Rv 34+0 ja äitiyspolikäynti

Tänään oli toivottavasti viimeinen äitiyspolikäynti, siis siinä mielessä, että kaikki jatkuisi hyvin loppuu saakka, eikä tarvitsisi siellä enää käydä :)

Pojan asiat näyttivät olevan edelleenkin hienosti. Painoarvioksi tuli 2490 g, tarkkoja mittoja tai viikkovastaavuuksia en muista, mutta kaikki olivat ainakin hieman yli tämänpäiväisen 34+0. Pään koko todennäköisesti edelleenkin vastasi vielä hieman suurempiakin viikkoja, koska gyne sanoi, että kasvu on ihan "symmetristä". Oletin, että eri mitat ovat kasvaneet samassa suhteessa kuin aiemminkin. Napavirtaus oli hyvä ja lapsivettä normaali määrä. Eikä sukupuolesta todellakaan ollut mitään epäilyksiä ;)

Sisätutkimus tehtiin myös, niin minun ei sitten tarvitse enää käydä erikseen neuvolalääkärillä. Kohdunkaula oli 3 cm:n mittainen, mutta sellainen "semikiinteä" ja sormelle auki. Eipä se kyllä taida juurikaan kertoa siitä, miten kauan saamme vielä synnytystä odottaa. Mutta jotain on sentään jo tapahtunut :) 

Lantiokin tutkittiin, ja todettiin riittävän tilavaksi. Tuo synnytystapa-arvio on kyllä aika epämääräinen juttu. Mahdotonhan sitä on etukäteen tietää, mahtuuko vauva ulos vai ei. Yleensä onneksi mahtuu, mutta kollegani sanoi tänään osuvasti, että ensimmäinen synnytys on joka tapauksessa aina "koesynnytys". Sitä odotellessa!

Tänään alkoi viimeinen työviikko ennen äitiyslomaa. Töissä jaksamisen kanssa ei ole ollut ongelmaa. Enemminkin alan olla sillä lailla levoton ja odottavainen, että töissä on hankala keskittyä. Olen jo suunnitellut, mitä kaikkea haluaisin ehtiä tekemään ennen kuin vauva saapuu. Kaikenlaista hyödyllistä enimmäkseen, mutta pitää myös ehtiä käyttämään kaksi raskaushieronta-lahjakorttiani :)

Yllätys

Lauantaina minut yllätettiin täydellisesti: ystäväni olivat järjestäneet vauvakutsut! Siskoni, mieheni ja äitini olivat juonessa mukana, ja ihmettelen todella, että varsinkin kaksi viimeksi mainittua pystyivät pitämään salaisuuden ;) Oli kaikkea hyvää syötävää, mm. ihana mahan muotoinen kakku, ja minä ja vauva saimme kaikkia hienoja lahjoja, mm. tosi hienon vaippakakun. Ihan kyyneliin liikutuin, kun olin niin onnellinen että minulla on tällaisia ystäviä <3

Tänään alkoi jo 34. raskausviikko. Eilen illalla itkin miehelle sitä, että niin monet asiat muuttuvat. Töistä poisjääminen jännittää, ja tuntuu, että aika vain kiitää eteenpäin enkä ole vielä yhtään valmis äidiksi. Moni käytännön asiakin odottaa tekemistä. Haluaisin vain nauttia tästä ihanasta ajasta, kun vauva on pian tällä ja kesä on kauneimmillaan, mutta mieli on levoton.

Tällä viikolla pojan pitäisi olla jo yli kahden kilon painoinen. On hassu ajatus, että vauva on jo niin iso, kun painoin itse syntyessäni juuri ja juuri kaksi kiloa. Viikkoja ja pituutta oli kyllä hieman enemmän, mutta taisin olla aika riuku :) 

Odotan jo innokkaasti juhannuksen jälkeistä äitiyspolikäyntiä, kun taas ultrataan. Pian on myös aika jättää Primaspan pois lääkityksestä, nimittäin hyvissä ajoin synnytystä ajatellen. SYNNYTYSTÄ. Eihän siihen ole kuin ihan hirveän vähän aikaa! Mutta voin kyllä rehellisesti sanoa, että sitä en onneksi pelkää. Niin moni muu asia on tämän raskauden aikana jo ehtinyt huolettaa, että olen oikein tyytyväinen, että synnyttäminen ei tunnu pahalta ajatukselta, ainakaan vielä...

Viides neuvola

Tiistaina olimme taas neuvolassa. Tällä kertaa sijainen oli vaihtunut taas siihen varsinaiseen neuvolantätiin, jonka olen tavannut viimeksi yli 2,5 vuotta sitten. Olipa oikein kiva käynti. Sijainen on toki ollut mukava ja niin poispäin, mutta ehkä kokemattomuutensa vuoksi ei ole tuntunut minusta aivan "aidolta". Tällä käynnillä käytiin ensin nopeasti läpi kaikki mitä on tapahtunut tuossa 2,5 vuodessa, ja sitten kaikki rutiinijutut. 

Saimme esitteen, jossa kerrottiin että kaikista vastasyntyneistä otetaan nykyisin seultontaverikokeita, joista etsitään tiettyjä perinnöllisiä aineenvaihduntasairauksia. Tästä en ollut ennen kuullutkaan, mutta lienee kohtalaisen uusi juttu, kun ei tällaisia kokeita ei otettu silloin kun parivuotias siskontyttöni syntyi. Alla taas strategisia arvoja:

raskausviikot: 32+1 (29+0)

paino: + 0,2 kg (+ 64 g/vko), kokonaispainonnousu + 4,7 kg

RR: 120/63 (109/61)

U-prot: +/-

U-gluk: neg.

Hb: 104 (104)

Vauvan syke: 144 (140)

SF-mitta: 29 cm (25 cm)

En ilmeisesti mitannut sf-mittaa itseltäni aivan pieleen :) Eihän oma lukemani heittänyt tuosta toissapäiväisestä kuin sentillä! Painoa oli tullut kolmessa viikossa vain 200 g. Neuvolantäti oli kuitenkin vain tyytyväinen. Vatsahan kuitenkin kasvaa hyvin, ja se on tärkeintä. 

Poika oli tämänkin neuvolantädin mielestä raivotarjonnassa, ja tällä kertaa uskoin siihen itsekin. Pää ei kuulemma ole vielä ihan kiinnittynyt kuitenkaan, mutta sillä ei liene merkitystä. Kun vauva nyt vain pysyisi tällä tavalla loppuun asti.

Hb junnaa edelleen paikoillaa. En YMMÄRRÄ, miten se voi aina olla juuri tuo sama arvo, 104. Miksi se ei ole välillä vaikka 103 tai 105, aina vain 104! Eikös tämä neljän tai viiden tarkalleen saman arvon peräkkäinen sarja ala olla jo aika epätodennäkönen? ;) Tietysti toivoisin, että Hb ehtisi vielä nousta ennen synnytystä, eikä tulisi kovasti vuotoa. Kun kuulemma lähettävät kyllä synnäriltä ihan kevyesti kotiin ilman mitään veritankkauksia, kunhan vain Hb on yli 80. Ja kokemuksesta tiedän, että olo on aika hutera, kun Hb on 80, varsinkin jos arvo on nopeasti laskenut. Siinä pitäisi sitten jaksaa vauvaakin hoitaa :)

Mitään sisätutkimustahan ei siis tehty, kuten minulle jo edellisen postauksen kommenteistakin selvisi, että sisätutkimuksia tekee vain lääkäri :) Neuvolantädin mukaan käyntini ovat ajoittuneet hieman hassuille viikoille. Päädyimme siihen, että koska olen joka tapauksessa menossa äitiyspolille puolentoista viikon päästä, en mene ollenkaan neuvolalääkärin toiselle käynnille. Eipä siitä viimeksikään hirveästi hyötyä ollut. Sisätutkimuksen kun voi tehdä äitiyspolillakin. Streptokokkinäytteen neuvolantäti ottaa itse seuraavalla neuvolakäynnillä, joka sovittiin noin kuukauden päähän.

32+0

Vaikka odotan innokkaasti raskauden päättymistä, alkaa myös olla sellainen olo, että aikahan loppuu kesken! Että olemmeko muka jotenkin valmistautuneita siihen, että meille on tulossa vauva hieman alle tai yli kahden kuukauden päästä??? Spontaani vastaukseni juuri tällä hetkellä olisi, että emme todellakaan... 

Mitä jos poika päättääkin tulla paljon aikaisemmin? Se taitaisi tulla aikamoisena järkytyksenä, että nytkö jo. Siksi olen kyllä ihan tyytyväinen, että raskausviikkoja ainakin käytännössä on vielä jokunen jäljellä. Ehkä sitten, kun vajaan kolmen viikon päästä jään äitiyslomalle, minulla on hieman enemmän aikaa todella yrittää sisäistää sitä, että minusta on tulossa äiti :)

Poika on ilmiselvästi pysynyt hyvin raivotarjonnassaan, mistä olen edelleen hyvin onnellinen. Huomenna on viides neuvola. Mietin, että eikö tässä vaiheessa jo aleta tehdä niitä sisätutkimuksia, että tietäisi sitten, alkaako kohdunkaulalle tapahtua synnytystä enteileviä muutoksia? Jotenkin olin siinä uskossa, että sisätutkimuksia tehtäisiin jo paljon aiemmin... Miten teillä toisilla?

Painoni ei ole kotivaa'an mukaan edelleenkään noussut kuin 5 kg. Eilen onnistuin huolestumaankin tästä ihan vähän, että onkos jokin nyt vialla, kun painoa ei tule lisää? Yritin jopa mitata itseltäni sf-mittaa :D Siitä tuli jotain 28 cm, mikä kyllä menisi hyvin aiemmalle käyrälle. Mutta katsotaan, mitä todellinen sf-mitta on huomenna, ja paino. Vatsan kasvun kyllä huomaa ihan muutenkin kuin mittanauhan lukemaa tuijottamalla ;)

Liikkuminen ja kumartelu alkaa olla jo aika hankalaa. Tai siis, juuri mikään ei ole fyysisesti vielä mahdotonta, mutta supistuksia tulee kyllä heti kaikenlaisesta kyykkimisestä, ylösnousemisesta, portaissa kävelystä ja kyllä ihan normaalistakin kävelystä. Ja yhdynnän jälkeen saattaa supistella  jonkin aikaa ihan säännöllisestikin esim. parin minuutin välein.

Kipeitä supistukset eivät edelleenkään ole, paitsi yöllä, kun herään vessaan ne vakiintuneet kaksi kertaa, vatsa muuttuu aina kivikovaksi heti kun nousen pystyyn, ja kun palaan sänkyyn, supistus usein vielä jatkuu ja saattaa tuntua menkkamaista jomotusta. Kävellessä tuntuu myös niitä teräviä kirvelyitä, joista aiemmin kerroin, ne jotka alkoivat siinä vaiheessa kun poika kääntyi raivotarjontaan.

Yritän kuitenkin parhaani mukaan pysyä fyysisesti aktiivisena. Ei tekisi mieli jäädä vain sohvan pohjalle makaamaan :) Pyöräily tuntuu edelleen hyvältä, ja rauhalliset kävelylenkit samoin. Selkä kipeytyy helposti, mutta vain istuma- ja makuuasennossa. Pitäisi ehkä kokeilla jotain mammajumppaa :)

Uni

Näin viime yönä kaikenlaisia kummia unia. Yhdessä poika työnsi kättään vatsani läpi ikään kuin normaalin potkun tapaan, mutta käsi tulikin ulos kokonaisuudessaan ja näytti ihan oikealta pieneltä kädeltä, ja se tarttui etusormeeni ja puristi <3 

Voi kuinka odotankaan, että saan ihan oikeasti nähdä pikkuisen! Tuntuu, että keskiraskaudessa viikot vierivät hirmuista vauhtia, mutta nyt tahti on selvästi hidastunut. Ehkä siksi, koska odotus on jollakin lailla entistä konkreettisempaa, kun vauva liikkuu hurjasti, äitiysloma lähestyy ja neuvolassa käymme entistä tihempään, ja muille ajatuksille jää siksi vähemmän aikaa. Samalla odotan aiempaa enemmän raskauden päättymistä. En siksi, etteikö olotilani edelleen olisi pieniä vaivoja lukuunottamatta hyvä, mutta juuri sen takia etten malttaisi odottaa sitä, että poika vihdoinkin olisi ihan oikeasti luonamme. 

Mitään uusia hankintoja en ole muutamaan viikkon tehnyt, ja sillä saralla tuntuukin kaikki olevan aika hyvin hanskassa. Mitä nyt vauvan huoneen sisustus on vielä vähän vaiheessa, kun olemme kunnostamassa paria suvun huonekalua uuteen käyttöön.

Meidän kunnassamme perhevalmennukseen kuuluu yhteensä neljä valmennuskertaa, joista olemme tässä vaiheessa olleet kahdessa. Ensimmäinen kerta oli sellaista epämääräistä ajatusten herättelyä siitä, miten elämä muuttuu sitten kun kahdesta tuleekin kolme. Toisella kerralla kerrottiinkin jo ihan eri tavalla käytännön asioita, ja aiheena oli synnytys. Meille näytettiin kuvia synnäriltä, käytiin läpi synnytyksen vaiheet ja kivulievitysmahdollisuudet ym. Minulle harva asia oli ihan uutta, mutta miehelle useampi. Silti koin valmennuksen hyödylliseksi. Seuraavat valmennuskerrat käsittelevätkin sitten vauvan hoitoa ja imetystä, joista onkin hyvä saada vähän lisää tietoa :)

Rv 30

Maanantaina tuli täyteen 30 raskausviikkoa. Sen kunniaksi poika alkoi myllätä okein kunnolla, ja parin päivän aikana on melkein aina liikkuessa tuntunut teräviä ja äkillisiä kirveltäviä kipuja siellä, missä virtsarakko sijaitsee. Aluksi ajattelin, että vauva se siellä vain potkii, mutta tänään kun vilkaisin ultralla, niin pää oli vihdoinkin kääntynyt alaspäin, ja sijaitsikin aika syvällä jo! En sitten tiedä, onko tämä lopullinen asento.

Olin kyllä näinä parina päivänä huomannut, että potkujen suunnat olivat hieman muuttuneet. Tai tuntuivat kyllä edelleenkin myös ylhäällä oikealla, kuten ovat lähes pelkästään tuntuneet edeltävät pari-kolme viikkoa, jolloin pää on ollut ylöspäin, mutta nyt potkuja tuntuu myös vasemmalla sekä ylhäällä että alhaalla. Ja nyt ne ylöspäin puskevat "ulokkeet" ovat selvästi ollet raajoja ja vissiin sitten peppuakin, eikä päätä, kuten vielä muutama päivä sitten. Lisäksi möyrinnä ja potkujen suunta on tällä hetkellä entistä enemmän jonnekin tuonne kylkiluiden alle :) Välillä tuntuu, että joku yrittäisi kammeta niitä pois paikoiltaan :)

Mietin kyllä hieman, että mistä nuo kiputuntemukset johtuvat, jos eivät siitä että rakkoa potkitaan hajalle :) Voisivatko ne liittyä pään kiinnittymiseen? Tai olla jotain liitoskipuja? Supistuksiin ne eivät mitenkään liity, vaan tulevat ihan niistä huolimatta.

Tuli jotenkin tosi helpottunut olo, kun näin että pää oli alaspäin. Vaikkei se vielä jäisikään noin, niin ainakin poika vielä liikkuu kohdussa ja raivotarjontaan on edelleen mahdollisuuksia ja haluja. Viime päivänä on ollut ihan tarpeeksi muitakin huolenaiheita mm. töihin liittyen. En toivoisi enää yhtään ylimääräisiä stressinaiheita.

Surua aiheuttaa myös se, että yksi parhaista ystävistäni, joka on kumppaninsa kanssa juuri aloittanut lapsettomuushoidot, sai heti alkuunsa huonoja uutisia. Ongelma on siittiöiden kanssa lähes sama kuin meillä, mutta lisäksi kaikkea muuta pientä poikkeavaa. Ensimmäinen ICSI päättyi siihen, että seitsemästä kypsästä munasolusta ei hedelmöittynyt yksikään. Voin vain kuvitella, miltä tällaiset uutiset tuntuvat sen jälkeen, kun on toiveikkaasti suunniteltu tuoresiirtoa ja toivottu että pakkaseenkin riittäisi jotain. Miten vaikea onkaan keksiä jotain lohduttavaa sanottavaa tuollaisessa tilanteessa :(

Viime yön yli viimeinen päivystykseni pitkään, pitkään aikaan. Nukuin ennätykselliset 15 minuuttia. Olin varannut kampaajan heti aamuksi, joten tulin kotiin vasta joskus puoli yhdentoista aikoihin, ja olen nukkunut ehkä kolme ja puoli tuntia. Olo on uskomattoman hehkeä. Oli varmaan ihan hyvä, että en enää päivystä :)

Mummo-olo

Flunssani alkaa olla jo parantunut, mutta on edelleen muistuttanut itsestään oikean kyljen lihasten arkuudella. Yskin monta päivää niin paljon, että ei olisi ihme jos johonkin kyllkiluuhun olisi tullut pieni murtumakin, varsinkin kun kovin kipu tuntui juuri pienellä aluella aliammassa kylkiluussa. 

Ajattelin, että tämäkin vaiva oli jo paranemaan päin, mutta eilen illalla, kun käänsin sängyssä kylkeä, tuntui kun juuri tuossa kipukohdassa oikealla olisi niksahtanut jotain, koska se tuli niin kipeäksi, että en pystynyt enää kääntämään kylkeä tai nousemaan ylös sängystä ilman miehen apua! Jos kallistin kroppaa vähänkin jommallekummalle sivulle, tuntui kuin kylki olisi tulessa. Lihakset vissiin kramppasivat oikein kunnolla. Liikkuminen onnistui vain juuri ja juuri ja nukkuminen ei sujunut kuin vasemmalla kyljellä, eikä sekään hyvin. Mies lämmitti kauratyynyn, ja sen ja Panadolin avulla nukahdin. 

Aamulla olin hieman epävarma, pääsenkö lähtemään töihinkään, mutta kyllä se sitten onnistui. Tosin kävelyni, joka jo suurehkosta vatsasta johtuen on hieman normaalista poikkeavaa, taisi näyttää ihan mummon köpöttelyltä :) Päivän aikana tuntuu, että kyljen lihakset ovat pikkuhiljaa rentoutumaan päin, mutta kohdun kovettuminen tuntuu hieman ikävältä, ja kyljen kipu taas saa aikaan supistuksia :( Ja jos teen jonkin väärän liikkeen, niin kylki kyllä muistuttaa itsestään.

Eilen illalla, sitten kun olin suurella vaivalla juuri ja juuri päässyt sängystä ylös, taisin siinä voihkaisujen välissä jopa nauraa, niin absurdilta koko tilanne tuntui. Että tässä sitä niksautellaan kylkiä niin että olisin suurinpiirtein rollaattoria tarvinnut :)

Ihan parin päivän päästä muuten ylitän 30. raskausviikon rajapyykin! Hurjaa. Enää viisi viikkoa töitä. Olen siitä samaan aikaan sekä innoissani että kauhuissani.

Tänään töissä kommentoin eräälle potilaalleni ihan ystävälliseen sävyyn, että onhan tuossa vyötäröllä (siis potilaallani) vähän ylimääräistä, lähinnä siinä mielessä että se saattaisi olla osasyynä hänen vaivaansa. Potilas vastasi, että niinpä näyttää sinullakin olevan tuossa vähän ylimääräistä. Tämä saattaa kuulostaa ihan kamalalta kun kirjoitan sen näin, mutta en yhtään loukkaantunut. Potilas oli kyllä huolissaan, että sanoiko hän nyt pahasti, mutta nauroimme asialle yhdessä :)

Neljäs neuvola rv 29+0

Kun tässä katson tuota neuvolakorttiani, niin tuntuu ihan ihmeelliseltä, että minunko raskauttani kaikki nuo arvot oikein koskevat??? Ettäkö olen raskaana viikolla 29+0? Häh? Miten se EDELLEENKIN tuntuu niin epätodelliselta :) Tässä kuitenkin strategiset arvot: 

raskausviikot: 29+0 (23+3)
paino: + 1,8 kg (+ 323 g/vko), kokonaispainonnousu + 4,5 kg
RR: 109/61 (121/63)
U-prot: +/-
U-gluk: neg.
Hb: 104 (104)
Vauvan syke: 140 (145)
SF-mitta: 25 cm (21 cm)

Neuvolantäti väitti vatsaa tunnustellessaan, että poika on pää alaspäin, mikä tuntui minusta kyllä vähän oudolta, koska viikko sitten pää oli todistetusti jossakin ihan muualla, eikä potkujen suunta ole muuttunut ollenkaan. Niinpä kun päivän aikana oli kerrankin rauhallinen hetki, päätin tarkistaa asian itse ultralla. No, ei se pää todellakaan ollut alaspäin. Selkä oli kyllä oikealla, kuten neuvolantäti sanoi, mutta pää oli ylhäällä vasemmalla. Se siitä. Ehdin jo hetken riemuita...

On kai ihan typerää vielä tässä vaiheessa murehtia sitä, ettei vauva ole pää alaspäin. Mutta minkäs teet :) Haluaisin vain niin kovasti päästä synnyttämään normaalisti alakautta. Sektioon joutuminen tuntuisi jotenkin epäonnistumiselta. Tietysti, jos se on lapsen terveyden kannalta tarpeen, niin sitten tietenkin sektio on ainoa vaihtoehto. Mutta uskon, että se silti harmittaisi, jos yhtään tunnen itseäni.

Äitiyspoliklinikkakäynti ja vähän muuta

Maanantaina rv 28+0 oli äitiyspoliklinikkakäynti. Kun mitään ongelmia ei ollut, oli käynti aika lyhyt ja ultrassakin katsottiin ihan vain tärkeimmät asiat.

Poika oli kasvanut hyvin, ja oli nyt vajaa 1200 g:n painoinen. Reisiluu vastasi noin rv 27+3 tai +4, vatsanympärys rv 28+2 muistaakseni ja pään koko rv 29+3. Tuo pää menee kyllä vielä ihan normaalirajoihin, ja kasvaa samalla käyrällä kuin rakenneultran aikoihin. Lääkäri lisäksi sanoi jotain, että tässä vaiheessa pään kasvu on usein muuta kroppaa edellä. Napavirtaukset katsottiin ja ne olivat normaalit. 

Vauva oli polikäynnin aikaan perätilassa. Ensin olin siitä vähän huolissani, mutta toki ymmärrän, että vauvat vielä tässä vaiheessa pystyvät hyvin liikkumaan, ja suurin osa kuitenkin kääntyy pää alaspäin jossakin vaiheessa. Olihan poika esim. rv 27+0 pää alaspäin, ja toissapäivänä kun itse ultrasin niin oli ihan poikittain (ja potkujen perusteella taitaa olla edelleen).

Eilen olin toisessa sokerirasituksessa. Sen tulos oli onneksi edelleen normaali. Aamulla oli aika huono olo, kun en tietenkään ollut syönyt mitään edellisillasta lähtien, ja sokerilitku maistui paljon pahemmalta kuin viime kerralla. Onneksi se pysyi sentään sisällä. Olin etukäteen tästä hieman huolissani, koska maanantaina oksensin automatkalla töihin, kun en ehtinyt syödä kotona mitään, vaan tarkoitus oli syödä aamupalaa vasta töissä. Jatkossa en kyllä enää lähde kotoa ilman että olen laittanut suuhuni edes jotain...

Flunssasta alan pikkuhiljaa toipua, mutta en kyllä ole vieläkään ihan kunnossa. Olin viime viikolla kolme päivää sairaslomalla. En vain olisi millään jaksanut olla töissä. Lauantainen Ikea-reissu otti myös voimille. Illalla tuli paljon supistuksia ja jalkoja särki. Sunnuntaina puuhastelimme kaikenlaista kotona, mm. sisustimme vauvan huonetta, ja illalla tuli sitten taas paljon supistuksia, runsaammin kylläkin vasta yhdynnän jälkeen. Puolen tunnin ajan vatsa kovettui parin minuutin välein, ja samalla tuntui ikävää jomotusta reisissä. Aloin jo vähän huolestua, mutta sitten kun menimme nukkumaan, niin supistukset harvenivat, ja seuraavana päivänä niitä tuli ihan vain entiseen tapaan.

Alaselkää alkaa aika helposti särkemään jos istun pidempään, joten asentoa pitää muuttaa aika usein. Toissa yönä heräsin siihen, että vasen pohje kramppasi. Nousin istumaan ja puristin pohjetta kaksin käsin hammasta purren, kunnes kramppi meni ohi. Nyt pohje on kipeä kuin olisin ollut kovissakin treeneissä ;)

Pienistä vaivoista ja satunnaisista huolenaiheista huolimatta olen voinut hyvin. Työmatkapyöräilykin vielä onnistuu, ja itse asiassa se aiheuttaa paljon vähemmän supistuksia kuin vaikkapa reipas kävely.

Äitiyspakkaus!

Eilen iltapäivällä tuli tekstari, että äitiyspakkaus on noudettavissa lähikaupasta. Kun mies tuli illalla töistä kotiin, haimme pakkauksen yhdessä kun en olisi sitä itse saanut mitenkään kannettua kotiin, vaikka lyhyt matka onkin :) Nukkumaanmeno vähän viivästyi, kun pitihän minun saada heti vähän hiplailla kaikkia pieniä vaatteita ja muuta.

Ainakin näin vielä ennen käyttökokemuksia pidän melkein kaikista tuotteista, mitä nyt keltaiset housut eivät värin puolesta olleet ihan mieleen :D Kestovaippoja emme ole ajatelleet käyttää, joten tuosta pakkauksen kappaleesta ei ole meille iloa, mutta muuten laatikossa ei mielestäni ollut mitään "turhaa". 

Värit ovat aika poikamaisia mielestäni, mutta meillehän se sopii. Ja pidän tämän vuoden vähän kirkkaammista väreistä. Erityisesti tykkäsin koira-lohikäärme-apinabodysta, raidallisesta bodysta ja tennarisukista. Talvihaalari oli myös oikein kiva, samoin makuupussin kuosi. Ja tuntuuhan se hienolta, että kaikki tämä lähetetään kotiin ilmaiseksi!

Kuva kelan sivuilta

Kuulumisia rv 27

Oho, onpas aikaa taas kulunut. Saksan matka meni kaikilta muilta osin hyvin, mutta viimeisenä päivänä iski flunssa, joka on ainakin tähän päivään saakka vain pahentunut, joten jäin töistäkin kotiin. Ensin oli vain kurkkukipu, sitten kurkkukipu ja yskä ja nyt lisäksi vielä nuha :( Kuumetta ei onneksi ole ollut, mutta olo on kyllä ihan tarpeeksi huono ilmankin. Nukkuminen on hankalaa yskimisen vuoksi, ja muutenkin alkaa olla vähän vaikeaa löytää mukavaa nukkumisasentoa. Olen parhaani mukaan yrittänyt ajatella, ettei tavallisesta flunssasta ole vauvalle mitään haittaa (kuten ei pitäisikään).

Koko matkan aikana tuli vain pari sellaista tilannetta, jolloin mietin että vauva saisi potkia hieman lisää, jotta tietäisin kaiken olevan kunnossa, mutta muuten poika on ollut tosi aktiivinen :) Päivisin vaellusretkien aikana oli aina rauhallisempaa, kuten nyt yleensäkin liikkuessa, mutta iltaisin ja öisin alkoi aina kova jumppaaminen :) Mietin tosissani että olisin ottanut dopplerin mukaan matkalle, mutta sitten vain jätin sen kylmästi kotiin. Onneksi sitä ei tarvittu.

Tänään on rv 27+1. Tällä hetkellä viikot tuntuvat vaihtuvan hurjaa vauhtia, kun taas alkuraskaudessa ne suorastaan matelivat eteenpäin. Välillä tuntuu siltä, että henkinen valmistautuminen vanhemmuuteen olisi jo ihan hyvällä mallilla, mutta toisaalta melkein päivittäin tulee sellaisia hetkiä, jolloin edelleenkin hämmästelen sitä, että ylipäänsä olen raskaana! Joten se siitä valmistautumisesta...

Tarkastelin vauvaa eilen töissä ultralla. Pää oli alaspäin, kuten potkujen perusteella epäilinkin. En tosin tiedä, missä vaiheessa vauvat yleensä jäävät (toivottavasti) tuohon asentoon? Kyllä kai vatsassa vielä on tilaa kääntyäkin? Vauva on jo sen kokoinen, että omatoiminen ultraaminen alkaa olla vaikeaa, kun koko vauva ei enää mahdukaan ultraruudulle ;) Silloin on paljon hankalampi sanoa, mikä ruuminosa mikäkin on.

Vajaan viikon päästä on aika äitiyspolille. Odotan jo sitä, että joku asiansa osaava taas tarkastelee vauvaa. Ei niin että olisin mistään erityisen huolissani, mutta en tietenkään sano ei ylimääräisille ultrille, varsinkaan kun terveydetilani ei pitäisi mitenkään uhata vauvan hyvinvointia.

Meillä alkaa olla jo aika paljon vauvan tarvikkeita hankittuna. Ensimmäisen hankinnan, eli vaunujen jälkeen (juu, outo järjestys) olemme ostaneet myös turvakaukalon. Vaatteita on jo aika paljon, enimmäkseen kirpparilta. Uusia emme ole itse ostaneet ollenkaan, vaan kaikki uudet vaatteet ovat tulevien isoäitien hankintoja ;) Kirpparilta ostimme myös lähes uudenveroisen leikkimaton, jonka kaikki osat sain hyvin pestyä. Siskontytön vuoksi meiltä löytyy kotoa jo valmiiksi myös mm. syöttötuoli ja potta. Miehen tädiltä saimme lähes käyttämättömän matkasängyn. Siskolta olen saanut rintapumpun, maidonkerääjät, ison pinon harsoja, ylijääneen laatikollisen liivinsuojuksia ym. Miehen kotoa löytyi paljon hyväkuntoisia lakanoita vauvalle.

Mitään kunnon inventaariota en ole tarvikkeista vielä tehnyt, mutta yllättävästi niitä vain on siunaantunut, vaikka emme ole vielä kovin paljon aktiivisesti mitään hankkineetkaan. Äitiyspakkauksen tilasin reilu kaksi viikkoa sitten, joten sitä odottelen jo innokkaasti :) Ensi viikolla ajattelimme käydä Ikeassa, josta on tarkoitus ostaa ainakin pinnasänky, muovisia astioita ja aterimia ym.

Reissuun

Huomenna viimeinen työpäivä ennen viikon lomaa. Lähdemme koko perheeni kanssa Saksaan.  Tuntuukin, että loma tulee tarpeeseen. Päivystäminen sujuu edelleen hyvin, mutta kuukausi pitäisi vielä sitäkin jaksaa. Toki jos en jaksa, niin sitten joku muu saa tehdä minulle varatut vuorot.

Vauvallakin on nyt oma matkavakuutus. Selvittelin asioita muutaman päivän, ja aikaa kului mm. puhelinpalveluissa jonottamiseen :) Mutta onhan se helpottavaa tietää, että kun vauva ainakin periaatteessa on nyt niin iso, että voisi hyvin selvitä syntyessään ennenaikaisesti, niin hoito ei vakuutuksen turvin tulisi älyttömän kalliiksi ulkomailla.

25. raskausviikko

Onpa taas aika kulunut! Töihin liittyen on ollut stressiä parista asiasta, mutta raskauden kanssa menee edelleen hyvin. Maanantaina on jo rv 25+0. Juurikaan en ole vielä joutunut rajoittamaan tekemisiäni, mutta pikku hiljaa tuntuu, että maha alkaa olla tiellä :) Selällä makaaminen tai puoli-istuvassa asennossa oleminen alkaa olla tosi ikävän tuntuista. Nukun enimmäkseen vasemmalla kyljellä, mikä tuntuu parhaimmalta.

Varskinkin kun tulee supistuksia, niin tuntuu kuin olisi ihan hirveä pissahätä. Toisaalta pissahätä myös tuntuu tekevän niitä supistuksia. Aina, kun nousen ylös sängystä, niin vatsa kovettuu, ja se tekee olon vähän tukalaksi. Onneksi en ole vielä joutunut käymään yöllä vessassa kuin korkeintaan kaksi kertaa. Mutta vähintään yksi kerta on ihan vakio kyllä.

Sain käytettyä loppuun ison pullollisen nestemäistä rautavalmistetta, ja siirryin takaisin tabletteihin,  koska nestemäinen oli niin pahan makuista (mies kommentoi aina iltaisin, että on taas Jägermeister-shottini aika). Mutta nyt tuntuu, että suoli on entistä laiskempi. Ummetusta kun on muutenkin ollut jo parisen viikkoa. Ehkä minun on pakko ostaa lisää sitä inhottavaa litkua (kallistakin se oli).

Vauva tuntuu kehittyvän yhä aktiivisemmaksi. Tulin tänään yhden yön koulutusreissulta, ja tuo matka toi mieleen puolentoista kuukauden takaisen Prahan reissun. Sitä muistellessani huomasin, miten aika onkaan kulunut! Silloin potkuja tuntui muutaman kerran päivässä, ja välillä saattoi kulua tunteja, etten tuntenut mitään. Potkut olivat myös paljon heikompia, eivätkä näkyneet vatsan päältä. Doppleria käytin vielä jotenkuten säännöllisesti, mutta nyt en ole koskenut koko laitteeseen enää moneen viikkoon.

Tällä hetkellä tuntuu (ja näkyy) päivittäin ja monta kertaa ei vain yksittäisiä potkuja, vaan vilkasta möyrintää. Vatsassa muljahtelee ja vauva tuntuu muuttavan asentoa tosi usein, kun potkuja tuntuu lyhyen ajan sisällä ihan eri puolilla vatsaa. Toisaalta osa "potkuista" on varmaankin pienenpieniä nyrkiniskuja ;) Parin päivän aikana on tullut muutama potku, joka on jo vähän sattunutkin. Yksi osui virtsarakkoon ja toinen jonnekin maksan seutuville :)

Kolmas neuvola

Edellisestä postauksesta onkin aika kauan, mutta raskausrintamalle ei olekaan kuulunut mitään uutta. Vauva potkii enkä ole ollut kuin pari kertaa vähän huolissani, jos potkuja on tullut vähemmän.

Neuvolassa puhuttiin tänään lähinnä kelan etuuksista, ja sain se raskaustodistuksen. Nyt pitäisi sitten vain hakea kaikki tuet. Äitiyspakkausta odotan eniten :) Nyt pitäisi kai jo saada sitä tämän vuoden pakkausta? Tässä taas yhteenveto strategisista arvoista:

raskausviikot: 23+3 (15+4)
paino: + 1,9 kg (+ 242 g/vko), kokonaispainonnousu + 2,7 kg
RR: 121/63 (104/61)
U-prot: neg.
U-gluk: neg.
Hb: 104 (104)
Vauvan syke: 145 (150)
SF-mitta: 21 cm (neuvolalääkärillä 20 cm)

Vähäinen painonnousu vähän mietityttää. Olen siis kuitenkin tainnut syönyt ihan sopivasti, kun ei ole tullut hirveästi ylimääräistä, kuin tuo vatsakumpu :) Vauvahan painaa nyt ainakin puoli kiloa, ja rinnoissa on ehkä parisataa grammaa ylimääräistä, ja sitten kai verimäärä lisääntyy ja istukka painaa jotain ja lapsivesi... Mitenkähän se kaikki mahtuu tuohon 2,7 kiloon? 

Luulen kyllä että ihan ekalla käynnillä vaaka näytti vähän liikaa, kun oli painavat talvikengät päällä. Mutta toisaalta hyvä, ettei ole hirveästi tullut painoa vielä, koska olen kuitenkin niin lyhyt että jos painoa tulisi yhteensä vaikka 15 kg koko raskauden aikana, niin olisi TODELLA suuri :D Pitääkin kysyä siskolta, että kuinka paljon hänellä oli tullut painoa tässä vaiheessa raskautta. Olemme kuitenkin melkein samankokoisia normaalisti. Kokonaisuudessa hänellä taisi tulla painoa noin 12 kg, mutta toisaalta hänellä oli myös lievä raskausmyrkytys, joten turvotusta oli ainakin jonkin verran.

SF-mitta taisi kuin taisinkin silloin neuvolalääkärillä rv 19+3 olla vähän yläkanttiin :D Nyt tuo arvo meneekin jo nätisti melkein keskikäyrälle.

Viime päivinä olen hämmästellyt sitä ihmeellistä asiaa, että olen jo niin pitkällä raskaudessa, että jos pahasti kävisi, niin kyseessä ei ole enää keskenmeno. Ja että nyt ovat menossa juuri ne viikot, jolloin vauvan mahdollisuudet selvitä ennenaikaisesta synnytyksestä paranevat päivä päivältä. Että vauva on todellakin VAUVA. Ja että näilläkin viikoilla on jo periaatteessa mahdollista selvitä kohdun ulkopuolella. Sitä on vaikea uskoa. Että minäkö olen jo näin paljon raskaana???

Hieman nuo harjoitussupistukset kyllä mietityttävät. Varsinkin, kun lähdemme parin viikon päästä Saksaan viikon lomareissulle. Toki lomakohde valittiin juuri raskauttani ajatellen, ettemme nyt sentään minnekään kauemmas lähde. Kysyin supistuksista tänään myös neuvolassa, mutta neuvolantäti ei ollut niistä kovin huolissaan. 

Mutta kun niitä saattaa tulla monta kertaa tunnissa, ja levossakin. Mutta eivät koskaan ole kipeitä, mikä on kai se tärkein juttu. Ja kohdunsuu oli toki silloin rakenneultrassa täysin kiinni. Ja kun oikein asiaa ajattelen, niin supistuksia on ollut ihan siitä lähtien, kun kohtu rupesi kunnolla tuntumaan alavatsalla, eli joskus rv 13+. Ihmettelin sitä, miksi se välillä tuntuu kovalta kuin jalkapallo ja välillä alavatsa oli taas ihan pehmeä.  

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia harjoitussupistuksista!

Vatsassa potkii pieni suuri ihme

Tiistaina satuin ensimmäisen kerran näkemään, miten vatsa todellakin liikkui, kun vauva potkaisi! Eikä se ollut mitään pientä epämääräistä, vaan vatsan iho selkeästi pompahti ylös ainakin puoli senttiä. Sen jälkeen olen bongannut saman jo lukuisia kertoja. Luulen, että potkut olisivat olleet nähtävissä jo aikaisemminkin (niin lujilta ne ovat käteen tuntuneet), mutta olen enimmäkseen vain pidellyt kättä vatsalla tunteakseni potkuja, enkä ole niinkään katsellut.

Viikonloppuna kävin siskon kanssa lastenkirppiksellä, ja voi kun sieltä löytyikin ihania, pieniä vaatteita! Ostin parillakympillä viitisentoista hyväkuntoista (osa jopa uusia) vauvanvaatetta. Tuli hirveä vauvakuume, kun pesin kaikki vaatteet ja ripustin kuivumaan. Ne ovat niin PIENIÄ <3 Ja meille on tulossa yhtä pieni vauva. Ihan epätodellista. 

Juuri viimeksi tänään tuli mieleeni, että olisinko mitenkään voinut puoli vuotta sitten, kun tänne blogiinkin kirjoitin muutaman katkerasävytteisen tekstin, kuvitella missä tilanteessa olisimme kuuden kuukauden kuluttua? No en kyllä varmasti. Tai siis, kyllähän olisin silloin varmasti ajatellut, että kuusi kuukautta on pitkä aika, ja että voisin tulla sinä aikana raskaaksi, mutta siinä vaiheessa tuntui myös, että raskaus ja vielä enemmän lapsen saaminen ovat ihan epätodellisilta asioilta. Eivät yhtään meitä varten. 

Ja nyt vauva potkii mahassani. Se on IHME. Miten nopeasti elämä voikaan muuttua. Jatkuisipa tämä raskaus onnellisesti loppuun asti.

Harjoitussupistuksia ja paljastus

Eilen illalla alkoi vähitellen oikeassa nivusessa ikvävä jomotus, ja kipu säteili vähän jalkaankin. Ei se nyt kovin paljon sattunut, mutta en meinannut millään löytää mukavaa asentoa, vaan pyöriskelin sängyssä varmaan tunnin ennen kuin vihdoin nukahdin Panadolin ja kaurapussin avulla. 

Arvelisin, että kohtu painoi jotain hermoa. Ensin pelotti vähän, että tuleeko kipu supistuksista. Niitä tulee nykyisellään kymmeniä kertoja päivässä, mutta eivät tunnu kipeiltä, mitä nyt vähän ikävältä välillä. Nivusessa tuntuva jomotus oli kuitenkin jatkuvaa, eikä liittynyt supistuksiin mitenkään. Rakenneultrassa muuten lääkäri tarkisti kohdunsuun ultraamalla myös alakautta, kun mainitsin supistuksista. Se oli yli 4 cm, joten lääkäri sanoi, että anna supistaa vaan :) Yleensä ne tulevat tietyissä tilanteissa, kuten lujempaa kävellessä, vessanpöntöllä istuessa (?), yhdynnän aikana ym.

Olen ehkä jossakin vaiheessa kirjoittanut, että emme ole itse tehneet vauvalle vielä mitään hankintoja. No, se ei aivan pidä paikkaansa. Ei TÄYSIN. 

Koska meillä on nimittäin jo vaunut. 

Ostimme ne jo rv 14+3. Aluksi se tuntui kamalalta, koska ajattelin, että jos joku kehtaa ostaa vaunut näin aikaisin, niin sellaisille käy huonosti. Tuntui hupaisalta ja kammottavalta seistä siinä miehen kanssa katselemassa uusia vaunujamme, kun vauva sisälläni oli ehkä vain noin kymmenen sentin mittainen. Aika monta sellaista mahtuisi noihin vaunuihin, ajattelin silloin.

Järkeilimme asian kuitenkin niin, että jos nykyinen vauva ei pääsisi vaunuja käyttämään, niin varmasti meille jossakin vaiheessa kuitenkin tulisi lapsi. Eiväthän vaunut säilytyksestä pilalle mene. Hirvitti joka tapauksessa. 

Kun toimme vaunut kotiin, auto peruutettiin mahdollisimman lähelle varaston ovea, ja sitten ne nostettiin nopeasti sisään, etteivät vain naapurit näe. Aivan kuin olisimme olleet tekemässä jotain rikollista. Sen jälkeen välttelin varastoon menoa. Halusin vain unohtaa koko asian, ja aika hyvin olen siinä onnistunutkin.

Ainoa syy, miksi ostimme vaunut jo tuolloin, oli se, että tajusimme että Emmaljunga on lopettanut Quadrolift-kantokopan valmistuksen. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt, että sellainen meille tulee. Lähimmällä jälleenmyyjällämme niitä oli jäljellä tasan yksi, ja vieläpä nätin värisenä, joten oli pakko tarttua tilaisuuteen. Katselin myös käytettyjä, mutta kuosit olivat outoja, ja Quadroliftin peseminenkään ei kuulostanut kovin helpolta. Piti siis saada uusi, ja siksi oli pakko hankkia vaunut ihan liian aikaisin. Itse vaunut ovat siis Emmaljungan City Crossit, kivan harmaat. Nyt olen jo uskaltanut käydä varastossa ihailemassa niitä ihan hyvällä omallatunnolla :)

Onpahan vaunut hankittu. Itse en tykkää ollenkaan siitä, että on hirveä lista kaikkea, mitä on pakko hankkia. Tulen vain ahdistuneeksi, kun pitää pohtia hintoja ja eri vaihtoehtoja.

Moni saattaa ajatella, että on vähän ristiriitaista, että haukun anoppia käytettyjen tavaroiden tyrkyttämisestä raskauden puolivälissä, ja itse ostamme uudet vaunut jo rv 14. Onhan se vähän outoa. Mutta kun halusin sen Quadroliftin. Muussa tapauksessa emme olisi missään nimessä ostaneet vaunuja näin aikaisin. Ne olisivat todennäköisesti edelleenkin hankimatta. Vaikka aluksi tunsin itseni rikolliseksi, niin täytyy myöntää, että olen tyytyväinen, kun saimme juuri ne vaunut, mitä halusimmekin :)

Rakenneultra

Tänään oli vihdoinkin rakenneultrapäivä. Pari viimeistä päivää ovat menneet päällisin puolin rauhallisesti, mutta olen ollut sisäisesti hyvin levoton. Toisaalta uskonut siihen, että kaikki on hyvin, mutta kuitenkin pelännyt että vauvalla on jokin hullusti. Tai no en nyt ole enää pitkään aikaan pelännyt, etteikö vauva olisi elossa, mutta tilanteiden "kaikki on hyvin" ja "vauva on elossa" välimaastoon mahtuu aika paljon kaikkea enemmän tai vähemmän ikävää. Mitenkä siis juuri meidän vauvalla voisi olla asiat täysin mallillaan?

Ennen ultraa minun piti hoitaa alta pois aamupäivän potilaat. Sen jälkeen olin jo niin hermona, ettei ruokasalin ruoka olisi millään mennyt alas, joten sovimme miehen kanssa treffit kanttiiniin ja söin sämpylän, minkä jälkeen pitikin jo lähteä äitiyspolille päin.

Polilla selvisi, että minulle on kuin onkin varattu aika ultraan lääkärille, eikä kätilölle, kuten olin kuvitellut. Olin juuri käynyt vessassa, mutta pitikin antaa vielä pissanäyte... ei onnistunut kovin hyvin. Mittasin verenpaineeni ja painon itse ennen vastaanottoa. Ensimmäinen verenpainemittaus antoi lukemaksi 145/114, eli siis ihan hirveä arvo! Pulssikin olin noin 100. Eli taisi todellakin vähän hermostuttaa :D Toinen mittaus olikin sitten jo ihan normaali, eli jotain 125/70, vaikka sekin on minulle aika korkea.

Vastaanoton alkajaisiksi käytiin läpi vointini, lääkitykset ym. Sitten siirryttiin ultraamaan. Tässä vaiheessa olin jo selvästi rauhallisemmalla mielellä. Vauvan aivot kyllä näyttivät mielestäni ihan kamalan reikäisiltä, mutta sekin taisi olla kuvakulmasta kiinni, eikä mitään poikkeavaa löytynyt mistään muualtakaan. Olin äärettömän helpottunut, kun normaalien löydösten lista kasvoi kasvamistaan. Haarovälin kohdalla meiltä kysyttiin, että haluammeko tietää vauvan sukupuolen. No, halusimmehan me, ja eiköhän sieltä ole pieni poika tulossa <3<3<3

Strategiset mitat antoivat painoarvioksi 415 g. Itse mitat vastasivat kaikki hieman eri viikkoja, mutta osuivat kuitenkin noin puolentoista viikon sisään toisistaan. Reisiluun mitta antoi viikoiksi 20+5, pään koko 22+2 ja vartalonympärys 21+4. Tänäänhän on todellisuudessa 21+1, joten aika hyvin  mitat vastasivat viikkoja :) Istukka oli takaseinässä, kuten olen jo alusta asti epäillyt, myös omatoimisten ultraustemme perusteella. Se selittänee myös sen, miksi sydänäänet kuuluivat dopplerilla aikaisin ja ensimmäiset potkutkin tunsin jo rv 15+. 

Lääkäri ultrasi siis nyt sen takia, että minulla on tuo perustautini. Vaikka kaikki oli kunnossa, niin pääsen vielä kahteen otteeseen seurantakäynneille äitiyspoliklinikalle, jossa ultrataan ja käydään läpi muut asiat. En pane vastaan ;)

Tuntuu ihan ihmeelliseltä, että meistä hyvin todennäköisesti tulee pienen pojan vanhempia elokuussa! Tuntuu myös ihmeelliseltä, että kaikki oli rakenneultrassa kuten pitää. Ehkä kaiken on tarkoitus mennä tällä kertaa hyvin. Se on häkellyttävä ajatus. Että olen raskaana. Että emme ehkä pian ole enää lapsettomia. Kuka tällaisista asioista päättääkin, olen äärettömän kiitollinen.

Lopuksi vielä tuore ultrakuva <3 Poikkileikkaus aiheuttaa tuon "reiän" päähän, eli sitä ei siis todellisuudessa ole siellä :D Napanuora sattui juuri uiskentelemaan vauvan pään edessä, ja se on tuo lassomainen rinkula tuossa :)

Ärsyttävä anoppi

Olin odottanut pääsiäislomaa innokkaasti, mutta huomaankin odottavani sen päättymistä vielä innokkaammin. Rakenneultra on jo ylihuomenna. En odota sitä millään lailla paniikinomaisin tuntemuksin, mutta toki se jännittää. Toivon totta kai ultrasta sellaista kokemusta, että saisimme VIHDOINKIN luvan uskoa kaiken sujuvan hyvin loppuun asti. Mitään konkreettisia suunnitelmia meillä ei ole, jos tulisikin huonoja uutisia. Ehkä sitä on turha miettiä etukäteen, kun kaikki oletettavasti kuitenkin on kunnossa.

Täällä anoppilassa tulevaan ultraan suhtaudutaan lähinnä ohjenuorana siihen, minkä värisiä vaatteita vauvalle saa ruveta ostelemaan. Mikä ainakin minua ärsyttää suunnattomasti, kun itselläni on huoli siitä, odotammeko terveeltä vaikuttavaa vauvaa vai emme. Kun lisäksi anoppi (ehkä tahattomasti) antaa puheillaan ymmärtää, että miksi ihmeessä meidän pitäisi enää tässä vaiheessa olla mistään huolissamme. "Silloin kun minä olin raskaana..."-juttuja saa kuunnella vähän väliä. Silloin sai syödä ihan mitä vain, ei ollut tarkkoja ultria ym. 

Helppohan sellaisen ihmisen on sanoa, joka ei ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta tai kokenut keskenmenoja. Mielestäni minulla ja miehelläni on täysi oikeus suhtautua raskauteen juuri niin varovasti kuin haluamme. Tätä pyrkimystä kylläkin yritetään horjuttaa koko ajan, kun joka välissä ollaan tyrkyttämässä vanhoja lastenvaatteita, leluja, pinnasänkyä ja muuta. Ensimmäiset vaateostoksetkin anoppi oli tehnyt. Siitä en kuitenkaan voinut suuttua, koska ne vaatteet olivat IHANIA. Miten pieni onkaan body koossa 56!

Rv 20+0

Tajusin vasta ihan äsken, mikä päivä tänään on! No PUOLIVÄLI! Uskomatonta. Tästä lähtien on (ainakin teoriassa) alle puolet raskaudesta jäljellä. Valvottu yö töissä + flunssa ei ole kovin kiva yhdistelmä. Siksi ehkä huomasin ajatella raskausviikkoja vasta näin iltasella. Vauva on kyllä potkinut ahkerasti koko päivän <3 Tavallinen työpäivä vielä huomenna ja keskiviikkona, ja sitten lähdemme miehen vanhempien luo pääsiäisen viettoon. Ihanaa, kun on monta päivää vapaata, tulee tarpeeseen :) Ja heti pääsiäisen jälkeen odottaa rakenneultra... Jännittävää, mutta enimmäkseen positiivisella tavalla :)

Neuvolalääkäri ja ja pari (huonoa) mahakuvaa

Torstaina oli neuvolalääkärin vastaanotto. Aika läpihuutojuttu se oli. Lääkäri sanoi, että laittaa perustautini vuoksi lähetteen äitiyspoliklinikalle, kuuneltiin sydänäänet (pulssi 155) ja mitattiin ensimmäistä kertaa SF-mitta. Se olikin aika iso, 20 cm, eli menee näillä viikoilla kyllä selvästi yli käyrien. Lääkäri oli ensin merkkaamassa mittaa äitiyskortin käyrään, mutta olikin sitten että "eeeipäs sitä nyt tarvitsekaan tuohon laittaa" :D Mittaus on toki hyvin paljon sen suorittajasta kiinni. Veikkaanpa, että ensi kerralla neuvolassa mitta on edelleen aika sama :)

Vauva potkii ja potkii. Tänä aikana kun olen kirjoittanut tekstiä tähän saakka, potkuja on tullut jo ainakin viisi. Mies tunsi ensi kerran potkun vatsan päältä rv 18+6 eli noin viikko sitten, ja sen jälkeen huomasin itsekin, että kyllä ne tosiaan tuntuvat jo ulospäin! Ihan mahtava tunne. Jo Prahassa olin kertaalleen ollut tuntevinani potkuja ulospäin, mutta en ollut ihan varma.

Tässä alla pari mahakuvaa. Nauttikaa tyylikkäistä pitkistä kalsareista ja muutenkin harkituista asukokonaisuuksista :D Vilmakin siellä vilahtaa taustalla. Ensimmäinen kuva on otettu rv 15+4 ja toinen tänään eli 19+6. Näkyyhän siinä sentään jo jotain eroa! Mitään alkutilanne/rv 4-kuvaa ei ole olemassakaan. Silloin vatsani oli vielä selvästi tämänpäiväistäkin suurempi, eikä silloin todellakaan huvittanut ottaa yhtään mitään kuvia...

Puoliväli (!!!) lähestyy

Anteeksi blogihiljaisuus. Tänne kuuluu hyvää. Tulin aamulla muutaman päivän koulutusreissulta Prahasta. Siellä opin, että tsekkiläisten englannin taito on aika heikoissa kantimissa. Pastörisoitu-sanasta nyt ymmärrään, jos sitä ei osata, mutta että kukaan ei tuntunut tietävän mitä tarkoittaa "pregnant" :D Kun yritin kysellä juustoista ja muusta, niin yleensä tajoilijat luulivat, että minulla on maitoallergia :) Ravintolassa muut söivät medium-pihviä, mutta sitä oli jostakin syystä täysin mahdotonta paistaa läpikypsäksi, joten sain sen sijaan jotain kasvispaistosta. Oli kyllä ihan hyvää.

Yrjösin eilisen runsaan hotelliaamiaisen kokonaisuudessaan pihalle. Tuli pikku paniikki, kun huomasin että nyt on pakko päästä vessaan, mutta ison hotellin ravintolasta oli aika pitkä matka lähimpään vessaan. Onneksi ehdin. Perjantai-aamuna yökkäilin. Viikko sitten perjantaina oksensin myös aamupalan jälkeen. Muuten on ollut pahoinvointirintamalla rauhallista. Ehkä se jatkuu koko raskauden ajan näin, että noin kerran viikossa oksennan ja muuten on hyvä olo?

Edellisellä päivystysvuorollani hoitaja kysyi ihan suoraan, että koskas sinä saat vauvan? Kun vastasin, että elokuussa, niin hoitaja taisi hieman hämmentyä. Itse en olisi missään nimessä uskaltanut kysyä! Toisaalta vatsa alkaa olla jo aika iso. Mitä nyt olen muiden kuvia katsellut, niin vähän turhan iso viikkoihin nähden! Ehkä minulla on niin huonot vatsalihakset, että maha siitä syystä pullottaa :) Mutta koko alavatsa napaan saakka on kyllä jo ihan kiinteää kohtua, joten jonnekin suoliston on mahduttava :D

Vauvan liikkeet tuntuvat nykyisellään monta kertaa päivässä, ehkä vähintään kerran tunnissa, mutta yleensä jos tuntuu yksi liike niin sitten tulee nopeasti perään muutama lisää. Toisaalta saatta mennä montakin tuntia, kun en huomaa mitään. Mutta kyllä ne noin rv 15+6 alkaneet "sisäiset pökkäykset" olivat potkuja, vaikka en ensin ollut varma. Koska olen tuntenut liikkeitä niin hyvin, en ole käyttänyt doppleria sitten torstaiaamun! Vaikka minulla olikin se mukana Prahassa :)

Huomenna alkaa KAHDESKYMMENES raskausviikko ja viikon päästä on jo puoliväli. Ei ole ihan todellista. Kun en ole vieläkään kunnolla tajunnut, että olen raskaana. Tai no olen kyllä, mutta en sitten kuitenkaan. Toisaalta hämmästyn, miten raskaus on sujahtanut osaksi arkea, mutta edelleen tuntuu myös aivan uskomattomalta, miten meille ehkä tulee vauva loppukesästä. Kun vauva potkii vatsassa, tunnen iloa ja kiitollisuutta siitä, että olemme saaneet tämän ihmeen lahjaksi.

Rakenneultraan on aikaa enää reilu pari viikkoa. Olen luottavaisella mielellä, että kaikki olisi vauvan kanssa edelleenkin kuten pitää. Mutta olisi hirveää, jos näin pitkällä raskaudessa pitäisi vielä ruveta pohtimaan raskaudeskeskeytystä, jos todetaankin että vauvalla on jotain pahasti pielessä. Miten enää voisimme päättää pienen elämän, joka on meille jo niin kovin tärkeä? 

Vatsa kasvaa!

Viikot tuntuvat tässä vaiheessa menevät yllättävän nopeasti. Tuntuu, että mies on koko ajan taivastelemassa, että kohta alkaa taas uusi raskausviikko, kuten tänäänkin sanoi että pian alkaa jo yhdeksästoista raskausviikko. Meillä uusi viikko vaihtuu aina maanantaina, joten jotain hyvää siinäkin viikonpäivässä on ;) Eilen alkoi kahdeksastoista viikko, eli tänään on 17+1.

Vatsa on selvästi pullahtanut esiin. Tai en nyt tiedä, onko "pullahtanut" oikea sana, mutta se näyttää jo selvästi raskausvatsalta. Ostin viikonloppuna pari raskauspaitaa ja yhdet raskausolohousut. Ovatpa nuo vaatteet mukavia päällä! Ja ne paidat tuovat nätisti vatsan esiin :) 

Kuuntelen edelleen sydänääniä dopplerilla niin että makaan selälläni. Tässä pari aamua sitten melkein kauhistuin, miten suuri kumpu alavatsalla olikaan! Onhan Pieni toki jo päästä takapuoleen noin 12 senttiä pitkä, ja raajoineen noin 17 senttiä, niin että tarvitseehan se vähän tilaakin! Miehellä on sellainen söötti tapa, että aina kun se näkee jossain mittanauhan tai viivottimen, niin se näyttää sitä minulle ja merkkaa sormellaan, että miten iso Pieni suurinpiirtein sillä hetkellä on <3

Liikkeitä olen yrittänyt kuulostella, tosin työpäivät ovat olleet niin kiireisiä, että en ole juuri ehtinyt kiinnittää huomioita siihen, mitä mahassa tapahtuu. Saldona edelleenkin vain toistakymmentä hieman epämääräistä tuntemusta. Dopplerilla kuuluu koko ajan potkuja, ja olen muutaman kerran kuvitellut samalla myös tunteneeni jotain, mutta toisaalta minun on hirveän vaikea keskittyä samalla sekä kuuntelemaan että tuntemaan. Mutta eipä minun varmasti enää kovin kauaa tarvitse odotella.

Viikonloppuna tuntui pariin otteeseen äkillistä, suhteellisen kovaa kipua hieman nivusten yläpuolella. Ehdin jo hieman säikähtää, mutta nuo kivut liittyvät todennäköisesti kohdun kasvuun ja ligamenttien venymiseen, joten ei pitäisi olla mitään vaarallista. Pieni ainakin jatkaa möyrintäänsä entiseen tapaan <3

Luulin pahoinvoinnin jo häipyneen lopullisesti, kun olo oli edellisen päivystyksen jälkeen aivan kuten ennen raskautta, eli kohtuullisen hyvä, vaikka nukuttuja tunteja ei ollut läheskään riittävästi. No, väärin luultu. Tänään aamulla en ehtinyt syödä edes aamupalaa, kun tuli jo huono olo ja oksensin vähän mahanesteitä. Tämä oli ensimmäinen kerta koko raskauden aikana, kun oksennus todella maistui oksennukselta. Yök. Loppupäivä on sitten taas tavalliseen tapaan mennyt tosi hyvin ilman mitään ongelmia. 

Löysimme viikonloppuna miehen kanssa kaapin perältä Japanista tuodun ison pussillisen kestonaposteltavia. Siinä on erilaisia oudon näköisiä tuotteita pienissä kerta-annospusseissa. Suurin osa on hajun ja/tai ulkonäön perusteella tehty joko kalasta tai merilevästä, joten niitä en ole uskaltanut syödä, mutta löytyipä sekoituksesta myös rapeita taikinanaksuja, joihin olen ihan koukussa :) Onneksi ne kohta jo loppuvat, koska kyseessä ei taida olla mikään terveyspommi... :D

Rv 16+2

Lähetin aamulla aiemmin mainitsemalleni ravintolalle palautetta tarjoilijan käytöksestä. Sain vastausviestin puolessa tunnissa. Siinä pyydettiin kovasti anteeksi tapahtunutta, ja esimies lupasi saattaa palautteen kyseisen tarjoilijan tietoon. Ehkä osaa seuraavalla kerralla käyttäytyä :)

Lääkärini soitti tänään labroista. Hb nyt on mikä on. Jatkan rautatablettien syömistä. Ehkä pitäisi tosiaan kokeilla vaihtaa johonkin toiseen valmisteeseen, kuten lukija vinkkasi. Onneksi labroissa ei   ollut muuta erityistä, paitsi nyt pientä häikkää pissanäytteessä. Annoin tänään vielä uuden näytteen. Toivotaan, että se olisi ihan puhdas.

Olen jonkin aikaa ollut epämääräisesti, tosin vain lievästi mutta silti, huolestunut Pienen kasvusta.  Luulisin sen johtuvan niistä seulontaverikokeista. Ultrasin viimeksi itse pari viikkoa sitten, ja olen tietoisesti vältellyt ultraamista, sen pelossa että löytäisin jotain huolestuttavaa. Tänään kuitenkin pyysin pari luottokollegaa mukaan, ja sain taas nähdä Pienen <3 Mittasimme pää-perämitaksi suunnilleen 11,2 cm (monien yritysten jälkeen), eli hyvin oli Pieni taas kasvanut. Oli huojentavaa nähdä että Pieni on edelleen kasvanut kuten pitää. Sain kotiinviemisiksi muutaman kuvan, joista yhdessä näkyy hienosti kasvojen profiili :)

Kylläpä Pieni muuten liikkuu ja potkii paljon! Tämän käsityksen olen kyllä myös saanut dopplerilla sydänääniä kuunnellessani, koska vähän väliä kuuluu erilaisia tumps-ääniä. Kummallista nähdä Pienen potkivan noin paljon, kun en itse tunne mitään! 

Toisaalta olen jo muutamana päivänä tuntenut ihan yksittäisiä kevyitä "pökkäisyjä", olisiko ensimmäinen ollut rv 15+6. Tosin hirveän hankalaa sanoa, onko siellä vain jotain ilmakuplia suolistossa, jotka liikkuvat :) Aivan äsken tunsin myös samanlaisen hipaisun. Olen yrittänyt kuulostella potkuja iltaisin nukkumaan mennessä, mutta erityisesti selällä maatessa oma vatsassa tuntuva pulssini häiritsee :) Mutta ehkä minun ei enää tarvitsee odottaa kunnon liikkeitä kovin kauan. Siskoni alkoi tuntea liikkeitä rv 17+ , toivottavasti myös minä :)

Mitenkäs sitten pahoinvointi? No, muutamana päivänä on ollut yökkimistä aamuisin ja ennen ruokailua. Kuten myös sunnuntaisen yöpäivystyksen jälkeen, tosin vasta myöhemmin illalla, kun taisi olla hieman nälkä. Enimmäkseen olin vain järjettömän väsynyt, niin että harrastukseenmenokin piti jättää väliin. Yhtenä iltana nukkumaanmennessä oli pakko laittaa kaksi tyynyä pään alle, ja sitten vielä taitella korkokkeeksi aamutakki, kun tuli hirveän huono olo, jos pää oli liian matalalla. Ehkä jotain närästystä? Ei kyllä poltellut mitenkään, mutta sen pääpuolen korotus auttoi onneksi. 

Tänään aamulla ehdin syödä vain banaanin ja muutaman viinirypäleen kotona, ja nekin tulivat ylös kokonaisuudessaan. Ja naamassa on taas verenpurkaumia, juuri kun entiset olivat haalistuneet pois :/ Perjantaina oksensin myös autossa matkalla neuvolaan. Pientä tämä silti on. Saan sentään olla raskaana, ja se on tärkeintä.

Tarjoilijan moka ja toinen neuvola

Nyt on vain pakko kertoa, mitä eilen sattui. Olin kollegoiden kanssa iltakoulutuksessa, johon kuului myös ruokailu. Hieman ennen ruokailun alkua (mies)tarjoilija tuli huikkaamaan koko joukolle (noin 15 työkaveria) kovaan ääneen että "tänne oli sitten yksi maidoton ja yksi on raskaana?" Kaikki vaivaantuivat tästä silmin nähden, koska kukaan ei tiennyt, että meitä oli jopa kaksi raskaana olevaa siinä joukossa. Hyvä ystäväni ja kollegani on nimittäin myös raskaana, vain muutama päivä minua "jäljessä" :) Toistemme raskauksista kyllä tiesimme, mutta ei kukaan muu. 

Ystäväni meni hetken päästä puhumaan tarjoilijalle, että hänkin tarvitsisi raskaana olevalle sopivaa ruokaa (minä olin ilmoittanut erityisruokavaliostani etukäteen). Samalla ystäväni pyysi tarjoilijaa, että voisiko hän sitten ruokailun yhteydessä olla hieman hienotunteisempi. Tämä ei kuitenkaan mennyt perille, koska kun istuimme kaikki ruokapöydässä, sama tarjoilija taas kysyi kaikkien kuullen, että "ketkä kaksi olivatkaan raskaana?" Kukaan ei sanonut mitään, mutta kun muut saivat alkuruoan, jossa oli sekä tuorejuustoa, graavikalaa että mätiä, ja me kaksi saimme keittoa, niin eihän ollut enää kenellekään epäselvää, kuka on raskaana ja kuka ei. 

Kollegamme sentään osasivat olla hienotunteisia, toisin kuin tarjoilija. Onneksi olemme molemmat jo edes toisella kolmanneksella. Olisi HIRVEÄÄ, jos oma raskauteni olisi paljastunut vahingossa näin suurelle joukolle vaikkapa viikolla 7, kun kaikki on paljon epävarmempaa kuin nyt. Vielä tässäkin vaiheessa olisin mieluusti pitänyt asian salassa. Murr.

Tänään tapaus ehkä enemmän huvittaa kuin ärsyttää, mutta ajattelin kyllä antaa ravintolalle hieman palautetta...

Eilen oli myös toinen neuvola. Mies oli taas mukana. Suurimmaksi osaksi aika meni raskausoireista puhumiseen ja voimavaralomakkeen läpikäyntiin. Niistä seulontaverikokeista emme halunneet enää keskustella, koska tuntuu, että olen sen asian kanssa tällä hetkellä ihan sinut. Pienen sydänäänet kuunneltiin. Hb:ta ei mitattu, koska olin ollut labrassa vasta tiistaina. Tässä alla muista blogeista tuttua vertailua taulukkomuodossa:

paino: + 0,8 kg (+ 133 g/vko)

RR: 104/61 (118/65)

U-prot: neg.

U-gluk: neg.

Hb: 104 (118)

Pienen syke: 150 (+)

Tuosta vähäisestä painonmuutoksesta olen tyytyväinen! Kotivaaka kun on välillä näyttänyt hieman huolestuttavia lukemia. Pissanäytteessä oli pieni määrä sekaflooraa ja marginaalisesti valkosoluja. Vien uuden näytteen ensi viikolla. Raskauden aikana kun ei pissassa saisi olla bakteereita. Muutenhan se ei ole niin nuukaa, jos ei ole oireita. Pissalla minun pitää kyllä käydä koko ajan. Tai ei ole pakko, mutta tuntuu, että vaikka juuri tyhjäsin rakon, niin tuntuu siltä että se ei olekaan tyhjä. Jostakin luin, että tiheävirtsaisuuden pitäisi helpottaa sitten, kun kohtu nousee hieman ylemmäs juuri tässä vaiheessa, mutta itselläni on käynyt ihan päinvastoin. Tuskinpa se kuitenkaan tuosta pienestä bakteerimäärästä johtuu. Toivottavasti uusi näyte olisi ihan siisti.

Torstaina oli sokerirasitus. Tulos oli normaali (4.6/8.1/4.5), mutta harmikseni sain neuvolassa tietää, että juurikin normaalin tuloksen vuoksi rasitus tehdään vielä uudelleen rv 24-28! Minä kun olin niin onnellinen, kun kuvittelin että kerta riittää! Rasituksen toinen tunti oli nimittäin tosi ikävä, kun oli hirveä nälkä ja huono olo ja piti yökkiä. Vaikka oli nälkä, en saanut lounasta kunnolla alas, ja koko lopputyöpäivä meni pilalle. Toivon mukaan pahoinvointi on helpottanut seuraavaan rasitukseen mennessä, ja se olisi mukavampi kokemus...

En ole juuri nyt hirveän huolissaan raskauden etenemisestä. Olen lakannut jännittämästä vessakäyntejä, mutta katson kuitenkin aina ensin housuihin, että näkyykö verta. Kaikenlaisia pieniä kiputuntemuksia on päivittäin, joten niistäkään en hermostu. Nivusissa pistelee ja sellaista. Pienen sydänäänet löytyvät aina helposti dopplerilla. Liikkeitä en vielä tunne, mutta onkin vielä aika varhainen ajankohta sitä ajatellen. 

Asia, mikä välillä käy mielessä, on rakenneultra. Voisiko silloinkin tulla vain hyviä uutisia? Voisiko Pienellä olla kaikki hyvin? Pikakelaisin mieluusti aikaa rakenneultraan saakka. Ultraan on viisi ja puoli viikkoa. Siinä ajassa ehtii tapahtua paljon. Toivon mukaan vatsa kasvaa, ja alan tuntea Pienen liikkeitä. Yritän ajatella, että kaikki on kunnossa.

Päivystäminen ja pahoinvointi

Onneksi sain nukkua viime yönä töissä jopa viisi tuntia putkeen. Todella hyvä tuuri! Olen kotona nukkunut vielä pari tuntia, ja olo on kohtalainen. Edellisen päivystyksen jälkeen perjantaina voin tosi huonosti, kun oksensin ja niin poispäin.

Kävin eilen rutiinilabroissa, ja tarkistin vastaukset etukäteen (lääkäri soittaa vasta ensi viikolla). Hb oli vieläkin matalampi kuin viimeksi, nyt vain 104. Höh. Vaikka olen syönyt kahta rautatablettia jo kuukauden ajan. Toivottavasti se nyt ei enää tuosta laskisi. Vaikka eikös se Hb yleensä laske raskauden aikana vasta enemmän juuri viimeisellä puoliskolla??? Muuten verikokeet olivat ihan kunnossa kyllä. Katsotaan mitä lääkäri ensi viikolla sanoo.

Huomenna on sokerirasitus. Sitä ennen pitäisi pystyä olemaan 12 tuntia syömättä. Ei kuulosta lupaavalta... Olin kyllä ajatellut, että pahoinvointi olisi näillä viikoilla helpottanut. Huomiseen tuntui olevan hirveän pitkä aika silloin kun varasin ajan laboratorioon.

Välikommentti: Tulikin juuri hirveän huono olo, ja kävin oksentamassa. Jippii.

Pakkohan tämän pahoinvoinnin on joskus loppua. Nyt on sentään jo rv 15+2! Valitettavasti se kyllä liittyy nykyisin enimmäkseen juuri yötöihin. Päivystämistä en silti voi lopettaa ainakaan vielä. Päivystyskorvaukset ovat niin iso osa palkkaa. Ja haluan kyllä minimoida sen ajan, jonka olen kokonaan päivystämättä, koska mitä pidemmäksi se aika venyy, sen vaikeampaa on taas aloittaa päivystäminen uudelleen, kun tuntuu että kaikki rutiinit ja tiedot ja taidot ovat hävinneet taivaan tuuliin...

Alkuviikon suuri huoli

Olen ihan tarkoituksellisesti harventanut blogpostauksia. Myös muiden blogien lukeminen on jäänyt harvemmalle tällä viikolla. Aikoinaan taisin päättää, ettei tästä blogista koskaan tule mitään raskausblogia, mutta tuntuu yllättävän vaikealta luopua kirjoittamisesta. Jatkan siis toistaiseksi :)

Alkuviikkoa leimasi huoli kaikenlaisista asioista. Se alkoi nenäluupohdiskelulla. Näkyikö se ultrassa vai ei? Jos ei näkynyt, niin olisikö kätilö sanonut? Googletin parina päivinä monta tuntia, välillä huolestuin lisää ja välillä helpotuin, vertasin itse ottamiani ultrakuvia ja päädyin lopulta siihen, että Pienellä todennköisesti on nenäluut näkyvissä.

Panikointi ei kuitenkaan loppunut tähän. Nt-ultran jälkeen en ollut tarkastellut sieltä mukaan saatua lappusta sen tarkemmin, kun kerran Down-riskiluvuksi oli saatu se 1:20 000. No, kaivoin jostakin syystä lapun esiin, ja huomasin, että ne hCGb- ja PAPP-A korjatut MoM-luvut ovat tosi matalat (0,27 ja 0,34). Siitä alkoi taas uusi epätoivoinen googlettaminen. Jossakin vaiheessa olin jo ihan varma, että Pienellä on kromosomipoikkeavuus. Kun on huolissaan, niin suhteellisuudentaju katoaa aika tehokkaasti.

Päädyin soittamaan äitiyspoliklinikalle, mutta sain sieltä juuri sen vastauksen, mitä olin odottanutkin: riskiluku oli normaali, päläpäläpälä. Kätilö kuulosti puhelimessa ärsyyntyneeltä. Kertoi, että erityistä seurantaa ei tarvita, kun PAPP-A MoM on yli 0,30. Ei kuitenkaan osannut selittää sen tarkemmin, mutta antoi ymmärtää, ettö olen ihan pöljä kun olen huolissani, riskilukuhan on normaali. Joo, tiedetään...

Google ja keskustelut miehen, siskon ja ystävien kanssa ovat kuitenkin (kerrankin!!!) saaneet minut  jotenkuten rauhalliselle mielelle. Kun nt-ultrassa oli kaikki kunnossa ja niskaturvotus pieni, niin noilla verikokeilla ei siksi ehkä ole niin suurta merkitystä. Downin syndroomaan liittyy tyypillisesti korkea hCGb ja matala PAPP-A, eli ei sovi minun arvoihini, mutta sen sijaan trisomia 18- ja 13-riski  lienee kohonnut (meidän kunnassa ei anneta trisomia 18-riskilukua erikseen). 

Lukemani perusteella kromosonipoikkeavuuden riski lienee kuitenkin pieni, koska niskaturvotus ja rakenteet olivat normaalit. Istukan toimintaa ja vauvan kasvua kyllä usein seurataan tarkemmin loppuraskaudesta, jos arvoissa on ollut jotain poikkeamaa, koska jos ne ovat matalat, niin ne saattavat kertoa istukan heikentyneestä toiminnasta, johon kyllä liittyy esim. hieman kohonnut keskenmeno- ja raskausmyrkytysriski. Kuitenkaan nämä minun arvoni ovat ilmeisesti kuitenkin liian hyvät edellyttääkseen mitään erityistä seurantaa.

Netistä löytyvien tietojen perusteella ymmärsin, ettei kaikissa kunnissa edes anneta odottajille näitä MoM-arvoja, elleivät ne sitten ole riittävän poikkeavat (miksei näin ole kaikkialla!). Kun olin vähän saanut itseni rauhoittumaan, tilalle tuli harmi siitä, että miksi en nyt vain saisi nauttia raskaudesta täysillä. Että pitikö minun joutua tästäkin asiasta olemaan huolissani, vaikka kokonaisuutena tilanne vaikuttaa ihan hyvältä. Riskeistä ei kukaan kuitenkaan pääse kokonaan eroon.

Yritän nyt vain ajatella, että kaikki on kunnossa ja nauttia raskaudesta kuten tähänkin saakka olen yllättävän hyvin pystynytkin. Rakenneultraan on kuutisen viikkoa. Menisipä aika HYVIN nopeasti. Tänäänkin on jo rv 14+6, huomenna alkaa KUUDESTOISTA raskausviikko. Hurjaa!

Jos joku muuten haluaa kommentoida tähän jotain, niin kaipaisin sellaista positiivista näkökulmaa, kiitos ;)

Muuten vointi on ollut ihan hyvä, tosin vielä keskiviikkona oksensin aamulla oikein kunnolla, niin että naama tuli verenpurkaumia täyteen :) Oksentamisessa olikin ollut viikon tauko. Myös perjantaina iltapäivällä lensi laatta. Muuten kyllä pahaoinvointi on jo siinä määrin helpottanut, ettei se juurikaan häiritse. Kohtu tuntuu kasvavan hyvin, mutta pullotuksen aste vaihtelee hieman. Esimerkiksi tänään aamulla ja edelleenkin se tuntuu tosi isolta, vaikka rakkokaan ei ole täynnä. Ehkä Pienen asento vaikuttaa siihen, miten pullealta kohtu tuntuu. Jo parin viikon ajan olen ollut havaitsevinani vaalean linea negran. Katsotaan, tummuuko se vai ei.

Aika kuluu

Tänään onkin jo rv 13+6, eli huomenna alkaa viidestoista raskausviikko! Kulunut viikko on sujunut ihan hyvin. Pahoinvointi tuntuu nyt oikeasti helpottaneet. En ole oksentanut sitten tiistain, eikä ole tarvinnut edes yökkäillä. Toki hieman huono olo on ollut silloin kun on nälkä, mutta se nyt ei ole muutenkaan epätavallista. Paino nousi alkuraskaudessa pari kiloa aika nopeasti, mutta nyt se on pysynyt muutaman viikon samoissa lukemissa, onneksi. Eihän painon vielä pitäisi kovin paljon nousta ;)

Nivusissa tuntuu välillä nipistelyä, ja kohdun seudussa erilaisia tuntemuksia. Kyllä se on selvästi kasvanutkin. Nyt tunnen jo esim. kävellessä, että alavatsalla on jotain ylimääräistä, ja varsinkin selällä maatessa näkyykin jo pieni kumpu. Ihanaa! <3

Ensi viikko on täynnä ohjelmaa, ja sitä seuraavalla viikolla perjantaina onkin jo toisen neuvolakäynnin vuoro. Edellisenä päivänä, eli torstaina, on sokerirasitus, ja saman viikon tiistaina myös "normaalit" verikokeet.

Odotan jo innokkaasti kevättä ja kesää. Eilen olimme kyllä vielä hiihtämässä, mutta melkein päivittäin huomaan haaveilevani lämpimistä kesäilloista, kun linnut laulavat ja luonto tuoksuu. En malttaisi odottaa, että lumet sulavat ja puutarha herää eloon. Tänä kesänä taitavat ainakin raskaammat puutarhatyöt jäädä minulta väliin, mutta odotan silti kaikenlaista pientä puuhastelua :)

Rv 12+5

Otsikon mukaiset viikot tänään. Olin ajatellut, että pahoinvointi alkaisi helpottamaan pikkuhiljaa, mutta tällä viikolla olen oksentanut kahtena aamuna heti aamupalan jälkeen, ja tänäänkin melkein oksensin, maha oli tosin ihan tyhjä niin mitään ei tullut ulos. Monta kertaa päivässä olen lisäksi käynyt pöntöllä yökkimässä. Toisaalta tämä ei ole samanlaista kuin alussa siinä mielessä, että pahoinvointi saattaa olla monta tuntia poissa. Aluksi sitä oli koko ajan silloin kun ei ollut juuri syömässä jotain, mutta lievempänä. Nyt sitä on lähinnä aamuisin ja silloin kun ruokailusta on kulunut liian pitkä aika.

Yöpäivystykset eivät myöskään helpota pahoinvointia. Torstaina päivystyksen jälkeen olo oli aika hirveä. Silloin ei tosin tarvinnut oksentaa, yökkäillä vain vähän väliä.

Alavatsalla on jo monen päivän ajan tuntunut usein painetta. Kohtu se siellä taitaa kasvaa :) En ole enää moneen viikkoon pystynyt käyttämään tavallisia farkkujani (ne menivät päälle vain parin viikon ajan sitten kun hyperiturvotus oli laskenut), vaan kylmällä säällä olen kotoa lähtiessäni laittanut jalkaan yleensä mukavat ulkoiluhousut, töissä kun ei onneksi tarvitse käyttää omia vaatteita. Jos olen halunnut pukeutua siistimmin, niin olen käyttänyt siskoltani lainassa olevia äitiysfarkkuja. Todella mukavat :) Kaikkia alushousujani tai pitkiä kalsareita en enää voi käyttää, koska pienikin ylimääräinen puristus alavatsalla tekee pahaa oloa ja tuntuu muutenkin ikävältä. Löysät olohousut ovat ihan parhaat :)

Kuuntelen edelleen Pienen sydänääniä kotidopplerilla. Eilen töissä kurkkasin myös ultralaitteella, ja siellähän Pieni edelleen liikuskeli <3 Kunnon mittoja en saanut, kun Pieni ei suoristautunut kunnolla, mutta vaikutti kyllä kasvaneen sitten maanantain :) Pituus oli ehkä noin 65 mm. Miten huimaa vauhtia Pieni kasvaakaan!

Kollegani on jo parin viikon ajan ehdotellut, että katsoisin nyt, kuten hänkin teki omien raskauksiensa aikana, mutta en halunnut katsoa omin päin ennen nt-ultraa. Jos vaikka löytäisin jotain, mikä jäisi huolettamaan. Nyt oli nt-ultrasta kuitenkin niin lyhyt aika, että ajattelin ettei sieltä nyt mitään kovin pahaa voi löytyä :) Rakenneultra-aika on heti pääsiäisen jälkeen tiistaina. Eli hieman alta parin kuukauden kuluttua. Silloin olisi raskaus jo puolessavälissä! En todellakaan aio näiden parin kuukauden aikana ultrailla itse kuin korkeintaan muutaman kerran. Ehkä en kertaakaan, jos saan pidettyä itseni kurissa. Kotidoppleri on ollut kyllä minun mielenterveyteni pelastus ;)

Päivittäin saatan edelleen havahtua siihen, että ai niin, olen raskaana! En sanoisi, että asia on missään nimessä arkipäiväistynyt, ei todellakaan, mutta kun viikkoja edelleenkin on vain 12+, niin huomaan etten vielä pysty haaveilemaan tulevasta ihan holtittomasti. Haluaisin kyllä, ihan hirveästi, suunnitella kaiket päivät hankintoja ja nimiä ja muuta, ja miettiä että minkähänlainen lapsi sisälläni kasvaa. Tätähän olen odottanut jo monta vuotta, jo paljon kauemmin kuin aloimme raskautta yrittämäänkään. Mutta vaikka olenkin optimistinen raskauden suhteen, niin SILTI. Tulisipa viikkoja pikavauhtia vielä muutama lisää. Koko tämä raskaus tuntuu epätodellisen ihmeelliseltä asialta. 

Nt-ultra

Olipa ihmeellistä, kun ultraruudulle ilmestyi liikkuva pieni ihminen <3 Tuntui tosi epätodelliselta, että kaikki ruudulla näkyvä tapahtuu minun sisälläni. Emme voineet olla hymyilemättä, kun Pieni potki ja kääntyili ja heilutteli käsiään :)

Kaikki oli hyvin tämänpäiväisessä nt-ultrassa, siinä määrin kuin nyt tässä vaiheessa voi sanoa. Pieni vastasi mitoiltaan hyvin viikkoja, CRL oli 54 mm ja vastasi juuri tasan viikkoja 12+0, pään läpimitta taas viikkoja 11+6. Niskaturvotus oli 0,87. Verikokeiden ja muiden arvojen yhdistelmästä tuli riskiluvuksi 1:20 000, eli hyvä. Näyttäähän Pieni jo ihan ihmiseltä <3

Epätodellista, että kaikki on edelleen hyvin. En vain voi uskoa sitä. Aamulla jännitti niin, että heräsin jo 04.20 enkä sitten saanut enää unta. En kuitenkaan pelännyt hirveästi. Tuntui, että kyllä siellä varmasti kaikki on ihan kunnossa, vaikka onkin epätodellinen olo. Huimaava ajatus, että Pieni elää sisälläni koko ajan, liikkuu ja puuhailee mitä nyt näin nuoren ihmisenalun kuuluukin tehdä. Ihmeellistä. Saisiko nyt jo hieman huokaista helpotuksesta?

Nt-ultra huomenna

Tänään on rv 11+6 ja huomenna jo 12+0. Miten ihmeessä olemme jo päässeet näin pitkälle!?! Ei siitä kovin kauan ole, kun viikkoja oli 4+ jotain ja ajattelin, että "turvallisemmille" viikoille on hirveän pitkä aika. Huomenna on nt-ultra. Juuri nyt olen aika rauhallisella mielellä, mutta mitenkäs huomenna? Voisiko olla mahdollista, että ultrassa olisi kaikki kuten pitääkin? Tiedän toki, että Pieni on elossa, mutta kun niin moni muu asia voi olla vialla. Onko niskaturvotus ok? Onko Pieni kasvanut normaalisti?

Sitten hieman oirepäivitystä. Pahoinvointia on tällä hetkellä ensimmäkseen silloin, kun on nälkä tai heti aamupalan jälkeen. Yleisesti ottaen on kyllä vähenemään päin. Rinnat ovat kohtuu isot, mutta eivät mitenkään valtavat. Nännit ovat arat mutta muuten rinnat eivät niinkään. Kohtu kasvaa selvästi. Kun se aluksi tuntui juuri ja juuri häpyluun alla, nyt pohja tuntuu makuuasennossa (ja tyhjällä rakolla) ainakin 5 senttiä häpyluun yläpuolella. Vaikka olen vatsan kasvusta puhuttaessa vielä aikaisilla viikoilla, niin mielestäni alavatsa on alkanut pullottamaan. Paino on kyllä noussut pari kiloa, joten saattaapi olla ihan vain lihomista ;)

Ai niin. Mitään vuotoa ei ole enää tullut, ei myöskään yhdyntöjen jälkeen. Sain keskiviikkona myös vakilääkäriltäni luvan lopettaa Klexanen, joten tiistai-illan piikki jäi viimeiseksi. Aluksi tuntui pelottavalta lopettaa, mutta mitään pahaa ei ole tapahtunut, joten tällä hetkellä piikitysten lopettaminen tuntuu pelkästään hyvältä asialta. Eipähän tarvitse muistaa pistää joka päivä, ja kyllä se aina vähän kirpaiseekin. Ja pääsen vihdoinkin eroon vatsan ja reisien mustelmista! Kaikki seurantalabrat olivat muuten kunnossa, paitsi että Hb oli hieman laskenut 109:ään. Kokeilen nyt ottaa kahta rautatablettia päivässä, jos sillä saisi hemoglobiinin vähän korkeammaksi.

Huomenna minulla on toivottavasti hyviä uutisia päivitettävänä. Iiik. Miksei ultra-aika voisi olla jo ihan aamusta??? Nyt pitää odottaa iltapäivään saakka (ja yritettävä jotenkin tehdä normaalisti töitä aamupäivällä). Hui. Hui. HUI.

"My Dog is Cuter Than Your Ugly Baby"

Tämän päivän hesarissa oli kulttuurisivuilla artikkeli Elina Brotheruksen "Carpe Fucking Diem"-valokuvakirjasta, jossa taiteilija käsittelee omaa lapsettomuuttaan. Minua puhutteli hirveästi yksi kirjan valokuvista nimeltään "My Dog is Cuter Than Your Ugly Baby". Jotenkin kiteyttää aika hyvin sen liiankin tutun katkeruuden, joka lapsettomuuteen usein liittyy. Hienoa, että lapsettomuutta tuodaan mediassa esiin.

Sen sijaan hs.fi:n ensimmäinen lukijakommentti artikkeliin liittyen sai näkemään punaista. Älkää lukeko sitä, jos ette halua suuttua. Lapsettoman lapsenkaipuu on kuulemma riippuvuus, jota pitäisi hoitaa vieroituksella, ja kommentoija rinnastaa lapsen "haluamisen" siihen, että itse haluaisi Porchen tai uuden kännykän. Teki mieli kirjoittaa vastaus noin loukkaavaan kommenttiin, mutta en sitten viitsinyt. Olisi saattanut tulla vähän asiatonta tekstiä.

Vähän verta

Maanantai-iltana, kun kävin vessassa, pikkuhousuissa oli verta. Kaikki tuntui hetkeksi pysähtyvän, ja vain katselin hyvin hennon vaaleanpunaista länttiä ja mietin, mitä tämä kaikki oikein merkitsee. Hyvin nopeasti muistin, että olimme ehkä noin tuntia aiemmin olleet yhdynnässä. Ja että (edelleenkin) käytän sekä Primaspania että Klexanea. Menin mieheni luokse, kerroin havainnostani ja kysyin mitä hän tästä oikein ajattelee. Päädyimme yhdessä samaan lopputulokseen, kuin minä itsekseni hetkeä aiemmin: ei ole mitään syytä menettää yöunia tämän asian vuoksi.

Onhan jopa ihmeellistä, että vuotoa ei ole tullut aikaisemmin yhdynnän jälkeen, kun kuitenkin käytän verenohennuslääkitystä. Kun esimerkiksi niistäessäkin tulee nykyisin aina verta nenästä. Mitään kipuja ei ole ollut. Pienen sydänäänet kuuluvat kuten ennenkin. Raskausoireet ovat ennallaan (eilen  oksensin aamupalan jälkeen). Ja mikä parasta, vuoto oli todellakin hyvin pientä. Eilen pikkuhousunsuojaan tuli muutama läntti ruskeaa, mutta pyyhkiessä ei mitään. Sen jälkeen ei ole tullut mitään vuotoa. 

En ole huolissani. Olen todella ihmeissäni, miten en ruvennut panikoimaan, juuri ollenkaan. Nukuin toissayön hyvin, ja viime yönä päivystyksen aikana tuskin enää muistin koko asiaa. Ehkä tämä oli  epäsuora vinkki, että minun tosiaan kuuluisi lopettaa Klexane. Mutta kun en haluaisi. Tänään lääkäri soittaa minulle rutiinilabroistani. Kysyn samalla Klexanesta. Jos vaikka jatkaisin vielä seuraavaan ultraan.

Onko muilla kokemuksia (oletettavasti harmittomista) raskaudenaikaisista vuodoista yhdynnän jälkeen?

Rv 11+0

Kävin viime viikolla labroissa, ja samalla otettiin neuvolasta pyydetyt seulontakokeet ja vielä kertaalleen gynen polin kautta se Fidd-arvo. Soitin tänään meidän lapsettomuusgynelle, kun se oli yrittänyt tavoittaa minua jo perjantaina. Fidd oli laskenut normaaliksi. Lapsettomuusgyne oli vielä keskustellut myös sen gynen kanssa, joka pitää äitiyspolia, ja tulivat siihen tulokseen, että Klexanen voisi nyt lopettaa.

Tiedän, että on ihan tyhmää jatkaa Klexanea, jos siihen ei ole mitään lääketieteellistä syytä, mutta minua kyllä ahdistaa tuo lopettaminen. Jos se SITTENKIN olisi tarpeen. Olen käyttänyt sitä nyt viikolta 4+ alkaen, ja jokailtainen piikki on tuntunut turvalliselta. Nytkö pitäisi vain jättää pistämättä??? 

"Ilmoittauduin" raskauden vuoksi viime viikolla perussairauttani seuraavan poliklinikan lääkärille, ja yllätys, yllätys, kävin viime viikolla tämän seurauksena vielä toistamiseen labroissa. Tuloksista en vielä tiedä. Seuraavat samantyyppiset kokeet otetaan kuukauden päästä. Vaikka haluaisin luottaa gynekologeihin, niin juttelen vielä tästä Klexane-asiasta myös tämän toisen lääkärin kanssa.

Lapsettomuusgyne kyseli puhelimessa vointiani, ja vastasin iloisesti että hyvin täällä menee. Gyne ihmetteli, miten olen näin rauhallinen (kuten ehkä muistatte, gyne pitää minua hermoheikkona tyyppinä, mitä varmasti osittain olenkin). Kerroin kotidopplerista, ja gyne nauroi että sitä saan kyllä käyttää vaikka kolme kertaa päivässä, jos haluan. Piti laitteen käyttöä itse asiassa jopa suositeltavana, ainakin minun tapauksessani :D

Mittasin tänään pitkästä aikaa Pienen syketaajuuden, ja se oli noin 160. Eli laskenut (kuten kuuluukin) parin viikon takaisesta, jolloin se oli 180. Olen kyllä ihan korvakuuloltakin huomannut, että syke on rauhallisempi. Viime päivinä sydänäänten löytäminen on ollut yleisesti ottaen vaikeampaa kuin aluksi. Syke tuntuu vaihtavan paikkaa usein, ja saattaa yhtäkkiä kadota, vaikka  pidän anturia ihan liikkumatta. Ehkä se johtuu siitä, että Pieni liikkuu enemmän?

Tänään alkoi jo KAHDESTOISTA raskausviikko. Ihme juttu. Tasan viikko nt-ultraan. 

Mutta ei lapsettomuudesta johtuva suru ole edelleenkään kadonnut mihinkään. Kun eilen kuulin radiosta yhden kappaleen, jota kuuntelin paljon ensimmäisen raskauden aikana ja sitten myös keskenmenon jälkeen, rupesi hirveästi itkettämään. Yhtäkkiä keskenmenosta aiheutunut suru tuntui taas ihan tuoreelta. Vaikka tapahtuneesta on jo reilusti yli kaksi vuotta.

En muuten ole huomannut, että mielialani olisi kovasti erilainen raskauden aikana. Kun normaalistikin saatan liikuttua melkein mistä vain (ja sitä sattuu lähes päivittäin). Viime viikolla ärsyynnyin parista pikkuasiasta, ja hetkessä olin niin vihainen ja ärsyyntynyt, että en tiennyt miten päin olla. Tuntui, että sisälläni kiehui raivosta. Heittelin tavaroita ja tein riuskoin ottein kotitöitä jonkin aikaa, ja sitten se alkoi helpottaa. Tällaisia tuntemuksia minulla oli teininä viikottain ja myöhemminkin erityisesti minipillereitä käyttäessäni, mutta harvemmin enää vanhempana. Korkeintaan pari kertaa vuodessa :) Ehkä tämänkertaisen voi laittaa raskauden piikkiin ;)

Rv 10+6

Torstaina piti taas yökkäillä, mutta sen jälkeiset päivät olen taas voinut paljon paremmin. Onneksi, kun ohjelmassa on ollut koulutusta ja päivystystä riittämiin. 

Juuri äsken tarkistin, että Pienen sydänäänet ovat tallella <3 Reilun viikon päästä nt-ultra. Noin viikko sitten erehtyin lukemaan naistentautien oppikirjaa. Se keskittyy enemmän poikkeaviin kuin normaaliin raskauteen. Kun sitä selailee, niin tulee sellainen olo, että miten ihmeessä kukaan saa ihan terveitä lapsia :D Päätin, että tuohon kirjaan en kyllä enää koske kun vasta sitten jos/kun minulla jo on vauva sylissä...

Muuten elämä on sujunut aika rauhallisesti. Yritän liikkua ja nukkua riittävästi ja syödä terveellisesti. Alkuviikosta sain sellaisen oivalluksen, että kylmäsavustettu lihahan on periaatteessa raakaa. Muutamia voileipiä ehdin syödä, ja sen jälkeen teinkin vain lämpimiä leipiä uunissa :) Mutta periaatteessahan siis kaikki meetvurstitkin pitäisi syväjäädyttää ennen käyttöä, kun niissä voi olla toksoplasmaa. Ja sitten jos paketti on ollut avattuna pidempään tai viimeinen käyttöpäivä lähestyy, niin sitten voi olla taas Listeriaa... 

On kyllä todella paljon sellaista, mistä ei raskauden aikana saisi syödä. Hankalaa pysyä kärryillä ihan kaikesta. Onneksi vegesusheja saa meidän suosikkiravintolastamme vaikka kuinka montaa sorttia! Merilevää ei tietysti saisi syödä liikaa jodin takia, mutta susheissa käytettävässä nori-merilevässä ei ole kuin vähän jodia, joten sen pitäisi olla ok. Eilen teki tosi paljon mieli maksamakkaraa, ja ostin yhden pötkylän. 200 g/viikko riittänee ihan hyvin ;) Muuten en mitään maksaruokia kyllä syö.

Ultra-aika!

Tänään tuli postissa aika nt-ultraan! Se olisi 25.1. eli alle kahden viikon päästä. Viikkoja olisi tuolloin kasassa tasan 12+0. Ihanaa, ettei tarvitse sen pidempään odotella! Jännää. Aika on vasta iltapäivällä. Parasta olisi ollut tosi aikaisin aamulla, mutta emmeköhän tästä selviä :)

Pahoinvointi on ollut taas pari päivää selvempää. Tänään on ällöttänyt oikeastaan koko ajan, ihan riippumatta siitä, kuinka kauan on kulunut edellisestä ruokailusta. Ei mitään yökkäilyä tai oksentelua kuitenkaan, onneksi. Ja on se vaan niin, että jos on paljon tekemistä (=töitä), niin en sitä pahoinvointia niin huomaa, kun ajattelen muita asioita.

Yöksi taas päivystämään. Jotenkin hassusti olen itse jakanut itselleni neljä päivystystä reilun viikon sisään. Mitä ihmettä oikein ajattelin silloin joulukuussa??? Helmikuussa meno vähän rauhoittuu, onneksi...

Mutta eihän minulla oikeastaan ole mitään syytä valittaa. Olen raskaana. RASKAANA. Vau. Miten ihmeessä kävi näin???

Rv 10+0

Tänään alkoi jo yhdestoista raskausviikko. Edelleen monta kertaa päivässä tulee sellainen tunne, että minäkö muka olen raskaana? Miten se on mahdollista? Ehkä näenkin unta ja herään kohta yhtä vähän raskaana kuin ennenkin? Jos tämä on totta, niin miten ihmeessä olemme saaneet näin hienon lahjan??? Tuntuu ihmeelliseltä, että siitä pienestä preblastosta on kasvanut sikiö. Niin, tänään kai (toivottavasti) alkiovaihe päättyy, ja Pientä kutsutaankiin sikiöksi. Alkio on kyllä sanana paljon nätimpi :)

Oirerintamalla on ollut aika tasaista. Aamuisin, ja päivisin, ja iltaisin on pahoinvointia, mutta enimmäkseen liittyen siihen, että ruokailusta on liian pitkä aika tai en ole syönyt tarpeeksi. Muutaman kerran olen taas joutunut syömään yöaikaan. Tänään pahoinvointi on ollut jatkuvaa, mutta olenkin ollut yön töissä. Nukuin kyllä nelisen tuntia ja kotona vielä kolme lisää, joten eiköhän tämä tästä. Nännit ovat taas arat. Oikeastaan ne olivat ihan aristamattomat vain pari päivää viime viikolla siinä yhteydessä, kun luulin, että kaikki on mennyt päin persettä. Vatsalla tuntuu monta kertaa päivässä kaikenlaista, välillä nipistelyä, välillä lievää jomotusta tai painetta.

Pienen sydänääniä olen kuunnellut päivittäin jopa kaksi kertaa, viimeksi aamulla <3 Miten ihanaa onkaan, kun omien verisuonteni suhahdusten lomasta erottuu nopea jumputus. Se kuulostaa ihan junalta :) Jonkun mielestä on varmasti puhdasta hysteriaa kuunnella sydänääniä kaksi kertaa päivässä, mutta minulle ne ovat päivän parhaita hetkiä, jolloin saan taas huokaista helpotuksesta. Tähän asti kotidoppleri on osoittautunut vallan mainioksi keksinnöksi. On ihanaa saada tietää, että Pieni on edelleenkin elossa.

Väsymys

Neuvolantäti kysyi eilen, että onko väsyttänyt. Moni muukin on sitä kysynyt. Tähän asti olisin vastannut, että eipä erityisemmin. Keskellä talvea herääminen kun on aina vaikeaa. Tänään on väsymys kuitenkin ollut tavallisuudesta poikkeavaa. Vaikka nukuimme miehen kanssa lähes kymmenen tunnin yöunet. Silti vain väsyttää. Nukuin äsken sohvalla koiran kanssa vielä noin puoli tuntua.

Jos tarkemmin asiaa mietin, niin olen jo monena päivänä ollut väsynyt iltaisin jo heti päivällisen jälkeen. Olisi kaikkea tekemistä, mutta ei vain jaksa. Töistä tullessa jalat ovat olleet sen tuntuiset, kuin olisi ollut treenaamassa. 

Vieläkin väsyttää. Eilisen hesarin sain selattua läpi, syötyä aamupalaa ja sitten avattua blogin. En juuri muuta. Mietin vain koko ajan sitä, mitä ajoin syödä myöhemmin tänään. Pitäisi varmaankin raahautua pihalle, mutta kun on niin kylmä. Koiraakin alkaa paleltaa parin minuutin päästä, vaikka olisi talvitakki päällä, ja se haluaa vain takaisin sisälle :)

Ensimmäinen neuvola rv 9+4

Outoa, miten ensimmäinen neuvolakäynti sai minut tuntemaan itseni melkein normaaliksi yhteiskunnan jäseneksi. Kai tämä lapsettomuus on tuottanut niin vahvoja päinvastaisia tunteita... Neuvolantätinä oli tällä kertaa eri kätilö kuin aiemmin, koska vakiokätilö on vuorotteluvapaalla. Tämäkin oli kyllä mukava, onneksi.

Aluksi juttelimme (toivottavasti) tässä vaiheessa takana olevista hoidoista ja jaksamisesta yleisesti, vähän parisuhteesta ja tukiverkoistamme ym. Sitten pakolliset terveyteen liittyvät läpikäynnit ja lippuset ja lappuset. Vaaka näytti vähän liikaa, mutta syytän painavia talvikenkiä ;) Hb oli 118 eli minulle tosi hyvä, verenpaine taas 118/65. Kotona ainakin yläpaine tapaa olla tuota matalampi. 

Neuvolantäti kysyi, että haluanko että kuunnellaan sykkeitä. Vastasin myöntävästi, vaikka edellisen kerran huonot kokemukset kummittelivatkin yhä mielessä. Nyt kuitenkin luotin siihen, että sykkeet löytyvät, olinhan itse kuunnellut niitä viimeksi eilen illalla :) Sydänäänet ovat tähän mennessä yleensä löytyneet vasemmalta puolelta, mutta nyt ei sieltä kuulunut mitään, ja neuvolantäti etsi ja etsi. Itse en niinkään hermostunut, ja löytyihän se jumputus viimein, hieman keskemmältä kuin olin odottanut <3

Olin odottanut neuvolakäyntiä erityisesti siksi, että saisin sen jälkeen varata ajan nt-ultraan. Kotikaupungissamme on kuitenkin parin vuoden aikana käytäntö muuttunut niin, että neuvolasta laitetaan lähete, ja aika tulee postissa kotiin. Ennen siis soitettiin itse ja varattiin aika. Eli ei kun postia odottelemaan :) Ultra pyritään tekemään 13. viikolla, joten eihän siihen joka tapauksessa ole kovin pitkä aika, lyhyimmillään hieman yli kaksi viikkoa :)

Varasin tänään jo ajan ensi viikolle seulontaverikokeisiin, ja muutaman viikon päähän sokerirasitukseen. Seuraava neuvola on helmikuun puolivälin jälkeen 19.2.

Varsinkin tämän ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen raskausasia on entisestään konkretisoitunut. Melkein kauhunsekaisin tuntein huomaan, miten sekä minä että mies jo keskustelemme luontevasti  vanhempainvapaista, lastenvaunuista, lastenkasvatuksesta, seuraavasta kesästä jolloin olen viimeisilläni raskaana. Tämä on myös vahvistanut pelkoa kaiken menettämisestä. Se ei ole kovin aktiivisesti ajatuksissa, mutta mielessä silloin tällöin. Että miten selviäisimme taas yhdestä menetyksestä ja pettymyksestä. 

On kammottava ajatus, että joutuisimme aloittamaan kaiken taas alusta, luopumaan tästäkin Pienestä ja romuttamaan tulevaisuuden varalle jo tekemiämme suunnitelmia. Toisaalta tämän raskauden yllä ei tunnu leijuvan mitään uhkaavia myrskypilviä. Sitähän olen koko ajan hokenut, että tuntuu hyvältä. Siihen tunteeseen on vain luotettava.