sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

pp2: Tekemisentäyteinen päivä

Tänään ei olekaan ollut juuri aikaa piinailla. Toki alkio käy mielessä välillä, mutta enimmäkseen positiivisessa mielessä, jospa tällä kertaa... :) Aamupäivällä olimme messuilla, sitten Plantagenissa ostamassa kaikenlaista puutarhaan, sen jälkeen uimahallissa, äänestämässä, puutarhahommissa ja nyt katsomme vaalivalvojaisia telkusta. 

Ensi viikko hieman jännittää. On paljon kaikenlaista ohjelmaa, saa nähdä miten kaikki saadaan sujumaan yhteen. Ja testipäiväkin on jo niin pian, vain yhdeksän kokonaista päivää jäljellä! Iiik. 

Perjantaina menen pitkästä aikaa kontrolliverikokeisiin, joissa en ole ollut puoleen vuoteen. Tämäkin vähän jännittää, vaikka en usko, että labroissa mitään erityistä ilmenee. En todellakaan haluaisi, että perustautini aktivoituminen tulisi vielä sotkemaan asioita... Mutta uskon kyllä kaiken olevan hyvin, kun mitään oireita ei ole.

Hienoa alkavaa viikkoa teille kaikille! 

4 kommenttia:

  1. Kysyn nyt sulta lugesteronista kun on kaksi luomusiirtoa tehty :) Eli kuinka pian positiivisen ovistestin jälkeen aloitit lugesteronit? Kaikkien odotusten vastaisesti sainkin ovisplussan kiertopäivänä 20 ja nyt yritetään siirtoa.. Lugesteron alkaa 4vrk ovisplussasta, 2 vrk ennen alkionsiirtoa (6pv blasto). Tuntuu vähän myöhäiseltä tuo aloitus, kun mulla on kuitenkin aina ollut lyhyt luteaalivaihe ja ilmeisesti jotain häikkää keltarauhasen muodostumisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea ovisplussasta! :) Minulla on alkanut Lugesteron vasta siirtopäivänä tai sitä seuraavana päivänä... Toisaalta ei ole ollut blastot kyseessä. Ja tavallaan luomukierrossa Lugesteronitkin otetaan vain varmuuden vuoksi, koska periaatteessa ovulaation jälkeen pitäisi kehittyä keltarauhanen. Mutta sinulla ehkä eri tilanne kun ovisplussa tuli niin myöhään ja jos siinä tosiaan on ollut jotain ongelmaa aiemmin? Vaikka aloittaisit aiemminkin, niin ei siitä ainakaan haittaa pitäisi olla :)

      Poista
    2. Kiitos! Noinhan se on, uskon että mulla lugesteronista on hyötyä oletettujen keltarauhasongelmien takia mutta tuskin se aloituspäivä on niin justiinsa, käytännöt taitaa Suomessakin vaihdella? Ja koko keltarauhasen vajaatoiminta taitaa olla vähän kiistelty kapiitteli. Pelkäänpä että klinikkahenkilökunnalla menee muhun hermot ihan just kun kyselen ja varmistelen ihan älyttömiä juttuja :P

      Poista
    3. Oman kokemukseni mukaan lapsettomuushoidoissa on paljon asioita, joista ei vain tiedetä ihan tarkkaan, että mikä olisi paras tapa/ei ole riittävästi kokemusta. Silloin sovelletaan :) Mutta Lugesteronista ei tosiaan ainakaan pitäisi olla haittaa! Kysele sinä vain, yksi klinikkahenkilökunnan tehtävistä on vastata kaikkiin tyhmiin kysymyksiimme :)

      Poista