Eka työpäivä loman jälkeen sujui kivasti, en stressannut juuri ollenkaan. Iltapäivällä soitin klinikalle, ja tuttu hoitaja sanoi toisessa päässä, että arvaakin mitä asiani koskee, niitä alkioita nimittäin :) No, molemmat kaksisoluiset olivat selvinneet hyvin sulatuksesta. Ensimmäinen jännitysmomentti on siis ohi, ja TOIVOTTAVASTI saan huomenna pakata laukkuni uutta Tampereen-reissua varten. Toivottavasti, toivottavasti, toivottavasti...
Sekä minä että mies olemme kuitenkin virittäytyneet sopivan pessimistisiin tunnelmiin, ettei pettymys sitten ole hirveän suuri, jos siirtoa ei tulekaan. Jos siirto ei toteudu, ts. molemmat alkiot kupsahtavat, minulla on jo sen varalle mielipahaa lievittävä toimintasuunnitelma: aion heti soittaa sairaalamme gynekologiselle poliklinikalle ja ilmoittaa että julkisen puolen palveluille olisi tarvetta. Ja toivoa, että ei tarvitsisi kovin kauaa odotella uusien hoitojen alkamista.
Hämmentävä ajatus, että juuri tälläkin hetkellä ne meidän viimeiset alkiot kellivät Tampereella labrassa jossakin elatusnesteessä. Vaikken uskonnollinen olekaan, niin nyt tekisi kyllä mieli vähän rukoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti