Viikonloppu pian taas edessä. Minun osaltani ei kovin mukava, koska lauantaina järjestetään isovanhemman hautajaiset. Vaikka hautajaiset tapahtumana ovat varmasti hyödyllinen asia suruprosessissa, niin eihän niissä todennäköisesti tule mukavaa olemaan. Ovat vielä toisella paikkakunnallakin noin 4-5 tunnin ajomatkan päässä... hiphei. Ja osani on tietysti olla sukulaisten silmissä se epäonninen kahdesta siskoksesta, joka EI ole raskaana.
En ole vieläkään oikein tajunnut, että isovanhempani on kuollut. Koska emme asuneet samassa kaupungissa enkä muutenkaan nähnyt häntä kovin usein, niin kuolema ei ole juuri vaikuttanut arkeeni. Siksi sitä on varmaan vaikeampi sisäistää.
Tämä isovanhempi oli minulle kuitenkin hyvin rakas. Kuvittelen edelleen, että hän touhuille kotonaan juuri tällä hetkellä kuten ennenkin, ja kuulen hänen äänensä, kun hän kertoo härskejäkin vitsejä, kyselee kuulumisia tai kertoo omistaan. Tätä ihmistä, joka löytyy sisältäni niin elävänä, ei enää ole. Eihän se ole mahdollista. Etten koskaan enää saa puhua hänen kanssaan. Että käymiämme keskusteluja ei enää muista kuin minä itse. Että hän ei saa koskaan tavata minun lapsiani tai lapseni häntä.
Kuulun kirkkoon, mutta en ole erityisen uskovainen. Silti haluaisin ainakin kuvitella, että jokin osa ihmisestä jää kuoleman jälkeen eloon. Työssäni näen paljon kuolemaa, ja olen huomannut, että kuollut ja elävä ihminen ovat kuin yö ja päivä. Minun on aina vaikea kuvitella kuolleen nähdessäni, että tuo henkilö on joskus syönyt, juonut, liikkunut, ajatellut. Kuolleesta tuntuu puuttuvan jotain. En edes oikein osaa ajatella, että kuollut vain nukkuisi, koska näyttää siltä, kuin se ei olisi koskaan elänytkään.
Ehkäpä se on se sieluksi kutsuttu, joka erottaa elävän ihmisen kuolleesta. En tiedä minne sielu menee, tai lakkaako se vain olemasta kun ihminen kuolee, mutta varmaa taitaa olla vain se, että kuolleet elävät ainakin toisten ihmisten muistoissa. Ja sitten kun ei kukaan enää muista, niin sitten ihminen tavallaan kuolee lopullisesti. Ellei "sielu" sitten matkaa jonnekin paikkaan, mistä me elävät emme tiedä mitään. Jää nähtäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti