maanantai 16. maaliskuuta 2015

Ylimääräinen ultra?

Ei plussaa vieläkään. Soitin klinikalle, ja sieltä sanottiin, että jos vain mahdollista, niin voisin mennä vielä huomenna uudelleen ultraan. Tätä en ollut ollenkaan osannut odottaa. Että jos näkyisi kohtuu iso johtofollikkeli, niin siirtoa voisi joka tapauksessa suunnitella loppuviikkoon, vaikka ovisplussaa ei vielä olekaan tullut. 

Vastasin, että hieman vaikeaa on tässä vaiheessa enää varata mitään ultra-aikoja (!), varsinkin kun se pieni paikallinen lääkäriasema, jossa olen käynyt, ottaa varauksia puhelimitse vain pari tuntia iltapäivällä (ja se aika oli jo mennyt). Arvelin, että muillekin lääkäriasemille voisi olla hankala saada näin lyhyellä varoitusajalla aikaa. 

No, keksin sitten soittaa sille gynelle, jolla kävimme ihan ensimmäisellä lapsettomuuteen liittyvällä käynnillä. Onneksi hän oli töissä, ja tämä ihana ihminen lupasi, että voi ultrata minut huomenna luonastauolla. Kätevää, ei tarvitse edes poistua työpaikalta :) Hävetti hieman pyytää tällaista palvelusta, mutta en keksinyt mitään muutakaan ratkaisua ongelmaan.

Toivottavasti testi näyttäisi plussaa huomenna aamulla, jotta voin ilmoittaa kiltille kollegalleni, että hän voi nauttia luonaansa rauhassa...  

2 kommenttia:

  1. Onpa hienoa, kun ultra hoituu noin kätevästi. :) Eipä tuossa mitään hävettävää ole. Hätä ei lue lakia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pitäisi vain olla kiitollinen siitä että sain hoidettua asian näin helposti :)

      Poista