perjantai 20. maaliskuuta 2015

Alkio matkassa

Olin odottanut jonkinlaista mullistavaa tunnetta, kun alkio vihdoinkin on sisälläni, mutta eipä sitä tullut ainakaan heti siirron jälkeen. Oli yllättävän välinpitämätön olo, kun vaeltelin rauhalliseen tahtiin klinikalta rautatieasemalle. Ehkä tilanne vain oli niin epätodellinen. Mutta siellä se nyt kuitenkin on.

Istuin junassa aamulla, kun klinikan biologi soitti, ja kertoi, että yksi alkio oli sulatettu ja selvinnyt siitä hyvin. Se oli toinen niistä 5-soluisista. En tiedä millä perusteella juuri se valittiin. En siis kuitenkaan ollut lähtenyt reissuun turhaan :)

Klinikalla kaikki kävi jouhevasti. Ensin ultrattiin, ja oikealla näkyi keltarauhanen kuten pitkin. Kohdun limakalvon paksuudeksi mitattiin 7.8 mm. Vähemmän siis kuin viimeksi, mutta ultraaja ja konehan olivat tietysti eri... Gyne nyt ei tuosta sanonut muuta kuin että kaikki kunnossa, joten ollaan sitten sitä mieltä.

Koska kyseessä oli ensimmäinen alkiosiirtoni, niin gyne laittoi ensin ulkoisen katetrin kohtuun, koska sitä saatetaan tarvita, jos kohdunkaula on mutkalla ja läpi on vaikea päästä. Se meni kuitenkin helposti sisään, joten oikeastaan sitä ei olisi tarvittukaan. Minimaalista kirvelyä tuntui, mutta muuten toimenpide oli täysin kivuton. Alkio otettiin lämpökaapista ja imettiin ruiskuun, joka päähän kiinnitettiin sisäkatetri, joka sitten työnnettiin ulkoiseen katetriin. Alkio ruiskutettiin sisään ja se oli siinä. Gyne vielä tarkisti mikroskoopilla, ettei alkio ollut jäänyt katetriin (oletan, että teki saman myös maljalle, josta alkio imettiin ruiskuun).

Alkio oli siis viisisoluinen sekä pakastettaessa että kohtuun siirrettäessä. Ei toisin sanoen ollut vielä ehtinyt jatkaa jakautumista. Tämä ei kuulemma ollut mitenkään epänormaalia, koska sulatus oli tapahtunut vain muutama tunti sitten. Soluja se ei ainakaan ollut menettänyt ja oli muutenkin hyvä näköinen. Tietysti olisi ollut rauhoittavaa kuulla, että alkio oli jatkanut jakaantumista, mutta nyt oli tilanne tällainen.

Mitään rajoituksia ei nyt ole, paitsi pitää tietysti välttää sellaista, jota ei normaalistikaan tekisi, jos saattaa olla raskaana :) Maratoonia kuulemma ei ehkä kannata juosta. Sen suhteen ei hätää ;) Lugesteronit aloitan tänään ja lääkitys jatkuu kahden viikon ajan, ja ilmeisesti lopetan lääkeet joka tapauksessa, myös jos raskaustesti on positiivinen (?). Tuo minun pitää vielä tarkistaa. Annos on 200 mg x 2, eli puolet vähemmän kuin tuoresiirrossa. Oli muuten hilkulla, että olisin unohtanut lääkityksen aloittamisen kokonaan. Onneksi päätin kirjoittaa blogia vielä näin myöhään ja muistin samalla asian.

Lääkityksistä vielä sen verran, että aspiriinia jatkan entiseen tapaan (aloitin sen kierron ensimmäisenä päivänä taas uudestaan) ja sitä on tarkoitus käyttää koko mahdollinen alkuraskaus ainakin. Loppuraskaudessa se otettaisiin mahdollisesti käytöön uudestaan. Ehkä myös Klexane tai vastaava. Prednisolonia otan 30 mg vuorokaudessa viiden päivän ajan, ja sitten se jatkuu entisellä annoksella 5 mg x 1. En viitsi ostaa näitä viittä päivää varten 20 mg:n Prednisoloneja, eli otan 5 mg:n tabletteja 6 päivässä. Se tekee yhteensä 11-12 pilleriä päivässä muiden lääkkeiden kanssa. Prednisolonit ovat tosi pahan makuisia (mutta eivät edes kortisoneista pahimpia), mutta strategiani on se, että nielaisen koko pinon kerralla :) 

Testipäivä on 3.4. eli pitkänäperjantaina. Teen ihan vain kotitestin pääsiäisen vuoksi. Onhan tämä aika ihmeellistä. Uskomatonta, että olemme päässeet tähän vaiheeseen alun hankaluuksien jälkeen! Kaksi viikkoa ei edes tunnu kovin pitkältä ajalta odottaa (saatan vielä joutua perumaan nämä sanani). 

Ja jos tällä kerralla ei onnista, niin minua lohduttaa se, että seuraava siirto voidaan tehdä heti seuraavaan omaan kiertooni. Gyne sanoi, että jos raskaus ei ala, niin vuoto alkaa yleensä kolmen päivän sisällä Lugesteronin lopettamisesta. Viimeisen Lugesteronin laitan siis 2.4. ja vuodon voisi siten kuvitella alkavan viimeistään 5.4. Seuraava siirto ehdittäisiin hyvin tehdä ennen Japanin-matkaa. Onhan ihan mukavaa sekin, että alkioita on pakkasessa vielä ne viisi. Varmasti niistä saadaan ainakin yksi siirto vielä aikaiseksi :)

Nyt saan alkaa laskea niitä piinapäiviä. Huomennako on pp1, vai miten ne lasketaan? Silloin testipäivä olisi pp14, joka kuulostaa aika tutulta, mitä olen muista blogeista lukenut. Nyt sitten Lugesteronia laittamaan... Hyvä että annos sentään on pienempi, kun olen kuullut, että lääke valuu usein tehokkaasti ulos päivän aikana ja sottaa aika lailla.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille lukijoille! Oma viikonloppuni menee todennäköisesti pelätessä ensi tiistaita, koska silloin minun on määrää pitää töissä kohtuullisen kokoiselle yleisölle ensimmäinen oikea luentoni. En ole koskaan ollut edukseni yleisön edessä, mutta tähänkin hommaan on totuttava, kun se kuuluu työnkuvaan... No, siskoni ja mieheni ovat lupautuneet koeyleisöksi ennen tiistaita, jotta saan kuivaharjoitella :) Saisinpa luennon jo alta pois, että voisin ruveta jännittämään tätä alkionsiirtoasiaa. Tällä hetkellä luento huolettaa niin paljon, etteivät raskausasiat tunnu sen rinnalla juuri miltään, voitteko uskoa... :)

9 kommenttia:

  1. Sullakin alkoi ne piinapäivät. :) Lugesteronin käyttöä pitäisi vielä jatkaa jos saa sen positiivisen, mutta en tiedä onko se eri paikoissa erilailla.

    Huomenna sulla tosiaan on PP1 jne. Toivottavasti puhe menee hyvin ja tsemppiä piinapäiviin! :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennäänkin aika samalla aikataululla :) Ei kai Lugestronista ainakaan haittaa ole, jos plussa tulisi, joten mieluummin jatkan vaikka liian pitkään kuin lopetan vahingossa liian aikaisin... Ok, huomenna pp1 :)

      Poista
  2. Paljon onnea matkaan. Toivottavasti tämä alkio pysyy matkassa! Ja toivon toki, että työpaineet luennosta eivät käy liian koviksi ja pääset myös rentoutumaan hyvin nyt viikonloppuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiköhän se rentoutuminenkin onnistu jossain määrin :)

      Poista
  3. Kovasti erilaiselta tuntuu toimintamallit. Meillä alkio otetaan sulamaan edellisenä päivänä. Lugen annostus on 3x200/päivä. Jos testi on positiivinen, niin kahtena päivänä otetaan 2x200 ja sitten kahtena päivänä 1x200. Jos nega niin lopetetaan. Mulla on vähän vaihdellut menkkojen alkaminen. Ekassa alkoi seuraavana päivänä lopetuksesta. Tokassa meni viikko ja ehdin testata pari kertaa uudelleenkin. :( Muista siirroista en muista. Olisiko mennyt muutama päivä.

    Tsemppiä piinapäiviin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa aika erilaiset systeemit tosiaan! Tuo alkion sulatus jo edellisenä päivänä tietysti on sillä lailla hyvä, että silloin ehtivät paremmin nähdä miten jakautuminen jatkuu, ennen siirtoa...

      Poista