Olin ajamassa yksin töistä kotiin, kun päähäni pälkähti ajatus, että vieressäni pelkääjän paikalla voisi istua oma lapsemme. Kuvittelin hänet noin seitsemänvuotiaaksi tytöksi, pieneksi koululaiseksi. Mietin, miltä tuntuisi saada kysyä omalta lapselta, miten koulupäivä meni, onko hän saanut oppia jotain jännää, mitä välitunneilla leikittiin, lohduttaa jos jokin asia huolettaisi. Tuolla hetkellä kaipasin äärettömän paljon omaa pientä, josta saisin huolehtia ja jota rakastaisin niin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti