Onnellinen

Eilisen vastapainoksi oli tänään monella tapaa hieno päivä. 

Aamupäivä oli kuitenkin hermoja raastava: Soitin heti klinikan avautuessa hoitajalle, ja kerroin eilisestä iltapäiväplussasta. Odotin takaisinsoittoa ehkä parin tunnin sisällä, mutta mitään ei kuulunut. Ennen lounasta huomasin, että kivikautinen karvalakkimalli-Nokiani oli ilmeisesti viimein heittänyt henkensä. Soitin lainapuhelimella uudestaan klinikalle. Sieltä ei kuitenkaan oltu yritetty minua vielä tavoittaa, joten odotus jatkui. 

Ruokasalissa söin lounaani lähes ajattelematta, mitä suuhuni pistin, aterimet vähän tärisivät käsissä. Vihdoin puhelin sitten soi. Mielestäni hoitaja olisi saanut kakistaa sanottavansa ulos nopeammin, koska se varovainen tyyli, jota hän käytti, enteili minulle jotain ihan muuta, kuin mikä tuomio lopulta oli: siirtoon huomenna! Olin äärimmäisen helpottunut ja harmitti, ettei lounaspöydässä ollut ketään muita asiaan vihkiytyneitä kuin mieheni, joka ymmärsi mistä syystä hymyilen niin leveästi, muut pitivät minua varmaan vähän outona :)

Iltapäivällä eilen minulle hermostunut kollega osoitti katumuksensa kehumalla minua ylitsevuotavasti ihan typeristä jutuista. "Olitpa TODELLA fiksu kun tilasit nämä tutkimukset!" ym. Kävi mainiosti anteeksipyynnöstä, mutta sanotaanko, että minä en ollut ainoa, joka naama siinä tilanteessa hieman punehtui :)

Ruokalassa minulle ennen ekaa PAS:ia ylimääräisen ultran tehnyt tuttu gyne tuli vetämään hihasta, että olenko taas ultran tarpeessa. No, sanoin kuten asia oli että ei enää tällä kertaa, mutta gyne sanoi, että hän voi hyvin tehdä minulle jatkossa tarvittavat ultrat, ettei minun tarvitse lääkäriasemalle mennä! (!!!!)

Töistä lähtiessäni leijuin pilvissä, kun en meinannut uskoa, miten paljon hyvää tämä päivä onkaan tuonut tullessaan. Mieskin sai vihdoinkin haluamansa, eli pääsi valitsemaan minulle älypuhelinta :)  Tähän asti olen siis porskuttanut kamerattomalla ja netittömällä vehkeellä, eli ihan vain PUHELIMELLA. Nyt tuossa vieressäni komeilee tuliterä ja kohtuuhintainen LG. Lyhyt tuttavuutemme ei ole antanut valituksen aiheita.

Huomenna siis Tampereelle. Juna-aikataulut ovat melko tiukat, toivottavasti menovuoro ei hirveästi myöhästy, etten joudu juoksemaan koko matkaa rautatieasemalta klinikalle. Biologi soittaa jälleen todennäköisesti vasta silloin kun olen jo tulossa Tamperetta päin. Toivottavasti tulee hyviä uutisia. Toisaalta olen tämän asian suhteen ihan levollinen, kun pakkasessa kuitenkin on vielä alkiota mistä ottaa.

Ovulaatio-oireet ovat olleet tosi selkeät. Pistely ja jomotus vasemmassa munasarjassa tuntui selvemmin kuin muistan koskaan ennen tunteneeni. Nännit ovat arat, mikä kyllä liittyy enemmän juuri LH-piikkiin kuin itse ovulaatioon, mutta selkeä merkki sekin, että jotain tapahtuu. Mutta olihan sen follikkelin tietysti jo aikakin puhjeta, kun oli jo ihan täysikasvuinen.

Ihme juttu, että taas (jos hyvin käy) alkaa piinapäivien laskeminen. Ja miten peräkkäiset päivät voivat olla kuin yö ja päivä. Ja miten hienoa elämä joskus onkaan (ja anteeksi niille, joilla on tänään ollut vähemmän hyvä päivä, tämä kirjoitukseni varmaankin ärsyttää teitä ihan hirveästi).