Miksi annan itselleni luvan toivoa? Tai no, en tavallaan usko että olen raskaana, mutta silti toivon. Ajatus, että MINÄ olisin juuri nyt RASKAANA, sehän on aivan mahdoton. Tai niin mahdottoman hieno, ettei se voi olla totta.
Olo on aika normaali. No, rinnat ovat suuret ja arat, ehkä tavallista enemmän? Paitsi mistä sen ikinä näistä oireita tietää, kun on lääkkeellinen kierto... Vatsassa ei tänään ole tuntunut juuri mitään. Mieliala on hyvä.
Olen antanut ymmärtää miehelleni ja siskolle ja vanhemmille uskovani, etten ole raskaana. Se tuntuu hyvältä, että petyn sitten itse kovasti jos petyn, mutta mies voi jo nyt valmistautua siihen, että tästä tuli taas yksi epäonnistuminen. Olemme puhuneet julkisen puolen hoidoista siihen sävyyn että "sitten kun".
Hämmentävää tässä on se, että minä tosiaankin voisin olla raskaana. Miksikö en voisi, kun kerta alkio on siirretty? Kun nyt tuntuu erilaiselta kuin aiemmissa siirroissa, jolloin olen ollut aika varma, ETTEN ole raskaana. Nyt en ole aivan varma, ettenkö VOISI olla raskaana.
Negatestistä on kolme päivää. Siinä ajassa ehtii tapahtua aika paljon. Veritesti olisi maanantaina, mutta vastauksen saan ehkä vasta tiistaina. Olin ajatellut tekeväni pissatestin oikeaoppisesti joko jo huomenna tai sitten maanantaina, koska en todellakaan halua odottaa sitä, että veritesti kertoo minulle ensimmäisenä, etten ole raskaana.
Maanantai on ongemallinen siltä osin, että minulla on sunnuntai-maanantaiyönä töitä, ja silloin en oikein käytännön syistä pysty testiä tekemään. Teenkö sen siis huomenna? JO HUOMENNA? Haluanko pilata sunnuntaipäivän negatiivisella testillä? Haluanko jo huomenna haudata nämä toivonrippeeni? Tätä sietääkin vielä pohtia...
Sunnuntai on koittanut, mihin päätökseen tulit?
VastaaPoista