maanantai 30. marraskuuta 2015

pp10: Ihme aamupäivä

Se paha "ummetukseni" oli kuin olikin hyperstimulaatio. Tulin tänään aamulla töihin, vaikka voin tosi huonosti. Vatsa oli entisenlainen pömppö ja liikkuessa kipeä, ei tosin levossa onneksi. En pystynyt syömään aamupalaa, ja työpaikalle saavuttuani menin ensi töikseni yökkäilemään vessaan. Kollega soitti gynen polille ja pääsin päivystyskäynnille meidän "omalle" lapsettomuuslääkärille. Vatsaontelossa oli reilusti nestettä, munasarjat kylläkin kuulemma vain kohtuullisen kokoiset, oikea suurempi noin 8 cm. 

Vatsanpeitteiden läpi laitettiin dreeni (auts) ja nestettä on tullut parin tunnin aikana 2 litraa. Olokin on jo paljon parempi :) Saan nestettä suoneen ja lisäksi laitettiin albumiinia tippana.

Enpä ollut ajatellut tällaista päivää, kun aamulla heräsin! Kaikkein mullistavin asia on kuitenkin se, että olen kuulemma raskaana. Raskaana. Se on tällä hetkellä hieman liian suuri asia käsitettäväksi, mutta hcg oli 134, mikä on hyvä arvo 10 päivää siirrosta. Gyne oli otattanut sen muiden labrojen lisäksi, kun nyt on kai eka päivä, kun voisi kohtuudella olettaa arvon jo nousseen. 

Gyne kertoi asiasta ennen dreenin laittoa, heti kun tulin toimenpidehuoneeseen. Ensin se sanoi vain että onnea, ja taisin vain tuijottaa ja kysyä että anteeksi mitä, ja kun se sitten sanoi että olet raskaana, niin rupesin itkemään ihan hysteerisesti ja gyne halasi ja se oli uskomattoman hieno hetki.

Takki on niin sanotusti aika tyhjä tällä hetkellä. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Olen osastolla todennäköisesti huomiseen ja sitten sairauslomalla loppuviikon. Olen tosi onnellinen, etten kuitenkaan ole tämän huonommassa kunnossa. Mutta että raskaana. RASKAANA. Voiko se olla totta???

22 kommenttia:

  1. Siis... Mitä?! Ihan uskomatonta, kuinka ihanaa! <3 Ilon kyyneleet teijän puolesta silmäkulmissa, paljon onnea <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ihanaa onnea hirmuisen paljon! :) Toivottavasti olo paranee pian.

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea vahvan hcg-arvon johdosta :)

    VastaaPoista
  4. Koko päivän olen päivitellyt blogiasi ja voi kuinka tuli hyvä mieli lukea tälläisiä uutisia ! Onnea ja tsemppiä ! Itsellä ei lapsettomuustaustaa ole eikä vielä lapsia suunnitelmissa muutamaan vuoteen, mutta mielenkiinnolla seurailen sinun ja monen muun matkaa. Eihän sitä koskaan tiedä mitä itselle tulee vastaan..

    VastaaPoista
  5. Miten ihania uutisia! Toivotaan parasta pikkuisen suhteen! <3

    VastaaPoista
  6. Onnea kovasti! <3 Hui hypestimulaatio, mutta onneksi sekin hoidossa. :)

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon, ihania uutisia! <3

    VastaaPoista
  8. Mieletöntä! Tuhannesti onnea! <3

    -Hope

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Onnea, ihania raskausuutisia! Toivottavasti hyperi helpottaa pian!

    VastaaPoista
  11. Tuhannesti onnea! Toivottavasti olokin kohenee..

    VastaaPoista
  12. Mieletöntä!! Hurjasti onnea! Toivottavasti kaikki menee hyvin <3

    VastaaPoista
  13. Täältä tuntemattoman lukijan onnittelut:). Omakohtaista kokemusta lapsettomuudesta ei ole, mutta läheisen ystävän kautta on tullut läheltä asiaa seurattua. Blogiisi eksyin noin vuosi sitten, kun googlailin rv n+n juttuja (vieressä 5kk ikäinen tuhisija) ja siitä asti olen käynyt kirjoituksiasi lukemassa. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saatte ensi kesänä oman nyytin syliinne.

    VastaaPoista
  14. Onpa hienoja uutisia, onnea! :) nyt on peukut ja varpaat pystyssä, että kaikki menee hyvin. Toivottavasti olosi pian kohenee!

    -L

    VastaaPoista
  15. Aivan valtavasti onnea! Ihana uutinen.<3<3<3 Täällä sänky tärisee kun itken ilosta. Toivottavasti vointisi paranee myös.

    VastaaPoista
  16. Onnea kamalasti ja tarrasukkia ja kaikkea! Olen taustalta teidän tarinaa seurannut pitkän aikaa ja kun itse plussasin kaksi viikkoa sitten, toivoin todella että teillekin pian plussa pärähtäisi ja niin se (tavallaan) tekikin! Kylläpäs herkistyin tekstistä. Parempia vointeja!

    -H

    VastaaPoista
  17. Ihanaa, lämpöiset onnittelut :) Oon tosi iloinen sun puolesta! Voi hyvin :)

    VastaaPoista