tiistai 11. elokuuta 2015

Ultra ja seuraava siirtopäivä

Ultrassa strateginen mitta eli kohdun limakalvo oli 8,0 mm. Onneksi klinikalta ei haluttu mitään kontrolliultraa, vaan siirtopäiväksi päätettiin ensi viikon tiistai 18.8. Todennäköisesti ne kaksi jäljellä olevaa alkiota on pakastettu yhdessä, joten sitten sulatettaisiinkin molemmat. 

Sulatus tapahtuu maanantaina, ja hoitaja sanoi että voin soittaa jo silloin iltapäivällä että mitä alkioille kuuluu. Hyvä tietysti tietää jo etukäteen, että lähdenkö seuraavana aamuna reissuun vai en, jos vaikka kumpikaan ei selviäisi sulatuksesta... En ole alkioiden suhteen kovinkaan toiveikas, mutta toki on aina mahdollista, että toinen niistä on SE alkio :) 

Estradot jatkuu entisellä annoksella. Lugesteronin aloitan lauantaina. Klexane ja Primaspan ennallaan, Prednisolon siirtopäivästä alkaen 5 vrk 30 mg ja sitten taas 10 mg testipäivään asti. Eli ihan tutut jutut. 

Kyselin ultraavalta gynekologilta julkisen puolen jonosysteemistä. Hänellä ei ollut mitään varmaa tietoa, mutta arveli kyllä, että tämä jono missä me nyt olemme, olisi ihan suoraan seuraavaan ICSI-hoitoon. Se kuulostaa tietysti kivalta, toivottavasti asia olisi juuri näin :) Ettei tarvitsisi sitten hirveän pitkään odotella seuraavaa ICSI nr. 2:sta. Parasta tietysti jos sitä ei tarvittaisi ollenkaan.

Siirtoajankohta sinänsä on ihan hyvä ajatellen päivystyksiä ja muuta, mutta aloitan työt loman jälkeen maanantaina, joten vähän noloa, että joudun heti olemaan poissa. Ajattelin soittaa huomenna esimiehelleni ja keskustella asiasta. Ei niin että hän voisi kieltääkään minua olemasta poissa töistä, sanoo vain että juu tottakai asia järjestyy, mutta silti joku joutuu tekemään ylimääräisiä töitä "sairauslomani" takia. Tietysti jos maanantaina selviää, että alkiot ovat roskiskamaa, niin sitten ei tätäkään ongelmaa tule...

On vähän sellainen olo, että haluaisin saada nämä jäljellä olevat kaksisoluiset nopeasti "käytettyä", jotta voisimme taas aloittaa puhtaalta pöydältä. Vaikka onkin hassua ajatella niin, koska ihan käypää tavaraahan nekin ovat, kunnes toisin todistetaan. 

Mutta kun tässä ekassa ICSI:ssä ei juuri mikään mennyt niin kuin olin ajatellut. Tuoresiirtoon ei päästy, vielä ei ole näkynyt edes kemiallista raskautta vaikka alkioita on siirretty jo kolme. Punktion jälkeen olin varma, että kyllä se ensimmäinen lapsemme on näiden munasolujen joukossa, mutta nyt se ei näytä enää kovin todennäköiseltä. Olin tietysti myös ajatellut, että emme varmasti tule tarvitsemaan julkisen puolen palveluja. Marraskuusta elokuuhun tuntui olevan hirveän pitkä aika, ja sinä aikanahan ehtisi tehdä vaikka kuinka monta siirtoa, joista varmasti jokin onnistuisi. Ja nyt on jo elokuu, ja aivan pian on jo kaksi vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran tein positiviisen raskaustestin.

Ultraava gyne kysyi minulta tänään, että miten oikein jaksan tätä jatkuvaa odottelua ja toistuvia pettymyksiä. Sanoin, että tässähän tämä. Ei ole oikein muuta vaihtoehtoa. Ja ihan totta se on, mitä sanoin. Kyllä tämä tässä, toistaiseksi ainakin.

4 kommenttia:

  1. Hyvä, että päivä saatiin sovittua, niin pääsit järkkäilemään käytännön asioita. Oletko vain osan työpäivää poissa? Kumpa toinen (tai molemmatkin) alkio yllättäisi positiivisesti. Olen untuvikko näissä siirto- ja sulatusasioissa: toivotaanko alkion solujen vielä jakautuvan maanantain ja tiistain välissä ennen siirtoa?

    Rentoa viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppaamisesta :) Joudun aina olemaan koko työpäivän poissa, kun Tampereelle on muutaman tunnin matka :/ Itsellänikään ei ole vielä hirveästi kokemusta siinä mielessä, että kaksi ekaa siirtoa tehtiin sulatuspäivänä, jolloin alkiot eivät yleensä ehdi jakautua ennen siirtoa. Silloin ideana on vain katsoa, selviävätkö sulatuksesta :) Kun sulatus tapahtuu päivää ennen, niin taitaa olla epänormaalia, jos alkio ei ole viimeistään yön yli jatkanut jakautumistaan. Eli vaikka olisikin elossa niin liian huonolaatuinen siirrettäväksi.

      Poista
  2. Meillä tällä toisella kierroksella viides siirto toi plussan. Sitä ennen ei ollut minkäänlaista yritystä. Lääkärikin sanoi, että valitettavasti näitä toistoja joskus tarvitaan, että millä tahansa kertaa saattaa olla juuri se kerta kun tärppää. Onnea matkaan! Kun siellä on kaksi alkiota, niin kyllä niistä ainakin toinen varmasti lähtee jakautumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin että kerroit aiemmin että tarvittiin monta siirtoa :) Sitä aina välillä mietin, kun tympii se että mitään ei tapahdu :)

      Poista