Lääkärissäkäyntejä

Muutaman viikon sisään sattui (sattumalta) kaksikin lääkärikäyntiä. Toinen näistä oli aiemmin tällä viikolla (ja toinen vasta tulossa). Verikokeet näyttivät hyviltä, ja olen ollut yli kaksi vuotta täysin oireeton. Mikäs sen parempaa. Raskautumisyritykset saavat siis jatkua ainakin toistaiseksi.

Suhtautumistani sairauteeni ja siihen liittyviin asioihin värittää vahvasti se, että olen itse lääkäri. Lisäksi minusta on tulossa juuri tämän erikoisalan lääkäri, johon sairautenikin kuuluu. Oma sairastumiseni ei ollut vaikuttamassa uravalintaan, koska se tapahtui vasta opiskeluaikana, mutta erikoisalan valintaan sillä on saattanut olla vaikutusta. Potilaslääkärinä olemisessa on sekä hyvät ja huonot puolensa.

Kun käyn laboratoriossa ja odotustila on maanantairuuhkan vuoksi täynnä, tunnen itseni epämukavaksi, koska tiedän, että suurella todennäköisyydellä sieltä löytyy usempikin entinen tai nykyinen potilaani (minulla on lisäksi huono kasvomuisti, ja monen mielestä olen saattanut vaikuttaa epäkohteliaalta, kun en ole tervehtinyt, mutta lääkäri tapaa  kuitenkin päivän aikana usemman potilaan kuin potilas lääkärin). Asuinkaupunkini on sellainen keskisuuri paikkakunta, jossa isommassa ruokakaupassa asioidessa lähes aina näkee ainakin yhden tutun tai puolitutun ihmisen. 

Toisaalta voin lääkärinä koska vain työpäivän aikana kääntyä kollegan puoleen, jos minua mietityttää jokin sairauteeni liittyvä asia. Ja, koska olen nuorempaa polvea, kukaan ei ainakaan vielä oleta minun tietävän ja osaavan kaikkea, mikä liittyy tulevaan erikoisalaani. Tunnen itseni turvalliseksi kollegoideni hoidossa. Aluksi, silloin kun en vielä ollut valmistunut, pelkäsin, että minut sen jälkeen jätettäisin oman onneni nojaan, että saisin hoitaa itse itseni. Se oli tosi typerä pelko, koska nyt tiedän ja tajuan, että eihän lääkäri voi hoitaa itseään (vaikka tietäisikin periaattessa tarpeeksi)! Ei omaisiaankaan pidä hoitaa, koska tässä työssä pitää osata ottaa etäisyyttää potilaaseen, eikä se onnistuisi itseni tai perheenjäsenen kohdalla.

Tieto lisää tuskaa, toisaalta se voi myös helpottaa. Välillä toivon, että voisin mennä lääkärin vastaanotolle tietämättä yhtään mitään. Että lääkäri voisi kertoa minulle mitä vain, ja voisin uskoa siihen. Tuntea, että joku muu osaa jotain jota en itse osaa, ja pitää terveydestäni huolta. Tällainen tunne minulla on esimerkiksi, kun käyn hammaslääkärissä (hammaslääketieteestä en tiedä paljon mitään) tai gynekologilla (gynekologiasta tiedän jonkin verran, mutta on ihmeellistä, miten nopeasti koulussa opetetut asia häviävät päästä, jos niitä ei tarvitse työssään kovin usein).

En usko, että sairastuminen on tehnyt minusta mitenkään parempaa lääkäriä, mutta ainakin minulla on hieman erilainen näkökulma asioihin. Voi siitä varmasti olla hyötyä.