tiistai 24. marraskuuta 2015

pp4: Kauhunhetkiä postilaatikolla

Kyllä hyppäsi sydän kurkkuun, kun töistä tultuani hain postit! Kirje TAYS:ista! No, tajusin aika nopeasti, ettei noin ohueen kuoreen mahdu kuin yksi A4-arkki. Laskuhan siellä siis vain oli. Onneksi. En ollut odottanut tietoa alkiosta IHAN vielä. Tosin postin lakko saattaa sotkea asiat oikein pahasti, niin että joudumme odottamaan tietoa paljon YLI sen luvatun kaksi viikkoa.

Sain postissa myös Raskauskeijusta tilaamani raskaustestit. En ole koskaan tilannut halpatestejä netistä, mutta nyt sitten yhtäkkiä sunnuntaina keksin että ovathan ne netistä ostettuina paljon halvempia kuin kaupasta. Kun minulla lisäksi oli 10 euron lahjakortti kyseiseen nettikauppaan, niin 18 liuskatestin hinnaksi tuli postikuluineen vain 5 euroa! Ja toimitus kahdessa päivässä! En voi olla muuta kuin tyytyväinen. 

En ole vielä ihan varma, mitä aion tehdä noin monella testillä, mutta tuli sellainen hytinä että NYT, TILAA. Minulla on myös yksi Clearblue digital, jonka ostin hyvässä uskossa melkein kaksi vuotta sitten. Testi menee vanhaksi tammikuussa, joten nyt olisi todellinen kiire päästä sitä käyttämään. Maksoihan se kuitenkin 15 euroa! En toki usko, että testi menee käyttökelvottomaksi sillä kellonlyömällä kun tammikuu vaihtuu helmikuuksi, mutta ehkä tämä on hyvä enne ;)

Kylläpä piinapäivät kuluvat hitaasti. Sen huomaa varsinkin kun päivitän blogia näin usein :) Eihän tuo otsikon luku yhtään kasva! Viikonlopuksi olemme lähdössä reissuun ystäviä tapaamaan. Silloin saan muutakin ajateltavaa, onneksi.

Oirerintamalle kuuluu sellaista, että se kaamea pömppöturvotus on vihdoinkin helpottamassa. Alavatsa on edelleen epänormaalin turvonnut ja painellen arka, mutta vatsa toimii ja olo on kaikin puolin kivempi. Välillä tuntuu pistelyä ja kaikenlaista paineentunnetta vatsalla, mutta on kyllä ihan mahdoton sanoa, tulevatko tuntemukset vain suolesta vai myös kohdusta. Aika näyttää.

5 kommenttia:

  1. Hei,
    Olen täällä hengessä mukana ja jännittämässä, kuinka teidän käy. Toivottavasti tämä olisi se kerta kun vihdoin tärppää. Tuo postin lakko tuli todella pahaan kohtaan mullakin, kun odottelen myös kotiin kirjettä alkaviin hoitoihini liittyen. Täytyy vaan toivoa, että kirjeet alkaisivat kulkea pian :) Olen itsekin alkanut kirjoitella hieman ajatuksiani ylös omasta hoitomatkastani, jos haluat käydä tutustumassa, blogi löytyy osoitteesta http://minnamononen.blogspot.fi. Kyllä ne piinapäivät siitä lipuvat eteenpäin vaikka varmasti tuntuu, että aika kuluu hitaasti. Tsemppiä tuleviin päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Minna! Kiva kun luet blogiani :) Laitan oman blogisi lukulistalleni, mielenkiinnolla jään seuraamaan tulevia hoitoja!

      Poista
  2. Toivottavasti tämä nyt nappaisi tiukasti kiinni ja toiveenne toteutuisi! Olen jo pidempään seuraillut blogiasi ja saanut vertaistukea ja tietoa omalle taipaleelle, kiitos siitä!
    Näet varmaankin nuo pakkaseen päässeet myös Omakannasta jo nyt. Ainakin itse näin päivän parin päästä siitä kun 2kpl 6-päiväisiä blastoja oli pakastettu. Olimme myös TAYSissa ICSI-hoidossa lokakuun alussa ja kaikki meni niin hoidon kuin tuloksenkin puolesta paremmin kuin olimme odottaneet. Olin henkisesti valmistanut itseni pidempään hoitoputkeen, mutta täysin yllättäen ensimmäisestä tuoresiirrosta onnisti. Nyt vain jännityksellä odotamme ensi viikon np-ultraa ja toivomme, että tämä onni jatkuisi loppuun asti. Peukut ja varpaat ristissä täällä jännitellään puolestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ja ihana kuulla että teitä onnisti noin pian! Toivottavasti kaikki on ultrassa hienosti :)

      En ajatellutkaan koko Kanta-asiaa, vaikka meillä on töissä ollut ihan tarpeeksi ongelmaa systeemin kanssa tässä viikon päivät! Miten ihmeessä uskallan mennä sinne katsomaan!!! :)

      Poista
  3. Niin ja vielä lisäyksenä kannasta eikä kotiin tulleesta kirjeestä ilmene alkioiden laatu. Kysyimme tästä varhaisultrassa TAYSissa, mutta lääkäri ei osannut katsoa tätä järjestelmistä. En tiedä saisiko tiedon suoraan Ovumiasta, jotka pakastamisen ovat hoitaneet.

    VastaaPoista