perjantai 10. huhtikuuta 2015

Alkioista

Eilen en millään ehtinyt soittaa klinikalle kuin vasta kolmen jälkeen, ja silloin ei puhelimeen enää vastattu. Minun oli siis tarkoitus kysellä alkioiden luokituksesta. Eilen, kun pyöräilin illalla takaisin töihin päivystämään, mietin niin kovasti alkiota ja olin vihainen siksi etten joko ole taaskaan hoksannut kysellä asioita tarpeeksi tai sitten niitä astioita ei haluta kertoa meille totuudenmukaisesti, että lähdin huomaamattani pyöräilemään ihan eri reittiä kuin yleensä käytän. Odotin malttamattomana aamua, että saisin vihdoinkin asioihin selvyyttä.

Kotiin päästyäni kirjoitin ylös paperille kaikki asiat, joista halusin kysyä, ja sitten soitin. Tuttu hoitaja kertoi, että suurin osa siirretyistä alkiosta on 3-luokkaa (joka siis on huonompi kuin 1- tai 2-luokan alkiot, joista käytetään myös sitä top-alkio nimitystä). Tämä oli minulle ihan uutta. Olin kyllä siinä uskossa, että suunnilleen kaikki siirrettävät alkiot ovat 1- tai 2-luokkaa, ja sitten on näitä kurjia tapauksia, kuten me, jolloin on pakko siirtää pre-roskiskamaa :) En ihan tiedä, uskonko hoitajaa vai en. Mutta kertoi se, että 4-luokan alkioistakin on alkanut raskauksia, vaikka ei niitä kai juuri siirretä.

Sittenhän mietin myös, että miksi siirrettiin juuri tämä alkio. No, ilmeisesti se valinta ei ole yhtä tarkka kuin tuoresiirrossa. Hoitajan puheiden perusteella kuulosti siltä, että pakkasesta vain otetaan joku alkio ja jos se selviää, niin se siirretään. Mutta kai niiden nyt pitää tietää, missä oljessa mikäkin alkio on??? Ettei nyt meidän kohdallamme esimerkiksi olisi otettu ekaan siirtoon niitä 2-soluisia, joilta ei todellakaan voi odottaa mitään ihmeitä? Hmm. 

Hoitaja kyllä sanoi, että voisin puhua asiasta biologin kanssa, mutta sanoin, että eiköhän tämä riitä tältä erää. Kysyn sitten ennen seuraavaa siirtoa. Tämä keskustelu riitti rauhoittamaan mieleni aika hyvin.

Oho, nyt onkin jo kp 7! Kuukautiset tulivat ja menivät. Kylläpäs aika sittenkin rientää. Keskiviikkona ultra, ja silloin alan myös tehdä ovulaatiotestejä. Ihanaa, odotan jo innolla, että pääsen taas tositoimiin :) Toivottavasti, toivottavasti, toivottavasti päästäisiin myös tällä kertaa siirtoon asti... Ja ehkä vielä pidemmälle!

7 kommenttia:

  1. Me juteltiin eilen meijä biologin kanssa pitkät pätkät noista alkioista kun mietittiin milloin ne kannattaa sulattaa. Ymmärsin kanssa et tuoresiirtoon valitaan se kaikista paras mutta pakastetuissa ei oo niin väliä että missä järjestyksessä niitä sulattaa ja käyttää, jos ne selviää pakastuksen ja sulatuksen niin niistä on raskaus mahdollista alkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa että teillekin on kerrottu samat asiat! Ei sitten minun tulkintani mennyt ihan metsään :) Kiitos, teit päivästäni vielä paremman :D

      Poista
  2. Kyllä kuulostaa leväperäiseltä toiminnalta, että ottavat vaan jonkun, jossa nimilappu täsmää. :O Kyllä heidän pitää tietää tarkalleen mitä siirtävät ja parhaat ensin, koska niillä on parhaat tärppimahdollisuudet. Meillä kyllä oli yksi viisipäiväinen pakkasessa, mutta sanottiin että ne nuoret käytetään ensin, että se on toimintaperiaate. En kyllä tiedä minkä laatuinen se viisipäiväinen on. Mutta siis kaikki kolmipäiväiset käytettiin ensin ja viimeinen niistä tärppäsi. Nyt pakastimessa on siis vielä tuo viisipäiväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki meidän alkiot olivat ainakin samanikäisiä, joten ehkä sillä ei siksi ole niin väliä, mikä käytetään ensin? Mutta tuon "nuorimmat ensin" ymmärrän kyllä, kuten hoitajakin painotti että onhan se kohtu loppujen lopuksi alkiolle paras paikka jakautua, jos se ylipäänsä aikoo jatkaa jakautumistaan :)

      Poista
  3. En mä usko että summamutikassa on sieltä alkiot sulatettu, hoitajat nyt monesti vähän oikoo mutkia asioita selittäessään.. En nyt tuon perusteella klinikan toimintaa pitäisi huonona. Eikös nyt kuitenkin sulatettu 5 soluinen, oliko se pisimmälle jakautunut teidän alkioista? Eiköhän siinä ole mietitty kuitenkin miksi juuri se on siirretty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, 5-soluinen sulatettiin, mutta silloin kun ne pakastettiin niin ymmärsin kyllä että se yksi 4-soluinen, symmetrisesti jakautunut olisi se "paras", tietysti ihan loogista. Odotin kyllä että se olisi siirretty ensin...

      Poista
    2. Toivottavasti biologi vielä selventää tilannetta. Mä en ole varma haluanko edes tietää tarkempia luokituksia meidän alkioista vai lisääkö tieto vaan tuskaa... nyt jännään milloin päästään lääkkeelliseen kun tämä kierto jäänee anovulatoriseksi.

      Poista