvä, ei juurikaan pahoinvointia, enkä ole edelleenkään joutunut oksentamaan. Vatsa on ollut vähän vähemmän silmiinipistävän pullottava, ehkä yleinen turvotus on vähentynyt. Ja se tuntuu ihan hyvältä :)

Rv 10+2: Alkiosta sikiöksi ja äitiyshousut käyttöön!

Pahoinvointi on edelleen pysynyt poissa, mitä nyt joskus nälkäisenä voi olla huono olo. Väsynyt olen ollut, mutta se ei ole mitään verrattuna pahoinvointiin. Ehkä en tässä raskaudessa ala oksentamaan lainkaan! Olisipa se upea juttu!

Torstaina vaihtui jo yhdestoista raskausviikko, ja alkio on nyt virallisesti sikiö. Eli kaikki tärkeät rakenteet ovat toivottavasti kehittyneet, ja nyt sitten pitäisi vain kasvaa vähän isommaksi :) Vauvanalku liikkuu jo aika vilkkaasti kohdussa, en tietenkään tunne liikkeitä vielä itse, mutta ultraääni kertoo paljon ;) Viimeksi katselin pientä keskiviikkona. On ihmeellistä, miten näinä viimeisinä alkioviikkoina tapahtuu niin paljon kehitystä! Ihan muutaman päivän aikana pituutta tulee useita millimetrejä lisää, ja joka kerta rakenteet tulevat selvemmiksi ja alkio muuttuu enemmän ihmisen näköiseksi. 

Kotidoppleria käytin viimeksi eilen. Nykyään sydänäänet löytyvät aina nopeasti. Onhan sydän paljon helpompi löytää, jos se kuuluu 3,5 cm:n kuin 1,5 cm:n mittaiselle ihmisenalulle.

Kävin maanantaina SLE-verikokeissa, ja niiden tulokset saan tietää ylihuomenna. Tiistaina menen neuvolan seulontakokeisiin, eli ne hepatiitit ja hiv:t ja kromosomihäiriöseulonnat. Eihän NT-ultraankaan ole kuin puolitoista viikkoa! Sellainen jännä yksityiskohta noista seulonnoista, että riskiluvuissa tärkeä osatekijä on äidin ikä, mutta meidän tapauksessamme, kun on kyse pakastealkion siirrosta, niin äidin ikä lasketaan hedelmöitysajankohdan mukaan, eikä tämänhetkisen ikäni mukaan. Lapsettomuusgynen mukaan käytäntö on muuttunut ilmeisesti aika äskettäin, että riskilaskennassa huomioidaan tämä asia. Mutta onhan se fiksua laskea näin, koska munasoujen ikä on se, joka eniten vaikuttaa kromosomihäiriöriskiin. Meidän kohdallamme alkio oli siirrettäessä jo yli neljän vuoden ikäinen, mutta toki usein siirretään vielä paljon kauemminkin pakastettuina olleita alkiota.

Ensimmäisessä raskaudessa nämä ensimmäisen kolmanneksen viikot tuntuivat paljon, paljon pidemmiltä. Ja olin paljon enemmän huolissani kaikesta, tai sellaiset muistikuvat minulla ainakin on. Tietysti kaikki oli uutta ja jännittävää ja ihanaa. Tällä kertaa oloni on aika seesteinen. Olen hirmu iloinen, kun pahoinvointi lakkasi, ja olen pystynyt haaveilemaan vatsan kasvamisesta ja synnytyksestä ja vauvasta ilman että olisin juurikaan pelännyt keskenmenoa tai muita ongelmia.

Vauvasta puheenollen, niin päähäni on tullut sellainen ajatus, että se taitaa olla tyttö. Onpa jännää, että muutaman viikon päästä voi jo olla mahdollista erottaa vauvan sukupuoli! Pojan kohdalla tiesimme  aika varmasti jo muutama viikko ennen rakenneultraa, että poika on tulossa, mutta jos  tämä vauva on tyttö, niin on ehkä vaikeampi sanoa varmasti, että haarovälissä ei ole mitään ylimääräistä, kuin että siellä on ;)

Vatsakin on mielestäni jo kasvanut. Alavatsa on kiinteä ja pullottaa, mutta kyllä suoliston puolellakin turvotusta on, koska aamuisin vatsa on edelleen melko litteä, iltapäivästä eteenpäin se taas saattaa näyttää siltä että olisin jo paljon pidemmälläkin raskaana :D Puoli-istuvassa asennossa kun olen, niin kohdunpohja tuntuu noin kämmenenmitan häpyluun yläpuolella. Eli suunnilleen häpyluun ja navan puolivälissä. Ja kun en ole missään vaiheessa synnytyksen jälkeen kovin aktiivisesti treenannut vatsalihaksia ja rakenteet ovat jo valmiiksi löysemmät, niin tietysti vatsa pullahtaa esiin aikaisemmin :) Laitan joku päivä vaikka vähän kuvia, niin saatte nähdä :) Olin keskiviikosta perjantaihin toisella paikkakunnalla koulutuksessa, ja sinne otin ensimmäistä kertaa päälle äitiysfarkut. En oikein voinut enää kuvitella istuvani luennoilla tavallisissa farkuissani.

Ensimmäinen neuvolakäynti ja muita kuulumisia

Aika on loppujen lopuksi kulunutkin melko nopeasti. Torstaina alkoi jo kymmenes raskausviikko, eli tänään on rv 9+2. Kohta alkiota saa jo kutsua sikiöksi.

Tämän viikon alkupuolella huomasin, että pahoinvointi helpotti selvästi, ja olo on ollut tosi tosi paljon pirteämpi. Ihanaa! Olin jo aika epätoivoinen, kun oli vain jatkuvasti tosi huono olo ja hirveä väsy, eikä viikonloppuisinkaan olisi jaksanut tehdä juuri muuta kuin maata sohvalla (puhumattakaan siitä että töitäkin on ollut kahtena edeltävänä lauantaina). Väsymystä on edelleen, mutta se ei ole samalla tavalla kokonaisvaltaista. Rinnat ovat isot ja arat. Alavatsalla kohtu tuntuu jo aivan selvästi. Pahoinvoinnin helpottamisen myötä pahin alkuraskauden turvotuskin on helpottanut.

Oireiden vähenemisestä en ole lainkaan huolissani, koska viimeksi eilen vilkaisin töissä pikkutyyppiä ultralla. Vatsan päältä näkyy oikein hyvin, on näkynyt varhaisultrasta saakka. Siellä se kasvaa, ja tuntuu että joka kerta se näyttää vähän enemmän vauvalta. Liikkuukin vilkkaasti ja heiluttelee käsiä ja jalkoja. Pieniä sormiakin jo hieman erottaa <3

Torstaina olin ensimmäinen neuvolakäynti. Puhuimme paljon kaikenlaista ja kätilö päivitti taustatiedot, sain muutaman esitteen ja varasimme seuraavan käynnin, samoin kuin ensimmäisen lääkärineuvolan. Hb oli harmikseni vain 106, enkä ole varma onko se vain raskaudesta johtuvaa vai ehkä SLE:stä. No, ensi viikolla käyn tarkemmissa SLE-verikokeissa, niin sitten selviää enemmän. Sitä seuraavalla viikolla käyn seulontaverikokeissa NT-ultraa varten, niitä kun ei mielellään oteta ennen rv 10+0 (eikä rv 10+6 jälkeen). 

Pojan raskaudessa tein aina neuvolakäynneistä tänne blogiin omat postaukset ja tärkeät tiedot löytyivät taulukkomuodossa. Ensimmäisestä käynnistä ei toki vielä ole niin paljon raportoitavaa (sulkuihin tulee edellisen neuvolakäynnin tiedot):

raskausviikot: 9+0 ( - )
paino (muutos): - kg ( - g/vko), kokonaispainonnousu - kg
RR: 102/77 (-/-)
U-prot: +/-
U-gluk: neg.
Hb: 106 (-)
Vauvan syke: - (-)
SF-mitta: - cm (- cm)

NT-ultraan saimme ajan 12.2. Silloin on rv 11+6. Onpa jännittävää...! Luottavaisin mielin olen ainakin tällä hetkellä, että eiköhän sielläkin aikanaan ole kaikki kunnossa :)

Varhaisultra!

Saimme ultrassa tänään kauan odotettuja hyviä uutisia! :) Jännitti tosi paljon, vaikka olimmekin  jo kuulleet sydänäänet. Tai no, minä se enimmäkseen taisin jännittää, mies oli sydänäänet kuultuamme  jo aika vakuuttunut, että kaikki on kunnossa. 

Yksi alkio siellä oli köllimässä, ja koko vastasi paria päivää suurempaa kuin todelliset viikot. Viikkoja oli gynenkin laskujen mukaan tänään 8+1, alkion koko vastasi rv 8+3. Laskettu aika on 27.8. <3 Sydän löi hienosti, ja alkio vähän liikkuikin. Istukka oli etuseinässä. Gynen mukaan keskenmenoriski olisi tässä vaiheessa enää noin 3 %, mikä on tietysti hieno asia. 

Nyt raskaus ehkä alkaa vihdoinkin tuntua enemmän todelliselta, kun tiedämme että tuolla mahassa tosiaan kasvaa joku. Kaikki on niin jännittävää, mutta juuri nyt lähes pelkästään positiivisella tavalla. Tuleeko tästä alkiosta meille vauva? En malttaisi odottaa, että raskaus etenee vielä hieman pidemmälle, että vatsa alkaa näkyä ja että alan tuntea potkuja <3 Elokuussa (tai ehkä vasta syyskuussa) meitä saattaa oikeasti olla neljä!

Vauvanalku, pää-perämitta 19 mm <3

Rv 8+0: Huomenna varhaisultra, iiiik

Onko tosiaan jo rv 8+0? Sehän kuulostaa jo aika hyvältä ;) Tänään sain etsiä sydänääniä kotidopplerilla oikein urakalla. Ehdin jo pettyä ja rupesin miettimään, että kuvittelimmeko sittenkin ne äänet eilen, mutta ei, sain ne tänäänkin kuulumaan pitkän etsinnän päätteeksi <3 Melko ylhäältä ne löytyivät (häpyluusta ainakin 5 cm ylöspäin), ja vähän lujempaa piti laitetta painaa, että pääsin tarpeeksi syvälle. Olin kyllä jo valmistautunut siihen, että en löydä sydänääniä tänään ollenkaan, huomennahan toki saamme joka tapauksessa tietää, mitä mahaan kuuluu. Hui.

Rv 7+6: Sydänäänet kotidopplerilla!

Sain tänään siskolta lainaksi kotidopplerin. Kyseessä on sama Angel Sounds-laite, jolla ahkerasti kuuntelin sydänääniä myös pojan raskaudessa. Silloin kuulin ne ensimmäistä kertaa rv 9+1 (piti oikein blogista tarkistaa). 

Kun tänään oli mahdollisuus kokeilla, niin toki halusin heti yrittää, ja noin 10 minuuttia etsittyäni sainkin sykkeen kuulumaan! Huusin miehelle, että kyllä täällä taitaa olla joku! Siinä hässäkässä unohdin tietysti että mistä kohtaa äänet olivat kuuluneet. Kun mies tuli paikalle, en sitten enää löytänytkään niitä, ja aloin jo epäillä että olin kuvitellut koko jutun. Jatkoin kuitenkin etsimistä, ja noin 10-15 minuutin jälkeen löysin ne taas (noin pari senttiä häpyluun yläpuolelta ja anturi hieman kallellaan niin että se varmaan oli jossakin kohdunpohjan päällä), ja kun alkio ei tässä vaiheessa ole vielä niin liikkuvainen, niin pystyin kuuntelemaan niitä minuuttikaupalla kun vain pidin anturin samassa kohdassa koko ajan. Mieskin pääsi kuuntelemaan :) Pulssi oli mututuntumalla noin 170-180, sellaista ihanaa jumputusta <3

Tuosta lauantain postauksen vähän paniikinomaisesta sävystä huolimatta olen viime päivät odotellut perjantain ultraa yllättävän rauhallisena, ei siis mitään hermoromahduksia ;) Ajatellut kyllä, että paniikki iskee viimeistään huomenna illalla. Tämä kotidopplerasia toki muuttaa tilannetta aika paljon. Ei sydänäänten kuuluminen tietysti mitään takaa, mutta tuulimuna tämä ei ainakaan ole, eikä varmaan rypäleraskaus, eikä keskeytynyt keskenmenokaan. Eikä sitten varmaan se kohdunulkoinenkaan. Mitä sitten pelkään? No että alkio ei olekaan kasvanut normaalisti. Juuri muuta ei kai pysty tässä vaiheessa oikein sanomaankaan. Mutta huomattavasti kivempi mennä ultraan näillä tiedoilla :)

Varasin muuten maanantaina ensikäynnin äitiysneuvolaan. Hoksasin vain yhtäkkiä, ettei ehkä kannata jättää ajan varaamista ultran jälkeen, koska silloin alkaa olemaan vähän kiire. Sain ajan jo ensi viikon torstaille eli 23.1. Silloin olisi omien laskujeni (ja raskausappin) mukaan rv 9+0, mutta neuvolantäti sai laskettua vähän eri lukuja, ja sanoi että laskettu aika olisi 30. tai 31.8. (en muista tarkkaan), kun se omasta mielestäni pitäisi olla 27.8. Kerroin tietysti että kyseessä on pakastealkionsiirto, ja koska hedelmöittyminen on laskennallisesti tapahtunut. No, katsotaan mitä sanovat gynen polilla sitten. TOIVOTTAVASTI kaikki olisi kunnossa <3

Ehkä vähän epätodellinen olo juuri nyt ;) Ettäkö tuolla mahassa tosiaan on joku?!? Tai no, fiilikset ovat olleet aika positiiviset, enkä varsinaisesti hämmästynyt, mutta tietysti on aina vähän hämmentävää, kun vihdoinkin saa eteensä muutakin todistusaineistoa raskaudesta kuin oireet ja ne kaksi viivaa tikussa :)

Rv 7+2: Kuusi päivää varhaisultraan

Näin viikko sitten unta varhaisultrasta. Mies ei ollutkaan jostain syystä paikalla, ja aina kun ultrausta piti aloittaa, niin minulla olikin jotkut housut päällä. Kävin monta kertaa riisumassa, mutta aina vain oli jotain vaatteita välissä :D Lopulta päästiin aloittamaan, ja siellä vilahti jotain alkion näköistä, mutta sitten heräsin.

Kaikenlaista olen ehtinyt varhaisultraa odotellessa miettiä (ja googlailla ja lukea keskustelupalstoja). Yhtenä päivänä olin jo ihan varma, että tuulimuna se on, sitten se vaihtui kohdunulkoiseksi ja sitten  keskeytyneeksi keskenmenoksi, jonka jälkeen olin taas melko varma, että kyllä siellä on hyvännäköinen vauvanalku. Tai ehkä kaksi.

Huoh... Olisipa se ultra jo! Päivät kuluvan hirvittävän hitaasti... Vielä melkein viikko aikaa. En ymmärrä, miten itse pystyisin odottamaan NT-ultraan saakka! Töissä voisin koska tahansa iskeä anturin vatsan päälle ja katsoa mitä siellä näkyy (tai ei näy), mutta en ole uskaltanut. Parempi että sen tekee joku, joka oikeasti tietää, mitä näkee. En todellakaan halua mitään epätietoisuuspaniikkia, kun raskausoireiden vuoksi työpäivistä selviäminen on jo ihan tarpeeksi haasteellista. Tiedän kuitenkin, että jos tuolla vatsassa joku on, niin kyllä minä sen sieltä löytäisin. Löysin siskonkin viime raskaudessa alkion ja sykkeen jo näitäkin aiemmilla viikoilla ultraamalla vatsan päältä. Mutta kun kyse on nyt omasta raskaudesta, niin en vain halua.

Pahoinvointia on oikeastaan vuorokauden ympäri. Välillä lyhyitä aikoja, kun se ei tunnu niin paljon, mutta yölläkin kun herään vessaan, niin sitä on ja sen takia on ollut muutaman kerran hankala nukahtaa uudelleen. Pahinta se on nälkäisenä. Töissä pahoinvointia ei ehkä huomaa niin paljon, mutta silloin kun sitä on niin on vaikea keskittyä ja haluaisin vain kotiin sängyn pohjalle makaamaan. Oksentamaan en ole joutunut. Tissit ovat erityisesti aamuisin tosi arat ja painavan oloiset. Ja ovathan ne isot :D Kuten aiemmissakin raskauksissa, nenä tuntuu olevan koko ajan tukossa, ja limakalvot ovat kuivat ja vuotavat herkästi.

Sanoinko jo, että ultraan on kuusi päivää?!? ;) Äääääk. Miten pystyn edes nukkumaan edeltävänä yönä? Ihan kamalaa ja pelottavaa. Ja samalla haluaisin sinne ultraan vaikka heti, jos se olisi mahdollista. Haluaisin oikeasti voida ajatella, että olen raskaana, enkä vain jossakin välitilassa, jossa raskaustestissä on kaksi viivaa eikä kuukautisia ole. Mutta onko siellä ketään??? Voisiko siellä tosiaan olla joku? Miten ihmeessä siellä voisi olla joku? Tai no miksi siellä EI olisi ketään???

Klo 11.30 ensi viikon perjantaina. Se on se tuomion hetki. Sitä odotellessa, hyvää myöhäistä lauantai-iltaa ja tulevaa sunnuntaita kaikille, jotka tätä viitsivät lukea :)

Rv 6+1: Epätodennäköisiä kaksospohdintoja

Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille! Aika tuntuu kuluvan NIIN hitaasti... Tänään on vasta rv 6+1! 

Pahoinvointi on ollut aika voimakasta, vieläkään en ole kuitenkaan joutunut oksentamaan, ja ällötys on aaltoilevaa. Välillä kuljen ympäri keittiötä ja olohuonetta ja pohdin että pitäisikö vai eikö pitäisi koukata vessaan oksentamaan. Parhain olo tuntuu olevan silloin, kun ruokailusta on kulunut noin tunti. Uudenvuodenaattona olin muutaman tunnin ajan täysin oireeton pahoinvoinnin suhteen, ja oloni oli kuin olisin kuolleista noussut ;) Illemmalla ällötys tuli sitten taas takaisin. Loppiaisen jälkeen odottavaa töihin paluuta ajatellen olen muutaman kerran kokeillut Primperania, mutta siitä ei ole ollut mitään apua. 

Vatsa on ollut hirvittävän turvoksissa pari edellistä päivää, ja ummetuskin vaivaa. Paino on noussut KOLME KILOA alkionsiirron jälkeen, mikä on melko paljon, mutta uskoisin että se on suurimmaksi osaksi nestettä. Voin hyvällä omallatunnolla sanoa, etten ole joulunpyhinä syönyt kolmen ylimääräisen kilon edestä, eikä ole oikein tehnyt mieli makeaakaan (vaikka normaalisti syön jouluna paljon suklaata). Joten korkeintaan kilo olisi voinut tulla jouluherkutteluista ;) No, katsotaan miten käy, ehkä paino taas laskee jos turvotus vähenee.

Ultraan on vielä kaksi viikkoa... Siitä tulee kyllä jännittävin perjantai pitkiin aikoihin...! Yleisesti ottaen fiilikseni ovat luottavaiset, että kyllä siellä joku on. Välillä tosin iskee epäilys, että miten ihmeessä kaikki olisi taas voinut mennä hyvin? Suurimman osan ajasta olen silti ollut positiivisella mielellä.

Mieleni perukoilla kummittelee myös aika sitkeästi ajatus, että mitä jos tuolla onkin kaksoset?!? (se tästä vielä puuttuisi). Olipahan vain oli ensimmäinen ajatus, joka tuli mieleeni, kun pahoinvointi alkoi niin aikaisin ja on jo tässä vaiheessa selvästi toimintakykyä haittaavampaa, kuin se pojan raskaudessa missään vaiheessa oli (pahoinvointi ei ollut näillä viikoilla edes alkanutkaan), oksentelusta huolimatta, jota kyllä oli loppujen lopuksi vain 1-2 kertaa viikossa korkeintaan, ja rajoittui lähes kokonaan aamuun. Lisäksi hcg:n nopealta vaikuttava nousu verrattuna pojan raskauteen. Mitään lukuarvoja ei hcg:stä toki ole käytettävissä.

Olen itse kaksonen, mutta todennäköisesti kuitenkin ei-identtinen, vaikka olemmekin hyvin saman näköisiä ja onnistuimme hämäämään siskoni uuden puhelimen kasvojentunnistustakin :D Ihan lähisuvussamme on myös identtiset kaksoset. Toisaalta identtisten ja ei-identtisten kaksosten ilmaantuminen ei kai oikeastaan liity toisiinsa mitenkään, koska ei-identtisten kaksosten saaminen liittyy siihen kuinka nainen ovuloi (mihin perintötekijät vaikuttavat), kun taas identtisten kaksosten ilmaantuminen pitäisi liittyä alkion ominaisuuksiin tai joihinkin vallitseviin ympäristötekijöihin. En tiedä, onko siihen olemassa jotain perinnöllistä alttiutta.

Toki tiedän, että eri raskauksissa oireet voivat vaihdella tosi paljon ihan riippumatta siitä, montako vauvaa on tulossa :) Ja olisi se kyllä kaikki riskit huomioiden aikamoinen pommi, jos tuolla ihmeen kaupalla kaksi alkiota olisi, kun ainut vaihtoehto on lisäksi, että lapset olisivat identtisiä ja silloin on tietysti riski että kalvot ja istukka ovat yhteisiä. Yksi lapsi olisi kaikin puolin turvallisempi vaihtoehto :) Jos siellä nyt olisi edes se yksi... Äääk. Miten jaksan odottaa vielä kaksi viikkoa?!?

Aika varhaisraskauden ultraääneen

Soitin tänään gynen polille ja sain ajan ultraääneen. Pojan raskaudessa aika annettiin aika tasan viikolle 7+0, nyt (ainakin omien laskujeni mukaan) viikot olisivat jo 8+1. Aika olisi perjantaina 17.1. Sinne tuntuu olevan mahdottoman pitkä aika! Ensin hoitaja laskeskeli, että niin, sehän menisi sitten noin 20. päivän tienoille, mutta totesi sitten että meidän lapsettomuusgynemme on silloin poissa, joten varataan aika hieman "aikaisemmin", eli tuolle perjantaille. 

Olisin tietysti toivonut vähän varhaisempaa aikaa, mutta tähän on kai tyydyttävä. Tuntuu, että siihen on HIRVEÄN pitkä aika! :D Melkein kolme viikkoa. Nythän on vasta rv 5+4. Mutta ehkä pojan raskaudessa aika annettiin aikaisemmin siksi, että joulun pyhät olivat juuri edessäpäin (aika oli siis 22.12.)? Ensimmäisessä, kesken menneessä raskaudessa kävimme yksityisellä ultrassa  jo viikolla 6 + jotain. Koska teille muille on annettu aika ensimmäiseen ultraan alkionsiirron jälkeen?

Eilen pahoinvointia oli melkein koko päivän. Tein lyhyen päivystysvuoron, ja se oli aika kurjaa, vaikea keskittyä jatkuvan ällötyksen vuoksi vaikken mitenkään erityisen väsynyt olekaan ollut, onneksi. Varsinaiset työt aloitan joululoman jälkeen 7.1. Vähän jännittää, miten töissä menee, jos pahoinvointi vielä voimistuu...

Tänään aamulla pahoinvointia oli enemmän kuin tähän mennessä on ollut. Itse asiassa heti heräämisen jälkeen olen voinut tähän mennessä oikein hyvin, mutta sitten kun on syönyt vähän aamupalaa, niin voi tulla oikein huono olo. Tänään pahoinvointia oli jo heti herätessä. Söin ensin jääkaappikylmän lasten mangosmoothien, joka maistui taivaalliselta :D Se ei kuitenkaan vienyt pahoinvointia pois. Sen jälkeen söin jogurttia ja mysliä ja kaksi voileipää. Voileipien välissä harkitsin oksentamista, mutta ei onneksi tarvinnutkaan. Aamupalan jälkeen join teetä, joka tuntui helpottavan oloa aika paljon. Nyt sitten on vain sellaista "taustapahoinvointi" taas.

Siskoni antoi edellisestä raskaudestaan jääneitä pahoinvointilääkkeitä (Primperan), jota hän oli käyttänyt jonkin verran ensimmäisellä kolmanneksella. Pitäisi ehkä kokeilla niitä, koska ei ole oikein kivaa, jos joutuisi ryntäilemään potilasvastaanotolta vessaan oksentamaan... Kuulin kyllä yhdestä kollegasta, joka oli raskaana ollessaan oksentanut vastaanottohuoneensa lattialle kesken potilaskäynnin :D

Rv 5+1: Pahoinvoinnista ja Lugesteronin lopetuksesta

Kai nyt on jo sallittua puhua raskausviikoista? "Virallinen" testipäivä eli jouluaatto tuli ja meni. Joulua viettäessä en ole monesti edes muistanut koko raskausasiaa, mikä on hyvä juttu. Pahoinvointiinkin olen jo aika tottunut. Itse asiassa on melkein parempi silloin kun sitä on, kuin silloin kun sitä ei ole (ainakin pahoinvointi tekee rauhallisemman olon siinä mielessä, että ehkä kaikki on ihan hyvin). Välillä pahoinvointia on ollut melkein koko päivän, välillä vain ajoittain. Oksentamaan en onneksi ole joutunut. Pojan raskaudessakin aamuoksentaminen tosin alkoi vasta joskus rv 10 ehkä. 

Mikäli nuo raskausviikot ovat oikein (hedelmöittymispäivän mukaan siis), ja ensimmäinen ultra on suunnilleen rv 7, niin eihän siihen sitten ole kuin pari viikkoa! Ihan kamalaa. Soitan gynen polille heti ensi viikon alussa. Katsotaan, mistä päivästä tulee Se päivä. Voisi hyvin olla jo loppiaisviikolla...! Apua!

Huomenna aamulla laitan muuten viimeisen Lugesteronin. Joulupäivänä ja eilen laitoin puolikkaan annoksen eli 200 mg x 2 tänään ja huomenna sitten vain 200 mg aamulla. Olen monta kertaa tarkistanut TAYS:in ohjepaperin, että kyllä sen näin pitäisi mennä. Gynen polilla annetuista ohjeista kun en muista yhtikäs mitään :)

P.S. Päivitin vähän noita muita sivuja. Raskaustestejä-osiosta löytyy paljon uusia kuvia, jos joku tykkää raskaustestien katselemisesta yhtä paljon kuin minä ;)

pp13: Viimeiset raskaustestit :)

Ei testaamista noin vain lopetetakaan... Perjantaina aamulla tein vielä jäljellä olevan Pregcheckin, ja kun eilen hain apteekista lisää Lugesteroneja, niin ostin samalla hyllystä viimeisen Clearblue digitalin. Eilen en vielä ollut varma, koska aion testata. Perjantain Pc antoi nopeasti oikein  hienon testiviivan:

Alkio on tänään 18 päivää vanha, eli hedelmöittymispäivästä (5.12.) kun lasketaan, niin raskausviikkoja olisi 4+4. Ts. digitestin kuuluisi näyttää Raskaana 2-3 vko. Minulla oli kuitenkin vähän sellainen hytinä, että koska aiemmat testit ovat pojan raskauteen verrattuna näyttäneet vahvoja viivoja verrattavissa olevina ajankohtina, ja lisäksi pahoinvointikin alkoi niin aikaisin, en ollut kovin hämmästynyt, kun testi näyttikin tänään aamulla viikoiksi jo 3+:

Mitä tuosta ajattelisi? Pojan raskaudessa "ongelmana" oli hidas hcg-nousu (eikä se sitten kaikesta panikoinnista huolimatta ennakoinut mitään pahaa). Ehkä tämä on silti parempi vaihtoehto. Kuukautisten mukaan tänään olisi vasta rv 4+1, mikä on tuon testin kanssa melkoisessa ristiriidassa, mutta onhan hedelmöittymisajankohdasta määritetty raskauden kesto tietysti kaikkein luotettavin. Torstaina olisi kuitenkin jo 5+0, jolloin testinkin pitäisi näyttää 3+. Ja joo, tiedän että poikkeavan nopea hcg-nousukin voi ennakoida ikäviä asioita, mutta yritän kuitenkin lähtökohtaisesti ajatella, että kaikki on kunnossa :)

Pahoinvointia oli oikeastaan koko perjantaipäivä, illalla vasta helpotti. Lauantai oli helpompi päivä, lähinnä nälkäisenä oli pahoinvointia ja sitten oikein selvästi myös illalla. Tänään aamulla aamupalan yhteydessä oli tosi huono olo, ja harkitsin jo oksentamistakin, mutta sitten se helpotti tällaiseksi "taustapahoinvoinniksi" ;) Rinnat ovat arat ja turvonneet, nännit myös hieman kipeät. Alavatsalla tuntuu välillä lieviä tuntemuksia.

Siskoni sanoi, että mitäs jos siellä onkin kaksoset, kun hcg nousee näin nopeasti. Kävi se itselläkin mielessä, kun pahoinvointi alkoi niin aikaisin, mutta mikä nyt olisi kaksosten todennäköisyys tässä tilanteessa?!? :D

Lugesteroneja hain apteekista lisää vielä sen verran, että riittävät muutaman päivää jouluaaton jälkeen. Ohjepaperissa sanotaan, että luomukierto-PAS:issa lääkitys jatkuu vielä neljä päivää testipäivän jälkeen pienemmällä annoksella.

P.s. koska saa alkaa puhua raskausviikoista? Olisiko sitten kun testipäivä on ollut ja mennyt :)

pp11: Siirretty alkio

Alun perin minun oli tarkoitus kertoa lisää siirretystä alkiosta jo viikko sitten, mutta sitten tulikin plussa testiin, ja asia jotenkin unohtui :) 

Vain pari päivää siirron jälkeen OmaPostiin ilmestyi potilaskertomusteksti siirrosta. Siirretyn alkion luokitus oli 4BB. Mietin sitten, että mitähän tuo oikein tarkoittaa, ja etsin netistä vähän tietoa. Luokitusjärjestelmiä on tietysti monia erilaisia, mutta tämä on kaiketi nimeltään "Gardner blastocyst grading system" (kuvat ovat advancedfertility.com-sivustolta), ja sen avulla luokitellaan nimenomaan viisipäiväisiä blastokystejä. Siinä huomioidaan kolme eri asiaa, ensiksi tuo numero kertoo sen, miten pitkälle blasokysti on ehtinyt kehittyä (1-6). Ykkönen on vähiten ja kuutonen pisimmälle kehittynyt. 4 tarkoittaa sitä, että blastokysti on jo hyvin laajentunut. Seuraava vaihe eli 5 tarkoittaa kuoriutumassa olevaa blastokystiä ja 6 kuoriutunutta. 

Ensimmäinen kirjain (A, B tai C, A on paras) kertoo siitä, kuinka paljon blastokystin sisällä olevassa solurykelmässä (= eli tuleva alkio) on soluja, ja toinen kirjain siitä, miltä ulompi solumassa eli trofoektodermi näyttää. B tarkoittaa että soluja on muutamia, ja ne muodostavat löyhän kerroksen.

Eli näiden perusteella meidän alkiomme on ollut keskikastia. Tämä asia kun minulle selvisi, ajattelin ensin että voikohan sellaisesta tulla mitään, mutta ilmeisesti se on täysin mahdollista :) Eihän oikein huonolaatuisia alkiota edes lähdetä siirtämään tai pakasteta, koska onnistumismahdollisuudet ovat niin pienet.

Alla olevassa kuvassa on esimerkkejä siitä, miltä nuo eri 4-alkiot voisivat näyttää. Tuolla oikeanpuoleisella on siis sama luokitus, kuin meidän alkiolla.

pp9: Lisää raskaustestejä

Olen tehnyt aika paljon raskaustestejä, mutta se ei ole mikään yllätys :) Ensimmäiset testit tein siis lauantaina illalla, eli pp4, sitten tein joka aamu samat kaksi testiä (Pregcheck ja Rfsu:n herkkä) tiistaihin saakka. Keskiviikkona vain Rfsu, koska Pc:t loppuivat. Eilen olin ihan haltioissani, kun Rfsu antoi nopeasti oikein selkeän viivan :) Siihen saakka viivat olivat kyllä vahvistuneet, mutta tulivat esiin aika hitaasti, testiajan sisällä kylläkin. Tänään iltapäivällä tein hetken mielijohteesta Pc:n, joita olin ostanut eilen lisää. Siihenkin tuli aika äkkiä hyvä viiva, joka oli vahvistunut kahdessa päivässä paljon.

Tämä ensimmäinen kuva on Rfsu:n herkkä eilen aamulla eli pp8, kun testi oli vielä märkä. Toisessa kuvassa on tänään iltapäivällä tekemäni testi heti tuoreeltaan, tehty parin tunnin pidätyksellä.

Tässä alla olevassa kuvassa on kaikki tekemäni Pc:t, alimpana vanhin eli pp4 ilta, sitten pp5, pp6 ja pp7 aamu ja ylimpänä pp9 iltapäivä, eli tänään. Toinen kuva ei ole niin hyvä, mutta siinä on alimpana pp4 ilta, sitten pp5, pp6, pp7 ja pp9 aamutestit.

Ai eikö niitä testejä ole tämän enempää?!? ;) No, ajattelin kyllä että tämä voisi jo riittää, toisaalta yksi   Pc on vielä jäljellä. Clearblue digitalkin antaisi ehkä jo tuloksen 2-3 vko, mutta en tiedä viitsinkö tuhlata siihen rahojani, kun näkeehän noista halvemmistakin testeistä hyvin, että hcg:n määrä on lisääntynyt.

Jos se mitenkään on vielä tässä vaiheessa mahdollista, niin minulla on oikeasti ollut ihan raskauspahoinvoinnin kaltaista oloa jo maanantaista lähtien joka iltapäivä/ilta, eli pp6 lähtien. Ei todellakaan ollut tällaista pojan raskaudessa. Alavatsaa myös nipistelee ja tuntuu vähän pientä painetta. Ne ovat kyllä tuttuja oireita aiemmasta. On myös janottanut tosi paljon, mutta toisaalta on myös tehnyt mieli tosi suolaista ruokaa. Väsynyt olen myös ollut, mutta en mitenkään poikkeuksellisen väsynyt.

Olen ollut niin innoissani, että olenkin muutamassa päivässä ehtinyt kertoa raskausuutisen jo aika monelle, toki vain sellaisille ihmisille, jotka eivät uutista levitä eteenpäin ;) Olin ensin ajatellut, että pitäisimme sen salaisuutena paljon pidempään. Mutta ei se ole kovin helppoa, varsinkin kun niin moni tietää, että olen ollut alkionsiirrossa. Ennen plussatestejä olo oli tosi epätodellinen, että mitä, voisiko tosiaan olla raskaana, mutta nyt raskaus tuntuukin aika luontevalta asialta, ja ainakin itselläni on hyvä fiilis. Toivotaan, että se olisi hyvä enne!

pp5: Raskaana

Heräsin yöllä monta kertaa, ja loppuyöstä en saanut enää unta. Pissahätäkin oli, mutta olin päättänyt käydä vessassa vasta kun mies olisi lähtenyt töihin. Kun aamulla halailimme, mies kommentoi, että onpas minulla nopea pulssi. Niin kovaa jännitti :D Vastasin että aijaa, ehkä olen vain juonut liian vähän tai jotain. Mies lähti kotoa vähän vaille kymmenen. Sen jälkeen siivosin nopeasti keittiössä aamupalan jäljiltä, ja sitten kaivoin esiin kaikki erimerkkiset raskaustestit ja levitin ne kylppärin lattialle. 

Tein ensin Rfsu:n herkän, ja tulos oli aika samanlainen kuin eilen. Pregcheck näytti myös samaa kuin eilen, eli haalean, mutta vaaleanpunaisen viivan. Ihan heti en osannut päättää, tuhlaanko myös Clearblue digitalin. Avasin muovikääreen, kun halusin muka lukea käyttöohjeesta, miten varhaisessa vaiheessa testin pystyisi tekemään. Hah. Sitten vain testi pissapurkkiin. Istuin kylppärin matolle odottelemaan vastausta. Olin melko varma, että näyttöön tulisi "ei raskaana"-teksti, ja samalla humahtaisi pettymys vatsaan. Mutta ei.

Tietysti on syynsä sille, miksei pitäisi testata turhan aikaisin. Koska moni alkanut raskaus keskeytyy ennen kuin se on kunnolla päässyt alkuunkaan. Mutta jos se ei edes ala, niin ei se tietysti pääse tähänkään vaiheeseen. Alkiomme on jatkanut kehitystään, tullut ulos kuorestaan ja ainakin yrittänyt kiinnittyä. Se tuntuu ihmeelliseltä, eikä sitä ihmettä poista sekään, että raskaus keskeytyisi ihan alkuunsa. Nyt vain jäitä hattuun.

En malttaisi odottaa, että mies tulee töistä kotiin. Poika on ollut vähän ihmeissään, että mitä oikein puuhailen. Pissaan purkkiin ja tuijottelen jotain kummia puikkoja :D Nyt täytyy lopettaa, kun poika huutelee sohvalta että pitäisi mennä lukemaan. Mauri Kunnaksen "Joulupukki ja noitarumpu" pitää ajatukset sopivan pitkän ajan jossain ihan muualla kuin raskaustesteissä :)

pp4: Uskomaton hätähousu

Joo, no niin, ne jotka ovat tätä blogia seuranneet pidempään, muistavat ehkä, että minulla on *vähän* taipumusta itsehillinnän menettämiseen näissä testausasioissa... En tietenkään ollut suunnitellut tekeväni testiä kuin vasta aikaisintaan pp6, joka olisi maanantai. Sekin on tosi aikaisin, mutta kun pojasta tuli selkeästi (haalea) plussa jo pp6, niin ajattelin että onhan aikainen plussa tälläkin kertaa mahdollinen. Silloin siirrettiin nelipäiväinen alkio, nyt viisipäiväinen, joten ihan loogista kai, että kun alkio on kehittynyt pidemmälle, niin se myös kiinnittyy aikaisemmin, jos kiinnittyy. Tänään alkio olisi yhdeksän päivän ikäinen. En siltikään voi uskoa, mitä raskaustesti tänään näytti, muutama tunti sitten pari tuntia rakossa olleesta pissasta:

Testi on Rfsu:n herkkä testi, jolla voi kuulemma saada plussan jo kuusi päivää ennen oletettua kuukautisten alkua (ja periaatteessa tämä kyllä voisi pitää paikkansa, koska LH-plussa tuli aikaisin, ja kierron pitäisikin jäädä 26 tai 27 päivän mittaiseksi, tänään on siis kp21).

Muutama tunti myöhemmin eli ihan äsken tein uudesta pissasta Pregcheck-testin, joka nyt ei kyllä lupaakaan olevansa mitenkään erityisen herkkä, mutta eipä sekään ollut negatiivinen, ei tosin ihan yhtä selkeä viiva, mutta kuitenkin punainen eikä todellakaan mikään viivanpaikka:

Mitäs mieltä olette??? Gonapeptylin ei pitäisi vaikuttaa, koska siinähän ei ole hcg:tä. Näitä samoja juttuja pohdin myös silloin, kuin plussasin pojasta. Että olenko unohtanut jotain tärkeää, vai minkä takia testit näyttävät plussaa näin aikaisin? Onko muilla kokemuksia näistä samoista testeistä?

Olo on aika normaali, eli ei mielestäni mitään raskausoireita. Mitä nyt vatsaa nipistelee tuon tuosta, kun onhan tämä kaikki vaan niin jännää!!! :D

Nämä kuulumiset ovat nyt sitten vain meidän kesken ;) Kenellekään en ole asiasta vielä kertonut. Testien tekeminenkin oli aikamoista salailua. Ensimmäistä testiä tehdessäni jouduin ensin piilottamaan pissapurkin kylpyhuoneen lavuaarikaapin alle :D ja pääsin sitten tekemään testin ehkä noin kymmenen minuutin kuluttua. Mies olikin sen jälkeen yläkerrassa, ja pystyin hyvin tuijottamaan silmä kovana ensin yhtä ja sitten kahta viivaa. Parissa minuutissa tuo toinen viiva ilmestyi. Mies on ollut tosi epäileväinen koko päivän, kysyikin kerran, että olenko tehnyt jo testin. Silloin pystyin vielä rehellisesti vastaamaan, että en ole tehnyt. Nyt mies ei sitten ole enää kysynyt, onneksi.

Huomenna testailut jatkuvat! Ihan kamalaa... No, pahinta mitä voi tapahtua, on se että tuleekin tyylipuhdas nega ja täydellinen mahalasku... :( Mutta palaan kertomaan kuulumisia, ovat ne sitten hyviä tai huonoja :)

pp2: Malttamaton

Pitäähän näitä piinapäiviäkin laskea, kuten tein myös pojan raskaudessa alkionsiirron jälkeen. Oireita ja muuta ei tietysti voi aivan verrata toisiinsa, koska edellinen oli tuoresiirto ja siinä oli hyperstimulaatiokin. Nyt ei ole mitään erityisiä oireita. Täytyy tunnustaa, että olen ihan vaan kurkannut töissä ultralla vatsan päältä, että miltä kohtu oikein näyttää tässä vaiheessa. No, se paksuuntunut limakalvo siellä tietysti on, joka ihan normaaliin kk-kiertoonkin liittyy, muttei mitään muuta (eikä kuuluisikaan olla vielä pitkään aikaan). Ensimmäisenähän siellä pitäisi alkaa näkymään vähän nestettä eli musta pallukka. Sellaisen pystyin itsekin näkemään pojan raskaudessa 5 + jotain raskausviikolla. Nyt olisi tietysti vasta 2+ jotain eli hyyvin aikaisessa ollaan :) 

Oikeastaan minulla taitaa olla sellainen olo, että miten ihmeessä tästäkin voisi raskaus alkaa. Eihän ne prosentit nyt PAS:issa mitään ihan huikeita ole, ehkä kolmasosasta alkaisi raskaus ja näistäkin tietty osa menee kesken. Mutta tapahtuihan se ihme meille jo kerran :) Pojan raskaudessa pp6-testi oli jo positiivinen. Ehkä pitäisi ostaa pino halpoja testejä ja alkaa ensi viikolla panikoimaan :D