Kävin viime viikolla labroissa, ja samalla otettiin neuvolasta pyydetyt seulontakokeet ja vielä kertaalleen gynen polin kautta se Fidd-arvo. Soitin tänään meidän lapsettomuusgynelle, kun se oli yrittänyt tavoittaa minua jo perjantaina. Fidd oli laskenut normaaliksi. Lapsettomuusgyne oli vielä keskustellut myös sen gynen kanssa, joka pitää äitiyspolia, ja tulivat siihen tulokseen, että Klexanen voisi nyt lopettaa.
Tiedän, että on ihan tyhmää jatkaa Klexanea, jos siihen ei ole mitään lääketieteellistä syytä, mutta minua kyllä ahdistaa tuo lopettaminen. Jos se SITTENKIN olisi tarpeen. Olen käyttänyt sitä nyt viikolta 4+ alkaen, ja jokailtainen piikki on tuntunut turvalliselta. Nytkö pitäisi vain jättää pistämättä???
"Ilmoittauduin" raskauden vuoksi viime viikolla perussairauttani seuraavan poliklinikan lääkärille, ja yllätys, yllätys, kävin viime viikolla tämän seurauksena vielä toistamiseen labroissa. Tuloksista en vielä tiedä. Seuraavat samantyyppiset kokeet otetaan kuukauden päästä. Vaikka haluaisin luottaa gynekologeihin, niin juttelen vielä tästä Klexane-asiasta myös tämän toisen lääkärin kanssa.
Lapsettomuusgyne kyseli puhelimessa vointiani, ja vastasin iloisesti että hyvin täällä menee. Gyne ihmetteli, miten olen näin rauhallinen (kuten ehkä muistatte, gyne pitää minua hermoheikkona tyyppinä, mitä varmasti osittain olenkin). Kerroin kotidopplerista, ja gyne nauroi että sitä saan kyllä käyttää vaikka kolme kertaa päivässä, jos haluan. Piti laitteen käyttöä itse asiassa jopa suositeltavana, ainakin minun tapauksessani :D
Mittasin tänään pitkästä aikaa Pienen syketaajuuden, ja se oli noin 160. Eli laskenut (kuten kuuluukin) parin viikon takaisesta, jolloin se oli 180. Olen kyllä ihan korvakuuloltakin huomannut, että syke on rauhallisempi. Viime päivinä sydänäänten löytäminen on ollut yleisesti ottaen vaikeampaa kuin aluksi. Syke tuntuu vaihtavan paikkaa usein, ja saattaa yhtäkkiä kadota, vaikka pidän anturia ihan liikkumatta. Ehkä se johtuu siitä, että Pieni liikkuu enemmän?
Tänään alkoi jo KAHDESTOISTA raskausviikko. Ihme juttu. Tasan viikko nt-ultraan.
Mutta ei lapsettomuudesta johtuva suru ole edelleenkään kadonnut mihinkään. Kun eilen kuulin radiosta yhden kappaleen, jota kuuntelin paljon ensimmäisen raskauden aikana ja sitten myös keskenmenon jälkeen, rupesi hirveästi itkettämään. Yhtäkkiä keskenmenosta aiheutunut suru tuntui taas ihan tuoreelta. Vaikka tapahtuneesta on jo reilusti yli kaksi vuotta.
En muuten ole huomannut, että mielialani olisi kovasti erilainen raskauden aikana. Kun normaalistikin saatan liikuttua melkein mistä vain (ja sitä sattuu lähes päivittäin). Viime viikolla ärsyynnyin parista pikkuasiasta, ja hetkessä olin niin vihainen ja ärsyyntynyt, että en tiennyt miten päin olla. Tuntui, että sisälläni kiehui raivosta. Heittelin tavaroita ja tein riuskoin ottein kotitöitä jonkin aikaa, ja sitten se alkoi helpottaa. Tällaisia tuntemuksia minulla oli teininä viikottain ja myöhemminkin erityisesti minipillereitä käyttäessäni, mutta harvemmin enää vanhempana. Korkeintaan pari kertaa vuodessa :) Ehkä tämänkertaisen voi laittaa raskauden piikkiin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti