pp11: Usko ja toivo

Miksi annan itselleni luvan toivoa? Tai no, en tavallaan usko että olen raskaana, mutta silti toivon. Ajatus, että MINÄ olisin juuri nyt RASKAANA, sehän on aivan mahdoton. Tai niin mahdottoman hieno, ettei se voi olla totta. 

Olo on aika normaali. No, rinnat ovat suuret ja arat, ehkä tavallista enemmän? Paitsi mistä sen ikinä näistä oireita tietää, kun on lääkkeellinen kierto... Vatsassa ei tänään ole tuntunut juuri mitään. Mieliala on hyvä. 

Olen antanut ymmärtää miehelleni ja siskolle ja vanhemmille uskovani, etten ole raskaana. Se tuntuu hyvältä, että petyn sitten itse kovasti jos petyn, mutta mies voi jo nyt valmistautua siihen, että tästä tuli taas yksi epäonnistuminen. Olemme puhuneet julkisen puolen hoidoista siihen sävyyn että "sitten kun".

Hämmentävää tässä on se, että minä tosiaankin voisin olla raskaana. Miksikö en voisi, kun kerta alkio on siirretty? Kun nyt tuntuu erilaiselta kuin aiemmissa siirroissa, jolloin olen ollut aika varma, ETTEN ole raskaana. Nyt en ole aivan varma, ettenkö VOISI olla raskaana.

Negatestistä on kolme päivää. Siinä ajassa ehtii tapahtua aika paljon. Veritesti olisi maanantaina, mutta vastauksen saan ehkä vasta tiistaina. Olin ajatellut tekeväni pissatestin oikeaoppisesti joko jo huomenna tai sitten maanantaina, koska en todellakaan halua odottaa sitä, että veritesti kertoo minulle ensimmäisenä, etten ole raskaana. 

Maanantai on ongemallinen siltä osin, että minulla on sunnuntai-maanantaiyönä töitä, ja silloin en oikein käytännön syistä pysty testiä tekemään. Teenkö sen siis huomenna? JO HUOMENNA? Haluanko pilata sunnuntaipäivän negatiivisella testillä? Haluanko jo huomenna haudata nämä toivonrippeeni? Tätä sietääkin vielä pohtia...

pp9: Höperö minä ja jotain oireita

Voisin jopa epäillä olevani raskaana. Alavatsalla on muutaman päivän ollut kaikenlaista tuntemusta. Tänään lähinnä sellaista hyvin lievää jomotusta, kuin jokin "vetäisi" tuolla sisällä. Rinnat ovat olleet arat jo kauan, mikä kyllä kuuluu ihan normaaliinkin kiertoon. Mutta nännit ovat myös arat. Ja senhän uskoin joskus olevan minulla täysin varma raskausoire. No, ekassa lääkkeellisessä kierrossa loppupäivinä oli myös samaa oiretta, joten ei se ehkä mitään tarkoita...

Mutta...

Eilen, pp8, tein raskaustestin. Se oli negatiivinen. Ja kyllä, teidän, ettei tuossa kierron vaiheessa pitäisi tehdä testejä, koska se ei kerro yhtään mitään. Tai no, tietysti voi kertoa, jos se on positiivinen, mutta jos ei niin voin yhtä hyvin olla tai olla olematta raskaana. Miksi sitten testasin? Älkää kysykö. Tyhmyyttäni varmaan.

Aamupäivä oli muutenkin masentava, ja ajattelin, ettei negatiivinen testi ainakaan voi sitä pahentaa. Olin väärässä. Onneksi päivä kuitenkin parani vanhetessaan. Puoliltapäivin siskoni ja kummityttö tulivat käymään, ja sisko olikin se, jonka kanssa ensin vähän itkettiin elämän epäreiluutta ja sitten juteltiin pitkään vaikka mistä. Tuli niin hyvä olo, ja elämä tuntui taas ihan hyvältä.

Jotta saisitte minusta vieläkin höperömmän kuvan, niin se testipissa ei edes ollut ihan aamupissaa, vaan puolentoista tunnin pidätyksellä pissitty hieman yli yhdeksän. Se siitä luotettavuudesta...! Eli kaikki on viissiin vielä mahdollista. Ei auta kuin odottaa ja toivoa parasta.

pp5: Orastava huoli

Olipa mukava reissu ystävien kesken! Suurinta osaa ajasta en ole aktiivisesti miettinyt, että alkio on sisälläni, mutta tietysti olen toivonut, toivonut niin kovasti joka päivä että siitä voisi tulla meille lapsi.  En tiedä, pitäisikö minun huolestua kun mitään tuntemuksia ei ole ollut. Reissussa tosin ummetus vaivasi, mutta niin se tekee melkein aina, kun on jossain muualla kuin kotona eikä vessaan pääse aina silloin kuin haluaisi :) Ja rinnat ovat arat kuten tässä kierron vaiheessa normaalistikin. Perjantaina pistin Gonapeptylin ja muuten olen tietysti jatkanut lääkityksiä entiseen tapaan.

On aika hirveää, että jo reilun viikon päästä tiedämme miten tässä käy. En haluaisi toivoa liikaa, mutta en voi sille mitään, että tiedän pettyväni tosi paljon, jos tämä siirto ei onnistu. Optimismi on kuitenkin alkanut laantua, ja minun alkaa olla yhä vaikeampi uskoa, että vihdoinkin saisimme sen lottovoiton.

Kuten olen aikaisemminkin monta kertaa sanonut, niin keskenmenoon päättyneen raskauden ja kemiallisenkin raskauden oireet vaikuttavat hirveästi ajatuksiini. Esimerkiksi niin, etten usko siihen, että en jo ennen testausta aavistaisi olevani raskaana. Tai että olen hieman huolissani siitä, etten ole tuntenut mitään oireita kiinnittymisestä. Kun ne olivat niin selkeät ensimmäisellä kerralla! Vaikka teidän, että raskauden voivat olla keskenään hyvin erilaisia.

Vaikka en olekaan niin positiivisella mielellä enää, niin en myöskään ole erityisen stressaantunut, en ainakaan niin että uskoisin sen vaikuttavan negatiivisesti alkioon tai jotain. Eniten huolettaa itse asiassa se, miten mies ottaa mahdolliset tulevat huonot uutiset. Jos mies pettyy minua enemmän, niin sitten saan lohduttajan roolin, joka minulla on viime aikoina ollut yhä useammin. Rupean saman tien lohduttamaan myös äitiäni ja siskoani, joita tiedän myös harmittavan tosi paljon, jos tämäkään siirto ei onnistu. Erikoinen asetelma, eikö totta. Toki olen kiitollinen siitä, että on sellaisia ihmisiä, jotka rakastavat minua niin paljon, että lapsettomuutemme on myös heidänkin surunsa.

Sanoin jokin aika sitten äidilleni, että toivon kaikilta mahdollisimman positiivista asennetta, enkä todellakaan kaipaa kommentteja tyyliin "ehkä teidän pitäisi alkaa jo miettiä sitä adoptioita". Jos tuollaista kuulen, niin revin kyllä pelihousuni. Jos MINÄ en ole antamassa periksi vielä äärettömän pitkiin aikoihin, niin muiden pitäisi ainakin pystyä pitämään epäilyksensä omana tietonaan.

pp2: Gonapeptyl-ongelma ja ratkaisu

Aluksi kiitos vielä monista kannustavista kommenteistanne! Olette ihana tuki näinä jännittävinä aikoina <3

Sitten päivän asiaani, nimittäin Gonapeptyliin. Se tuntuu aina tuottavan ylimääräisiä haasteita elämääni. 

Edellisistä kerroista viisastuneena soitin kotikaupungin apteekkiin heti kun astuin ulos klinikalta tiistaina, ja sanoivat, että tilaavat lääkettä varastoon. No, lääkkeen saatavuus ei ollutkaan ongelma tällä kertaa, mutta kun tänään menin hakemaan ruiskullistani, niin selvisi, että se oli ollut jo yli kaksi vuorokautta huoneenlämmössä! Vaikka Tampereella viimeksi jouduin ostamaan kalliin kylmäsäilytyslaatikon apteekista, jotta sain kuljetettua lääkkeen kotiin. Outoa. 

Farmaseutti soitti lääkkeen valmistajalle, ja kuulemma viimeisimmät tutkimukset osoittavat, että Gonapeptyl kyllä säilyy hyvin huoneenlämmössä ainakin kuukauden ajan :D Eli se siitä kylmäsäilytyksestä. Juhannuksenakin kauheat järjestelyt, että sain lääkkeen kylmänä mökille... Ihan turhaan silloinkin stressasin. Vähän koomista :) Varsinkin kun lääkkeen hyödystä alkionsiirron yhteydessä ei edes ole mitään kunnon näyttöä.

No, Gonapeptylini odottaa pistämistä ihan tuossa HUONEENLÄMMÖSSÄ tällä kertaa :) Pistän sen huomenna aamulla. Viikonloppu meneekin sitten risteilyllä ja Tukholmassa siskon ja ystävien kanssa, ihan naisten kesken. Jippii! Mikään känniristeily tästä ei toki ole tarkoitus tulla, ainakaan minun osaltani. Mitään muuta kuin alkoholia en kuitenkaan aio itseltäni kieltää, mm. seisovan pöydän graavilohet sun muut ovat tässä vaiheessa ehkä vielä ihan ok ;)

pp1: Pakkanen tyhjä

Niin. Ei se toinen alkio sitten päässyt takaisin pakkaseen, vaan kehitys loppui ja roskiin päätyi. Ei se oikeastaan harmita, koska en juuri ollut muuta odottanutkaan. Mutta pikkuisen panee miettimään, että nyt on tosiaan niin, että jos tästä siirrosta ei tärppää, niin sitten eka ICSI on ohi ja on pakko turvautua uuteen hoitoon...

No, katsotaan nyt tämä kierto ensin loppuun :) En tainnutkaan kertoa vielä testipäivää. Se on 31.8. Iik. Maanantainpäivä. Muuten olisin mennyt jo ehkä 1-2 päivää aiemmin, mutta viikonloppuna ei tietenkään pääse verikokeeseen. En kyllä tiedä pystynkö olemaan tekemättä testejä kotona ennen sitä. Se riippuu varmaan siitä, tuleeko jotain tuntemuksia vai ei.

4. PAS

Ensin kiitos kaikille, jotka kommentoitte edellistä postaustani. Ihanaa, kun olette mukana kannustamassa <3

Aikaisemmilla kerroilla minulla ei ole ollut näin hyvää fiilistä siirron jälkeen, vaan oikeastaan heti siirtopäivänä on jo tullut epäilys, että mitähän tästäkin tulee. Nyt ei sellaista tunnetta ole. Toisaalta pelottaa, että lataan tähän siirtoon liikaa odotuksia ja sitten petyn pahasti.

Mutta kerron nyt vielä itse siirrosta. Vaikka sanoin, että fiilikset ovat hyvät, niin itse siirtotapahtuma oli ikävin tähän mennessä. Lääkärinä oli klinikan kolmas gyne, jota en ollut vielä tavannut. Ei ollut aivan samalla tavalla sydämellinen kuin nämä kaksi muuta, ja jotenkin epävarmempi koko toimenpiteessä. Katetrinlaitossakin oli pientä ongelmaa, jota ei aiemmin ole ollut. Biologi oli tällä kertaa mukana toimenpidehuoneessa, otti alkion lämpökaapista ja veti sen siirtokateteriin (muut lääkärit ovat tehneet sen itse). 

Alkiota siirrettäessä gynen lisäksi myös biologi ja hoitaja (molemmat tosi sympaattisia) vahtasivat ultraääniruutua silmä kovana, kuin pelkäisivät että jotain menee mönkään. Ilmeisesti kaikki kuitenkin sujui hyvin. Jälkivuotoakaan ei tullut oikeastaan yhtään. Mutta reagoinpahan vain pieniin eroavaisuuksiin kollegojen käytännöissä. Se, mikä sitten hieman ärsytti, oli se, että siirron jälkeen gyne sanoi vain että lääkitykset saman kaavan mukaan kuin ennen ja heippa. Sain melkeinpä juosta perään, että voidaanko vielä jutella vastaanottohuoneessa. Tarvitsinhan reseptin Gonapeptyliin, lähetteen verikokeeseen ym.

Ei tämä silti päivää pilannut. Mutta mielestäni tässä on niin tärkeistä asioista kyse, että voisihan siirron jälkeen käyttää aikaa muutaman minuutin lääkitysten läpikäyntiin...

Kohdun limakalvo oli muuten 10.8 mm, ainakin minulle tosi hyvä arvo! Siirretty alkio oli 10-soluinen, eilen se oli ehtinyt jo 5-soluiseksi joten jakautui siis sen jälkeen oikein symmetrisesti :)

Toisesta alkiosta en kysellyt sen tarkemmin, mutta se jäi edelleen tarkkailuun ja biologi soittaa huomenna sen kohtalosta.

Ei kun piinailemaan! :D

Tampereelle!

Siirto toteutuu! En voi uskoa, että meillä on näin hyvä tuuri :) Klinikan biologi soitti jo kahdeksalta ja kertoi, että toinen kaksisoluisista oli oikein hienon näköinen, tällä hetkellä 9- tai 10-soluinen. Sen siis käyn hakemassa kyytiin <3 Toinen alkio ei ollut aivan yhtä hyvän näköinen, mutta ei sitäkään oltu ihan heti tuomittu roskikseen, vaan sitä seurataan vielä, josko sen saisi takaisin pakkaseen. Olen joka tapauksessa mahdottoman tyytväinen.

Alkiot

Eka työpäivä loman jälkeen sujui kivasti, en stressannut juuri ollenkaan. Iltapäivällä soitin klinikalle, ja tuttu hoitaja sanoi toisessa päässä, että arvaakin mitä asiani koskee, niitä alkioita nimittäin :) No, molemmat kaksisoluiset olivat selvinneet hyvin sulatuksesta. Ensimmäinen jännitysmomentti on siis ohi, ja TOIVOTTAVASTI saan huomenna pakata laukkuni uutta Tampereen-reissua varten. Toivottavasti, toivottavasti, toivottavasti...

Sekä minä että mies olemme kuitenkin virittäytyneet sopivan pessimistisiin tunnelmiin, ettei pettymys sitten ole hirveän suuri, jos siirtoa ei tulekaan. Jos siirto ei toteudu, ts. molemmat alkiot kupsahtavat, minulla on jo sen varalle mielipahaa lievittävä toimintasuunnitelma: aion heti soittaa sairaalamme gynekologiselle poliklinikalle ja ilmoittaa että julkisen puolen palveluille olisi tarvetta. Ja toivoa, että ei tarvitsisi kovin kauaa odotella uusien hoitojen alkamista.

Hämmentävä ajatus, että juuri tälläkin hetkellä ne meidän viimeiset alkiot kellivät Tampereella labrassa jossakin elatusnesteessä. Vaikken uskonnollinen olekaan, niin nyt tekisi kyllä mieli vähän rukoilla.

Lomanloppumisfiilikset

Aloitin Lugesteronit lauantaina. Muutaman päivän ajan vatsa on ollut turvoksissa, melkein heti aamusta. Tätä en muistaakseni huomannut viime lääkkeellisessä kierrossa ennen siirtoa... Ärsyttävää. Mies vitsailee, että näytän todellakin siltä kuin olisin jo raskaana. Höh. 

Huomenna alkaa taas työt loman jälkeen. Loma oli onnistunut kaikin puolin. Töiden alkaminen ei ahdista kovin paljon, vaikka mielessä aina käykin välillä, että kuinka pitkään seuraavaa kunnon lomaa onkaan taas odotettava... Ja väkisinkin käy mielessä sekin, että vietänkö ensi vuonna ollenkaan varsinaista kesälomaa, äitiyslomalla olisin tietysti paljon mieluummin :) 

Uusia asioita on tiedossa töihin liittyen nyt syksyllä, mutta muutama ensimmäinen viikko sentään menee vielä vanhan kaavan mukaan. Voisin jatkaa lomailuakin, mutta tuntuu, että ihan niin kuin lapsettomuushoidotkin taas etenevät, niin on mukava aloittaa myös arki. Huomenna en ehkä ole enää samaa mieltä, vaan tulen tänne vinkumaan sitä että hienot säät jatkuvat mutta töissä on vain hirveästi stressiä :)

Huomenna alkiot otetaan sulamaan. Hui. Soitan iltapäivällä klinikalle, toivottavasti sieltä kerrotaan silloin hyviä uutisia. Itse ajattelisin niin, että sulatuksesta alkiot todennäköisesti voisivat selvitä, mutta että jatkaisivat vielä jakautumistakin, sitä epäilen kovasti.

Ja naapuri on... raskaana!

Toissapäivänä juttelimme ensimmäistä kertaa naapuriin muuttaneen pariskunnan nuoren rouvan kanssa. Raskaana tietysti ja ensimmäinen lapsi tulossa. Meillä ei ole vielä lapsia, kerroin, hymyillen totta kai. Muka sellaisen ihmisen hymyä, joka kaikessa rauhassa odottelee, että raskaustesti näyttää plussaa, parin kuukauden piinallisen yrityksen jälkeen tietysti. Tai ehkä naapuri kuvittelee, että olen jo raskaana.

Meillä on vain tämä koira, lisään samalla kun rouva katsoo taloamme, että onhan teillä tuossa tilaa. Niin. On väärin omistaa talo, johon mahtuu kuistille rattaat ja hiekkalaattikko pihalle, jos raskautta tai lapsia ei vielä ole. Ja ne makuuhuoneiden pallotapetit. Ne taitavatkin olla lapsettomuuteemme perimmäinen syy. Kuinka röyhkeää tapetoida ennakoivasti, emmehän tietenkään olisi saaneet olettaa, että lastensaanti on meille yhtä helppoa kuin se on monille muille!

Nämä olivat tuntemukseni tuossa tilanteessa, mutta enää en ole mitenkään pahalla tuulella. Ennemminkin hieman levoton. Soitin esimiehelleni tänään, ja hän sanoi totta kai että järjestetään tiistaiksi sijainen (ts. joku tekee kahden ihmisen työt). Harmitti, että juuri ensi viikko on tiukempi työvoiman suhteen. Ja minulla on muka jonkinlainen oikeus olla poissa töistä. Eihän työnantajani hyödy hoidoista mitenkään. Enkä minäkään, jos tulosta ei synny. Kukaan ei hyödy, mutta minulla on huono omatunto ja joku muu joutuu tekemään työni. Jos siirtoa ei tule, niin toivon että saan tietää asiasta jo ennen kuin ilmoittaudun "sairaaksi" tiistaiaamuna. Ehkä olisi vain parempi ottaa päivä palkattomana vapaana.

Minulla on sellainen aavistus, että tulen kokonaan unohtamaan Lugesteronien aloituksen lauantaina. Pitäisi varmaan jo nyt jättää kylppäriin esille jättikokoinen muistilappu. Mutta jos laitan sen jo nyt, niin sitten en ehkä enää reagoi siihen silloin kun pitäisi :) Puhelimeni muistutusohjelma on hanurista, joten sitäkään en voi käyttää...

Siirtopäivään on enää ihan lyhyt aika! Eli piinapäivät taas edessä... jos siirtoa nyt edes tulee. Toisaalta olen innoissani, mutta sitten on toisaalta välillä ihan välinpitämätön olo. Että so what miten käy. Se saattaa olla jonkinlainen psyykkinen suojautumiskeinokin, mistä minä tiedän. Valmistaudun ts. uuteen pettymykseen. Tai sitten, ehkä vihdoinkin...!

Ultra ja seuraava siirtopäivä

Ultrassa strateginen mitta eli kohdun limakalvo oli 8,0 mm. Onneksi klinikalta ei haluttu mitään kontrolliultraa, vaan siirtopäiväksi päätettiin ensi viikon tiistai 18.8. Todennäköisesti ne kaksi jäljellä olevaa alkiota on pakastettu yhdessä, joten sitten sulatettaisiinkin molemmat. 

Sulatus tapahtuu maanantaina, ja hoitaja sanoi että voin soittaa jo silloin iltapäivällä että mitä alkioille kuuluu. Hyvä tietysti tietää jo etukäteen, että lähdenkö seuraavana aamuna reissuun vai en, jos vaikka kumpikaan ei selviäisi sulatuksesta... En ole alkioiden suhteen kovinkaan toiveikas, mutta toki on aina mahdollista, että toinen niistä on SE alkio :) 

Estradot jatkuu entisellä annoksella. Lugesteronin aloitan lauantaina. Klexane ja Primaspan ennallaan, Prednisolon siirtopäivästä alkaen 5 vrk 30 mg ja sitten taas 10 mg testipäivään asti. Eli ihan tutut jutut. 

Kyselin ultraavalta gynekologilta julkisen puolen jonosysteemistä. Hänellä ei ollut mitään varmaa tietoa, mutta arveli kyllä, että tämä jono missä me nyt olemme, olisi ihan suoraan seuraavaan ICSI-hoitoon. Se kuulostaa tietysti kivalta, toivottavasti asia olisi juuri näin :) Ettei tarvitsisi sitten hirveän pitkään odotella seuraavaa ICSI nr. 2:sta. Parasta tietysti jos sitä ei tarvittaisi ollenkaan.

Siirtoajankohta sinänsä on ihan hyvä ajatellen päivystyksiä ja muuta, mutta aloitan työt loman jälkeen maanantaina, joten vähän noloa, että joudun heti olemaan poissa. Ajattelin soittaa huomenna esimiehelleni ja keskustella asiasta. Ei niin että hän voisi kieltääkään minua olemasta poissa töistä, sanoo vain että juu tottakai asia järjestyy, mutta silti joku joutuu tekemään ylimääräisiä töitä "sairauslomani" takia. Tietysti jos maanantaina selviää, että alkiot ovat roskiskamaa, niin sitten ei tätäkään ongelmaa tule...

On vähän sellainen olo, että haluaisin saada nämä jäljellä olevat kaksisoluiset nopeasti "käytettyä", jotta voisimme taas aloittaa puhtaalta pöydältä. Vaikka onkin hassua ajatella niin, koska ihan käypää tavaraahan nekin ovat, kunnes toisin todistetaan. 

Mutta kun tässä ekassa ICSI:ssä ei juuri mikään mennyt niin kuin olin ajatellut. Tuoresiirtoon ei päästy, vielä ei ole näkynyt edes kemiallista raskautta vaikka alkioita on siirretty jo kolme. Punktion jälkeen olin varma, että kyllä se ensimmäinen lapsemme on näiden munasolujen joukossa, mutta nyt se ei näytä enää kovin todennäköiseltä. Olin tietysti myös ajatellut, että emme varmasti tule tarvitsemaan julkisen puolen palveluja. Marraskuusta elokuuhun tuntui olevan hirveän pitkä aika, ja sinä aikanahan ehtisi tehdä vaikka kuinka monta siirtoa, joista varmasti jokin onnistuisi. Ja nyt on jo elokuu, ja aivan pian on jo kaksi vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran tein positiviisen raskaustestin.

Ultraava gyne kysyi minulta tänään, että miten oikein jaksan tätä jatkuvaa odottelua ja toistuvia pettymyksiä. Sanoin, että tässähän tämä. Ei ole oikein muuta vaihtoehtoa. Ja ihan totta se on, mitä sanoin. Kyllä tämä tässä, toistaiseksi ainakin.

Adoptioajatuksia ja muuta

Lueskelin oikeastaan ensimmäistä kertaa adoptioblogeja. En ole mitenkään epätoivoisella tuulella, etsiskelin tietoa lähinnä mielenkiinnosta adoptioprosessista, -kriteereistä ja muusta. Adoptio on jo pidemmän aikaa tuntunut varteenotettavalta vaihtoehdolta, jos lapsia emme muuten saisi. Aiemmin itse lapsettomuushoidot tuntuivat siltä takaportilta, että jos ei luomusti niin hoitojen avulla viimeistään. No, nyt sitten mietin välillä jo sitäkin, että mitä jos hoitot eivät tuotakaan tulosta? Mitä sitten tapahtuu?

Tietoa etsiessäni tarkastelin joidenkin maiden listoja, että mitä vaatimuksia tulevien adoptiovanhempien pitäisi täyttää. Monessa paikassa mainittiin jopa ihan erikseen minun sairauteni selvänä vasta-aiheena. Se oli aikamoinen shokki. Ehdin jo ajatella, että jaha, siinä sulkeutui sitten sekin takaportti.

No, ihan niin huono tilanne sentään ei ole. Monista maista adoptio tuntuu olevan mahdollista niin kauan kuin mieheni on terve ja itse voin lääkitysteni kanssa hyvin. Ymmärrän toki miksi on niin paljon kaikenlaisia kriteereitä. Lapsen parastahan siinä ajatellaan, koska lapselle etsitään vanhempia eikä ensisijaisesti vanhemmille lasta. Mikä on ihan oikein.

Välillä minusta tuntuu, että kaikki aina lopulta palautuu sairauteeni. Vaikkei se vaivaa tällä hetkellä millään tavalla, otan vain lääkkeeni ja kaikki on hyvin. Mutta ei. Sairauteni nousee esiin mitä erikoisemmissa yhteyksissä ja hankaloittaa asioita, jotka terveille ovat ihan yksinkertaisia. 

Kun pitkän jahkailun jälkeen onnistuin saamaan henkivakuutuksen, se maksaa törkeän paljon. Mitään sairauskuluvakuutuksia en tietenkään voi saada. Asuntolainaan ei minun puoleltani voinut saada minkäänlaista takaisinmaksuturvaa. Kun ostin aikoinaan hääpukua, piti miettiä sitä että mitä jos kortisoniannosta joudutaan nostamaan ja paisun yhtäkkiä niin ettei puku enää mahdukaan. Osa rokotteista on kiellettyjä. Itujakaan en kuulemma saisi syödä?!? Onneksi en ole suuri itujen ystävä :D

Kun meistä tuntui siltä, että olisi hyvä hetki alkaa miettiä lastenhankintaa, niin terveydetilaani piti ensin seurata melkein vuoden ajan, raskauden kannalta vasta-aiheiset lääkitykset lopetetiin vähitellen, verikokeita seurattiin. Ja mikä tuntui kaikkein oudoimmalta oli se, että jouduin pyytämään lääkäriltäni lupaa ehkäisyn poisjättämiseen. Muistan erään puhelinkeskustelun loppukeväältä 2013, jolloin lähestulkoon anelin tuota lupaa ("voitaisko me jo nyt alkaa yrittämään?"). 

Suurin osa ihmisistä vain yksinkertaisesti jättää ehkäisyn pois. Ajattelin tuolloin, että kun alku oli meille hankala, niin ehkä itse lapsensaanti menisi sitten jouhevammin. No ei ihan :) Sitten tulivat  keskenmeno ja kemiallinen raskaus, pettymykset ja odottamiset, tieto siitä että luomuraskaus on lähes  mahdottomuus, kaikki nämä säätämiset lapsettomuushoitojen kanssa, tukos- ja taudin aktivoitumisriskit sun muut. Puhumattakaan siitä, että jos ja kun vihdoin tulen raskaaksi, niin sittenhän se show vasta alkaakin, kun tasan KAIKKI voi mennä pieleen. 

Voisiko tauti estää vielä adoptionkin???

Toivon tietysti että ei. Eivätkä nämä adoptioajatukset kuitenkaan ole tällä hetkellä lainkaan ajankohtaisia. Olen valmis vielä määrittämättömään määrään hoitoja, kunhan vain raskaus ja lapsi saataisiin aikaiseksi. Mutta aina on mukava tietää, että on olemassa vaihtoehtoja. Yhtäkkiä tuntuukin paljon epävarmemmalta, jos vaihtoehtoja karsiutuu pois.

Lukaisin tähän asti kirjoittamani, ja täytyy myöntää, että kuulostan katkeralta valittajaämmältä. En kuitenkaan koe itseäni sellaiseksi. Kaikesta huolimatta en ole katkera siitä, että minulla on tämä sairaus. Se on (vaikka se hassulta kuulostaakin) antanut elämääni sekä suorasti että epäsuorasti paljon hyvää ikävien asioiden lisäksi. Olen kiitollinen siitä, että saan hyvää hoitoa ja että tauti ei juuri rajoita elämääni tällä hetkellä. Nautin siitä, että voin hyvin juuri nyt, vaikkei tulevaisuudesta kukaan tiedäkään. Elämä on hyvien ja huonojen asioiden summa. Juuri nyt elän sitä hyvää elämää, siitä minulla ei ole epäilystäkään!

Pieni kylässä

Kesä taisi vihdoinkin tulla, onneksi lomaa on vielä jäljellä. Olimme ensimmäistä kertaa rannalla vasta tänään, ja sen jälkeen piknikillä omalla nurmikolla :) Kummityttö on meillä nyt yökylässä, ihana pieni <3 Juoksentelimme pihalla, leikimme Vilman kanssa ja illalla tyttö sai kylpeä. Omaa tahtoa kyllä löytyy jo aika paljon, ja usein tulee itku kun ei saakaan kaikkea mitä haluaisi :) Nyt vietämme iltaa kahdestaan, kun lapsi on nukkumassa. Kyllä minä oman lapsen meille ottaisin vaikka heti, jos se vain annettaisiin. Tai jos nyt ensin tulisin edes raskaaksi ;)

Kuukautiset ovat ihan loppumaisillaan, tänään on siis kp 6, tiistaina on ultraääni ja silloin saan toivottavasti jo kirjoittaa kalenteriin suunnitellun siirtopäivän. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, ettei se välttämättä mene niin suoraviivaisesti tälläkään kertaa... 

Mietinkin tässä juuri, että onko se vain ja ainoastaan kohdun limakalvon paksuus (ja tietysti alkion ikä), jonka perusteella siirtopäivä päätetään lääkkeellisessä kierrossa? Eli jos limakalvo kasvaa hyvin, niin silloin siirron voi tehdä aiemmin kierrossa, huomioiden tietenkin edelleen se alkion ikä? Viimeksi siirto tehtiin kp 20, mutta millä perusteella se oli juuri kp 20? Viimeinen ultraääni oli kuitenkin jo kp 14 ja Lugesteronitkin aloitin vasta kp 17. Joten miksi ei siirtoa olisi esim. voitu tehdä jo kp 18 joka oli maanantaipäivä? Liittyykö se vain klinikan aikatauluihin? Vai oletetetaanko että limakalvo vielä ehtisi kasvaa lisää (minun kohdallani limakalvo oli päinvastoin ohentunut)? Tämä nyt on tällaista ns. turhaa pohdintaa... Mutta jos jollain on jotain näkökantoja asiaan niin saa mielellään jakaa minullekin :)

Kp 1

Kuukautiset alkoivat pitkästä aikaa aamulla niin että heräsin jomotteluun, ja heti kun istuin pöntölle niin tuli verta. Panadol auttoi ihan tarpeeksi hyvin, onneksi. Huomenna soitan klinikalle. Liimasin jo aamulla iholle Estradot-laastarit, puolitoista kappaletta 100 mikrg:n laastaria. Pistin ekan Klexanen, aloitin myös Primaspanin uudestaan ja tuplasin Prednisolon-annoksen 10 mg:aan/vrk. 

Eli ei kun seuraavaa PAS:ia kohti! Jos jotain pettymyksen tunteita vuodon alkamiseen liittyen ehkä olikin, niin nielaisin ne kuin pahanmakuisen pillerin ja unohdin saman tien. Huomenna soitan klinikalle, mutta eiköhän se ultraäänikontrolli tule kp 10 niin kuin edelliselläkin kerralla. Se olisi sitten tiistai 11.8. Onneksi olen silloin vielä lomalla, joten työt eivät hankaloita ultrassa käymistä. Jännittävää!

Kesäloma

Hävettää tulla tänne kertomaan, että olen lapsettomuuden ja kaiken muunkin suhteen edelleen hyvällä tuulella, kun moni kanssabloggaaja voi todella huonosti. Mutta näin se vain on. Olen nauttinut kesälomasta vaikka kuinka paljon, ja sitä on edelleen yli kaksi viikkoa jäljellä. Raskaana en taida olla, vaan odottelen vuotoa :) Taisin joskus aiemmin laskea, että kuukautiset saattaisivat alkaa sunnuntaina. Tänään on kp 29 eli se olisi sitten kp 31. Pikkaisen jo odotan seuraavaa PAS:ia :)

Yksi parhaista ystävistäni kertoi muutama päivä sitten, että hän ja hänen miehensä yrittävät lasta. Ilahduin tästä kovasti, osittain siksi että ystävä osoitti luottamustaan, mutta myös siksi, etten tuntenut minkäänlaisia katkeria tunteita, vaan pystyin sydämestäni toivottamaan onnea yritykseen. Olen tyytyväinen myös siksi, että nyt osaan varautua raskausuutisiin, eivätkä ne tule ihan puskista sitten kun tulevat. Vauvaa on kaiketi tehty jo muutaman kuukauden ajan. En todellakaan toivoisi, että he joutuisivat kokemaan samat vaikeudet lastenhankinnassa kuin me...

Lopuksi haluan toivottaa jaksamista blogituttavilleni, joilla on lapsettomuuden vuoksi tällä hetkellä vaikeaa. Ajattelen teitä usein <3

Aika kuluu

Onpas siitä pitkä aika, kun viimeksi kirjoitin. Osittain syynä on se, että olemme olleet melkein viikon huonon nettiyhteyden varassa miehen perheen mökillä. Toinen syy on sama kuin mitä edellisessä postauksessa kerroin. Lapsettomuus ei edelleenkään vaivaa kovin paljon. Enkä pitäisi keksiä jotain muitakin aiheita, joista kirjoittaa??? Mutta ei sittenkään. Kun tämä blogi on juuri lapsettomuuteen liittyvien asioiden pohtimista varten.

Ensimmäinen lomaviikko meneillään. En ole oikein vieläkään sisäistänyt kunnolla, että on loma. Tuon mökkireissun lisäksi emme lähde enää reissuun tämän loman aikana, ja se on IHANAA. Kaikkein mieluiten vietän lomani kotona puuhastellen, lukien, leffoja katsoen jne. Rannalle olisi kyllä kiva myös päästä ja tavata ystäviä ihan vain kotikaupungissa :)

Kuten edellisessä postauksessa tunnustin, niin tein taas ovulaatiotestejä. Testi oli postiviinen kp 17 illalla (onneksi, koska se oli viimeinen testini). Melkein koko seuraavan päivän tuntui oikealla selvästi oviskipuja. Ovulaation hyödynsimme kuten joskus aiemmin, kun luulimme että se voi johtaakin johonkin. Jostain kumman syystä minulla on kuitenkin taas sellainen olo, että miksipä tästä luomukierrosta ei voisi tärpätä?

Realistisesti ajatellen minun pitäisi heti unohtaa moiset hömpötykset. Jos siittiöitä kerran on niin vähän, että ne eivät löydä munasoluja edes laboratorion maljalla, vaan ne pitää ruiskuttaa suoraan munasolujen sisään, niin miten ihmeessä luomuraskaus silloin voisi onnistua??? 

Kallooni ei kuitenkaan edelleenään mahdu, että miksi ensin alkaa kaksi raskautta luomusti ja sitten puolen vuoden päästä viimeisimmästä todetaan, että miehen siemenneste on niin huonoa että ICSI on ainoa keino saada raskaus aikaan. Onko siittiöitä koko ajan ollut näin vähän, vai tapahtuiko tuon puolen vuoden aikana jotain? Näihin kysymyksiin emme varmasti koskaan saa vastauksia. Mutta tämä mysteerio on kuitenkin osaltaan ylläpitämässä epärealistisia toiveitani luomuraskaudesta.

Ihmeisiin en usko, jos niiden määritelmä on se, että jokin mahdoton asia tapahtuu. Mutta jos ihme määritellään hyvin epätodennäköiseksi tapahtumaksi, joka sitten kuitenkin tapahtuu, niin silloin asia on ihan eri. Tällaisia ihmeitä olen itsekin kokenut, ja uskon että elämäni tuo niitä tullessaan vielä vaikka kuinka paljon :)

Ai niin... se lapsettomuus

Olen ollut kirjoittamatta näin pitkään siksi, että ei ole ollut mitään sanottavaa. Miksi jauhaa täällä lapsettomuudesta, kun en ole moneen päivään tuntenut itseäni lapsettomaksi? Se on tietysti vain hyvä asia. En uskonut, että tällainen välinpitämättömyys olisi enää mahdollistakaan. Tai ei se ehkä välinpitämättömyyttä ole, mutta asia ei vain tällä hetkellä häiritse juuri ollenkaan.

Uskoa en ole menettänyt. Välillä aina tunnen vatsanpohjassa ihanan kirpaisun, kun mietin miltä sitten tuntuu, kun vihdoinkin saan taas nähdä raskaustestissä kaksi kunnollista viivaa. Hieman petetty olo on kyllä välillä. Ensimmäisestä plussasta on pian jo kaksi vuotta, ja toisesta puolitoista. Mikä tarkoitus näillä oli, jos lisää ei ole tulossa? 

Jaksamme miehen kanssa edelleen ihmetellä, miten kummassa on mahdollista, että olen tullut kaksi kertaa raskaaksi näin hirvittävän huonolla siittiömäärällä, kun sen kerran pitäisi olla lähes mahdotonta. Voiko sitten melkein mahdoton tapahtua kaksi kertaa viiden kuukauden sisällä?

Sitten pieni salaisuus. Minulla on vieläkin säästössä se ensimmäisessä PAS-kierrossa tekemäni testi, jossa, edelleenkin, näkyy haalea toinen viiva. Ehkä siellä kuitenkin yritti silloin tapahtua jotain? Harmittaa, etten silloin mennyt veritestiin, koska siinä olisi ehkä näkynyt jotain. Tästä lähtien menen AINA veritestiin, ainakin silloin, jos tikuissa ei näy mitään.

Huomenna on meidän molempien viimeinen työpäivä ennen lomaa. Pitäisikö olla oikein innoissaan? En kuitenkaan ole. Mietin sitä, että sitten kun lomalla on enemmän aikaa, rupeanko taas suremaan lapsettomuutta enemmän? Tai jotain muuta asiaa? Ehkä on vain outoa jäädä lomalle. Kyllä varmasti nautin siitä sitten kun pääsen kunnolla vauhtiin :)

Nyt on muuten jo kp 15. Ja KYLLÄ, olen tehnyt ovistestejä! :D Vasta kaksi ja edelleen negatiivista näyttävät. Annoin itselleni luvan testailuun, kun kerran olo on lapsettomuuden suhteen näin hyvä. Ja kun se testailu on niin kivaa ;)

Lääkitysasiaa

Lapsettomuusrintamalle ei kuulu juuri uutta. Tänään elän kiertopäivää seitsemän. Muutama päivä sitten tuli postissa seuraavan eli 4. PAS:in suunnitelma. Tästäkin tulee siis lääkkeellinen kierto. Lääkitys eroaa sillä tavalla, että Estradot-annos on heti aluksi jo 150 mikrog, ja Prednisolon-annos olisi 10 mg koko kierron ajan, paitsi siirron yhteydessä 30 mg/vrk. 

Tuo Prednisolonin määrä hieman epäilyttää, kun annosta on koko ajan hilattu hieman ylöspäin. Kokonaisuutena olen kuitenkin syönyt Prednisolonia aika paljon tässä kevään ja kesän aikana. 5 mg:aa vuorokaudessa olen käyttänyt jo monta vuotta, eikä siitä ole tullut juuri haittoja (mitä nyt aiemmat isot annokset ovat vaikuttaneet hieman luuntiheyteen), mutta en mielellään söisi Prednisolonia pitkiä aikoja isompia annoksia. Varsinkin kun tieto tehosta lapsettomuushoitojen yhteydessä on aika hataralla pohjalla (korjatkaa toki jos olen väärässä). Mutta jos siitä nyt on edes jotain hyötyä, niin syön kortisoniakin ilomielin :)

Tämän ensimmäisen lääkkeellisen kierron aikana en huomannut lääkkeistä mitään haittavaikutuksia, ja oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun olin jo poistanut laastarit, totesin että paino oli noussut aika reippaasti. Mitä lie ollut, ylimääräistä nestettä kai, mutta kun tänään kävin vaa´alla, niin se näytti 5 kg vähemmän kuin viikko sitten, ja se on aika paljon tämän kokoiselle ihmiselle! Nyt tuntuu kyllä huomattavasti mukavammalta. Kortisonikin kyllä turvottaa, ja juuri ennen kuukautisia painan normaalistikin pari kiloa enemmän, joten ehkä kyse oli kaikkien näiden asioiden yhteisvaikutuksesta.

Kp 1 ja vapaus

Sieltähän se vuoto alkoi. Hyvä ettei tarvinnut tämän pidempään odotella. Olen oikein hyvällä tuulella tänään. Niin hyvällä, ettei lapsettomuus jaksa surettaa. Vaikka kovasti kaipaankin omaa lasta, niin olen myös oppinut nauttimaan tästä vapaudesta, jota ei sitten enää ole, kun on lapsia.

On ihanaa olla ilman lapsettomuushoitojen lääkkeitä. Omat pillerini toki otan päivittäin edelleenkin, mutta niin olen tehnyt jo kohta kuusi vuotta, ja se on minulle yhtä lailla rutiinia kuin hampaiden pesu. Mutta Lugestronit ja Klexanet ja laastarit, niiden kanssa on aina vähän enemmän muistamista ja vaivaa :) Nyt olen vapaa, myös tällä tavoin :D

pp 14: Helpotus

Saimme tänään ihania ja huojentavia uutisia liittyen siihen aiempaan huoleen, josta kerroin. On TODELLA helpottunut olo. Kuin sadan kilon taakka olisi nostettu harteilta. Nyt voin taas nauttia täysillä ihan tavallisista asioista, kun ei tarvitse pelätä.

Otsikossa on pp 14, vaikka enhän enää piinailekaan. En oikein tiedä miksi näitä päiviä muuten nimittäisin? Kai kuukautiset pian alkavat. Ei kai siinä kovin montaa päivää mene?

Uskon, että aika seuraavaan siirtoon menee yllättävän pian. Yritän olla odottamatta sitä kovin aktiivisesti, ettei kaikki aika mene päivien laskemiseen. Toisaalta näin kesällä on helppo ajatella ihan muitakin asioita, varsinkin kun edessä on vielä kuukauden loma! :)

pp 13: Ei todellakaan raskaana

S-hCG oli matala, jopa alle 0.5! Eli en siis ole raskaana, ei toki ollut yllätys. Repäisin irti Estradot-laastarit heti kun tulos selvisi. Olipa vapauttava tunne :) Nyt ei tarvitse hetkeen varoa housujen kanssa, kun ei ole laastareita jotka voisivat repeytyä irti. Klinikalta tulee sitten postissa suunnitelma seuraavaa PAS:ia varten. Ilmeisesti mennään aika samalla kaavalla.

pp 12: Veritestivarmistus

Ei saanut tämä kierto lupaa päättyä ihan vielä. Klinikan hoitaja sanoi, että eilen olisi ollut veritestin ajankohta (hankalaa kun oli sunnuntaipäivä...), ja vasta huomenna pissatestipäivä. Sain siis sähköpostitse lähetteen verikokeeseen ja kävin samantien yksityisellä lääkäriasemalla. Vastauksen saan huomenna iltapäivällä.

Tämä ei tarkoita sitä, että toivo olisi jotenkin herätetty uudelleen henkiin. Ei. Mutta lääkkeiden lopettaminen tuntuu paljon kivemmalta, jos tiedän, että S-hCG on oikeasti ihan matala. Tietysti pienenpienikin nousu hCG:ssä olisi tässä vaiheessa upea asia. Lohduttaisi paljon, jos siellä edes olisi ollut jotain yritystä. Ei se eilinen tikkutesti kyllä jättänyt juuri tulkinnanvaraa...

Muuten mieliala on olosuhteisiin nähden lähinnä loistava. Nukuin töissä kolme tuntia, ja kotona olen viettänyt tekemisentäyteisen päivän, mm. huhkinut puutarhassa, raahannut terassin sohvat varastosta oikeille paikoilleen, pessyt pyykkiä ja istuttanut ruukkukukkia. Olin suunnitellut, että tämä olisi sellainen hyvin rento päivä (lukemista, telkkua, ehkä päiväunia), mutta eipä siitä mitään tullut. Minun on hyvin vaikea tehdä mitään "tarpeetonta", jos on kotihommia tai muuta hyödyllistä jota voisi tehdä sen sijaan. 

On silti ollut tosi mukava päivä. Kun pyöräilin aamulla töistä kotiin ihanassa kesäsäässä, liikutuin melkein kyyneliin, kun mietin, että onpa minulla asiat niin hyvin. Niin paljon asioita, joista olen kiitollinen. Ei ole mitään syytä olla onneton, ainakaan tänään :)

pp 11: Testipäivä

Kuten arvelinkin, en ole raskaana. Tikku näytti aivan tyylipuhdasta negaa. Edessä on siis taukokuukausi ja seuraava siirto vasta elokuussa. Miten tässä näin kävi? Eikö juuri ollut vuodenvaihde, hoidot alkamassa ja minun piti olla raskaana viimeistään kesään mennessä? Facebookissa joku entinen tuttava hehkuttaa esikoisen yksivuotissyntymäpäivää. Tuntuu niin pahalta. Mutta kyllä se tästä, ei muu auta. 

pp 10: Kuulumisia

Ensiksi kiitos teille, jotka kommentoitte edellistä postaustani <3 Huoli ei ole kokonaan väistynyt, mutta huomattavasti rauhallisempi olen ollut, kuin aluksi. Oikeastaan elämä on tuntunut jo ihan hyvältä taas. 

Piinailukin on jäänyt taka-alalle. Siihen on varmasti syynä myös se, että olen jo kauan sitten luovuttanut tämän PAS:in suhteen. Huominen päivä ei siis uskoakseni mene pilalle sitten kun teen sen negatiivisen testin huomenna aamulla. Kaikista mukavinta olisi tietysti saada lopettaa lääkkeet siihen paikkaan, mutta parin päivän päästä pitää vielä tehdä uusi testi, jos vaikka ihmeitä tapahtuisikin. Juuri nyt en jaksa tällaiseen ihmeeseen uskoa, mutta pakkohan lääkkeitä on käyttää, kunnes on ihan varmaa että en ole raskaana.

Tässä yhtenä päivänä huomasin toivovanikin taukokiertoa, se kun vaikuttaa välttämättömältä klinikan kesäloman vuoksi. Koskaan ennen en ole toivonut taukoa hoitoihin, niitä on vain tullut huonosta tuurista johtuen. Nyt mieli onkin taas muuttunut. Vaikka laastarit ja Klexanet ärsyttävät, ja taas on vatsanahkassa isot mustelmamuhkurat, ja paino on noussut pari kiloa (hormonit?), niin vielä enemmän ärsyttäisi odottaminen. Ja jos totta puhutaan, niin mielestäni olen tähän mennessä päässyt todella helpolla lääkitysten suhteen. Joten jatkan niitä ilomielin vaikka kuukausitolkulla yhteen menoon, jos saan palkinnoksi raskauden.

Nyt sitten nukkumaan, jotta jaksan herätä pirteänä pissaamaan purkkiin. Hiphei.

pp 7: Huoli

Tämä huoli ei johdu lapsettomuudesta, vaan jostakin ihan muusta. Juuri nyt tuntuu siltä, että jäisin vaikka vapaaehtoisesti lapsettomaksi, jos asia selviäisi parhain päin. Todennäköisesti näin käykin, mutta juuri nyt huoli on jatkuvasti läsnä. Taidan pitää ainakin muutaman päivän tauon bloggaamisesta, kun on niin paljon muuta mietittävää. Palailen viimeistään sunnuntaina, joka on testipäivä. Maanantain kaltaisia vatsavaivoja ei ole enää ollut, vain jotain lievempiä tuntemuksia. Eipä taida tästäkään kierrosta tulla plussaa. Mutta suoraan sanottuna en nyt välitä siitä ollenkaan.

pp 5: Fiiliksiä

Juhannus juhlittu, minun osaltani kyllä ihan rauhallisesti, vaikka parina päivänä otinkin yhden punaviinilasillisen, alkion kiinnittymistä varten :) En itse ihan usko tuohon, mutta täytyipä kokeilla. Kiinnittymispäivä oli laskennallisesti lauantaina. Mitään oireita en tuntenut. Sunnuntai-illalla automatkalla kotiin alkoi vatsa tuntua turvonneelta ja jotain lievää kipuakin oli. Panin sen tosin juhannuksen epäterveellisen syömisen piikkiin.

Tänään aamulla vatsa tuntui edelleen vähän oudolta, pientä kramppia ja painetta. Vatsa olikin sitten hieman löysällä aamupäivällä, mutta pahoinvointia ei ollut. Nyt päivän mittaan tuntemukset ovat edelleen jatkuneet. Kuin ihan lievää jomottelua. Minun on vaikea uskoa, että nämä oireet johtuisivat muista kuin suolistovaivoista, mutta eihän toki ole poissuljettua, että ne voisivat olla myös raskausoireita. En vain haluaisi ruveta toivomaan liikoja. Mutta huomaan jo, että minussa on herännyt pieni toivo. Ehkä sittenkin.

Mies odottaa tältä kierrolta paljon, niin hän tänään sanoi. Vaikka itsekin odottaisin, en missään nimessä näyttäisi sitä miehelle, koska silloin hän alkaisi toivoa entistä enemmän ja pettyisi kovasti. Miehen ja muiden läheisteni pettymystä yritän lievittää laukomalla tasaisin väliajoin pessimistisiä kommentteja tyyliin "enpä usko että tulen tästä raskaaksi" tai "sitten KUN vuoto alkaa...". Samalla yritän toppuutella myös omaa innostustani.

Kuvittelenko sitten oikeasti olevani nyt raskaana? En tiedä. Optimistinen minäni tietysti ajattelee niin, vaikka se taitaa olla uskomisen sijaan enemmäkin sellaista vaaleanpunaisilla pilvenhattaroilla leijumista. Kokonaisvaltainen olotila, jossa ei ole tilaa realistisille ajatuksille. Pessimistinen puoleni taas valmistautuu jo seuraavaan pettymykseen.

pp 2: Mökkielämää

Onpa siitä pitkä aika, kun olen saanut nukkua aamulla juuri niin pitkään kuin olen itse halunnut! Viikonloput ovat olleet täynnä ohjelmaa, ja arkisin olemme menneet nukkumaan aivan liian myöhään. Mutta tänään heräsin vasta nyt, ja olo on oikein hyvä. Eihän siitä ole haittaa alkiollekaan ;)

Tuntemuksia ei ole, enkä ole niitä vielä kuulostellutkaan. En ole siirron onnistumisen suhteen erityisen positiivinen mutta en myöskään negatiivinen. Mieliala on kuitenkin oikein hyvä. Toivotaan, että se jatkuu!

Oikein mukavaa juhannusta teille kaikille :)

Olisipa nyt vihdoinkin meidän vuoro!

Siirto meni hyvin, kuten aiemmillakin kerroilla. Kohdun limakalvo tosin oli vain 8.2 mm, mutta se 9 mm mitattiin viimeksi hieman eri kohdasta. Gynen mukaan perustautiini voi liittyä ohuempi limakalvo (?), ei tosin hajuakaan miksi ;) Se 4-soluinen alkio päätyi sitten roskiin, ilmeisesti oli ehtinyt seurannassa menettääkin ainakin yhden solun.

Lääkitysrintamalla ei erityisempää. Lugemössö tursuaa haarojen välistä :) Klexane, Primaspan ja Estradot jatkuvat samalla lailla kuin ennenkin, Prednisolon nousi tuttuun 30 mg:aan viideksi päiväksi.  Lauantaina pistän Gonapeptylin. Tällä kertaa olinkin fiksu ja hain Gonapeptylin heti klinikalta ulos päästyäni. Lähiapteekissa ravaa varmaan koko ajan lapsettomuushoidoissa käyviä ihmisiä. Farmaseutti varmisti minulta, että käytänhän foolihappoa :)

Gonapeptyl pakattiin apteekissa kylmälaatikkoon. Joudun kuljettamaan lääkkeen laatikossa myös huomenna, kun itse asiassa lähdemme koko perhe jälleen Tampereen suunnalle juhannuksen viettoon.  Onneksi paikan päältä löytyy jääkaappi, vaikka mökkiolosuhteisiin matkaammekin :)

Mieli on kohtalaisen rauhallinen. En ole uskaltanut oikein ruveta toivomaan tosissani, että olisipa tämä nyt SE kierto. Testipäivä on jo ensi viikon sunnuntaina, pp 11. Teen silloin tikkutestin, ja jos se on negatiivinen niin teen vielä muutaman päivän päästä uuden enkä siis lopeta lääkkeitä ennen kuin on varmaa etten ole raskaana. Onpa testipäivään lyhyt aika!

Elämässäni tapahtuu monella rintamalla. Odotan innokkaasti vapaata kotiviikonloppua. Olisi niin paljon tekemistä puutarhassa ja muutenkin. Tuntuu, ettei ole edes ollut aikaa tajuta, että on kesä. Pelkään, että se sujahtaa ohitse liian nopeasti. No, tämä juhannusviikonloppu on toivottavasti rauhallinen, vaikkemme sitä kotona vietäkään. Ehkä ehdin päästä ajan tasalle kaikkien mielessäni pyörivien ajatusten kanssa :)

Siirtoon!

Soitto Fertinovasta tuli aikaisemmin kuin olin odottaunt. Kaksi alkiota oli kuulemma sulatettu, se 4-soluinen ja yksi 2-soluinen. Molemmat selvisivät sulatuksesta, mutta vain toinen oli jatkanut jakautumista. Hämmästyin, kun se olikin se 2-soluinen, joka oli jakautunut! Alkuperäinen 4-soluinen oli ennallaan, eli se menee roskiin.

Olen tietysti tosi tyytyväinen, kun siirtoon päästään, ja että toinen alkio oli jatkanut kehitystään, mutta silti myös harmittaa. Alun perin minulle sanottiin, että juuri tuo 4-soluinen olisi se "paras" meidän alkioista, ja sitten käy näin. Mutta eihän näitä asioita toki voi etukäteen tietää. Positiivista on se, että noista 2-soluisistahan puhuttiin siihen malliin että saa nähdä mitä niistä tulee. Pakkasessa on siis kaksi 2-soluista jäljellä, ja veikkaisin että ne sulatetaan molemmat mahdollista seuraavaa siirtoa varten. Jos molemmat selviävät, niin ehkä voisi sitten siirtääkin molemmat yhtä aikaa?

Mutta mitäs minä nyt jo seuraavasta siirrosta puhun, kun tämä ajankohtainenkin on vielä tekemättä! Jotenkin vain se seikka, että 4-soluisesta ei ollutkaan mihinkään, ravisteli ennakkokäsityksiäni ja olo on hämmentynyt. No, tärkeintä tietysti on se, että siirto toteutuu. Sehän oli juuri se toivomani synttärilahja :)

Iiik

Ensi yö saattaa mennä osaltani levottomissa tunnelmissa. Ihan kamalaa, että minulle saatetaan huomenna kertoa, että sori siirtoa ei tulekaan. En ole uskaltanut ostaa junalippuja, mutta olen kyllä seuraillut netistä, että paikkoja pitäisi vielä olla jonkun verran. Minua suoraan sanottua pelottaa huomisaamuinen puhelu Fertinovasta. Pulssi hakkaa varmaan tuhatta ja sataa, sitten kun puhelin soi.

Onko nyt sitten niin, että jos tämä 4-soluinen ei selviä, niin voiko sitten sulattaa yhden niistä kaksisoluisista vielä huomenna? Niinhän on tehty kahdessa ensimmäisessäkin siirrossa, että alkiot on sulatettu vain muutamaa tuntia ennen siirtoa. Onko jollain kokemusta? Harmittaa, etten tänään ehtinyt enää soittaa klinikalle...

Hiukan hirvittää

Vaikea tajuta, että seuraava siirto on mahdollisesti jo ihan muutaman päivän kuluttua! En ole kovin hermostunut, mutta se, että alkio otetaan pakkasesta jo päivää ennen, hirvittää. Mitä jos se ei jatkakaan jakautumista?

Minulla ei ole vielä lainkaan kokemuksia pidemmälle viljellyistä alkioista, ja fiilikset ovat sellaiset, että ehkä alkiomme ovat niin huonoja ettei niistä mitään voisi tullakaan. Jos tämä 4-soluinen jatkaisi kehitystään, niin olisin tosi onnellinen :)

Siirtopäivä päätetty!

Tämänpäiväisessä ultrassa kohdun limakalvo oli 9 mm, eli ihan ok. Siirtopäiväksi päätettiin ensi viikon keskiviikko, joka sattumoisin on sekä minun että miehen syntymäpäivä :) Toivottavasti toisi hyvää onnea :)

Tällä kertaa alkio sulatetaan jo siirtoa edeltävänä päivänä. Hui. Mitä jos se ei jatkakaan jakautumistaan? Jännittää... Mutta haluavat klinikalla ilmeisesti nähdä, että onko alkioistamme mihinkään, kun kaksi siirtoa on jo tehty ilman kemiallistakaan raskautta...

Estradot jatkuu ennallaan, Lugesteron 2 x 2 alkaa sunnuntaina, Klexane ja Primaspan jatkuvat ennallaan, Prednisolon nousee annokseen 30 mg/vrk siirtopäivänä... Onpas paljon muistettavaa. Mutta sanonpahan, että kyllä vituttaa, jos siirtoon ei päästäkään. Olisi siinä maailman paras syntymäpäivälahja ts. koko päivä pilalla. No, ei auta kuin luottaa siihen, että kaikki menee hyvin.

En oikein ole jaksanut välittää siitä, että mikä kiertopäivä milloinkin on menossa. Mutta koska maanantai oli kp 11 niin tänään on sitten kp 14. Siirto on siis kp 20. Ääks. Joudun taas lähtemään kotipaikkakunnalta junalla joskus puoli kymmenen aikaan, kun siirto on 12.20. Hoitaja sanoi, että soittelen sitten ennen junan lähtöä, jos ei klinikalta ole siihen mennessä vielä kuulunut mitään, että tuleeko siirtoa vai ei. Mitenkähän saan nukuttua edellisen yön?!?

Ja ei kun uuteen ultraan...

Fertinovan lääkäri oli päätynyt tällaiseen suunnitelmaan: perjantaina uusi ultra ja tästä päivästä alkaen nostan Estradot-annoksen 150 mikrog:aan, eli leikkelen laastareita puoliksi kokonaisten kaveriksi. Muuten hyvä suunnitelma, mutta lähdemme perjantaina aikaisin Ruotsiin, joten ultra ei silloin onnistu. Se onkin siitä syystä jo torstaina. Itse asiassa se onkin hyvä päivä, koska perjantaina ihana ultraava kollegani on koulutuksessa :)

Tietysti olen jonkun verran pettynyt. Olisihan ollut mahtavaa, että olisin jo tänään saanut kirjoittaa kalenteriini siirtopäivän. En ole kuitenkaan niin pettynyt kuin olisin voinut olla. Kyllä se siirto vielä tulee. Ja sitäpaitsi seuraava kierto menee kuitenkin hukkaan klinikan kesäloman vuoksi, niin ei haittaa, vaikka tämä kesäkuun siirto tuleekin hieman myöhemmin.

Juttelimme miehen kanssa ruokapöydässä (taas kerran) lapsista ja niiden puuttumisesta. Olen ihan lapsesta lähtien haaveillut kolmesta lapsesta, mutta olosuhteista johtuen olen viime aikoina ruvennut ajattelemaan, että jos saisimme edes kaksi lasta (kun mielestäni olisi niin hienoa että lapsemme saisivat kasvaa sisaruksen kanssa). Jos saisimme yhden biologisen, niin toisen voisi vaikka adoptoida. 

Mutta TAAS menen asioiden edelle. Tänään isken vatsanahkaan puolitoista laastaria ja torstaina ultra. Siinä lyhyen tähtäimen tavoitteeni :)

Ultra

Kävin juuri äsken ultraäänessa. Kohdun limakalvo oli vain 6,6 mm, eli paljon ohuempi kuin se on yleensä ollut tässä vaiheessa kiertoa. Estrogeenilaastarihan ei ole yhtä tehokas kuin tablettilääkitys, ja ilmeisesti tämä minun annoksenikin on tavanomaista pienempi. Ultran tehnyt gyne kysyi nimittäin, että onko annokseni kaksi 75 mikrog:n laastaria, vaikka sehän on se 100 mikrog:aa.

Odotan nyt puhelua klinikalta, että miten edetään. Nouseeko estrogeeniannos, tarvitaanko vielä uusi ultra? Voidaanko siirtopäivä päättää näillä tiedoilla? Olisi kyllä aika kurjaa mennä Tampereelle, jos siellä sitten todettaisiinkin että limakalvo on liian ohut siirtoon...

Kysyin ultraavalta gyneltä julkiselle puolelle siirtymisestä. Se sanoi että sitten kun pakkanen on tyhjä niin voimme olla yhteydessä gynen polille. Mieshän ei ole käyttänyt Clomifenia, kun koko asia jäi hieman auki alkuvuodesta. Gyne suositteli aloittamaan lääkityksen vaikka heti. Vastehan tulee noin kolmessa kuukaudessa. Ei siitä varmasti haittaakaan ole, jos sitten julkisella puolella tehdään ICSI nro 2.

Mutta nyt menen tietysti aika paljon edelle ajankohtaisista asioista. Mutta on hyvä, että tulevaisuuden varalle on ainakin näissä lapsettomuushoitoasioissa kohtuullisen selkeät suunnitelmat, jos nyt ei aina kaikilla muilla elämän osalueilla...

Malttamaton

Tosi monella blogikaverilla on tällä hetkellä piinapäivät menossa. En malttaisi odottaa, että pääsen taas itsekin piinailemaan :) Ultra jo maanantaina, jännittävää! Tänään olen päivystysvapaalla eikä viikonloppuna ole töitä, sen sijaan paljon mukavaa ohjelmaa, joten aika menee varmasti nopeasti. Eikös se nyt ole niin, että lääkkeellisessä kierrossa siirtopäivä päätetään ultran perusteella? Vai olenko väärässä?

Yllättävän hyvin olen sietänyt estrogeenihoitoa. Tänään on taas laastarinvaihtopäivä. Oikeastaan en ole huomannut mitään selviä oireita. Rinnat ovat mahdolllisesti epätavallisen arat kierron vaiheeseen nähden, mutta ei muuta. Mieliala oli tässä parina päivänä ikävän levoton, mutta sen panen kyllä monen pientä stressiä aiheuttavan seikan piikkiin. 

Tiedän kyllä, että jos nyt oikein rupeaisin miettimään tosiasioita, niin saisin kyllä mieleni surulliseksi ja siihen liiankin tuttuun miksi-juuri-meidän-piti-saada-lapsettomuus-vaivoiksemme-moodiin. On kuitenkin niin paljon helpompi elää, jos pystyn ajattelemaan, että lapsettomuus on vain osa muuten enimmäkseen hienoa elämääni, kuin jos lapsettomuus määrittelisi sen kokonaan. 

Oikein pahoina hetkinä minun on kuitenkin hyvin vaikea nähdä itseni juuri muuna kuin lapsettomana.  Hallitseva tunne on silloin hirvittävä epäreiluuden kokemus, mutta mieltä kalvaa myös kysymys, että mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän surun?

Onneksi näitä pahoja hetkiä ei tule kovin usein. Ja TÄMÄ hetki ei onneksi ole sellainen. Kunhan tässä lämpimikseni kirjoittelen ;) Olen päättänyt, että tämän tekstin julkaistuani en enää ajattele lapsettomuutta tänään :) Sen sijaan on paljon muuta tekemistä, pitäisi siivota, leipoa marjapiirakka, siivota jyrsijöiden häkki ym.

Ihanaa viikonloppua!

Puhelu klinikalle

Soitin klinikalle kertoakseni vuodon alkamisesta, ja samalla kyselin muutamasta mieltä askarruttavasta asiasta. 

Primaspan jatkuu entisellään, vaikka käytänkin Klexanea. Taukokiertoa ei hoitajan mukaan tarvitse pitää lääkkeelliseen kiertoon tehtyjen PAS:ien välillä, olettaen, että S-hCG on aivan matala. Käytännössä se käy minun kohdallani niin, että jos veritesti on negatiivinen, niin Estradot-hoito loppuu, ja se aloitetaan uudelleen sitten kun vuoto alkaa. Jos taas hCG on edes hieman koholla, niin Estradot jatkuu joko siihen asti että kemiallinen raskaus varmistuu tai raskausviikolle 10-12 silloin jos raskaus alkaa. Kemiallisen raskauden jälkeen seuraava PAS voidaan tehdä sitten kun hCG on normaalistunut (eli kai käytännössä vasta tauokierron jälkeen?).

Nykyisellä aikataululla kaksi peräkkäistä PAS:ia taitaa silti olla mahdottomuus, koska klinikan kesäloma osuu juuri silloin, kun toinen siirto pitäisi tehdä. Näin olen laskeskellut. Toivon tietysti, ettei neljättä siirtoa enää edes tarvittaisi :) Tämän kierron siirto tapahtuu hyvin todennäköisesti juhannusviikolla. Ultraan voisin mennä kp 11 eli viikon päästä maanantaina, jos se vain ultraavalle osapuolelle sopii ;)

Vaikka aina pitäisikin toivoa parasta, niin olemme kuitenkin jo hieman pohtineet, mitä teemme sitten jos/kun raskaus ei edelleenkään olisi elokuussa alkanut. Silloin saisimme nimittäin olla jo yhteydessä sairaalan klinikkaan julkisen puolen hoidoista. Onpa aika mennyt nopeasti. Tottahan oletuksena oli, ettemme tarvitsisi julkisen puolen hoitoja lainkaan, mutta nyt on yhtäkkiä puoli vuotta ja pian kolme PAS:ia hujahtanut ohi tuosta noin vain.

Luulisin, että meidän ehdottomasti kannattaa olla yhteydessä poliklinikalle joka tapauksessa. Todennäköisesti joudumme vielä odottamaan jonkun aikaa ennen kuin hoitoja voidaan aloittaa. Lisäksi on edessä hoitopaikan vaihto, koska muistaakseni meidän sairaanhoitopiirimme ostaa lapsettomuushoitopalvelut Ovumiasta. Sittenhän meillä on vielä alkioita jäljellä pakkasessa. Kai ne nyt kannattaisi "käyttää loppuun", vaikkeivät mitään huippuyksilöitä olekaan (kolme 2-soluista, jos seuraavaksi siirretään 4-soluinen)???

Onnellinen

Sisälläni tuntuu kuin odottavaista hyrinää ja lämpöä, kun mietin että ehkä saan olla pian raskaana. Tuntuu, että elämä on muutenkin niin hienoa. Tein lyhyen työpäivän eilen kymmenestä puoli yhteen, sitten teimme miehen kanssa pihahommia kauniissa säässä (miten ihana puutarhasta tuleekaan, kun kiveys tulee valmiiksi!), mies kävi tekemässä viikon ruokaostokset ja osti minulle kukkia, vaikka sain niitä hääpäivänämmekin noin viikko sitten <3 Sitten äitini tuli pikavisiitille lähinnä katsomaan puutarhahommien edistymistä, mutta päädyimmeksi juttelemaan vaikka mistä noin parin tunnin ajaksi. 

Perjantaina vietimme mukavan illan siskoni, siskon mieheni ja yhden hyvän ystävämme kanssa. Siskontyttö oli tietysti myös mukana, liikkuu jo aika vikkelästi kahdella jalalla :) Tänään minulla on vapaa päivä, mies tosin on töissä. Olen jo puuhastellut kaikenlaista kotona. Mikäs sen mukavampaa. Usein mieleen tulee hienoja kokemuksia matkalta. Kävin juuri läpi valokuvia ja hörpin tässä kirjoittaessani japanilaista teetä :) On silti ihanaa olla kotona. Tämä on juuri se paikka, jossa minun kuuluu ollakin.

On niin paljon, mistä olen kiitollinen. Mieheni ja muu perheeni, Vilma ja muut lemmikit, ystäväni, ammattini ja työpaikkani, kotitalomme, harrastukseni. Se, että minulla on omat ajatukseni, että olen juuri tämä ihminen, joka olen. Että kohta on kesä. Että minulla on hyvä kirja kesken. Että lähden pian kävelylenkille Vilman kanssa. Että pihalla on niin kauniin värisiä tulppaaneja.

Ehkä hormonihoito voi tuoda tullessaan myös positiivisia tunteita :) Oloni on vain tällä hetkellä niin tyyni. Fyysisellä puolella en ole ainakaan vielä huomannut mitään kovin erityistä. Alavatsa on turvoksissa ja painellen hieman arka, kuin olisi ummetusta mutta ei silti ole. Molemmista Klexane-piikeistä on jäänyt muutaman millin pistemäiset mustelmat. Mietin eilen, että jos jokaisesta pistoksesta jää tuollainen jälki, niin voisin suunnitella niistä vaikka tatuoinnin :D No ei nyt sentään.

Kp 2

Eilen tunsin jo työpäivän aikana jomottelua alavatsalla, ja illalla vuoto sitten alkoi. Samalla alkoi ensimmäinen lääkkeellinen kiertoni. Ekan Estradot-laastarin onnistuin ennen iholle kiinnittämistä rullaamaan jotenkin kaksikerroin, ts. käyttökelvottomaksi (onneksi lääkekatto on täynnä). Seuraavan laaastari päätyi sinne minne se kuuluukin. Ja miten ihmeellistä, että se on edelleen paikoillaan, yhden nukutun yön ja suihkunkin jälkeen! 

Klexane-pistokset aloitin myös eilen. Hartaasti toivon, etten joutuisi piikittämään itseäni koko raskauden ajan. Siinä tapauksessa piikitys jatkuisi varmasti myös muutaman viikon synnytyksen jälkeen, koska sehän on juuri se kaikkein riskialttein aika laskimotukoksille.

Mietin tässä kyllä, että minkähänlainen hormonihirviö minusta oikein tulee tämän lääkityksen myötä?  

Seuraava alkionsiirto

Seuraava PAS tehdään lääkkeelliseen kiertoon. Keskustelin sekä Fertinovan lääkärin että oman lääkärini kanssa. Aivan riskitöntä se ei tietenkään ole, koska estrogeeniannos on niin iso. Tähän liittyy ihan kenellä tahansa suurentunut laskimotukosriski (kuten nyt esim. e-pillereihinkin), mutta minulla perustautini vuoksi vielä hieman suurempi riski. Lisäksi tauti voisi myös aktivoitua, mutta sen asian suhteen kyllä raskaus itsessäänkin on riski.

Tiesin toki tämä asiat jo aikaisemmasta, mutta kun nyt hain lääkkeitä apteekista, niin tuli hieman epävarma olo. Että mitä jos jotain tapahtuu? Toisaalta nyt kun tauti on rauhallisessa vaiheessa, niin on juuri se otollisin aika saada raskaus alulle ja myös onnelliseen päätökseen. Enhän minä nuoremmaksikaan tule, enkä ole missään vaiheessa ajatellut, etten uskaltaisi hankkia lapsia taudin aktivoitumisen pelossa. Oman lääkärin kanssa sovimme, että käyn hormonihoitojen aikana tiiviimmin labrakokeissa. Joka tapauksessa sitten jos/kun raskaus alkaa niin kävisin myös useammin seurannassa.

Estrogeenivalmiste on Estradot-laastari 100 mikrog/24 h, joka vaihdetaan kaksi kertaa viikossa.  Laastari on kuulemma parempi, jos on kohonnut laskimotukosriski. Sitten tietysti Lugesteron, alkuajankohdasta en tarkalleen vielä tiedä. Klexanen aloitan myös laskimotukosten estoon heti samana päivänä kuin Estradotin (jonka siis aloitan ensimmäisenä vuotopäivänä), annos on normaali profylaksia-annos 40 mg x 1. Pitääkin kysyä vielä, jatkanko Primaspaniakin. Kontrolliultraan menen suunnilleen kp 10.

Nyt on siis suunnitelma valmiina, enää uupuvat kuukautiset. Sehän tästä vielä puuttuisikin, että olisin raskautunut luomusti tässä taukokierrossa :) Kun ostin jo lääkkeetikin. Kymmenen päivän Klexanet maksavat Kelakorvauksen jälkeen noin 35 euroa. Tulee aika kalliiksi, jos lääkitys jatkuu koko raskauden ajan... Onneksi maksukattoni tuli nyt ainakin tältä vuodelta täyteen. Eikä mitään merkkejä raskaudesta ole havaittavissa, joten enköhän pääse käyttämään hankittuja lääkkeita ihan suunnitellusti :)

Tänään on kp 27, jos en ole laskenut ihan väärin. Ovulaatioajankohta on hieman hämärän peitossa, joten en osaa tarkalleen sanoa, koska kuukautisten pitäisi alkaa. Todennäköisesti menee viikonloppuun.

Onko muuten niin, että lääkkeellisen kierron jälkeen pitää pitää taukokierto, vai miten se menee? Kokemuksia?

Fiilikset ovat jossakin huolestuneisuuden ja innokkaan odotuksen välimaastossa. Ehkä tästä vihdoinkin tulisi jotain.

Kotona!

Matka oli todella onnistunut, mutta on silti ihana olla kotona! Kevyempi työnkuva tällä viikolla helpottaa myös selvästi paluuta arkeen. Oli ihanaa saada taas nähdä Vilma <3

Sateisen sään ansiosta puutarhassa on matkamme aikana tapahtunut kaikenlaista. Keräsin tänään istutuslaatikoistani ensimmäisen salaattisadon :) Vaikka tuskailimme talven aikana moneen kertaan rusakoiden tekemiä tuhoja, niin kaikki puut ja pensaat näyttävät kuitenkin selviytyneen talvesta. Jos jokin asia saa arjessa ajatuksiani pois lapsettomuudesta, niin puutarhanhoito. Onneksi mies on samanlainen. Ehdimmekin haaveilla omasta puutarhasta monta vuotta ennen kuin vihdoinkin saimme sen. Näin keväällä voisin kuljeskella tuolla pihalla vaikka kuinka kauan ja vain katsella kaikkea mikä kasvaa.

Toivoisin tietysti, että sisällänikin kasvaisi uusi elämä. Mutta ei kasva. Tänään suru ei silti ole kovin suuri. Soitin iltapäivällä Fertinovaan, ja sain huomiseksi puhelinajan lääkärille. Tarkoituksenani on siis ehdottaa, että seuraava PAS tehtäisiin sittenkin lääkkeelliseen kiertoon. Perustautini kohdalla lääkkeelliseen kiertoon tehtävän alkionsiirron riskit liittyvät lähinnä kohonneeseen laskimotukosriskiin, jonka tosin ei pitäisi olla kovin suuri, ainakaan sen perusteella, mitä olen kollegoiden kanssa jutellut.

Lääkkeellinen kierto tuntuisi silti tällä hetkellä hyvältä vaihtoehdolta, koska haluan päästä taas tositoimiin. Ja kyllähän gynekologit klinikallakin olivat jo tulleet siihen tulokseen, että kun nyt on kaksi PAS:ia tehty luomukiertoon ilman kemiallistakaan raskautta, niin kannattaisi kokeilla jotain uutta. Varsinkin, jos ovulaatiossani kuitenkin on jotain häikkää. Käytän sitten vaikka Klexanea alkuraskaudessa niin kauan kun lääkitys jatkuu, jos tarvis on.

Pieni päivitys reissusta

Lomaa jäljellä vielä pari päivää. Oikein ihanaa on ollut, säät ovat osuneet kohdilleen, ruoka on erinomaista ja erikoista ja olemme nähneet vaikka mitä kaunista. Eikä juuri riitoja, mitä nyt sellaista typerää kränää nälkäisenä tai kun rinkka on ollut liian kauan selässä ;) Päätimme jo ennen matkaa, että mitään kaloreita ei sitten lasketa, vaan jos jossain kojussa myydään jotain herkullisen näköistä niin sitä ostetaan :D

Eilen aamulla tuli eka ja toivottavasti ainut kokonaisvaltainen ahdistusolo, sellainen että heräsin liian aikaisin enkä enää pystynyt nukahtamaan. Huoli koski ehkä enemmän tulevaisuuden työasioita, mutta siinä samassa tuli myös lapsettomuus ja siihen liittyvät asiat. Juteltuani miehen kanssa ahdistus helpotti.

Parin päivä ajan olen kuitenkin haikeana katsellut pieniä lapsia, rakastavia vanhempia ja raskaana olevia naisia. Kurkkua on kuristanut ja silmäkulmissa kirvellyt. Miettinyt, että ymmärtävätkö nuo nykyiset tai tulevat vanhemmat, kuinka etuoikeutettuja he ovat?

Silti tunnen joka päivä kiitollisuutta kaikista niistä hyvistä asioista, joita minulla on elämässäni. Surullinen olen välillä päivittäin, mutta en onneton. Hyviä asioita on edelleenkin aivan liikaa.

Mahdollinen ovis käytettiin tehokkaasti, tosin en huomannut mitään oireita paitsi nyt valkovuodon "kuivahtamisen". Ovistestit jätin suosiolla kotiin. Tänään lienee kp 23. Hoitoja en ole hirveästi miettinyt, paitsi että seuraava siirtoajankohta saattaisi ikävästi sattua juuri kun on miehen siskon häät. Eihän ongelmaa muuten olisi, mutta häitä ei pidetä ihan naapurissa, eikä meidän ole mahdollista käydä Tampereella häitä edeltävänä perjantaina. Mietin siis, pitäisikö sittenkin ehdottaa seuraavaa PAS:ia lääkkeelliseen kiertoon? Minä kiertopäivänä lääkkeellisessä ne lääkkeet oikein aloitetaan? Heti kun kuukautiset alkaa, vai? Ja kuinka pitkään jatketaan? En todellakaan haluaisi heittää hukkaan seuraavaa kiertoa...

Lomaa lapsettomuudesta

Terveisiä Tokiosta, jossa aurinko on porottanut pilvettömältä taivaalta koko päivän niin että vielä iltapimeällä tarkenee lyhyessä hihattomassa mekossa :) huomenna jatkamme kiertomatkallamme jo seuraavaan paikkaan. 

Eipä ole lapsettomuus täällä juuri mietityttänyt. Hoidot tuntuvat kaukaiselta asialta, kuin jostain toisesta elämästä täällä oudon mutta kiehtovan vieraan kulttuurin keskellä. Melkein voin unohtaa, ettei luomuraskaus käytännössä ole mahdollinen ;) Taitaapa olla kp 15...

Lapsettomien lauantai

Olen ymmärtänyt, että monilla oli tarkoitus viettää tätä päivää jotenkin erityisesti. Itse olen tyytyväinen, että olen lähes koko päiväksi pystynyt unohtamaan koko lapsettomuuden. Se ei ole ollut kovin vaikeaa, kun huomenna on edessä lento Japaniin :)

Mutta tällaiset teemapäivät ovat hyviä juuri siitä syystä, että niiden avulla voidaan lisätä suuren yleisön tietoutta vähemmän tunnetuista asioista, kuten nyt lapsettomuudesta. Mutta sen sijoittaminen juuri ennen äitienpäivää tuntuu jotenkin ikävältä. 

Äitienpäivästä puheen ollen, niin miksi facebook jo äitienpäivää edeltävällä viikolla täyttyy kaikenlaisista äitiaiheisista postauksista? Ärsyttää. Yksi postaus liittyi siihen, että miten äideille pitää osoittaa rakkautta arjessa pienillä teoilla. Tämän kommentin yhteydessä tosin oli linkki hienoon kuvasarjaan, joka kyllä mielestäni kuvaa selvästi lapsettoman pariskunnan arkea, eikä lapsiperheen. Ihania kuiva, käykäähän katsomassa <3

Selvyyttä asioihin (ja pieni ärsytys)

Soittelin eilen heti aamusta klinikalle Letrozolista. Tuttu hoitaja sanoi heti, että jospa nyt puhuisin lääkärin kanssa, kun hän on tuossa vapaana. Vihdoinkin suoraa kommunikaatiota ;) Selitin lääkärille, että mielestäni on aika hassua ajatella, etten ovuloisi spontaanisti. Lääkäri tarkisti tietoni, ja myönsi, että onhan se ainakin jos edellistä kiertoa katsoo. Mutta olivat kuulemma halunneet "kokeilla jotain", ja kun lääkkeellinen kierto ei ole minulle paras vaihtoehto, niin oli päädytty Letrozoliin. 

Aivan hyvinhän ovulaatiossani voi ollakin jotain pientä häikkää, koska yleensä se tulee aika myöhään, vaikka follikkelit kasvavatkin hyvin. Tästä syystä siis Letrozol. Eikä siinä mitään. Olen valmis tekemään (melkein) mitä tahansa, jotta raskaus alkaisi. Yhden ylimääräisen pillerin popsiminen muutamana päivänä on pikku juttu. Eihän minua se itse lääkkeen syöminen aluksikaan mietityttänyt, vaan syy sen käyttöön. Mutta sain kaipaamani vastauksen ja olen tyytyväinen.

Tai no, en TÄYSIN tyytyväinen. Puhuessani lääkärin kanssa hän sanoi parikin kertaa jotain siihen tyyliin että "nämä asiathan sinä tunnetkin varmaan itse paremmin", mm. kun mietimme mahdollista Klexanen tarvetta raskauden aikana. Murr. En halua kuulla tuollaista, vaikka se ehkä olisikin totta. Monista asioista on helpompi keskustella kun olen itsekin lääkäri, mutta lapsettomuushoidoissa haluan olla potilas enkä lääkäri. Mutta pikku juttuhan tämäkin. Hieman vain ärsytti.

Yllättävän nopeasti päivät taas kuluvat. Nyt jo kp 9! En ajatellut tikuttaa ovista matkalla, mutta tietysti hyödynämme tämänkin kierron. Eihän sitä koskaan tiedä :) Kun olen luomusti raskautunut aikaisemminkin. Vielä on kaikenlaista puuhaa ennen kuin lähdemme sunnuntaina ajamaan Helsinkiin. Olen tämän päivän päivystysvapaalla, ja senhän sopii oikein hyvin.

Ihmetyttää

Sain tänään postia klinikalta. Lääkärin kirjeessä sanottiin näin: "Koska vaikuttaa siltä että aivan luonnon kierrolla sinulta jää ovulaatio spontaanisti tapahtumatta, niin ehdotamme että käytät seuraavassa kierrossa aromataasi-inhinbiittoria pienellä annoksella ja sitten menet ultraääneen kierron 10. päivä ja sen mukaan katsotaan jos LH-testi tulisi positiiviseksi ja saisimme siirron ajoituksen helpommaksi". Mukana oli Letrozol-resepti, jotta käyttäisi 2,5 mg x 1 kiertopäivinä 3-7.

Hmm. Miten niin ovulaatio jää spontaanisti tapahtumatta??? Eikö viime kierrossa muka kaikki viitannut siihen, että ovulaatio tapahtui? Yritin googlailla, että mitä se Letrozol oikein tekee, mutta virallisesti sitä käytetään vain rintasyövän liitännäishoitona, joten oli vähän vaikea löytää tietoa.

Jossakin blogissa sanottiin, että sitä käytetään munarakkuloiden kasvattamiseen, elikkä siis ovulaation induktioonko? Eihän minulla munarakkulasta ollut viime kierrossa puutetta, sehän oli jättimäinen jo silloin kp 12! Ja ensimmäisessä PAS:issa nähtiin siirtopäivänä selkeä keltarauhanen.

Olen hieman ymmälläni. Soitanpa siis huomenna klinikalle.

Tänään on jo kp 7. Edelleenkin tiputtelee. Ehkä se on se Primaspan. Mutta eipähän ainakaan tarvitse kärsiä kuukautisista matkalla :)

Laboratoriosähläystä

Odotan innolla matkaa ihan sen itsensä takia, mutta myös siksi, että saan pariksi viikoksi ihan muuta ajateltavaa, kuin yleensä. Olen ajatellut näinä alkukierron päivinä yllättävän vähän lapsettomuutta. 

Eilen olin pitkästä aikaa poliklinikkakontrollissa perustautini vuoksi. Verikokeiden valossa kaikki näytti hyvältä, mitä nyt hemoglobiini oli hieman matala, 112. Ehkä kuukautiseni ovat olleet Primaspanin takia runsaammaat kuin yleensä. Paljon hyytymiä tuli ainakin tällä kertaa, ja sellaisia "lumpsahduksia" monta kertaa, kun tuntui, että jos en heti pääse vessaan, niin tapahtuu onnettomuus ;)

Anemian vuoksi sovimme lääkärin kanssa, että menen tänään vielä uudestaan verikokeisiin jotta tarkistetaan rautavarastot. Olin aamusta syömättä ja juomatta ja töihin pyöräillessä vatsa kurni. Koska sain tietää uusista labroista vasta eilen, en enää saanut varattua aikaa laboratorioon, vaan otin vuoronumeron ja jäin kiltisti odottamaan. Odotusta kesti noin 45 minuuttia, minkä jälkeen sain kuulla, ettei mitään lähetettä ollutkaan. Sain odottaa näytteenottohuoneen ulkopuolella noin 10 minuuttia, minkä jälkeen minulle kerrottiin, että kokeet määrännyt lääkäri ei ollut tullut vielä töihin, joten näytteitä ei voitaisikaan ottaa.

Olin jo valmiiksi ärsyyntynyt pitkästä odotusajasta, kun tiesin että minua odottaa omalla osastollani paljon työtä. Kun sitten selvisi, että olin odottanut ihan turhaan, meinasin ruveta itkemään, kun olin niin vihainen. Nälkäkin oli. Onneksi en sentään suuttunut laboratoriohenkilökunnalle, eihän se heidän vikansa ollut. Mutta koko työpäivä oli tästä ikävästä sattumuksesta johtuen kiireinen, kun en päässyt aloittamaan töitä ajoissa. Ja huomenna joudun menemään laboratorioon uudestaan...

Liebster Award

Sain Sintturalta tällaisen blogihaasteen, kiitos! Oli kiva väsätä vatsauksia, kun sain kerrankin kirjoittaa jostain ihan muusta kuin lapsettomuudesta :)

Haasteen säännöt ovat seuraavat: Ideana on tuoda esille lukijamäärältään pienempiä blogeja (0-1000 lukijaa). Haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, laittaa haaste eteenpäin muille ja keksiä heille 11 kysymystä.

Tässä saamani kysymykset ja niiden vastaukset:

1. Lempi matkakohteesi?
Kun olin lapsi, kävimme paljon Kreikassa. Sieltä on jäänyt paljon hyviä muistoja ihmisistä, hyvästä ruoasta, tunnelmasta ja yhdessäolosta.

2. Inhokki ruokasi?
Olen yrittänyt opetella syömään vuohenjuustoa, kun sitä tungetaan nykyisin kaikkialle, mutta ei onnistu. Maistuu aina vain märältä turkilta...

  

3. Mikä blogin pitämisessä on sinulle tärkeintä?
Se, että saan purkaa ajatuksiani ja tietysti vertaistuki.

4. Mikä on onnellisin tapahtuma elämässäsi?
Tosi vaikeaa valita vain yksi tapahtuma! Mielestäni elämässäni on ollut niin paljon hienoja asioita. Hääpäivä oli kyllä kokonaisvaltaisen onnellinen. Ja se hetki kun näin ultraäänessä pienen elämän alun, vaikkei raskaus päättynytkään onnellisesti.

5. Jos voisit asua missä tahansa, missä se olisi?
Haluaisin asua juuri täällä missä nyt asun :)

6. Miten suhtaudut muutoksiin ympärilläsi noin yleisesti?
Tulen levottomaksi kaikenlaisista muutoksista, myös positiivisista. Nuorempana toivoin aina, ettei mikään muuttuisi, mutta nyt vanhempana olen ymmärtänyt sen, että ilman muutosta ei ole oikein elämääkään.

7. Lempi elokuvasi?

No, onhan niitä paljon, mutta Taru sormusten herrasta-trilogian tapaan silti aina laittaa ykköseksi :) Tätä mielipidettäni värittää kyllä vahvasti teini-iässä alkanut ja edelleenkin vahvana elävä rakkauteni J.R.R. Tolkienia kohtaan :)

8. Kuka on elämäsi luottohenkilö?

Kenelle kerron ensin kaikki tärkeät tapahtumat? Kenelle soitan, jos on ongelmia tai kaipaan lohdutusta? Se riippuu vähän siitä mikä asia on kyseessä. Miehelleni tietysti usein kerron asiat ensin ihan käytännönkin syistä, mutta siskoni ja äitini ovat minulle aivan yhtä tärkeitä luottohenkilöitä. Isäni myös, mutta usein asiat kulkeutuvat hänelle äitini kautta, ja sitten käy usein niin että isä soittaakin minulle ja sitten juttelemme. Usein tuntuu siltä, että kun jokin asia painaa, niin hyvältä tuntuu vasta sitten, kun asia on käyty läpi kaikkien näiden ihmisten kanssa :)

9. Kuinka tapasitte miehenne kanssa?

Mieheni jaksaa aina naureskella tälle asialle... Olimme kuulemma tavanneet montakin kertaa opiskelijabileissä, ennen kuin "huomasin" mieheni, mutta olen sattumalta aina ollut niin kännissä etten muista näitä tapaamisia :D Joissakin juhlissa sitten aloimme jutella ja kävelimme yhdessä kotiin. Siitä se sitten lähti...  

10. Pidätkö mökkeilystä?

Periaatteessa kyllä, mutta en kestä olla mökillä yhteen menoon kuin maksimissaan viikon.

11. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?

Hmm... vaikea kysymys. En ainakaan mikään iso petoeläin, ehkä pieni ja mukavuudenhaluinen koira, kuten tuo meidän Vilma :)

Tässä minun kysymykseni, haastan Iinan :)

1. Paras lukemasi kirja?

2. Mikä on mielestäsi paras vuodenaika?

3. Mistä ammatista haaveilit lapsena?

4. Lempileivonnaisesi?

5. Miten vietät mieluimmin vapaapäivää?

6. Meri vai järvi? Perustelut :)

7. Lempiaineesi koulussa?

8. Onko sinulla ja miehelläsi jotain yhteistä harrastusta? Jos ei niin mikä on oma lempiharrastuksesi?

9. Mitä syöt normaalisti aamupalaksi?

10. Lempikarkkisi?
11. Oletteko jo miettinyt valmiiksi nimiä tuleville lapsille? Ei tarvitse paljastaa itse nimiä, jos niitä on :)

Elämä jatkuu

Veritestissä hCG oli tasan 1. Eli ei siis mitään epäilyksiä mistään. Vuoto taisi alkaa oikein kunnolla vasta tänään. Taidan laskea eilisen kp ykköseksi. Soitin klinikalle eilen, ja sovimme, että saan postissa kotiin seuraavan siirron hoitokaavion. Toivoin itse, että voitaisiin yrittää vielä luomukiertoon siirtoa. Mutta jos lääkäri katsoo lääkkeellisen kierron parhaaksi vaihtoehdoksi, niin mennään sillä sitten. Käsittääkseni lääkitys aloitetaan heti kierron alussa, vai?

Vielä yksi (lyhyt) työviikko ennen matkaa! Olen päivystysvapaalla sekä maanantaina että perjantaina :) Hienoja asioita on siis luvassa. Minun pitää vain yrittää niellä pettymys siitä, etten ole edellenkään raskaana. Kun vuodenvaihteessa aloimme suunnittelemaan matkaa, olin varma (taas kerran), että toukokuussa olen varmasti jo raskaana. Miten hienoa olisikaan ollut juhlistaa sitä tällä reissulla.

pp12 = kp1

Näinhän se sitten meni. Tuhlasin aamulla NELJÄKYMMENTÄVIISI euroa veritestiin. Sen testin tulosta en vielä tiedä, mutta tein myös aamulla tikkutestin, joka oli negatiivinen (mutta en silti voinut olla menemättä myös veritestiin). 

Puoliltapäivin alkoi tuhruttelu. En silti ole mitenkään hirveän pettynyt. Olin surrut epäonnistumista jo etukäteen, ja sitä paitsi olen hieman pökerryksissä eräästä mahdollisesti mullistavasta asiasta, joka liittyy työhöni (en vielä tiedä, onko kyseessä hyvä vai huono asia, sillä se vaatii pohtimista).

Mutta mutta. Veritestin tuloksen saan huomenna. Tavallaan on helpotus, että vuoto alkoi jo nyt, koska sitten voin ohittaa mahdollisen hyvin heikon positiivisen veritestituloksen olankohautuksella. 

Joopa joo. Kyllä minä vielä raskaaksi tulen. Ja ehkä saamme vielä lapsenkin. Haluaisin kyllä monta lasta. Tuleekohan jokaisen saaminen olemaan näin vaikeaa? Tulisi edes se yksi. Nyt sitten itkettää. Miksi, miksi, miksi ei meille tule lasta???

Mieheni kysyi eilen adoptiosta. Että olenhan periaatteessa siihen valmis. Vastasin, että johan tästä on puhuttu, että kyllä adoptoidaan, jos se on se viimeinen keino saada lapsia. Mies kuulemma vain halusi kuulla varmistuksen, kun oli muuten paha mieli. 

Tekee kipeää nähdä, miten kovasti mieskin aina pettyy huonoista uutisista. Ja miten ihanasti hän osaa olla kummityttömme kanssa. Miten hieno isä hänestä tulisi. Ja kyllä minustakin tulisi ihan hyvä äiti. 

pp11: Ei vieläkään mitään

Olen jo vahvasti sitä mieltä, ettei tämäkään siirto onnistunut. Ei ole mitään tuntemuksia. On lievästi sanottuna masentunut olo. Eilen varsinkin, kun päivä ei muutenkaan ollut onnistunut. Moni asia harmitti ja ärsytti ja itkin varmaan kolme-neljä kertaa yhteensä. Enimmäkseen suretti se, että miksi emme vain voisi saada lapsia kohtalaisen helposti, niin kuin suurin osa ihmisistä. Yritetään muutama kuukausi, odotetaan yhdeksän kuukautta ja sitten ollaan oikea perhe. 

Mutta ei. Meillä on vain koira ja liian iso talo. Eihän se ole oikea perhe. Nuo yläkerran huoneiden riemunkirjavat tapetit muistuttavat minua joka kerta kun ne näen, että olemme lapsettomia. Tekisi mieli repiä ne seinältä ja laittaa tilalle jotain ihan muuta. Näin siinä sitten käy, kun kehtaa etukäteen tapetoida huoneita lapsille. Niitä lapsia ei sitten ehkä tulekaan.

pp8: Aika rientää

Miten onkaan jo pp8? Selvisin tästä viikosta kunnialla, vaikka stressasinkin aluksi, kun oli niin paljon järjesteltävää ja ohjelmaa. Ensi viikkokaan ei ole aivan tavallinen, kun on vappu ja muuta erityistä loppuviikosta. Ja sen viikon jälkeen vielä yksi viikko ja sitten lähdemme jo Japaniin...! Mihin tämä aika onkaan mennyt?

Hoitorintamalla olen ehkä jo hiljaa hyväksynyt, ettei tämäkään siirto tuota tulosta. Tai mistä sen nyt vielä tietää. Mutta ajattelin, etten lähde tässä kierrossa ylitulkitsemaan oireita. Mm. sitä iänikuista paineentunnetta vatsassa, joka ei koskaan tarkoita mitään. Joko minulla on selviä oireita tai sitten ei. No tällä hetkellä ei ole. Mutta ei se maailmaa kaada. Ehkä vain vähän horjuttaa yleistä uskoa tulevaisuuteen. Mutta ei se tätä viikonloppua pilaa.

Seuraava siirto olisi kesäkuussa, jos nyt silloin hoitoja tehdään. Meidän klinikka on kiinni vain muutaman viikon heinäkuussa. Seuraava kierto jää ainakin väliin matkan vuoksi. Toivoisin, että voisimme vielä yrittää luomukiertoon siirtämistä.

Yllättävän pian se elokuukin tulee. Silloin, kun pitäisi olla yhteydessä naistentautien poliklinikkaan, jos edelleen tarvitsemme hoitoja. Marraskuussa ajattelin, että no emme varmasti enää siinä vaiheessa tarvitse. Nyt se ei tunnu ollenkaan mahdottomalta ajatukselta. Eihän ennen sitä ehdi tehdä kuin maksimissaan kaksi siirtoa! Kai me sitten kuitenkin käytämme loppuun nämä nykyiset alkiot.

pp5: Epäilyksen aavistus

Ei, en epäile että olisin raskaana, vaan päinvastoin. Piinapäivä nro 5 tänään, eli eihän tässä mitään hätää vielä pitäisi olla, vaikkein mitään tuntemuksia ole, mutta silti. Taas olen alkanut ajattelemaan pessimistisesti. Ei fiilis vielä mitenkään hirveän huono ole. Mutta epäilen, että ihan muutaman päivän sisällä (jos mitään oireita ei tule) tämä tunne vahvistuu. Ja sitten tulee pettymys. 

Tosin keksin pari hyvääkin asiaa, joita epäonnistumisesta seuraisi: Japanissa ei tarvitsisi vahtia syömisiään, ja vappunakin voisin juoda miten paljon huvittaa :) Aina pitää yrittää löytää kolikolta myös toinen puoli.

Mutta vielä näitä ikäviä juttuja. Yhtäkkiä mieleeni tuli, että kesällä on kahdet häät, yhdet miehen ja toiset minun suvussani. Hirvittää jo, että miten pian niitä vauvauutisia alkaakaan juhlien jälkeen tulemaan. Kyseessä on siis kaksi vielä lapsetonta pariskuntaa. Eikö meille kaikella kohtuudella pitäisi suoda oikeus kertoa ne seuraavat vauvauutiset?!? Suututtaa jo etukäteen. Murr ja höh. 

pp3: Tyypillinen maanantai

Maanantait eivät yleensä ole mukavia päiviä. Töissä on tavallisesti hieman kaoottinen tilanne, kuten myös tänään, kun tuntui että kaikki asiat olivat levällään viikonlopun jäjiltä. Positiivista oli se, että esimies lupasi järjestää perjantaista sairauslomapäivän, eli sellaisen "poissa omalla ilmoituksella" :D

Piinailurintamalle ei kuulu vielä mitään kertomisen arvoista. Paitsi että testipäivä on kyllä todella PIAN. Juuri nyt tuntuu siltä että se tulee melkeinpä liian pian. Huomenna pistän Gonapeptylin. Onneksi se on esitäytetty ruisku (Pregnylin kanssa oli kyllä vähän säätämistä). Täytyy laittaa puhelimeen muistutus, etten vain unohda piikkiä. 

Gonapeptylin hankkiminen apteekista ei ollut ihan helppoa. Ensimmäisessä apteekissa se oli loppu, mutta sanoivat että voivat tilata tiistaiksi. Farmaseutti soitti kuitenkin toiseen apteekkiin, ja heiltä lääkettä löytyi. No, tämä toinen apteekki ehti kuitenkin mennä kiinni ennen kuin ehdimme sinne, joten kokeilimme vielä kolmatta paikkaa. Sieltäkin sanottiin ensin, ettei lääkettä ole, mutta onneksi farmaseutti tarkisti vielä koneelta, ja kävi ilmi että heillä kyllä olikin yksi avattu seitsemän ruiskun pakkaus. Sain kuin sainkin lääkkeeni :)

pp2: Tekemisentäyteinen päivä

Tänään ei olekaan ollut juuri aikaa piinailla. Toki alkio käy mielessä välillä, mutta enimmäkseen positiivisessa mielessä, jospa tällä kertaa... :) Aamupäivällä olimme messuilla, sitten Plantagenissa ostamassa kaikenlaista puutarhaan, sen jälkeen uimahallissa, äänestämässä, puutarhahommissa ja nyt katsomme vaalivalvojaisia telkusta. 

Ensi viikko hieman jännittää. On paljon kaikenlaista ohjelmaa, saa nähdä miten kaikki saadaan sujumaan yhteen. Ja testipäiväkin on jo niin pian, vain yhdeksän kokonaista päivää jäljellä! Iiik. 

Perjantaina menen pitkästä aikaa kontrolliverikokeisiin, joissa en ole ollut puoleen vuoteen. Tämäkin vähän jännittää, vaikka en usko, että labroissa mitään erityistä ilmenee. En todellakaan haluaisi, että perustautini aktivoituminen tulisi vielä sotkemaan asioita... Mutta uskon kyllä kaiken olevan hyvin, kun mitään oireita ei ole.

Hienoa alkavaa viikkoa teille kaikille!