Idioottiolo

Olipa taas henkisesti raskas päivä. Mistä aloittaisin? No, aamulla tein sen Clearblue digitestin, kuten olin sunnitellutkin. Se näytti taas 2-3 viikkoa raskaana, ja tästähän sitten masennuin. Aamulla menin labraan, ja sen jälkeen päätimme vielä vilkaista parin kollegan kanssa ultraäänellä, että miltä vatsassani näyttää. Asetukset olivat tietysti väärät ja anturi oli väärä ja tekijät kokemattomia, mutta kun itse sitä anturia vatsalla pöyrittelin, niin mielestäni kohdussa näkyi jonkinmoinen pallukka. Tämän tutkimuksen luotettavuus ei tietysti ollut kovin korkea.

Lähdin kotiin ristiriitaisin tuntein. Jo automatkalla kotiin tuli sellainen olo, että nyt tämä asia on selvitettävä. Juuri ja juuri sain kengät jalasta, kun jo istuin koneella varaamassa aikaa yksityiselle gynelle. Ihme ja kumma, vapaa aika löytyi jo tunnin päästä! Niinpä istuin kohta uudelleen autossa matkalla keskustaan, jo toisen kerran saman aamupäivän aikana.

Selitin gynelle mikä on tilanne, ja tietysti itkin ja tunsin itseni typeräksi. Gyne kuitenkin lohdutti ettei tässä mitään typerää ole, ymmärsi kyllä huoleni. Sitten ultrattiin. En uskaltanut katsoa ruutuun ollenkaan, mutta kun ultraus vain kesti ja kesti ilman että gyne sanoi mitään, niin alkoihan se jo näyttää aika pahalta. 

Vihdoin gyne sanoi että ei kyllä valitettavasti löydä kohdusta oikein mitään, limakalvo kyllä on paksuuntunut, mutta ei muuta. Ruutu käännettiin minua kohti, ja gyne vielä jatkoi anturin kääntelyä. Sitten kuitenkin tuli näkyviin pienen pieni musta läntti, jossa ei sitten kyllä näkynyt mitään muuta kuin mustaa. Tässä vaiheessa olin jo menettänyt toivoni lähes kokonaan, eikä se musta läntti juuri lohduttanut. Gyne kyllä sanoi, että onhan vielä mahdollisuus, että siitä saattaisi kehittyä jotain. Sovimme viikon päähän kontrollin.

Lähdin kotiin aika lailla mieli maassa. Kotona soitin gynen osastolle labroista, ja hetken päästä meidän oma gyne soitti vastauksista. Melkein kaikki labrat alkoivat olla jo kunnossa, ja vatsanikin on jo paljon parempi, joten hyperstimulaatio vaikuttaisi olevan rauhoittumassa. Kerroin lopuksi siitä ultrasta, ja taas tuli itku. Gyne sanoi että olisinpa vain soittanut hänelle enkä mennyt yksityiselle. Mutta kun tällainen panikointi nolotti ja tuntui että minusta on ollut jo ihan tarpeeksi vaivaa. Gyne sanoi että jos haluan, niin hän voi vielä ultrata tänään gynen polilla, ja katsotaan hCG uudelleen. Niinpä lähdin ajamaan keskustaan, jo kolmannen kerran tänään. 

Polilla tunsin itseni pieneksi lapseksi, joka on tehyt tyhmästi. Gyne läksytti minua taas herttaisella tavallaan, että miksi en soittanut. Itkin lisää. Sitten ultrattiin. Ja kohdusta löytyi kuin löytyikin raskaus ihan oikealla paikallaan, ruskuaispussi näkyi mutta alkio oli vielä vain pieni pläntti, eli ei siis sykettä tietenkään vielä näkynyt. Mutta gynen mielestä kaikki oli kuten tässä vaiheessa pitääkin. hCG oli jotain 3100, eli noussut siihen entiseen hieman hitaaseen tahtiinsa. Mutta ilmeisesti sekin on ok.

Olo on aika pöllämystynyt. Tuon yksityisen ultran jälkeen olin jo ihan varma, että tämäkin raskaus meni päin helvettiä. Sitten asiat ovatkin taas ihan hyvin ja kaikki on mahdollista. Nyt minun pitäisi kuulemma vain yrittää olla rauhallinen ja tehdä kivoja asioita, koska alkio ei pidä stressistä :) Huoli on selvästi helpottanut, ainakin toistaiseksi, mutta tunnen itseni täydelliseksi idiootiksi.