Rv 12+5

Otsikon mukaiset viikot tänään. Olin ajatellut, että pahoinvointi alkaisi helpottamaan pikkuhiljaa, mutta tällä viikolla olen oksentanut kahtena aamuna heti aamupalan jälkeen, ja tänäänkin melkein oksensin, maha oli tosin ihan tyhjä niin mitään ei tullut ulos. Monta kertaa päivässä olen lisäksi käynyt pöntöllä yökkimässä. Toisaalta tämä ei ole samanlaista kuin alussa siinä mielessä, että pahoinvointi saattaa olla monta tuntia poissa. Aluksi sitä oli koko ajan silloin kun ei ollut juuri syömässä jotain, mutta lievempänä. Nyt sitä on lähinnä aamuisin ja silloin kun ruokailusta on kulunut liian pitkä aika.

Yöpäivystykset eivät myöskään helpota pahoinvointia. Torstaina päivystyksen jälkeen olo oli aika hirveä. Silloin ei tosin tarvinnut oksentaa, yökkäillä vain vähän väliä.

Alavatsalla on jo monen päivän ajan tuntunut usein painetta. Kohtu se siellä taitaa kasvaa :) En ole enää moneen viikkoon pystynyt käyttämään tavallisia farkkujani (ne menivät päälle vain parin viikon ajan sitten kun hyperiturvotus oli laskenut), vaan kylmällä säällä olen kotoa lähtiessäni laittanut jalkaan yleensä mukavat ulkoiluhousut, töissä kun ei onneksi tarvitse käyttää omia vaatteita. Jos olen halunnut pukeutua siistimmin, niin olen käyttänyt siskoltani lainassa olevia äitiysfarkkuja. Todella mukavat :) Kaikkia alushousujani tai pitkiä kalsareita en enää voi käyttää, koska pienikin ylimääräinen puristus alavatsalla tekee pahaa oloa ja tuntuu muutenkin ikävältä. Löysät olohousut ovat ihan parhaat :)

Kuuntelen edelleen Pienen sydänääniä kotidopplerilla. Eilen töissä kurkkasin myös ultralaitteella, ja siellähän Pieni edelleen liikuskeli <3 Kunnon mittoja en saanut, kun Pieni ei suoristautunut kunnolla, mutta vaikutti kyllä kasvaneen sitten maanantain :) Pituus oli ehkä noin 65 mm. Miten huimaa vauhtia Pieni kasvaakaan!

Kollegani on jo parin viikon ajan ehdotellut, että katsoisin nyt, kuten hänkin teki omien raskauksiensa aikana, mutta en halunnut katsoa omin päin ennen nt-ultraa. Jos vaikka löytäisin jotain, mikä jäisi huolettamaan. Nyt oli nt-ultrasta kuitenkin niin lyhyt aika, että ajattelin ettei sieltä nyt mitään kovin pahaa voi löytyä :) Rakenneultra-aika on heti pääsiäisen jälkeen tiistaina. Eli hieman alta parin kuukauden kuluttua. Silloin olisi raskaus jo puolessavälissä! En todellakaan aio näiden parin kuukauden aikana ultrailla itse kuin korkeintaan muutaman kerran. Ehkä en kertaakaan, jos saan pidettyä itseni kurissa. Kotidoppleri on ollut kyllä minun mielenterveyteni pelastus ;)

Päivittäin saatan edelleen havahtua siihen, että ai niin, olen raskaana! En sanoisi, että asia on missään nimessä arkipäiväistynyt, ei todellakaan, mutta kun viikkoja edelleenkin on vain 12+, niin huomaan etten vielä pysty haaveilemaan tulevasta ihan holtittomasti. Haluaisin kyllä, ihan hirveästi, suunnitella kaiket päivät hankintoja ja nimiä ja muuta, ja miettiä että minkähänlainen lapsi sisälläni kasvaa. Tätähän olen odottanut jo monta vuotta, jo paljon kauemmin kuin aloimme raskautta yrittämäänkään. Mutta vaikka olenkin optimistinen raskauden suhteen, niin SILTI. Tulisipa viikkoja pikavauhtia vielä muutama lisää. Koko tämä raskaus tuntuu epätodellisen ihmeelliseltä asialta. 

Nt-ultra

Olipa ihmeellistä, kun ultraruudulle ilmestyi liikkuva pieni ihminen <3 Tuntui tosi epätodelliselta, että kaikki ruudulla näkyvä tapahtuu minun sisälläni. Emme voineet olla hymyilemättä, kun Pieni potki ja kääntyili ja heilutteli käsiään :)

Kaikki oli hyvin tämänpäiväisessä nt-ultrassa, siinä määrin kuin nyt tässä vaiheessa voi sanoa. Pieni vastasi mitoiltaan hyvin viikkoja, CRL oli 54 mm ja vastasi juuri tasan viikkoja 12+0, pään läpimitta taas viikkoja 11+6. Niskaturvotus oli 0,87. Verikokeiden ja muiden arvojen yhdistelmästä tuli riskiluvuksi 1:20 000, eli hyvä. Näyttäähän Pieni jo ihan ihmiseltä <3

Epätodellista, että kaikki on edelleen hyvin. En vain voi uskoa sitä. Aamulla jännitti niin, että heräsin jo 04.20 enkä sitten saanut enää unta. En kuitenkaan pelännyt hirveästi. Tuntui, että kyllä siellä varmasti kaikki on ihan kunnossa, vaikka onkin epätodellinen olo. Huimaava ajatus, että Pieni elää sisälläni koko ajan, liikkuu ja puuhailee mitä nyt näin nuoren ihmisenalun kuuluukin tehdä. Ihmeellistä. Saisiko nyt jo hieman huokaista helpotuksesta?

Nt-ultra huomenna

Tänään on rv 11+6 ja huomenna jo 12+0. Miten ihmeessä olemme jo päässeet näin pitkälle!?! Ei siitä kovin kauan ole, kun viikkoja oli 4+ jotain ja ajattelin, että "turvallisemmille" viikoille on hirveän pitkä aika. Huomenna on nt-ultra. Juuri nyt olen aika rauhallisella mielellä, mutta mitenkäs huomenna? Voisiko olla mahdollista, että ultrassa olisi kaikki kuten pitääkin? Tiedän toki, että Pieni on elossa, mutta kun niin moni muu asia voi olla vialla. Onko niskaturvotus ok? Onko Pieni kasvanut normaalisti?

Sitten hieman oirepäivitystä. Pahoinvointia on tällä hetkellä ensimmäkseen silloin, kun on nälkä tai heti aamupalan jälkeen. Yleisesti ottaen on kyllä vähenemään päin. Rinnat ovat kohtuu isot, mutta eivät mitenkään valtavat. Nännit ovat arat mutta muuten rinnat eivät niinkään. Kohtu kasvaa selvästi. Kun se aluksi tuntui juuri ja juuri häpyluun alla, nyt pohja tuntuu makuuasennossa (ja tyhjällä rakolla) ainakin 5 senttiä häpyluun yläpuolella. Vaikka olen vatsan kasvusta puhuttaessa vielä aikaisilla viikoilla, niin mielestäni alavatsa on alkanut pullottamaan. Paino on kyllä noussut pari kiloa, joten saattaapi olla ihan vain lihomista ;)

Ai niin. Mitään vuotoa ei ole enää tullut, ei myöskään yhdyntöjen jälkeen. Sain keskiviikkona myös vakilääkäriltäni luvan lopettaa Klexanen, joten tiistai-illan piikki jäi viimeiseksi. Aluksi tuntui pelottavalta lopettaa, mutta mitään pahaa ei ole tapahtunut, joten tällä hetkellä piikitysten lopettaminen tuntuu pelkästään hyvältä asialta. Eipähän tarvitse muistaa pistää joka päivä, ja kyllä se aina vähän kirpaiseekin. Ja pääsen vihdoinkin eroon vatsan ja reisien mustelmista! Kaikki seurantalabrat olivat muuten kunnossa, paitsi että Hb oli hieman laskenut 109:ään. Kokeilen nyt ottaa kahta rautatablettia päivässä, jos sillä saisi hemoglobiinin vähän korkeammaksi.

Huomenna minulla on toivottavasti hyviä uutisia päivitettävänä. Iiik. Miksei ultra-aika voisi olla jo ihan aamusta??? Nyt pitää odottaa iltapäivään saakka (ja yritettävä jotenkin tehdä normaalisti töitä aamupäivällä). Hui. Hui. HUI.

"My Dog is Cuter Than Your Ugly Baby"

Tämän päivän hesarissa oli kulttuurisivuilla artikkeli Elina Brotheruksen "Carpe Fucking Diem"-valokuvakirjasta, jossa taiteilija käsittelee omaa lapsettomuuttaan. Minua puhutteli hirveästi yksi kirjan valokuvista nimeltään "My Dog is Cuter Than Your Ugly Baby". Jotenkin kiteyttää aika hyvin sen liiankin tutun katkeruuden, joka lapsettomuuteen usein liittyy. Hienoa, että lapsettomuutta tuodaan mediassa esiin.

Sen sijaan hs.fi:n ensimmäinen lukijakommentti artikkeliin liittyen sai näkemään punaista. Älkää lukeko sitä, jos ette halua suuttua. Lapsettoman lapsenkaipuu on kuulemma riippuvuus, jota pitäisi hoitaa vieroituksella, ja kommentoija rinnastaa lapsen "haluamisen" siihen, että itse haluaisi Porchen tai uuden kännykän. Teki mieli kirjoittaa vastaus noin loukkaavaan kommenttiin, mutta en sitten viitsinyt. Olisi saattanut tulla vähän asiatonta tekstiä.

Vähän verta

Maanantai-iltana, kun kävin vessassa, pikkuhousuissa oli verta. Kaikki tuntui hetkeksi pysähtyvän, ja vain katselin hyvin hennon vaaleanpunaista länttiä ja mietin, mitä tämä kaikki oikein merkitsee. Hyvin nopeasti muistin, että olimme ehkä noin tuntia aiemmin olleet yhdynnässä. Ja että (edelleenkin) käytän sekä Primaspania että Klexanea. Menin mieheni luokse, kerroin havainnostani ja kysyin mitä hän tästä oikein ajattelee. Päädyimme yhdessä samaan lopputulokseen, kuin minä itsekseni hetkeä aiemmin: ei ole mitään syytä menettää yöunia tämän asian vuoksi.

Onhan jopa ihmeellistä, että vuotoa ei ole tullut aikaisemmin yhdynnän jälkeen, kun kuitenkin käytän verenohennuslääkitystä. Kun esimerkiksi niistäessäkin tulee nykyisin aina verta nenästä. Mitään kipuja ei ole ollut. Pienen sydänäänet kuuluvat kuten ennenkin. Raskausoireet ovat ennallaan (eilen  oksensin aamupalan jälkeen). Ja mikä parasta, vuoto oli todellakin hyvin pientä. Eilen pikkuhousunsuojaan tuli muutama läntti ruskeaa, mutta pyyhkiessä ei mitään. Sen jälkeen ei ole tullut mitään vuotoa. 

En ole huolissani. Olen todella ihmeissäni, miten en ruvennut panikoimaan, juuri ollenkaan. Nukuin toissayön hyvin, ja viime yönä päivystyksen aikana tuskin enää muistin koko asiaa. Ehkä tämä oli  epäsuora vinkki, että minun tosiaan kuuluisi lopettaa Klexane. Mutta kun en haluaisi. Tänään lääkäri soittaa minulle rutiinilabroistani. Kysyn samalla Klexanesta. Jos vaikka jatkaisin vielä seuraavaan ultraan.

Onko muilla kokemuksia (oletettavasti harmittomista) raskaudenaikaisista vuodoista yhdynnän jälkeen?

Rv 11+0

Kävin viime viikolla labroissa, ja samalla otettiin neuvolasta pyydetyt seulontakokeet ja vielä kertaalleen gynen polin kautta se Fidd-arvo. Soitin tänään meidän lapsettomuusgynelle, kun se oli yrittänyt tavoittaa minua jo perjantaina. Fidd oli laskenut normaaliksi. Lapsettomuusgyne oli vielä keskustellut myös sen gynen kanssa, joka pitää äitiyspolia, ja tulivat siihen tulokseen, että Klexanen voisi nyt lopettaa.

Tiedän, että on ihan tyhmää jatkaa Klexanea, jos siihen ei ole mitään lääketieteellistä syytä, mutta minua kyllä ahdistaa tuo lopettaminen. Jos se SITTENKIN olisi tarpeen. Olen käyttänyt sitä nyt viikolta 4+ alkaen, ja jokailtainen piikki on tuntunut turvalliselta. Nytkö pitäisi vain jättää pistämättä??? 

"Ilmoittauduin" raskauden vuoksi viime viikolla perussairauttani seuraavan poliklinikan lääkärille, ja yllätys, yllätys, kävin viime viikolla tämän seurauksena vielä toistamiseen labroissa. Tuloksista en vielä tiedä. Seuraavat samantyyppiset kokeet otetaan kuukauden päästä. Vaikka haluaisin luottaa gynekologeihin, niin juttelen vielä tästä Klexane-asiasta myös tämän toisen lääkärin kanssa.

Lapsettomuusgyne kyseli puhelimessa vointiani, ja vastasin iloisesti että hyvin täällä menee. Gyne ihmetteli, miten olen näin rauhallinen (kuten ehkä muistatte, gyne pitää minua hermoheikkona tyyppinä, mitä varmasti osittain olenkin). Kerroin kotidopplerista, ja gyne nauroi että sitä saan kyllä käyttää vaikka kolme kertaa päivässä, jos haluan. Piti laitteen käyttöä itse asiassa jopa suositeltavana, ainakin minun tapauksessani :D

Mittasin tänään pitkästä aikaa Pienen syketaajuuden, ja se oli noin 160. Eli laskenut (kuten kuuluukin) parin viikon takaisesta, jolloin se oli 180. Olen kyllä ihan korvakuuloltakin huomannut, että syke on rauhallisempi. Viime päivinä sydänäänten löytäminen on ollut yleisesti ottaen vaikeampaa kuin aluksi. Syke tuntuu vaihtavan paikkaa usein, ja saattaa yhtäkkiä kadota, vaikka  pidän anturia ihan liikkumatta. Ehkä se johtuu siitä, että Pieni liikkuu enemmän?

Tänään alkoi jo KAHDESTOISTA raskausviikko. Ihme juttu. Tasan viikko nt-ultraan. 

Mutta ei lapsettomuudesta johtuva suru ole edelleenkään kadonnut mihinkään. Kun eilen kuulin radiosta yhden kappaleen, jota kuuntelin paljon ensimmäisen raskauden aikana ja sitten myös keskenmenon jälkeen, rupesi hirveästi itkettämään. Yhtäkkiä keskenmenosta aiheutunut suru tuntui taas ihan tuoreelta. Vaikka tapahtuneesta on jo reilusti yli kaksi vuotta.

En muuten ole huomannut, että mielialani olisi kovasti erilainen raskauden aikana. Kun normaalistikin saatan liikuttua melkein mistä vain (ja sitä sattuu lähes päivittäin). Viime viikolla ärsyynnyin parista pikkuasiasta, ja hetkessä olin niin vihainen ja ärsyyntynyt, että en tiennyt miten päin olla. Tuntui, että sisälläni kiehui raivosta. Heittelin tavaroita ja tein riuskoin ottein kotitöitä jonkin aikaa, ja sitten se alkoi helpottaa. Tällaisia tuntemuksia minulla oli teininä viikottain ja myöhemminkin erityisesti minipillereitä käyttäessäni, mutta harvemmin enää vanhempana. Korkeintaan pari kertaa vuodessa :) Ehkä tämänkertaisen voi laittaa raskauden piikkiin ;)

Rv 10+6

Torstaina piti taas yökkäillä, mutta sen jälkeiset päivät olen taas voinut paljon paremmin. Onneksi, kun ohjelmassa on ollut koulutusta ja päivystystä riittämiin. 

Juuri äsken tarkistin, että Pienen sydänäänet ovat tallella <3 Reilun viikon päästä nt-ultra. Noin viikko sitten erehtyin lukemaan naistentautien oppikirjaa. Se keskittyy enemmän poikkeaviin kuin normaaliin raskauteen. Kun sitä selailee, niin tulee sellainen olo, että miten ihmeessä kukaan saa ihan terveitä lapsia :D Päätin, että tuohon kirjaan en kyllä enää koske kun vasta sitten jos/kun minulla jo on vauva sylissä...

Muuten elämä on sujunut aika rauhallisesti. Yritän liikkua ja nukkua riittävästi ja syödä terveellisesti. Alkuviikosta sain sellaisen oivalluksen, että kylmäsavustettu lihahan on periaatteessa raakaa. Muutamia voileipiä ehdin syödä, ja sen jälkeen teinkin vain lämpimiä leipiä uunissa :) Mutta periaatteessahan siis kaikki meetvurstitkin pitäisi syväjäädyttää ennen käyttöä, kun niissä voi olla toksoplasmaa. Ja sitten jos paketti on ollut avattuna pidempään tai viimeinen käyttöpäivä lähestyy, niin sitten voi olla taas Listeriaa... 

On kyllä todella paljon sellaista, mistä ei raskauden aikana saisi syödä. Hankalaa pysyä kärryillä ihan kaikesta. Onneksi vegesusheja saa meidän suosikkiravintolastamme vaikka kuinka montaa sorttia! Merilevää ei tietysti saisi syödä liikaa jodin takia, mutta susheissa käytettävässä nori-merilevässä ei ole kuin vähän jodia, joten sen pitäisi olla ok. Eilen teki tosi paljon mieli maksamakkaraa, ja ostin yhden pötkylän. 200 g/viikko riittänee ihan hyvin ;) Muuten en mitään maksaruokia kyllä syö.

Ultra-aika!

Tänään tuli postissa aika nt-ultraan! Se olisi 25.1. eli alle kahden viikon päästä. Viikkoja olisi tuolloin kasassa tasan 12+0. Ihanaa, ettei tarvitse sen pidempään odotella! Jännää. Aika on vasta iltapäivällä. Parasta olisi ollut tosi aikaisin aamulla, mutta emmeköhän tästä selviä :)

Pahoinvointi on ollut taas pari päivää selvempää. Tänään on ällöttänyt oikeastaan koko ajan, ihan riippumatta siitä, kuinka kauan on kulunut edellisestä ruokailusta. Ei mitään yökkäilyä tai oksentelua kuitenkaan, onneksi. Ja on se vaan niin, että jos on paljon tekemistä (=töitä), niin en sitä pahoinvointia niin huomaa, kun ajattelen muita asioita.

Yöksi taas päivystämään. Jotenkin hassusti olen itse jakanut itselleni neljä päivystystä reilun viikon sisään. Mitä ihmettä oikein ajattelin silloin joulukuussa??? Helmikuussa meno vähän rauhoittuu, onneksi...

Mutta eihän minulla oikeastaan ole mitään syytä valittaa. Olen raskaana. RASKAANA. Vau. Miten ihmeessä kävi näin???

Rv 10+0

Tänään alkoi jo yhdestoista raskausviikko. Edelleen monta kertaa päivässä tulee sellainen tunne, että minäkö muka olen raskaana? Miten se on mahdollista? Ehkä näenkin unta ja herään kohta yhtä vähän raskaana kuin ennenkin? Jos tämä on totta, niin miten ihmeessä olemme saaneet näin hienon lahjan??? Tuntuu ihmeelliseltä, että siitä pienestä preblastosta on kasvanut sikiö. Niin, tänään kai (toivottavasti) alkiovaihe päättyy, ja Pientä kutsutaankiin sikiöksi. Alkio on kyllä sanana paljon nätimpi :)

Oirerintamalla on ollut aika tasaista. Aamuisin, ja päivisin, ja iltaisin on pahoinvointia, mutta enimmäkseen liittyen siihen, että ruokailusta on liian pitkä aika tai en ole syönyt tarpeeksi. Muutaman kerran olen taas joutunut syömään yöaikaan. Tänään pahoinvointi on ollut jatkuvaa, mutta olenkin ollut yön töissä. Nukuin kyllä nelisen tuntia ja kotona vielä kolme lisää, joten eiköhän tämä tästä. Nännit ovat taas arat. Oikeastaan ne olivat ihan aristamattomat vain pari päivää viime viikolla siinä yhteydessä, kun luulin, että kaikki on mennyt päin persettä. Vatsalla tuntuu monta kertaa päivässä kaikenlaista, välillä nipistelyä, välillä lievää jomotusta tai painetta.

Pienen sydänääniä olen kuunnellut päivittäin jopa kaksi kertaa, viimeksi aamulla <3 Miten ihanaa onkaan, kun omien verisuonteni suhahdusten lomasta erottuu nopea jumputus. Se kuulostaa ihan junalta :) Jonkun mielestä on varmasti puhdasta hysteriaa kuunnella sydänääniä kaksi kertaa päivässä, mutta minulle ne ovat päivän parhaita hetkiä, jolloin saan taas huokaista helpotuksesta. Tähän asti kotidoppleri on osoittautunut vallan mainioksi keksinnöksi. On ihanaa saada tietää, että Pieni on edelleenkin elossa.

Väsymys

Neuvolantäti kysyi eilen, että onko väsyttänyt. Moni muukin on sitä kysynyt. Tähän asti olisin vastannut, että eipä erityisemmin. Keskellä talvea herääminen kun on aina vaikeaa. Tänään on väsymys kuitenkin ollut tavallisuudesta poikkeavaa. Vaikka nukuimme miehen kanssa lähes kymmenen tunnin yöunet. Silti vain väsyttää. Nukuin äsken sohvalla koiran kanssa vielä noin puoli tuntua.

Jos tarkemmin asiaa mietin, niin olen jo monena päivänä ollut väsynyt iltaisin jo heti päivällisen jälkeen. Olisi kaikkea tekemistä, mutta ei vain jaksa. Töistä tullessa jalat ovat olleet sen tuntuiset, kuin olisi ollut treenaamassa. 

Vieläkin väsyttää. Eilisen hesarin sain selattua läpi, syötyä aamupalaa ja sitten avattua blogin. En juuri muuta. Mietin vain koko ajan sitä, mitä ajoin syödä myöhemmin tänään. Pitäisi varmaankin raahautua pihalle, mutta kun on niin kylmä. Koiraakin alkaa paleltaa parin minuutin päästä, vaikka olisi talvitakki päällä, ja se haluaa vain takaisin sisälle :)

Ensimmäinen neuvola rv 9+4

Outoa, miten ensimmäinen neuvolakäynti sai minut tuntemaan itseni melkein normaaliksi yhteiskunnan jäseneksi. Kai tämä lapsettomuus on tuottanut niin vahvoja päinvastaisia tunteita... Neuvolantätinä oli tällä kertaa eri kätilö kuin aiemmin, koska vakiokätilö on vuorotteluvapaalla. Tämäkin oli kyllä mukava, onneksi.

Aluksi juttelimme (toivottavasti) tässä vaiheessa takana olevista hoidoista ja jaksamisesta yleisesti, vähän parisuhteesta ja tukiverkoistamme ym. Sitten pakolliset terveyteen liittyvät läpikäynnit ja lippuset ja lappuset. Vaaka näytti vähän liikaa, mutta syytän painavia talvikenkiä ;) Hb oli 118 eli minulle tosi hyvä, verenpaine taas 118/65. Kotona ainakin yläpaine tapaa olla tuota matalampi. 

Neuvolantäti kysyi, että haluanko että kuunnellaan sykkeitä. Vastasin myöntävästi, vaikka edellisen kerran huonot kokemukset kummittelivatkin yhä mielessä. Nyt kuitenkin luotin siihen, että sykkeet löytyvät, olinhan itse kuunnellut niitä viimeksi eilen illalla :) Sydänäänet ovat tähän mennessä yleensä löytyneet vasemmalta puolelta, mutta nyt ei sieltä kuulunut mitään, ja neuvolantäti etsi ja etsi. Itse en niinkään hermostunut, ja löytyihän se jumputus viimein, hieman keskemmältä kuin olin odottanut <3

Olin odottanut neuvolakäyntiä erityisesti siksi, että saisin sen jälkeen varata ajan nt-ultraan. Kotikaupungissamme on kuitenkin parin vuoden aikana käytäntö muuttunut niin, että neuvolasta laitetaan lähete, ja aika tulee postissa kotiin. Ennen siis soitettiin itse ja varattiin aika. Eli ei kun postia odottelemaan :) Ultra pyritään tekemään 13. viikolla, joten eihän siihen joka tapauksessa ole kovin pitkä aika, lyhyimmillään hieman yli kaksi viikkoa :)

Varasin tänään jo ajan ensi viikolle seulontaverikokeisiin, ja muutaman viikon päähän sokerirasitukseen. Seuraava neuvola on helmikuun puolivälin jälkeen 19.2.

Varsinkin tämän ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen raskausasia on entisestään konkretisoitunut. Melkein kauhunsekaisin tuntein huomaan, miten sekä minä että mies jo keskustelemme luontevasti  vanhempainvapaista, lastenvaunuista, lastenkasvatuksesta, seuraavasta kesästä jolloin olen viimeisilläni raskaana. Tämä on myös vahvistanut pelkoa kaiken menettämisestä. Se ei ole kovin aktiivisesti ajatuksissa, mutta mielessä silloin tällöin. Että miten selviäisimme taas yhdestä menetyksestä ja pettymyksestä. 

On kammottava ajatus, että joutuisimme aloittamaan kaiken taas alusta, luopumaan tästäkin Pienestä ja romuttamaan tulevaisuuden varalle jo tekemiämme suunnitelmia. Toisaalta tämän raskauden yllä ei tunnu leijuvan mitään uhkaavia myrskypilviä. Sitähän olen koko ajan hokenut, että tuntuu hyvältä. Siihen tunteeseen on vain luotettava.

Hirveä päivä ja hieno päätös

Pari päivää sitten kiinnitin huomioita siihen, että pahoinvointi ei ollut enää ollenkaan niin selkeää kuin aiemmin. Välillä se tuntui jopa kokonaan loppuneen, paitsi silloin kun olen ollut nälkäinen. Viime yön päivystyskin meni pahoinvoinnin osalta hyvin. Sitä kun ei juuri ollut, ja siksi huolestuin. Aamulla huomasin vielä, etteivät nännit ole enää lainkaan arat. Tässähän olikin sitten jo sopan ainekset koossa.

En ole googlaillut mitään pitkään aikaan, koska 22.12. ultran jälkeen on ollut kaikin puolin seesteinen ja luottavainen olo. No, nyt sitten luin keskustelupalstoja muutaman tunnin ajan, ja tuntui siltä, että kaikki, joiden oireet ovat loppuneet yhtäkkiä, ovat saaneet keskenmenon. Toki paljon myös päinvastaisia kokemuksia, mutta huolestuneet aivot suodattavat positiiviset esimerkit kohtuullisen tehokkaasti. Huoli vain kasvoi kasvamistaan.

Noin tunti sitten olin täysin vakuuttunut, että kaikki on mennyt päin persettä. Harkitsin vakavasti uutta ultraakin, ja ajattelin että huomisen loppiais-miniloma on täysin pilalla. Puhumattakaan siitä, että en olisi enää raskaana. Sain kuitenkin mielenrauhan hieman yllättävältä taholta.

Olen etsinyt siskoni kotidopplerilla sydänääniä jo joulusta saakka (rohkaistuneena keskustelupalstojen väitteistä, että joku olisi kuullut sydänäänet kotilaitteella jo rv 7+), mutta mitään ei ole vielä kuulunut. En ole tätä ennen ollut siitä mitenkään huolissani, koska tiedän, ettei sydänääniä usein kuulla kuin vasta hieman myöhemmin. Tänään aamulla äänten kuulumattomuus kuitenkin vain vahvisti paniikkiolotilaani.

Oli jo täysin luovuttajafiilikset, kun äsken päätin vielä kokeilla sydänäänten etsintää dopplerilla. En uskonut, että mitään löytyisi, kun aamullakaan ei tärpännyt. Mutta kuinka ollakaan, melkein heti etsimisen aloitettuani, kuulin tasaisen ja nopean jumputukset, Pienen sydänäänet!!! Olin niin helpottunut, että itkuhan siinä tuli. Ne kuuluivat paljon ylempää, kuin olin odottanut, noin viisi senttiä häpyluun reunasta ylöspäin. Toisaalta, kun kuuntelin uudemman kerran, niin ne olivat taas siirtyneet ihan häpyluun reunan tuntumaan. Laskin pulssiksi useaan kertaan noin 180, mikä taitaa olla ihan normaali syke näillä viikoilla, eli siis rv 9+1 tänään.

Tuntuipa hienolta vihdoinkin kuulla Pienen sydämen lyövän <3 Kyllä tämä tekee päivästä loppujen lopuksi hyvän, vaikka alku olikin hirveä. Jo eilen alkanut päänsärky tosin jatkuu edelleen, vaikka nukuin töissä 3-4 tuntia ja kotona vielä toisen mokoman. Panadol ei auta juuri yhtään, mutta lämmin kauratyyny on kiva :)

Nyt vain odottelen, että saan hakea miehen töistä, ja kertoa iloisia uutisia. Ja täytyyhän miehenkin saada kuulla Pienen jumputus <3

Uusi vuosi

Vaikka olinkin eilen "vain" kuskina, niin meni myöhäiseksi, kun kyydittäväni eivät olisi halunneet lähteä kotiin nukkumaan ;) Pääsimme sänkyyn hieman yli kolme, ja heräsin noin kymmeneltä. Sen jälkeen kyllä lojuin sängyssä vielä noin tunnin ajan. En pystynyt enää nukahtamaan, vaikka olin hirveän väsynyt. Kuin olisin rekan alle jäänyt. Eihän se nyt ihmekään ole, kun tämä oli jo toinen lyhyt yö peräkkäin. Tänään menen ajoissa nukkumaan.

En vieläkään tiedä, miten minun pitäisi raskauteen suhtautua. Haluaisin miettiä tulevaisuutta koko ajan, haaveilla ja niin pois päin, mutta mieli laittaa kovasti jarrua päälle, ettei ihan vielä. No koska sitten? Nt-ultra siintää tulevaisuudessa ajankohtana, jonka jälkeen voisin ruveta olemaan "oikeasti" raskaana. Jos siis kaikki on hyvin. Mutta vaikka kaikki on tähän mennessä sujunut hyvin, niin en halua vieläkään luottaa siihen, että hyvä onni jatkuisi. Kyse ei ole niinkään siitä, etten pystyisi luottamaan, vaan siitä, etten vielä halua. 

En ymmärrä, mistä tämä luottamus oikein on peräisin! Ensimmäisessä raskaudessa, niin kauan kuin sitä kesti, olin todella hermostunut ja huolestunut lähes koko ajan. Tällä kertaa, vaikka stressin aiheita onkin ollut, pohjalla on koko ajan ollut vahva usko onnistumiseen (paitsi sen paniikkiultran jälkeen). Ihan ihme juttu. Toki hyperstimulaatioasia sotki asioita aika tavalla. Olen pohtinut, miten olisin suhtautunut alkuraskauteen, jos hyperstimulaatiota ei olisi tullut. Sen myötä sain tietysti paljon muuta ajateltavaa itse raskauden lisäksi. Ja pahimmat piinailut jäivät hyperstimulaatio-oireiden varjoon.

Mutta voiko tosiaan olla niin, että tänä vuonna meistä tulee vihdoinkin vanhempia? Lapsettomuuden suru ei varmasti katoa siitäkään huolimatta kokonaan, koska vaikkei siitä onneksi ole ehtinyt tulla minua määrittävää asiaa, niin se jatkuvat epävarmuus, katkeruus ja toistuvat pettymykset ovat silti jättäneet jälkensä. Ärsyynnyn edelleenkin siitä, että osa raskautuu niin helposti, eivätkä edes tajua olla kiitollisia, vaan pitävät sitä itsestäänselvyyteenä. Sydäntäni viiltää, kun mietin muita lapsettomia. Kuinka epäreilua elämä voi olla.

Olen lueskellut ensimmäisen raskauden ainoalla normaalilla neuvolakäynnillä saamaani Vauvan odotus-kirjasta. Ensimmäisissä kappaleita lukiessani en voinut olla tuntematta jonkinlaista ulkopuolisuuden tunnetta, kun kerrottiin siitä, miten "me kaikki olemme saaneet alkumme": munasolu irtoaa, siittiöt uiskentelevat sitä kohti, hedelmöitys tapahtuu ja alkio vaeltaa kohtuun. Onneksi se ei nykyisin ole ainoa mahdollinen tapa saada uusi ihminen alulle. Nyt raskaana ollessani en muuten ole tuntenut itseäni mitenkään ulkopuoliseksi, pikemminkin tunnen kerrankin olevani kuten muut. Ehkä minunkin kehoni pystyy kasvattamaan lapsia.

Tuplakrapula

Itkin miehelle eilen illalla autossamme sairaalan pihassa, että en halua mennä töihin :D Olin ottanut pienet päiväunet, mutta olin silti todella väsynyt, päätä särki ja oli huono olo. Romuttui kertaheitolla se minun taannoinen lupaukseni ("jos vain joskus tulen vielä raskaaksi, en valita mistään vaivoista!").   Kaikkea sitä epätoivoisena suustaan päästää... 

Toisaalta olen kaikista oireista äärettömän kiitollinen, enkä vaihtaisi niitä pois mistään hinnasta. Monta kertaa päivässä hymyilen itsekseni tai miehelle ja katselen välillä ultrakuvia. Olen oikeasti raskaana! Miten ihmeessä se on mahdollista???

Mutta huolestutti silti todella, että miten selviän päivystysyöstä. Turhankin tuttuun tapaan omalle erikoisalalleni tulvi potilaita ovista ja ikkunoista, samalla kun eräiden muiden erikoisalojen edustajat ehtivät nähdä monia kauniita unia. Ällötys iski aina välillä, mutta olin varannut mukaan paljon eväitä. Valmissalaatti ei yhtään houkutellut, mutta kun sain sen hieman pakottamalla kurkusta alas, niin olo oli monta tuntia ihan ok.

Kotiin päästyäni nukuin neljä tuntia, eli kokonaissaldo huimat viisi tuntia. Olisin voinut nukkua pidempäänkin, mutta nälkä ja paha olo pakottivat nousemaan sängystä. Ennen vanhaan olisin hyvin voinut jättää kotona nukkumiset kokonaan väliin, mutta nyt haluan hieman enemmän nukkumalla vähentää Pieneen kohdistuvia haitallisia vaikutuksia. Toisaalta, jos haluaisin minimoida stressin, niin en kyllä voisi päivystää ollenkaan. Ja sehän ei ole mahdollista.

Tänään pitäisi kaiken kukkuraksi taas jaksaa valvoa ainakin puoleenyöhön, sattuneesta syystä :) Jos kaikki käy hyvin, niin vuosi 2016 muuttaa elämämme. Jännittävää! Ihanaa uutta vuotta myös kaikille muille :D

Yllätysultra!

Soittelin eilen meidän gynelle labroista. Gynellä oli silloin kiire ja meidän piti vielä puhua lääkityksistäkin, joten sovimme että tulen tänään vielä gynen polille käymään. 

No, gyne täytteli ensin neuvolakorttiani ja miettimme mm. Klexanea (jota jatkan toistaiseksi). Sitten tuli puheeksi, että tehtiinkö varhaisultran yhteydessä sisätutkimus. No ei tehty, joten sain hypätä tutkimuspöydälle, ja kohtu oli kivasti kasvanut kuten pitkin. Sitten gyne kysyi, että haluanko että se tekisi vielä ultrankin...! 

No tottahan toki! Hieman kyllä hirvitti, kun eihän sitä koskaa tiedä, mitä kamaluuksia paljastuu. Ensin kun Pieni tuli esiin, en erottanut sydämen sykettä ollenkaan, ja hetken oli ihan hirveä olo. No, kuvaa vähän zoomailtiin ja anturia käännettiin, niin Pieni tuli esiin koko komeudessaan, sydän löi hienosti ja pääpuoli jo erottui <3 Mitoiksi tuli hieman alle 19 mm, mikä vastaa rv 8+3. Laskennallisesti tänään on rv 8+2, eli kaikki oli vallan täydellisesti! Pieni jopa liikahti hieman :)

Anteeksi tämä hehkutus. Tiedän että tämä on ihan myrkkyä lapsettomille :( Oli vain niin iloinen yllätys. En todellakaan odottanut uutta ultraa tänään :) Onneksi en, koska silloin ei työnteosta olisi tullut tänään yhtään mitään. Pahoinvointi häiritsi jo ihan tarpeeksi paljon. Ehkä nyt kestän nt-ultraan saakka ;)

Minulla on tänään ensimmäinen päivystys yli kuukauteen, kun joulukuussa ja marraskuussa jäi väliin monta sairaslomien vuoksi. Olen varannut mukaan PALJON syötävää. Viime yönäkin jouduin taas syömään keskellä yötä. Vatsa oli vain niin tyhjän tuntuinen ja oli tosi huono olo. Minkäs teet. Olen kyllä lihonut parin viikon aikana muutaman kilon... Osittain johtuu varmasti joulunajan herkuttelusta.

Huomenna olenkin sitten päivystysvapaalla, ja illalla juhlitaan uutta vuotta, toivottavasti oikein hyvää sellaista. Mies, sisko ja siskon mies ovat tyytyväisiä, kun heillä on kuski käytettävissä seuraavat kuukaudet :D Minulla on tosi hyvä fiilis edelleenkin tämän raskauden suhteen! Siksi en tavallaan yllättynytkään niin paljon, kun kaikki oli ultrassa hienosti <3<3<3

Rv 8+0

Tänään alkoi jo yhdeksäs raskausviikko. Pikkuhiljaa alkaa taas mietityttää, että onko tuolla masussa ketään. Mikään ei tosin viittaa siihen ettei olisi. En ole juuri hermoillut.

Tänään aamusta tuore ananas tuli samaa tietä ylös kuin oli mennyt alas hetkeä aiemmin. En ole tähän mennessä vielä kertaakaan oksentanut, joten hetken ehdin ajatella, että ehkä tämä onkin se norovirus, jota lähipiirissä on kiertänyt. No, heti oksentamisen jälkeen söin ananakset loppuun ja päälle pari voileipää ja jogurttia, ja sitten lähdimme uimahalliin. Joten ei tainnut olla norovirusta :)

Eilen säikähdin aika pahasti, kun vessareissulla löysin pikkuhousuista pari tippaa kirkasta verta. Aika nopeasti tajusin kuitenkin, ettei se veri emättimestä ollut peräisin, vaan hieman taaempaa. Hyperstimulaation aikaan ripuloin varmaan pari viikkoa putkeen, ja takapuoli oli kyllä kovilla ;) Silloin tuli pyyhkiessä verta ihan päivittäin. Nyt kun on vielä sekä Klexane että Primaspan käytössä, niin saan kyllä tosi helposti mustelmia, ja nenästä tulee aina verta niistäessä.

Klexanen jatkosta en ole vieläkään ihan varma. Gynen kanssa oli puhetta että sen voisi lopettaa sitten, kun Fidd-arvo on normaalistunut. Se on ollut minulla yli 4, mutta pikkuhiljaa laskemassa, ja onkin ollut ainoa enää seurattava verikoe. Jos itse tapaisin potilaan, jonka Fidd on yli 4, niin olisin ihan varma, että henkilöllä on veritulppa tai syöpä, mutta hyperstimulaatiossa Fidd kuvaa kuten yllämainituissakin tiloissa hyytymisjärjestelmän aktivaatiota ja ns. "kuuluu asiaan". Siksi sitä estolääkitystäkin tarvitaan. 

Omasta puolestani voisin pistellä Klexanea ihan viimeisille raskausviikoille saakka. Eihän sitä koskaan tiedä, mikä aiheutti sen ensimmäisen keskenmenon. Mutta katsotaan nyt. Jos raskaus tästä jatkuu, niin keskustelen toki niidenkin kollegoiden kanssa, joiden seurannassa "normaalisti" käyn. Primaspan on kai kuitenkin tarkoitus lopettaa vasta muutamaa viikkoa ennen synnytystä.

Huomenna taas töihin loman jälkeen. Ei se tunnu kovin pahalta. Tällä hetkellä olen kuitenkin sellaisessa mielentilassa, että jokainen päivä ilman ongelmia on voitto. Töissä päivät kuluvat yleensä nopeasti. Toivon tietysti, ettei tämänaamuisesta oksentamisesta tule tapaa. Se saattaisi hankaloittaa varsinkin päivystämistä. Olen varannut itselleni tosi monta päivystystä tammikuulle. Ehkä ajattelin, että onpahan minulla silloin paljon muuta ajateltavaa, jos raskaus olisi keskeytynyt heti alkuunsa. Saa nähdä, miten selviän noista kaikista... Tässähän pitäisi kai yrittää välttää ylimääräistä stressiä :D

Pahoinvointia, JEE!

Jouluaatto ja joulupäivä sujuivat aika tavanomaiseen tapaan. Toki minun piti miettiä omia syömisiäni hieman tarkemmin, mutta olimme perheen kanssa jo etukäteen yrittäneet huomioida "erityisruokavalioni" mahdollisimman hyvin :)

Aiemmin mainitsemani pahoinvointi on seuranani edelleen. Tässä vaiheessa olen kyllä jo ihan varma, että se johtuu raskaudesta. Vuorokaudenajalla ei oikeastaan ole merkitystä, vaan se tuntuu lähes koko ajan. Syöminen tuntuu helpottavan, mutta vain hyvin lyhyeksi hetkeksi. Ällöttää. Kuin olisi koko ajan nälkä, vaikka olisi juuri syönyt. Mitä suolaisempaa ruoka on, sitä parempi. Yökkimään tai oksentamaan en ole onneksi vielä joutunut.

Jos Pieni on kasvanut kuten sen pitäisi, niin sen koko vastaisi tänään rv 7+3. Juuri näillä main ensimmäisen Pienen kävi huonosti. Olisipa uudella Pienellä edelleen kaikki hyvin. En malttaisi odottaa, että pääsisimme hieman turvallisemmille viikoille. Ensimmäistä neuvolaa odotan myös, vaikka siellähän kyllä lähinnä puhutaan. Mutta silloin on taas viikkoja paljon enemmän!

Hyvää joulua!

Kiitos kaikille ihanista onnitteluista, olette parhaita :)

Olen ollut yllättävän rauhallisin mielin. Olen jopa uskaltanut puhua kaikenlaisesta lähitulevaisuuteen liittyvästä, kuten seuraavasta ultrasta ja siitä, missä vaiheessa rakaus olisi esimerkiksi siinä vaiheessa, kun olen lähdössä keväällä ulkomaiseen koulutukseen. 

Äitiysloman ajankohtakin on ollut mielessä, koska kun varasin aikaa neuvolaan, niin terveydenhoitaja sanoi, että laskettu aikani olisi 8.8. Olen tullut siihen lopputulokseen, että miksen voisi hieman nauttia toiveikkaasta olosta, kun suru on joka tapauksessa suuri, jos raskaus ei menekään loppuun saakka.

Kiitollisuus on hyvin hallitseva tunne tällä hetkellä. Että miten saimmekaan tällaisen ihanan lahjan, vaikka kaikki kovin epävarmaa onkin. Miksi juuri me, kun lukemattomat lapsettomuudesta kärsivät eivät vielä tänäkään jouluna ole saaneet pitkään tai vähemmän pitkään toivomaansa lasta, tai eivät ole raskaana. 

Elämältä on kai turha kysellä vastauksia tällaisiin kysymyksiin. Vaikka kuinka ajattelisi, että hyvin pitkään lapsettomuudesta kärsineet ansaitsisivat vihdoinkin lapsen tai lisää lapsia, niin valitettavasti se ei mene niin. Suurimmalla osalla vuoro onneksi tulee lopulta, mutta jonotusnumeroa on turha kysellä. Se on mitä on. Jos vaikka vain tietäisi, mikä se on, niin kaikki olisi paljon helpompaa.

Missä elämäntilanteessa kukin tällä hetkellä onkaan, niin toivon teille kaikille lukijoilleni mahdollisimman hyvää ja rauhallista joulua <3

Maailman paras joululahja

Kolmeen vuoteen en ole mitään muuta joululahjaa tosissani toivonut, ja nyt se vihdoinkin toteutui. Olen edelleenkin raskaana. Ultrassa oli kaikki kuten pitääkin. Syke näkyi, ja koko oli hieman alle sentti josta saadaan rv 6+6, eli kun laskennallisesti olisi rv 7+1 niin vastaavat hyvin toisiaan. Tuntuu ihmeelliseltä, että siinä puolentoista viikon takaisessa ultrassa näkyneestä minimaalisesta möykystä tosiaan on kehittynyt sentin mittainen alkio, jonka sydän lyö. Tässä ultrakuva pikku möllykästä <3

Vaikka fiilis onkin ollut periaatteessa positiivinen, niin jännitys on ollut aivan kammottavaa näinä edeltävinä päivinä. Välillä olen ollut varma, että kaikki on hyvin, mutta seuraavassa sekunnissa negatiiviset ajatukset ovat saattaneet pompata esiin mielen perukoilta. Heräilin viime yönä tunnin välein, ja unissa pyöri ultraa, gyneä ja alkioita. Kaikki unet kertoivat kuitenkin samaa, että saamme tänään hyviä uutisia.

Lapsettomuusgynemme oli jo joululomalla, ja ultraamassa oli sen sijaan toinen gyne, joka sattumoisin on yksi parhaista ystävistäni jo opiskeluajoilta. Ystäväni varoitti etukäteen, että olen hänen tämänpäiväisellä potilaslistallaan, mutta minua se ei haitannut ollenkaan. Tietysti olisi ollut kurjaa, jos hän olisi joutunut antamaan huonoja uutisia, mutta onneksi kaikki oli hyvin :)

Varasin äsken ajan ensimmäiselle äitiysneuvolakäynnille. Se olisi jo 8.1., eli jos mennään laskennallisten viikkojen mukaan, niin sitten olisi rv 9+4. Eli juurikin ne viikot, joilla ensimmäinen keskenmeno todettiin. Mutta kuten jo olen aiemmin pohtinut, niin se raskaushan päättyi käytännössä jo paljon aikaisemmin, koska alkion koko vastasi rv 7+4. Ja se on todella pian. Ehkä voin huokaista uudelleen helpotuksesta, jos pääsemme noiden viikkojen yli ilman vuotoa tai muuta ikävää.

Onpa tänään hieno päivä. Tulevasta ei koskaan tiedä, mutta ainakin voin olla onnellinen juuri nyt.

Ihan kamala jännitys

Vaikka olemmenkin lomalla, heräsin jo hieman ennen kahdeksaa. En vain saanut enää unta, kun huominen ultra pyöri mielessä. Yöllä kolmen aikaan kävin vessassa ja kastelemassa kuusen (meillä taitaa olla hieman liian pieni vesisäiliö kuusenjalassa). Vessan jälkeen en saanut unta, kun huomasin että minulla olikin nälkä ja huono olo. Nousin uudelleen ja söin hieman jogurttia, ja sitten onnistuin nukahtamaan uudelleen. 

Nyt aamusta olo oli taas huono, eikä se hirveästi ole helpottanut kevyen aamupalan jälkeen. Liekö raskauteen liittyvää vai jotain muuta. Luulen, että olotila korjaantuisi suolaisen syönnillä.

Koko eilisillan oikealla alavatsalla tuntui jomottelua. Nukkumaan mennessä se häiritsi siinä määrin, että otin Panadolin ja mies lämmitti minulle kauratyynyn. Nyt aamulla jomottelu on tiessään. Luulisin, että se oli peräisin oikeasta munasarjasta. Huomennahan saan lisää tietoa siitäkin, että onko se jo (toivottavasti) pienentymään päin. Oikean munasarjan koko ei kuitenkaan tässä tilanteessa tunnu kovin tärkeältä asialta ;)

Onneksi tänään on ohjelmassa mm. joululahjojen ostoa ja kampaajalla käyntiä. En silti ole ihan varma, miten pysyn huomisaamuun saakka järjissäni. Fiilikset ovat edelleen samalla toiveikkaat mutta epäuskoiset. Tiedostan, että ihan hirveän moni asia voi jo olla/vielä mennä päin helvettiä. Hui hui hui hui.

Ultra lähestyy

Löysin eilen työpaikkani, eli sairaalan kirjaston poistokorista yllättäen lapsettomuusaiheisen kirjan. Oikeastaan tätä samaa kirjaa oli siellä ainakin kolme kappaletta! Sujautin yhden laukkuuni, kun nyt ilmaiseksi sai ottaa, eikä ole ennen lukenut yhtään lapsettomuudesta kertovaa kirjaa. 

Kyseessä on Anna-Kaisa Hakkaraisen "Ihmeet tapahtuvat muille". Luinkin sen jo, näin loman alun kunniaksi :) Lukiessani en juuri joutunut hämmästelemään sitä, että miten jollakin toisella voi olla niin samanlaisia ajatuksia kuin minulla itselläni, niin samanlaisia kokemuksia. Jos jotain olen tällä taipaleella oppinut, niin sen etten todellakaan ole tuntemuksineni yksin. Suurin kiitos tietysti blogini lukijoille ja niille blogeille, joita itse luen, sekä tahattomasti lapsettomille ystävilleni. Oli taas kerran helpottavaa lukea, miten joku toinen samalla tavalla kuin minä pelkää ystävien ja tuttavien raskausuutisia ja suree niitä, vaikka kyseessä pitäisi olla iloinen asia. Lapsettomalle se ei läheskään aina ole.

Olin tänään mieheni kanssa katsomassa uutta Star wars-leffaa. Ihan ok se oli, vaikka en nyt mikään erityinen Star wars-fani olekaan. Elokuvan aikana alkoi tuntua pienen pientä pahoinvoinnin tunnetta. Olimme juuri syöneet, joten nälästäkään se ei voinut johtua. Tuntemus jatkuu edelleen, ja mietinkin että voisikohan tämä nyt olla raskauspahoinvointia. Ensimmäisessä raskaudessa se oli kyllä paljon selvempää, mutta mielestäni edelleen erittäin lievää, paria yksittäistä päivää lukuunottmatta. Toisaalta en kyllä muista niin tarkkaan. Katsotaan nyt, saako tämä jatkoa vai ei.

Muuten rinnat ovat edelleen ja ehkä lisääntyvästikin sen oloiset, että kyllä tässä raskaana ollaan. Alavatsan tuntemukset tulevat ja menevät. Välillä tuntuu oikein selvää jomotustakin, mutta nyt olen jo oppinut ettei se tarkoita vuodon alkamista, joten en hermostu liiaksi. Helpotun kuitenkin joka kerran, kun vessassa käydessäni en löydä verta pikkuhousuista. Selällä maatessa alavatsalla näkyy ja erityisesti tuntuu kiinteä kohouma, joka erikoista kyllä välillä tuntuu selvästi oikealla puolella ja välillä enemmän keskellä (ja myös silloin, kun rakko on tyhjä). Oletan, että se on se oikea munasarja edelleen.

Ultraan on vain kolme yötä. Tuntuu uskomattomalta, että kohdustani voisi löytyä sikiö ja sen pumppaava sydän. Tänään taitaa olla rv 6+5. Vaikka yllä oleva tuntuu utopistiselta, niin olen silti aika positiivisella mielellä. Vähän ristiriitaista, mutta olo on yksinkertaisesti toiveikas. Että miksikäs tästä ei voisi tulla jotain oikein hyvää. En halua miettiä niitä tunteita, joita joudun käymään läpi sitten jos ultrassa saammekin huonoja uutisia. Otetaan ne murheet sitten.

Mietin miehen kanssa tänään, että tämä raskaus on itse asiassa jo hyvin lähellä sitä vaihetta, jolloin ensimmäinen raskaus meni pieleen. Kuollut pieni vastasi kooltaan rv 7+4 muistaakseni. Jos siis nyt olisi kaikki kuten pitääkin, niin tuo rajapyykki tulisi vastaan hyvin pian. Jännä ajatus.

Ollaan vaan ja odotellaan

Lupasinko, että en enää panikoisi? No, se lupaus on todellakin pitänyt! Hyvä minä! Siitä saan kiittää työssäkäyntiä, ja kyllä myös omaa gyneämme, joka oli kovin vakuuttava silloin viime perjantaina.

Raskaus tuntuu edelleen ihan utopistiselta asialta. Mielestäni voin todella hyvin. Alavatsalla tuntuu edelleen kaikenlaista hieman vaihtelevasti. Rinnat ovat kiinteytyneet, ja nännit edelleen arat. Pahoinvoinnista ei ole tietoakaan. Ruokahalu on kyllä jollakin lailla kasvanut, sen jälkeen kun hyperstimulaatioon liittyvä pahoinvointi helpotti. Työpaikkaruokalakin, josta ei todellakaan saa aina hyvää ruokaa, on tuntunut kuin parhaalta gourmetravintolalta. Jopa sairaalan nakkikastike, jota inhoan, maistui tässä yhtenä päivänä TODELLA hyvältä. Aamuisin olen tehnyt sitruunatuoremehusta ja yrttisuolasta "shotteja". Toimivat aikoinaan muuten hyvin, jos oli paha krapula ;) Kaikki suolainen on tosi hyvää, esim. sillit, erilaiset suolaiset maustesekoitukset, soijakastike ja suosikkini, 10 % suolaa sisältävä chilitahna. Sitä voisin lusikoida vaikka kuinka paljon!

Kaikista ilmeisin "raskausoire" tuppaa usein unohtumaan. Se on tietysti se kuukautisten puuttuminen. Lugesteronin lopettamisesta on nyt jo viikko, joten vuodon alkamisesta ei enää taida olla välitöntä pelkoa. Toisaalta ultrassakin on kyllä näkynyt munasarjoissa useita suuria keltarauhasia, joten ehkä tässä olisi pärjätty myös kokonaan ilman Lugesteroneja :)

Huomenna on viimeinen työpäivä ennen joululomaa. Lomaa itsessään en kyllä ole mitenkään erityisesti tajunnut odottaa, se kun on jäänyt monen muun asian jalkoihin. Ja tiistai vain lähenee lähestymistään... Joko hyvin onnellinen tai hyvin onneton päivä. Tällä hetkellä fiilis on enemmän plussan puolella. En tiedä, tarkoittaako se mitään. Tuntuu vain hyvältä, tänään ainakin.

Seitsemän yötä ultraan, yhdeksän yötä jouluun

Tuo otsikon seitsemän yötä kauhistuttaa, yhdeksän taas ihmetyttää. Miten niin YHDEKSÄN yötä jouluun??? Mihin tämä syksy on hävinnyt? Vieläkin tuntuu ihan oudolta, että kaksi viikkoa sitten menin huonovointisena töihin ja luulin kärsiväni pahimmasta ummetuksesta ikinä, sitten muutaman tunnin sisällä sain tietää että kyseessä olikin vakava hyperstimulaatio, ja olin kaiken kukkuraksi raskaana. Sen jälkeen tunteet ovat kulkeneet vuoristorataa ylös ja alas, onnesta ja toivosta epätoivoon ja taas takaisin.

Ja sitten joulu onkin ihan oven takana. Olen tottunut siihen, että joulua odotetaan pitkään ja hartaasti, siihen valmistaudutaan niin konkreettisesti kuin tunnetasollakin. Mitäs sitten, jos se vain tulee, ja edeltävä aika on kulunut ihan muiden asioiden miettimiseen? 

Tämä loppusyksy ei ole mennyt ihan niin kuin odotin. Lopputulos saattaa toki olla juuri se toivottu, mutta tie sinne ihan eri. Kuten hyperstimulaatio esimerkiksi. Tai raskaudesta kertominen läheisille. Yksi kollegaystävänikin totesi heti hyperstimulaatiosta kuultuaan  hieman varovasti, että "eikös silloin usein olla raskaana?" Enhän toki ole voinut salata asian laitaa hyviltä ystäviltänikään, kun kaikki tietävät hoidoista ja pari heistä on jopa hoitanut minua kun olin osastolla. Esimieskin varmasti jo aavistelee, että olen raskaana. Moni muukin yllättävä taho tietää raskaudestani jo tässä äärimmäisen epävarmassa vaiheessa. Eikö mikään ole enää meidän omaa ja henkilökohtaista?

Uskaltauduimme eilen kokeilemaan yhdyntää, ensimmäisen kerran tämän hyperstimulaatioasian alkamisen jälkeen. Eipä tuntunut kovin hyvältä. Alavatsa tuntuu olevan täynnä kaikkea sinne kuulumatonta. Jälkeenpäin jomotti aika reippaasti, ja pelkäsin että tuleeko jotain vuotoa. Onneksi ei. Aamulla alavatsaa myös jomotti ihan selvästi, paljon enemmän kuin se paineen tunne, jota kohdun seudussa on viime päivänä ollut.

Pissalla pitää ravata noin tunnin välein. Sehän voi olla raskausoire, mutta toki yritän edelleen juoda paljon. Vaikka täytyy tunnustaa, että eilen en kyllä ihan yltänyt siihen kolmeen litraan. Tänään olen jo paljon lähempänä tavoitetta :)

Kallooni ei edelleenkään ihan mahdu, että olen muka raskaana. Tai no kyllä voin hyvin kuvitella, että kohdussani on tälläkin hetkellä pieni raskauden alku. Olenhan sen itse nähnyt, mutta mitä se ehkä varsinaisesti merkitsee, sitä en oikein pysty vielä käsittämään. 

Voisiko tämä tosiaan tarkoittaa sitä, että lapsettomuustaipaleemme olisi vihdoinkin lopussa? Tällaisia ajatuksia uskaltaa tuskin edes sanoa ääneen, kun pelottaa, että silloin hyvät asiat vasta otetaankin kiireen vilkkaa pois. 

Elämäni ei tule helpottumaan, vaikka vihdoinkin saisimme lapsen. Päinvastoin. En myöskään usko, että siitä tulee huolettomampaa, varmasti myös päinvastoin. Tai vähemmän surullista. Tai onnellisempaa. Mutta erilaista, ja toivon että elämässämme on jatkossakin enemmän iloja kuin suruja.  Ja miten odotankaan sitä tunnetta, että voin ajatella jostakin pienestä ihmisestä, että tuo on MINUN lapseni. Minun ja mieheni, meidän vastuullamme, meidän raskastettavamme, meidän huolehdittavamme. Meistä tehty, mutta ihan oma ihmisensä, jollaista maailmassa ei ole vielä koskaan ennen ollut.

Juuri tällaiset pohdinnat voisivat hyvin aiheuttaa keskenmenoja. Vaikken olekaan erityisen taikauskoinen. Ehkä riittää tältä illalta. Pitää vielä viikata pyykkejä, viedä Vilma ulos ja sitten hakea mies töistä.

Ensimmäisen vs. toisen hoidon alkiot

Aiemmin joku kyseli vertailupostausta kahdesta tehtystä hoidosta ja niistä saaduista alkioista. No, tässäpä hieman yhteenvetoa. 

Molempien hoitojen aikaan siittiöitä oli niin vähän, eli IVF ei olisi tullut kyseeseen. Mies käytti ennen toista hoitoa Clomifenia 3-4 kuukautta. Testosteroni nousi selvästi, kun se alkututkimuksissa oli ihan alarajoilla. Sehän ei siittiöiden määrässä näkynyt, mutta ehkä saattoi vaikuttaa laatuun? Fertinovassa tehtiin perus ICSI, kun taas TAYS:issa PICSI, eli sama kuin ICSI mutta siittiöistä valittiin vain kypsät. Tässä oli ajatuksena se, että saataisiin laadukkaampia alkioita. 

Munasolujen kasvatukseen käytettiin minulla ekassa hoidossa Gonal-F 125 IU, toisessa 100 IU. Ekassa hoidossa follikkeleita oli noin 30, näistä kerättiin 19 munasolua joista kuitenkin vain 14 oli kypsää ja 9 hedelmöittyi. Punktiopäivänä vatsaontelossa oli pieni määrä nestettä, ja tuoresiirto jätettiin tekemättä hyperstimulaatioriskin vuoksi. Jatkossa tehtiin siis vain pakastealkionsiirtoja. Toisessa hoidossa hieman suurempia follikkeleita oli noin kaksikymmentä, ja näistä löytyi 13 munasolua, joista 12 oli kypsiä ja 10 hedelmöittyi.

Ensimmäisessä hoidossa yhdeksästä alkiosta kolme meni roskiin kahden päivän viljelyn jälkeen, ja kuusi alkiota pakastettiin kaksipäiväisinä. Tuolloin kaksi oli viisisoluisia, yksi neljäsoluinen ja kolme kaksisoluista. Fertinovan luokituksen mukaan ne olivat kaikki kolmosluokkaa, eli huonointa. Siirtojen yhteydessä viisisoluiset siirretiin yksittäin alkuperäisessä kunnossaan muutama tunti sulatuksen jälkeen. Kahdessa jälkimmäisessä siirrossa alkiot sulatettiin jo edellisenä päivänä, ja tuolloin neljäsoluinen päätyi roskiin, kun se sulatuksen jälkeen menetti yhden solun. Kaksisoluiset selvisivät kaikki sulatuksesta, ja kaksi siirretiin yksittäin kolmen päivän ikäisinä neljä- sekä  kymmenensoluisina.  

Toisessa hoidossa neljäntenä päivänä kaksi alkiota oli oikein hyvän näköisiä, ja toinen siis siirretiin "preblastovaiheessa" ja toinen pakastettiin. Luokituksesta en sen tarkemmin tiedä, muuta kuin "oikein hyvä". Seuraavana päivänä pakastetiin vielä yksi viisipäiväinen, luokituksesta en tiedä mutta lienee ihan hyvä, koska alkio kuitenkin päätyi pakkaseen.

Summa summarum, toisen hoidon tarkoituksena oli saada parempilaatuisia alkiota. Se taisi toteutua, tosin määrän kustannuksella. Otan kyllä mieluummin pari hyvää kuin monta huonoa, sehän on selvää. Uskon, että tuo PICSI oli hyödyllinen. Hedelmöitysprosentti oli hyvä. Lisäksi minun lääkitykseni oli maltillisempi, mikä saattoi vaikuttaa siihen, että suurempi osuus munasoluista oli kypsiä, vaikka niitä tulikin määrällisesti vähemmän. Ja koska tuoresiirrosta alkoi raskaus, on siirretty alkio ollut ilmeisen hyvälaatuinen :) Olen vieläkin ihan ihmeissäni, että meidän soluistamme saatiin raskaus aikaiseksi. Neljän täysin tuloksettoman PAS:in jälkeen usko alkoi olla jo koetuksella.

Gyne sanoi, että tämä juuri osoittaa sen, miksi meidän kohdalla on tärkeää tehdä pitkä viljely, vaikka kato tietysti on aika kovaa. Taustatietojemme perusteellahan gyne olisi ajatellut, että "ennuste" on hyvä, jos ei olisi tehty jo yhtä ICSI-hoitoa ja neljää alkionsiirtoa ilman minkäänlaista tulosta. En voi olla ajattelematta, että montakohan noista neljästä aiemmasta siirrosta olisi jätetty tekemättä, jos olisi viljelty hieman pidempään. Oma veikkaukseni on, että vähintään puolet.

Raskaana, ilmeisesti

Täällä vain ollaan ja eletään. Ei yhtään paniikkifiiliksiä. Olenhan raskaana. En tosin vielä oikein usko sitä. Eihän kukaan ole nähnyt vielä edes kunnollista alkiota saati sydämen sykettä. Mielessä käy usein se ultraruudulta näkynyt musta pläntti ja gynen sanat "Voi Keksi (nimi tietysti muutettu) täällähän on kaikki kuten pitääkin!". Muistan naputelleeni nolostuneena etusormella pritsiä enkä oikein tiennyt mihin päin olisin katsonut. Häpeä. Gyne näytti mitä ruudulla näkyi, ja kysyi myös leikillään, että kyllä kai minä olen gynen kurssin käynyt. No, onhan siitä muutama vuosi aikaa.

Perjantaina, aika monen ultra-anturin tyrkittyä kohtua ja munasarjoja, tuntui alakerrassa kaikenlaista hassua. Sellainen paineen tunne siellä kuitenkin edelleen on, kuin jotain todella tapahtuisi.  Joka kerta vessareissulla silmäni ovat virittyneet näkemään punaista ja ruskeaa. Ei mitään, ainakaan vielä.

Uskaltauduin tänään ensimmäistä kertaa treenaamaan hieman kävelyä kummemmin. Uin rauhallisesti noin tunnin ajan. Kyllä oikea, edelleen iso munasarja koko ajan tuntui, mutta ei mitään kipuja kuitenkaan. Uimisen loppupuolella nännejä alkoi särkeä oikein kovaa (!). Näin ei ole koskaan ennen käynyt vaikka kuinka olisin ollut kylmässä vedessä, joten ehkä se liittyy jotenkin raskauteen?

Ai niin, saimme tiedon lopuista alkioista pari päivää sitten (kestipä kauan). Vain yksi niistä kahdeksasta jatkoviljelyyn menneestä päätyi lopulta pakkaseen, eli sieltä löytyy yksi nelipäiväinen ja yksi viisipäiväinen. Ovat kaiketi hyvänlaatuisia, joten en oikeastaan ole pettynyt pieneen määrään. 

Laitan vielä ihan oman postauksensa alkioista, muuten tästä tekstistä tulee hyvin pitkä :)

Idioottiolo

Olipa taas henkisesti raskas päivä. Mistä aloittaisin? No, aamulla tein sen Clearblue digitestin, kuten olin sunnitellutkin. Se näytti taas 2-3 viikkoa raskaana, ja tästähän sitten masennuin. Aamulla menin labraan, ja sen jälkeen päätimme vielä vilkaista parin kollegan kanssa ultraäänellä, että miltä vatsassani näyttää. Asetukset olivat tietysti väärät ja anturi oli väärä ja tekijät kokemattomia, mutta kun itse sitä anturia vatsalla pöyrittelin, niin mielestäni kohdussa näkyi jonkinmoinen pallukka. Tämän tutkimuksen luotettavuus ei tietysti ollut kovin korkea.

Lähdin kotiin ristiriitaisin tuntein. Jo automatkalla kotiin tuli sellainen olo, että nyt tämä asia on selvitettävä. Juuri ja juuri sain kengät jalasta, kun jo istuin koneella varaamassa aikaa yksityiselle gynelle. Ihme ja kumma, vapaa aika löytyi jo tunnin päästä! Niinpä istuin kohta uudelleen autossa matkalla keskustaan, jo toisen kerran saman aamupäivän aikana.

Selitin gynelle mikä on tilanne, ja tietysti itkin ja tunsin itseni typeräksi. Gyne kuitenkin lohdutti ettei tässä mitään typerää ole, ymmärsi kyllä huoleni. Sitten ultrattiin. En uskaltanut katsoa ruutuun ollenkaan, mutta kun ultraus vain kesti ja kesti ilman että gyne sanoi mitään, niin alkoihan se jo näyttää aika pahalta. 

Vihdoin gyne sanoi että ei kyllä valitettavasti löydä kohdusta oikein mitään, limakalvo kyllä on paksuuntunut, mutta ei muuta. Ruutu käännettiin minua kohti, ja gyne vielä jatkoi anturin kääntelyä. Sitten kuitenkin tuli näkyviin pienen pieni musta läntti, jossa ei sitten kyllä näkynyt mitään muuta kuin mustaa. Tässä vaiheessa olin jo menettänyt toivoni lähes kokonaan, eikä se musta läntti juuri lohduttanut. Gyne kyllä sanoi, että onhan vielä mahdollisuus, että siitä saattaisi kehittyä jotain. Sovimme viikon päähän kontrollin.

Lähdin kotiin aika lailla mieli maassa. Kotona soitin gynen osastolle labroista, ja hetken päästä meidän oma gyne soitti vastauksista. Melkein kaikki labrat alkoivat olla jo kunnossa, ja vatsanikin on jo paljon parempi, joten hyperstimulaatio vaikuttaisi olevan rauhoittumassa. Kerroin lopuksi siitä ultrasta, ja taas tuli itku. Gyne sanoi että olisinpa vain soittanut hänelle enkä mennyt yksityiselle. Mutta kun tällainen panikointi nolotti ja tuntui että minusta on ollut jo ihan tarpeeksi vaivaa. Gyne sanoi että jos haluan, niin hän voi vielä ultrata tänään gynen polilla, ja katsotaan hCG uudelleen. Niinpä lähdin ajamaan keskustaan, jo kolmannen kerran tänään. 

Polilla tunsin itseni pieneksi lapseksi, joka on tehyt tyhmästi. Gyne läksytti minua taas herttaisella tavallaan, että miksi en soittanut. Itkin lisää. Sitten ultrattiin. Ja kohdusta löytyi kuin löytyikin raskaus ihan oikealla paikallaan, ruskuaispussi näkyi mutta alkio oli vielä vain pieni pläntti, eli ei siis sykettä tietenkään vielä näkynyt. Mutta gynen mielestä kaikki oli kuten tässä vaiheessa pitääkin. hCG oli jotain 3100, eli noussut siihen entiseen hieman hitaaseen tahtiinsa. Mutta ilmeisesti sekin on ok.

Olo on aika pöllämystynyt. Tuon yksityisen ultran jälkeen olin jo ihan varma, että tämäkin raskaus meni päin helvettiä. Sitten asiat ovatkin taas ihan hyvin ja kaikki on mahdollista. Nyt minun pitäisi kuulemma vain yrittää olla rauhallinen ja tehdä kivoja asioita, koska alkio ei pidä stressistä :) Huoli on selvästi helpottanut, ainakin toistaiseksi, mutta tunnen itseni täydelliseksi idiootiksi.

Oireettomuus

Tänään olen voinut jo tosi hyvin. Kävin hieman pidemmällä kävelylenkilläkin koiran kanssa. Olipa ihanaa, kun ei ollut isoa ja kipeää vatsaa tiellä! Pömppömahan kanssa normaali kävelykin oli hankalaa. Vatsa oli painava, ihoa kiristi ja vatsalihakset kramppasivat. Nyt pystyn nukkumaan myös kyljelläni. Viimeiset kaksi viikkoa se on ollut mahdotonta.

Oirerintamalla olen yrittänyt kuulostella ja kuulostella, mutta tulokset ovat aika laihoja tähän mennessä. Nänneissä jonkin verran arkuutta, mutta rinnat edelleen löysät säkit :) Alavatsalla toki tuntuu yhtä ja toista, mutta edelleenkään en tiedä, mistä mikäkin oire johtuu. Pissattaa koko ajan, mutta sehän on ihan luonnollista, kun juon koko ajan niin paljon (ja käyn muutenkin usein vessassa). Aiemmin tuntemani pahoinvointi, yökkäilyt ja huimaukset olivat kyllä selvästi hyperstimulaatioon liittyviä oireita, koska kun sen suhteen tilanne on rauhallisempi, näitä oireita ei ole enää ollut lainkaan. Toki olen yhä aikaisilla viikoilla, joten en odottaisikaan vielä oikeaa raskauspahoinvointia.

Olen yrittänyt pitää mahdollisimman paljon etäisyyttä koko raskausasiaan. Toki se on ajatuksissa usein, mutta ei kovin tunteellisessa mielessä. Enemmänkin suhtaudun siihen analyyttisesti. Ultraan on alle kaksi viikkoa. Mielessä kummittelee huono hCG-nousu. Voisiko ultrassa kuitenkin tulla hyviä uutisia? 

Ostin tänään apteekista Klexane-laatikoiden lisäksi uuden Clearblue digital-testin. Aion tehdä sen huomenna aamulla. Jos hCG jatkaa nousuaan, se voisi huomenna hyvin näyttää viikkoja 3+. Toisaalta, jos se edelleen näyttäisi 2-3 niin sekään ei olisi vielä katastrofi. Eli huominen on hyvä testipäivä.

Viime tai toissa yönä näin unta siitä, että löysin pikkuhousuistani pienen läntin tuoretta verta. Kerrankin näin sellaisia raskausunia, joista oli mukava herätä. Tänään laitoin viimeisen Lugesteronin.   Tuo uni liittyy varmasti pelkoon siitä, että vuoto alkaa nyt kun Lugesteron loppuu. Toisaalta kaikkihan viittaa siihen, että olen raskaana. Sitä en epäilekään, vaan sitä, että minkälainen raskaus on kyseessä. Onko tämä todellista ollenkaan???

Oma vatsa

Tälläkin kertaa dreeni tuotti noin 4 litraa nestettä vatsaontelosta, mutta viimeksi sitä jäi varmasti ainakin pari litraa, tällä kertaa taas kaikki viittaa siihen, että tyhjennys onnistui oikein hyvin. Vatsa tuntuu pitkästä aikaa "omalta", ei juuri pullota, ei ole kipeä, eikä ole painavan tuntuinen. Dreeni poistettiin aamulla, sen jälkeen kun vielä ultralla oli katsottu, että neste tosiaankin on hyvin tyhjentynyt. 

Toivottavasti ei tarvita enää uutta dreeniä. Minä ja vatsaontelodreeni emme sovi kovin hyvin yhteen. Dreenin laiton jälkeen, kun puudutus on häipynyt, olen ollut molemmilla kerroilla tosi kipeä. Koko vatsaa särkee ja kirvelee ja liikkuminen pahentaa asiaa entisestään. Panadol ja Litaligin eivät ole auttaneet juuri mitään, ja siksi olen saanut Oxynormia lihakseen. Molemmilla kerroilla tuntui, kuin olisin päässyt taivaaseen :) Kaikki kivut loppuivat, tuli raukea olo ja sain vihdoinkin nukuttua muutaman tunnin.

Juuri nyt asiat näyttävät hyperstimulaation suhteen hyvältä. Labrat ovat hienosti korjaantuneet, vointi hyvä ja tällä hetkellä vatsakin lähes normaali. Oikea munasarja tuli muuten jännästi esiin, kun turvotus laski! Sen pystyy jopa näkemään silmällä, kun makaan selälläni! Gyne sanoi ettei kannata sorkkia sitä, kun se vuotaa herkästi ym. Vasen ei vatsanpeitteiden läpi juuri tunnu, kun se on paljon pienempi ja sijaitsee siksi alempana.

Pääsen tänään kotiin, kunhan vielä tiputetaan viimeiset iv. nesteet. Lupasin pyhästi juoda sen kolme litraa päivässä. Klexane jatkuu toistaiseksi. Lugesteron-annos väheni tänään vain yhteen kapseliin päivässä, ja käytän sitä tällä tavalla viimeisen liuskan loppuun, eli vielä kolme päivää. Hui. Olen kyllä alkanut jo vilkuilemaan hieman pelokkaasti pöksyihin joka kerta kun käyn vessassa.

hCG-arvosta gyne on edelleenkin sitä mieltä, että se on hyvä. Olen hieman eri mieltä, mutta en ala väittämään vastaan :) Raskaana joka tapauksessa olen, jollakin lailla. Varhaisraskauden ultraan sain ajan 22.12. Juuri sopivasti ennen joulua. Mitä jos vaikka todetaan tuulimuna tai kohdunulkoinen tai keskeytynyt keskenmeno tai jotain? Meneekö koko joulu sairaalassa ravaamiseen? Olisko pitänyt suosiolla pyytää aika vasta joulun jälkeen? No, ehdinhän vielä siirtää ajan, jos siltä tuntuu.

Olen pohdiskellut, että miten jaksan odottaa tuohon ultraääneen saakka. Eihän siihen loppujen lopuksi ole kovin pitkä aika, mutta alkuraskaudessa jokainen päivä tuntuu aikaisemman kokemukseni perusteella HYVIN pitkältä. Toisaalta olen huomannut, että kun nyt on ollut hyperstimulaation myötä muuta mietittävää, niin aika onkin mennyt kohtalaisen nopeasti. Ehkä paras strategia olisi yksinkertaisesti vain yrittää unohtaa koko raskaus. Ennen joulua on kuitenkin kaikenlaista puuhasteltavaa.

Mielenkiintoinen juttu muuten, ettei minulla edelleenkään ole raskausoireita, ainakaan mitään selviä. Vatsassa kyllä tuntuu kaikenlaista, mutta se nyt voi johtua vaikka siitä isosta oikeasta munasarjasta. Rinnat eivät ole erityisen turvonneet ja nännit vain lievästi arat. Mitään pahoinvointia ei ole, nyt kun vatsan turvotus on laskenut ja ripuli loppunut. Tulipa siis todistettua sekin, että oireet voivat olla kovin erilaisia eri raskauksissa. Edellisillä kerroilla minulla on ollut selkeät oireet jo kun hCG on ollut luokkaa 100-200, tällä kertaa ei vielä mitään, vaikka arvo on yli 1000. Tietysti hyperstimulaatio sotkee asioita. Mutta kuitenkin.

Tänään on rv 5+1. Ei tunnu todelliselta. Se on varmasti vain hyvä asia.

Uusi dreeni ja hCG

Eilisessä ultrassa vatsassa oli taas hieman enemmän nestettä, ja se tuntuikin suuremmalta. Päädytiin siihen, että tänään laitetaan uusi dreeni. Aamulla tosin vatsa oli taas paremman tuntuinen, mutta ultran perusteella entinen tilanne. Uusi letku siis laitettiin. Onkin taas helpompi olla, kun yli 2 litraa on jo tullut ulos.

Koko eilisen ja tämän aamupäivän pelkäsin taas tosi paljon, vaihteeksi. Tämän aamun verikokeissa oli nimittäin taas se hCG. Tuntuu, että sydämeni on lyönyt tuhatta ja sataa eilisestä lähtien, kun on jännittänyt niin paljon. Ennen dreeninlaittoa gyne kertoi, että arvo oli taas noussut hyvin. Se oli kuitenkin vain 1019, kun olin laskenut että sen pitäisi olla tänään noin 2000. Gyne kuitenkin sanoi, että älä siitä huoli. Joten yritän olla huolehtimatta. Mutta se on vaikeaa. Gyne tulee vielä tänään uudelleen juttelemaan, joten ehkä kysyn vielä siitä arvosta uudelleen.

Aamulla tein pitkästä aikaa liuskatestin, ja testiviiva tummui mielestäni selvästi aiempaa nopeammin ja oli muutenkin tummempi. Sen perusteella siis osasin kuitenkin odottaa, että hCG on noussut ainakin jonkin verran. Digitestinkin tein kaapista pölyttymästä, ja näytti "Raskaana 2-3", kuten olin arvellutkin.

Mitäs mieltä olette tuosta hCG:n noususta??? Enhän luonnollisestikaan voi olla miettimättä, että kaikki on menossa päin helvettiä.

Päivä osastolla

Tulin taas osastolle verrattain hyvin nukutun yön jälkeen. Kanyyli jätettiin eilen käteen, kun lähdin osastolta, mutta minun oli ihan pakko poistaa se kotona, kun suoni oli niin ärtynyt ja kättä kirveli koko ajan. Osastopäivä alkoi siis uuden kanyylin laitolla. Ei siihen tarvittu kuin kolme pistoa ;) Olen laskeskellut, että joudun olemaan osastolla tänään ihan myöhäiseen iltapäivään asti, mutta olen varustautunut kaikenlaisella tekemisellä. Mm. parin viikon lehdet on lukematta, kun en ole vain jaksanut. Ihan kaikkea en pysty kunnolla tekemään, kun tämä uusi kanyyli vaikuttaa olevan aika asentoriippuvainen :)

Vatsa on edelleen turvoksissa, mutta ainakin ennen lounasta se oli mielestäni pehmeämpi kuin ennen. Vyötärönmitta ja paino ovat kyllä pysyneet samoina. Paino minulla ei olekaan hirveästi edes noussut, ehkä kolme kiloa korkeintaan. 

Lyhyen tähtäimen suunnitelma on se, että samat nesteet menevät tippana ainakin vielä huomenna, jolloin myös meidän oma gyne tulee minua katsomaan ja ultraa ja katsotaan verikokeita ja mietitään että miten hoito jatkuu. Ensi viikko olisi kuulemma ainakin vielä sairauslomaa. Palaisin kyllä mielelläni töihin, mutta liikkuminen on edelleen hankalaa turvotuksen vuoksi, ja tietysti jos suonensisäistä nesteytystä pitää jatkaa, niin hankalaahan se töissä on käydä :)

Ai niin, eilen oli viimeinen päivä Lugesteroneja täydellä annoksella, eli 200 mg kolmesti päivässä. Tästä päivästä alkaen pari päivää laitan kaksi päivässä, sitten muutaman päivän ajan yhden ja sitten lopetan kokonaan. Vähän hurja ajatus, mutta kiva tietysti päästä siitäkin vaivasta :)

Olen yrittänyt kuulostella raskausoireita. Rinnat ovat edelleen aika "löysät", mutta nännit tänään ehkä ekaa päivää sillä tavalla "raskausarat". Tosin arkuus on vähän tullut ja mennyt. Alavatsalla saattaisin varmasti tuntea kaikenlaista, ellei turvotus ja kiristys veisi kaikkea huomioita. Ekassa raskaudessa tosin vatsa oli myös tosi turvoksissa varsinkin iltaa kohden, joten veikkaisin että vaikka kaikki neste yhtäkkiä saataisiinkin vatsaontelosta häviämään, niin turvotusta jäisi silti suoliston puolelta. Tällä hetkellä tunnen kuitenkin ihan selvästi, että vatsassa on nestettä. Se tuntuu ihan erilaiselta kuin ilma suolistossa. Varsinkin liikkuessa.

Itse raskaus on edelleen hyvin vaikeasti käsitettävä asia. Sekä minä että mies olemme alkuonnea seuranneen pelon jälkeen pystyneet suhtautumaan asiaan yllättävän neutraalisti. En ole suunniltani huolesta, mutta en toisaalta myöskään hypi riemusta. Silti olen enemmän positiivinen kuin negatiivinen. Minulla vain on jotenkin hyvä fiilis. Saan kai nauttia tästä kaikesta, vaikka se otettaisiinkin pois?

pp14: Viimeinen virallinen piinapäivä?

Tänäänhän olisi ollut ennalta sovittu testipäivä, mutta onneksi ei enää tarvinnut testata. En sitten tiedä, että tarvitseeko hCG:tä katsoa vieläkin uudemman kerran myöhemmin. Ei kai, jos kaikki vaikuttaa menevän hyvin. Pianhan pitäisi ultrassakin alkaa näkyä jotain, eikös? Nyt olisi kai sitten rv 4+4, jos punktiopäivä on rv 2+2. Tuntuu kyllä hieman pahaenteiseltä alkaa kirjoittamaan tänne raskausviikkoja, mutta nehän ovat mitä ovat myös jos huonosti käy.

Olo on ollut hieman parempi kuin eilen, toki vatsa on erityisesti pystyasennossa ahdistavan tuntuinen, mutta päädyimme siihen, ettei uutta dreeniä laiteta ainakaan tässä vaiheessa. Kyllä vatsassa parisen litraa nestettä varmasti edelleen on, mutta mitään hyvää dreenipaikkaa ei ultrassa löytynyt ja pärjäilen kyllä ihan hyvin, joten nyt jatketaan vain nestehoidolla. Suurin osa labroistakin on jo menossa parempaan suuntaan.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että tulen osastolle vain tiputusten ajaksi, mutta esim. yöt saan olla kotona. Ihanaa! Nyt odottelen vain että viimeiset nesteet saadaan menemään ja sitten kotiin perjantai-iltaa viettämään :)

pp13: Ainakin hetken helpotus

Olen taas osastolla, samassa huoneessa ja samassa pedissä. Miten tässä näin kävi? Oikeastaanhan vatsa on ollut sama pömppö eilisestä lähtien. Katselin tilannetta vielä tämän aamupäivän, ja päätin sitten soittaa meidän gynelle, joka sanoi että saisin tulla polille käymään. Vatsassa oli taas aika paljon nestettä ja Hb oli uudelleen noussut, joten jouduin taas nesteytykseen. Huomenna laitetaan mahdollisesti vielä uusi dreeni vatsaonteloon.

Klexane on käytössä tukosten estoon, mutta sitä en pistä tänään illalla, sen dreeninlaiton vuoksi. Tukosriski on koholla hyperstimulaation, lapsettomuushoitojen avulla aikaansaadun raskauden ja raskauden itsensä vuoksi, ja lisäksi perustautini nostaa riskiä. Pahasti näyttää siis siltä, että jos raskaus jatkuu, niin pistän Klexanea ehkä koko raskauden, ja sitten synnytyksen jälkeen myös, jolloin tukosriski on erityisen suuri.

Tänään otettiin tietysti uudet labrat. Gyne sanoi puhelimessa, että otetaan ne mitä oli tarkoitus ottaa huomenna. Eli myös hCG. Pelotti ihan hirveästi. Arvo oli kuitenkin hyvin noussut, ja oli jotain 470. Miten olinkaan helpottunut! Eihän tämä vielä kerro kovin paljon raskauden ennusteesta, mutta ainakaan minun ei juuri nyt tarvitse murehtia vahvistumattomia viivoja testeissä tai oireiden puutetta. Hyperstimulaatio tietysti on eräänlainen "raskausoire", koska tällainen myöhään alkava tyyppi kai harvemmin kehittyy pahaksi ilman raskautta. Kuinka toivonkaan, että oireilu alkaisi pian jo helpottaa. Pieni hinta tämä mielestäni silti on, jos raskaus jatkuu normaalisti. Voisin olla todella paljon huonommassakin kunnossa.

pp13: Hirveä huominen

Huominen jännittää ihan törkeästi. Tein tänään taas aamupissasta testin (tai oikeastaan kaksi), ja näyttivät siltä kuin tiistainen testi iltapäiväpissasta. Voitte kuvitella että mieli on vähän maassa. Tulee väkisinkin mieleen ekan kemiallisen testailut. Selvää viivaa näytti mutta aika vaaleaa eikä tummunut. Onko tämä nyt taas kemiallinen raskaus? MIKSI? Eikö olisi jo meidän vuoro onnistua? Hyperikin tässä kestettävänä, olisi EHKÄ vähän helpompaa, jos tästä kaikesta olisi jotain hyvääkin odotettavissa.

Karkeasti laskettuna hcg:n pitäisi olla huomenna noin 500-600, ja tänään ehkä noin 400. Luulisi, että testit näyttäisivät vähän kivempia viivoja jo. Olen yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että eilen aamulla kroppani taisi olla tosi kuiva, pissa oli konsentroitunutta ja siksi tuli vahvempi viiva. Mutta pitäisihän tämänpäiväisen silti näyttää enemmän kuin päiväpissasta toissapäivänä!?! Hulluksihan tässä tulee.

Ehkä olisi pitänyt jättää tänään testaamatta. Toisaalta näin voin valmistautua paremmin, jos huomenna tulee huonoja uutisia.

pp12: Vaihteleva vointi

Aamulla oli taas tosi huono olo, aamuyöstä yökkäsin vessassa, toisaalta myös vatsa oli löysällä. Suu oli herätessä rutikuiva, oli yleisesti heikko olo ja silmissä mustui. Ei auttanut kuin aloittaa kunnon "nestehoito". Join muutaman tunnin aikana yli kaksi litraa nesteitä ja nukuin vähän lisää. Lopun päivää olo on ollut ihan siedettävä. Vatsa on kyllä taas samanlainen pömppö kuin ennen tyhjennystä, valitettavasti. Jos oloni olisi jatkunut koko päivän kuten aamulla, olisin varmasti soittanut sairaalaan. En kyllä missään nimessä haluaisi takaisin osastolle. Gyne kyllä sanoi, että jos sinne vielä päädyn, niin ehkä riittäisi vain suonensisäinen nesteytys eikä dreeniä enää tarvitsisi laittaa. 

Aamulla melkein kaikki ruoka tuntui ällöttävän, olisin mieluiten vain juonut jotain hedelmäsmoothieita. Eilen taas himoitsin kaikkea hyvin suolaista, ja söin mm. oliiveja ja soijakastiketta :)

Tein aamulla taas uuden raskaustestin, ja se oli tummunut hyvin eilisestä (kuvaa en nyt saa tähän liitettyä... murr). Tokikaan en voi suoraan verrata näitä kahta testiä, kun tein eilisen vasta iltapäivällä. Varmasti silti hyvä merkki.

Yksi asia, mistä olen hieman huolissani on se, että rinnat tuntuvat edelleen aika normaaleilta. Eikö niiden nyt jo tässä vaiheessa pitäisi olla aika arat? Niin on aiemminkin ollut. Perjantai kammottaa edelleen ja mahdollisesti vielä aiempaa enemmän. Olen myös pohtinut, että uskallanko tehdä huomenna taas uuden testin aamupissasta. Jos se olisi entisestään vahvistunut, voisin olla perjantain suhteen hieman levollisemmin mielin, mutta jos ei, niin siitähän vasta paniikki syntyisi.