Toinen ultra

No niin, kaikki on (melkein) valmista punktioon! 

Ultrassa oli tänään (eli perjantaina, postauksen kirjoitin lauantain puolella) seuraava tilanne: kohdun limakalvo 10 mm, oikealla follikkeleita noin 15 kpl ja vasemmalla noin 8 kpl. Näistä toki osa pieniä, joissa ei todennäköisesti ole munasolua ollenkaan, tai sitten epäkypsiä. Suurin follikkeli on oikealla, ja se oli jo 19 mm:n läpimittainen. 

Pistin tänään viimeisen Gonal-F:n, mutta Orgalutrania pistän vielä yhden huomenna aamulla. Se on sellainen varmistelupiikki, ettei tuo suurin follikkelin vain poksahda ennen aikojaan. Huomenna illalla klo 23 olisi Pregnylin vuoro, ja maanantaina klo 9.15 meidän pitää olla Tampereella. Itse punktio voi olla parikin tuntia myöhemmin, koska juuri tuona päivänä taisi poliklinikalle tulla seitsemän muuta pariskuntaa meidän lisäksemme. Jos kaikki menee hyvin, niin alkionsiirto olisi perjantaina, ja kaikki alkiot yritettäisiin todennäköisesti viljellä viisipäiväisiksi.

Mikään muu ei oikeastaan jännitä, paitsi hoidon lopputulos. Tuleeko alkiota, ja jos tulee niin millaisia? Minulla on mielessä sellainen kauhuskenaario, että kaikki hedelmöittyneet alkiot lopettavat jakautumisen parin päivän päästä. Jos edes tuoresiirtoon päästäisiin, ja ehkä pari pakkaseen. Silloin olisin jo ihan tyytyväinen. 

Tiedän kyllä, miksi minulla on tällainen pelko. Kun Fertinovassa alkiot olivat korkeintaan kolmen päivän ikäisiä, niin en ole saanut todeta, että alkiomme todella pystyvät jatkamaan kehitystään pidemmälle. Kyllähän tietysti tiedämme, että minun ja mieheni soluista voi kehittyä isompikin alkio, mutta kun prosessi tapahtuu laboratoriossa ja kaikki on luonnottomasti "näkyvillä", niin sitä on vaikea olla ajattelematta, että mitä jos kaikki meneekin pieleen. Varsinkin kun jo yksi hoito on tehty ilman toivottua lopputulosta...

Katselin pitkästä aikaa vau.fi:n raskauskuvia. Onpa siitä kauan, kun tujottelin noita samoja kuvia silmä kovana ja odotin, että raskauteni etenisi pidemmälle ja vatsakin ehkä alkaisi pikku hiljaa näkyä. Keskenmenosta on nyt jo yli kaksi vuotta. Edelleenkin, jos mietin sitä, niin saattaa tulla tosi surullinen olo. Ehkä surun kuitenkin tekee enemmän se, että muistan sen raastavan surun keskenmenon jälkeen, kuin se että varsinaisesti enää surisin. Muisto tekee kuitenkin edelleen kipeää.

Yllä olevan perusteella voisi olettaa, että olen jotenkin epätoivoisessa mielentilassa. No en ole. En nyt varsinaisesti toiveikaskaan, mutta innoissani kyllä. En oikein uskalla toivoa mitään. Tai en ainakaan niin pitkälle, että tuoresiirrosta alkaisi raskaus. Näin alkajaisiksi toivon, että tästä saataisiin aikaiseksi muutama keskinkertaista parempi alkio. Sen jälkeen voin sitten alkaa toivoa muita juttuja.

Gynen polilta sain sellaisen ohjeen, että pitää juoda vähintää 2-3 litraa päivässä. Ei sillä kai hyperstimulaatiota voi estää? Koska eihän tässä nyt vielä ainakaan ole hyperstimulaatio kyseessä. Vaikka follikkeleita on kohtuullisen paljon, niin vatsaontelossa ei ainakaan ollut yhtään nestettä, eli siinä mielessä näytti hyvältä. Olen kuitenkin kuuliaisesti yrittänyt noudattaa tuota ohjetta runsaasta juomisesta. Vedän vielä pari kupillista teetä ennen nukkumaanmenoa, niin eiköhän se ole siinä. Teellä ei onneksi ole minuun minkäänlaista piristävää vaikutusta :)

Yksi asia vielä. Olen tosiaankin alkanut miettiä, että mikä ihmeen paikka tuo Tampereen Fertinova oikein on. Kysyin gyneltämme, että miksi ihmeessä ensimmäisen hoidon alkiot pakastettiin kaikki jo kahden päivän ikäisinä. Gyne vastasi, että Fertinovassa tehdään sillä tavalla. Äänensävy paljasti, että hänen mielestään käytäntö on ihan outo. Ja ymmärtäähän sen, että kun noin nuoria alkioita siirretään, niin osa siirroista on ihan turhia, koska jos alkio aikoo lopettaa jakautumisen laboratoriossa, niin ei se varmaan kohdussakaan sitä jatka. Pidemmällä viljelyllä voidaan siten välttää turhat siirrot.