Töissä vietetyn yön jälkeen tajusin, että en koko päivystyksen aikana ollut kertaakaan miettinyt raskautumisasioita. Aamulla ne sitten taas tulivatkin ryminällä takaisin, negatiivisessa mielessä tietysti. Minun on tänään ollut vaikea löytää toivon siementäkään, vaikka ei tämä päivä mitenkään huono ole muuten ollut. Raskautuminen vain tuntuu täydeltä mahdottomuudelta.
Jos emme tässä kierrossa onnistu, niin sitten alkaa yk 5 ja pian on täynnä puoli vuotta eikä siitä sitten ole kovin pitkä aika kokonaiseen vuoteen. En todellakaan koe että meillä vielä olisi lapsettomuusongelmaa, mutta välillä iskee suuri pelko: Miten kauan meidän on vielä odotettava omaa Pientä? Mitä jos en ikinä enää tulekaan raskaaksi? Entä jos keskenmenoon johtanut raskaus olikin vain joku sairas pila, joka antoi meille valheellista uskoa siihen, että meistä vielä voisi tulla vanhempia?
Heinäkuussa 2012 otin ensimmäisen kerran lääkärin kanssa puheeksi raskaustoiveet. Jo sitä ennen olin ehtinyt haaveilla vauvasta ja äitiydestä, eikä kaipaus todellakaan ole helpottanut, päinvastoin. Tuntuu, että tuosta kesästä on mahdottoman kauan, vaikka eihän puolitoista vuotta niin pitkä aika ole. Mutta lapsesta haaveilevalle se on. En ole enää vuosiin haaveillut mistään sellaisesta, joka ei periaatteessa voisi olla toteutettavissa. Mielestäni en nytkään pyydä aivan mahdottomia. Enkö minäkin olisi ansainnut äitityttä?
Keskenmenon aikoihin uskoin vielä vakaasti, että ehtisimme siskoni kanssa olla taas yhtä aikaa raskaana, ainakin hetken. Että voisin taas iloita täydestä sydämestäni siskoni raskaudesta ilman minkäänlaisia katkeria ajatuksia. Mutta mahdollisuudet vain hupenevat.
Miten jotain asiaa onkaan mahdollista kaivata näin paljon? Vaikka tässä surenkin etukäteen kuukautisten alkamista (sillä mitä muutakaan voisi olla odotettavissa), niin tiedän, että ei se tee asioita yhtään helpommaksi. Epäonnistuminen tulee silti tuntumaan aivan yhtä pahalta. Koska vaikka yritänkin tässä parhaani mukaan vakuuttaa itselleni ja teille lukijoille, että olen menettänyt toivoni tämän kierron suhteen, niin ei se todellisuudessa ole niin. Jossakin syvällä elää toivo, josta en pääse eroon, vaikka haluaisinkin.
En ole havainnut mitään raskausoireita. Itken tätä kirjoittaessani, mutta se ei ole minulle mitenkään epänormaalia. Varmasti lyhyet yöunetkin pahentavat tilannetta. Mutta edellisistä toivottomuusitkuista on kyllä jo aika pitkä aika.
Voi ei, koitahan jaksella. En usko että on mitään esteitä, miksi et raskautuisi jo tässä kierrossa, täytyy vain yrittää jaksaa ja uskoa ja ennen kaikkea jaksaa uskoa.
VastaaPoistaKyllähän se voimia vie, mutta yrittänyttä ei laiteta. Ja ennen kaikkea uskon vakaasti, että kunnon unien jälkeen mikään ei näytä niin toivottomalta, kuin ennen niitä riittäviä unia. Kaikelle on tarkoituksensa, eikä sitä tiedä vaikka jos tämä ei olekaan juuri se kierto, etteikö seuraava joulu olisi kuitenkin jo vauvantuoksuinen, tavalla tai toisella.
Tsemppiä ja jaksamista!
Juu, pitäisi kai asettaa tavoitteet ja toiveet hieman pidemmälle aikavälille, niin saattaisi tuntua paremmalta ja vähenisi turha stressaaminenkin. Seuraava joulu kuulostaa hyvältä :) Ja kyllä, hyvin nukkuneena asiat usein näyttävät paljon valoisammalta!
VastaaPoistaTässä on vielä kuitenkin koko loppuvuosi aikaa, saada aikaan pieniä ihmeitä. Itse kunkin ;)
Poista