keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Sittenkin positiivinen postaus

Olin jo suunnitellut kirjoittavani tänään synkkäsävytteisen postauksen siitä, kun minulla eilen oli pitkästä aikaa oikein tyhjä olo lapsettomuuden vuoksi, rinnasta oikein puristi ja itketti vain. Kuinka tuntui siltä, että olen töissä ainut, jolla ei ole lapsia. Kuinka masentavaa oli toissapäivänä kuunnella parin iäkkäämmän tuttavani hehkutusta vastasyntyneistä lapsenlapsista ja kummilasten lapsista. Kuinka töissä oli stressiä ja tulevaisuus tuntui hirveän epävarmalta ja toivottomalta.

No, tänään oli muutenkin jo hieman parempi olo, mutta lounasaikaan tapahtui vielä kivempaa: kuukautiset alkoivat vihdoin ja viimein! Jopa aiemmin kuin olin odottanut, otinhan vasta tänään viimeisen Terolutin, ja olin siinä uskossa, että vuoto alkaa aikaisintaan huomenna.

Soitin klinikalle, ja ensimmäistä kertaa hoitaja muisti minut ilman että piti avata tietojani ensin, myös positiivinen asia :) Sanoi että saan varata ajan ensi viikon perjantaille, eli 13.3. Soitin heti perään paikalliselle lääkäriasemalle ja sain ultra-ajan oikealle päivälle. Olen oikein tyytyväinen nyt :) En malttaisi odottaa, että saan ruveta tekemään ovulaatiotestejä!

5 kommenttia:

  1. Mukava kuulla ja nyt olette taas lähempänä! Toivottavasti pääsette PASiin jo tässä kierrossa!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että hommat etenee siellä <3 Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille molemmille kannustamisesta <3

    VastaaPoista
  4. Mä niin uskon, että teille ennemmin tai myöhemmin suodaan plussa, vaikka sanoessani tämän tiedän kyllä, että itseänikin vastaavanlaiset kommentit saattoivat ärsyttää. Mutta hengessä siis mukana!
    p.s. pieni haaste blogissani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sekä kommentista että haasteesta :) Sekä ilahduin että liikutuin <3

      Poista