perjantai 4. joulukuuta 2015

pp14: Viimeinen virallinen piinapäivä?

Tänäänhän olisi ollut ennalta sovittu testipäivä, mutta onneksi ei enää tarvinnut testata. En sitten tiedä, että tarvitseeko hCG:tä katsoa vieläkin uudemman kerran myöhemmin. Ei kai, jos kaikki vaikuttaa menevän hyvin. Pianhan pitäisi ultrassakin alkaa näkyä jotain, eikös? Nyt olisi kai sitten rv 4+4, jos punktiopäivä on rv 2+2. Tuntuu kyllä hieman pahaenteiseltä alkaa kirjoittamaan tänne raskausviikkoja, mutta nehän ovat mitä ovat myös jos huonosti käy.

Olo on ollut hieman parempi kuin eilen, toki vatsa on erityisesti pystyasennossa ahdistavan tuntuinen, mutta päädyimme siihen, ettei uutta dreeniä laiteta ainakaan tässä vaiheessa. Kyllä vatsassa parisen litraa nestettä varmasti edelleen on, mutta mitään hyvää dreenipaikkaa ei ultrassa löytynyt ja pärjäilen kyllä ihan hyvin, joten nyt jatketaan vain nestehoidolla. Suurin osa labroistakin on jo menossa parempaan suuntaan.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että tulen osastolle vain tiputusten ajaksi, mutta esim. yöt saan olla kotona. Ihanaa! Nyt odottelen vain että viimeiset nesteet saadaan menemään ja sitten kotiin perjantai-iltaa viettämään :)

3 kommenttia:

  1. Oi ompa ihana tollanen että pääsee yöks kotiin !! :) nyt kun oon lukenu näitä sun hyperi juttuja niin pelottaa että sellasen saan ja joutuisin lähimpään sairaalaan hoitoon. Jo silloin gyne kyseli multa että miten hoidot tehdään... Ja noi hemoglobiini arvot... Mulle vaan sanottiin että kun ei oo laskussa niin kaikki on hyvin, sillon toisessa raskaudessa.. Ja sulla oli että ne kohosi ? Voiko oikeesti noin tietämättömiä lääkäreitä olla täällä ? Toivottavasti en joudu enää ikinä hyperin takia sairaalaan. Sekin jäi mietityttämään että osasto olo aikana mulle tiputettiin nestettä mutta nesteraja oli 2500ml ja hyperissä nimenomaan pitää juoda/saada nestettä ja normaalistikkin join enempi kun ton määrän...
    Pähkäilin näitä viime yönä kun en saanut nukutuksi :'DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hienoa päästä eilen yöksi kotiin :) Nautin suuresti kun sain tehdä minulle ja miehelle lämpimiä leipiä iltapalaksi. Ja nukuin paljon paremmin ;)

      Minua on täällä osastolla hoitanut meidän oma lapsettomuusgyne, koska vaikea hyperi on kuitenkin aika harvinainen juttu ettei muut gynet edes oikeastaan osaa hoitaa. Korkea Hb on vaikean hyperstimulaation yksi diagnoosikriteeri :) Koko oireilu johtuu siitä, että verisuonten läpäiseväisyys lisääntyy, jolloin nestettä kertyy esim. vatsaonteloon ja turvottaa, vaikka keho onkin "kuiva", eli verisuonissa ei ole riittävästi nestettä ja Hb nousee kun veri "tiivistyy". Veren albumiiniarvo (kehon tärkein proteiini) laskee, koska se "vuotaa" suonista ja matalaalbumiiniarvo puolestaan myös lisää veden siirtymistä pois verisuonista. Oma albumiiniarvoni oli matalimmillaan 18, kun kaikki proteiinit oli siirtyneet vatsaontelon puolelle :)

      Täällä olen saanut melkein 3 litraa nesteitä suonensisäisesti sisältäen albumiinia kaksi pullollista, minkä lisäksi kaikki normaali juominen. Se 3 litraa on kai ihan minimimäärä. Eli ei ehkä ihan hoito mennyt sinulla oppikirjan mukaan, mutta onneksi kaikki päättyi hyvin! :) Klexanea tms. pistetään siksi, että verisuonitukosten riski on lisääntynyt.

      Poista
  2. Muuten ei vielä ainakaan ole hyperistä kokemusta, mutta hb kohoaa kun keho kuivuu :) veden juonnilla/nesteytyksellä siis voi (tietyissä rajoissa tietenkin) säädellä sitä.

    VastaaPoista