Juhannus juhlittu, minun osaltani kyllä ihan rauhallisesti, vaikka parina päivänä otinkin yhden punaviinilasillisen, alkion kiinnittymistä varten :) En itse ihan usko tuohon, mutta täytyipä kokeilla. Kiinnittymispäivä oli laskennallisesti lauantaina. Mitään oireita en tuntenut. Sunnuntai-illalla automatkalla kotiin alkoi vatsa tuntua turvonneelta ja jotain lievää kipuakin oli. Panin sen tosin juhannuksen epäterveellisen syömisen piikkiin.
Tänään aamulla vatsa tuntui edelleen vähän oudolta, pientä kramppia ja painetta. Vatsa olikin sitten hieman löysällä aamupäivällä, mutta pahoinvointia ei ollut. Nyt päivän mittaan tuntemukset ovat edelleen jatkuneet. Kuin ihan lievää jomottelua. Minun on vaikea uskoa, että nämä oireet johtuisivat muista kuin suolistovaivoista, mutta eihän toki ole poissuljettua, että ne voisivat olla myös raskausoireita. En vain haluaisi ruveta toivomaan liikoja. Mutta huomaan jo, että minussa on herännyt pieni toivo. Ehkä sittenkin.
Mies odottaa tältä kierrolta paljon, niin hän tänään sanoi. Vaikka itsekin odottaisin, en missään nimessä näyttäisi sitä miehelle, koska silloin hän alkaisi toivoa entistä enemmän ja pettyisi kovasti. Miehen ja muiden läheisteni pettymystä yritän lievittää laukomalla tasaisin väliajoin pessimistisiä kommentteja tyyliin "enpä usko että tulen tästä raskaaksi" tai "sitten KUN vuoto alkaa...". Samalla yritän toppuutella myös omaa innostustani.
Kuvittelenko sitten oikeasti olevani nyt raskaana? En tiedä. Optimistinen minäni tietysti ajattelee niin, vaikka se taitaa olla uskomisen sijaan enemmäkin sellaista vaaleanpunaisilla pilvenhattaroilla leijumista. Kokonaisvaltainen olotila, jossa ei ole tilaa realistisille ajatuksille. Pessimistinen puoleni taas valmistautuu jo seuraavaan pettymykseen.
Kyllähän sitä tavallaan jokaisen siirron myötä todennäköisyydet kasvavat. Olisiko se ollut neljäs siirto, kun valitin lääkärille, että miksi se tällä kertaa tärppäisi, kun ei kolme edellistäkään ollut tärpännyt. Lääkäri sanoi, että pitää olla kärsivällinen, että valitettavasti tämä joskus vaatii niitä toistoja vaan enemmän, ennen kuin tärppää. Ja viides meillä sitten tärppäsi. Esikoisestahan tärppäsi heti tuoresiirrosta, mutta se oli tuulimuna ja sitten ekasta pas:ista sai alkunsa esikoisemme. Silloin ajattelin, että ei muuta kuin alkio sisään, niin raskaana ollaan. Eikä sitten toisella kertaa näin ollutkaan. Toki kuvittelin sen tuoresiirron jälkeen, että siinä meni meidän ainoa mahdollisuutemme tärppiin, että ei se pas nyt enää voi onnistua. Elämäni eka positiivinen raskaustesti neljän vuoden yrityksen jälkeen ja se vietiin meiltä ekan ultran jälkeen pois. Muistan kuinka onnellinen silloin plussan jälkeen oli. Ei voinut uskoa, että mitään pahaa voisi tapahtua. Toki pelkäsin, mutta silti luotin siihen että kaikki menee hyvin.
VastaaPoistaTsemppiä loppuihin piinapäiviin! Kunpa tämä olisi se teidän kerta. :)
Kiitos tsemppaamisesta, tuli paljon parempi mieli, kun olin lukenut tämän kommenttisi <3 Kyllähän se plussa aina on lähempänä jokaisen siirron jälkeen, kukaan ei vain pysty etukäteen kertomaan koska se tulee :)
Poista