pp11: Kotona taas

Ensin suuret kiitokset kaikista ihanista onnitteluista! <3 Kommenttejanne on ollut liikuttavaa lukea osastolla maatessani. KIITOS!

Ymmärrän myös täysin, jos joku lopettaa blogini seuraamisen tähän paikkaan. Eihän sitä tarvitse sen enempää selitellä, tiedän kyllä tunteen enkä pahastu :) Olette tervetulleita takaisin, jos tässä käykin huonosti ja siirryn takaisin raskautta vielä yrittävien joukkoon.

Tuntemukset ovat tällä hetkellä aikalaista sekamelskaa. Kaikki kävi loppujen lopuksi niin nopeasti. Enkä todellakaan ollut kuvitellut saavani tällä tavalla tietää olevani raskaana! 

Tuntuu kuin siitä olisi jo tosi pitkä aika, kun eilen lähdin töihin, mutta en sitten tullutkaan kotiin :) Vointi on hyvin paljon parempi, vaikka vatsa edelleenkin pullottaa. Yhteensä vatsaontelosta poistettiin nestettä neljä litraa. Vatsa on kuitenkin paljon pehmeämpi eikä juurikaan kipeä. Dreeni poistettiin aamulla, kun yön aikana ei ollut tullut nestettä oikeastaan yhtään. Dreeni tosin oli sidosten alla hieman mutkalla, joten tällä voi olla osuutta asiaan.

Turvotustakin suurempi ongelma taisi kuitenkin olla elimistön kuivuminen. Ei ihme että ajoittain on hieman huimannut, kun turhan suuri osa kehon nesteistä on vatsaontelossa eikä suonissa :) Nesteitä  annettiin eilisen ja tämän päivän aikana ainakin kuusi litraa, lisäksi join itsekin ihan reilusti. Hb oli eilen kuivumisen merkkinä jopa 154 (minulla "normaalisti" noin 120)! Tänään se olikin laskenut 113:ta, runsaan nesteytyksen seurauksena (!). Osastolla olen ravannut vessassa noin tunnin välein. Pissat piti tehdä mittakannuun, koska määrät kirjattiin tarkasti ylös. 

Eilen illalla dreeniaukon seutu kipeytyi niin paljon etten saanut nukuttua. Vatsaa pisteli, poltteli ja särki. Kun Panadolista ei ollut apua, niin sain lihakseen Oxynormia 8 mg, ja sillä kivut ihanasti poistuivatkin. Nukun kaksi-kolme tuntia kuin tukki, enkä huomannut edes että hoitaja oli käynyt huoneessa. Herätessäni raajat olivat hyvin raskaat, olin läpimärkä hiestä ja tuntui kuin olisin ollut koko ajan ihan samassa asennossa. Toinen kantapääkin oli puuduksissa :D

Eilen olin vielä niin hurmiossa iloisista uutisista, etten juuri miettinyt kuin positiivisia asioita. Tänään mieleen on kuitenkin hiipinyt pelko. Voiko onnemme tosiaan jatkua? Perjantaina menen taas verikokeisiin, ja silloin tarkistetaan myös hCG. Ajatus siitä, että joudun soittamaan poliklinikalle ja kuulemaan vastauksen, on aivan KAMMOTTAVA. Mitä jos hCG ei olekaan noussut, tai jopa laskenut? Toisaalta perjantai voi olla hyvin onnellinenkin päivä.

Ennen plussaa tuntui siltä, että kemiallinen raskauskin olisi meidän tilanteessamme mitä toivottavin asia, mutta nyt kun meille on ikään kuin annettu mahdollisuus siihen kaikista suurimpaan onneen, niin eihän mikään muu sitten enää kelpaa. Yritän saada päivät kulumaan joten kuten, sairauslomalla kun olen koko loppuviikon. Mutta perjantai, se hirvittää.

Vaikka raskauden alkaminen tuntuu uskomattomalta, niin täytyy myöntää, että ei se täysin puun takaa tullut kuitenkaan. Olen ollut piinapäivien aikana yleisesti positiivisempi kuin edellisillä kerroilla. Tai sitten vatsan turvotus on vienyt kaiken huomion ;) Joka tapauksessa, aiemmissa siirroissa olen jo parin päivän päästä ajatellut, että onnistuminen on täysin mahdotonta, mutta tällä kertaa olen pitänyt täysin realistisena, että meillä voisi olla esimerkiksi 33 %:n mahdollisuus onnistua. Olen välillä kuvitellut mielessäni, miten pikku preblastomme jatkaa jakautumistaan ja ehkä vaeltelee kohdussa jonkin aikaa, kunnes sitten kiinnittyy nätisti limakalvoon. Kaikki tämä on tuntunut täysin realistiselta, toisin kuin muilla kerroilla, jolloin tällainen ajatusleikki ei olisi tullut mieleenikään.

Nyt tiedämme ainakin sen verran, että preblaston kehitys on jatkunut ja se on ainakin tehnyt hyvän yrityksen kiinnittyä <3 Voi tulisipa tästä vielä enemmän... mikä uskomaton ajatus.

Jos jotain olen oppinut jatkoa ajatellen, niin ainakin sen, että milloin kannattaa epäillä itsellään hyperstimulaatiosyndroomaa. Miten tyhmä saakaan ihminen olla, kaikki faktat edessään! Kun punktio on tehty alta kaksi viikkoa sitten, vatsa on pinkeä pallo ja raskaustestikin on näyttänyt haamua, ja SILTI vain ravaan apteekissa ja kaupassa hakemassa luumuja ja laksatiiveja (vaikka minulla muuten on hyvin harvoin ummetusta, ja silloinkin tosi lievää). Voi tämä omadiagnostiikka mennä joskus ihan pieleen :) 

Vielä gynen päivystyksessä vuoroa odottaessani hävetti vietävästi, että olen änkeytynyt tänne ummetuksen vuoksi. Siksi oli tavallaan helpotus, että hyperstimulaation diagnoosi oli niin selvä. Itse asiassa gyne sanoi heti minut ja vatsani nähdessään, että taitaapa tuolla olla nestettä. Ultraäänessä sitten vain suolet uiskentelivat mustana näkyvän nesteen seassa :)

Tein muuten kotiin tullessani liuskatestin laihasta iltapäiväpissasta. Tällä kertaa ei ollut epäselvyyttä siitä, onko viivaa vai ei :) Pakko kai uskoa, että olen raskaana, toistaiseksi ainakin.